Afurekon Äänijälki-podcastin 32. jaksossa pääaiheena on Disneyn prinsessasarja Avalorin Elena. Puimme sarjan alkuperäisääniraitaa, sen käsittelemiä teemoja ja sen lyhyeksi jäänyttä suomenkielistä dubbausta – puhumattakaan Nitan pohjattomasta rakkaudesta kaikkien aikojen lempihahmoonsa Estebaniin. Lisäksi keskustelemme äänen elektronisesta muokkaamisesta äänityössä.
Afurekon Äänijälki-podcastin yhdennessätoista jaksossa paneudumme Batmanin ensimmäiseen valkokangaspiirroselokuvaan Batman – Mustan kostajan paluu. Elokuvan rakkaudella tehdyn suomidubbauksen merkkivuotta juhlittiin viime vuonna leffaillalla, jonka tunnelmia Nita muistelee. Lisäksi puhumme Disney+-palvelun tulosta Suomeen, hiljattain kuolleen Tomita Kousein urasta ja ysärikohellusanimesta Nangoku shounen Papuwa-kun.
Monet Disney-piirroselokuvat hyödyntävät koomisissa sivuosissa stereotyyppejä, joiden varaan on helppo rakentaa hahmoa joutumatta uhraamaan ruutuaikaa vähemmän tärkeälle asialle. Yleisö kuitenkin tykästyy helpommin omintakeisiin poikkeustapauksiin – sellaisiin kuin Pienen merenneidonSebastian-rapu.
Sebastian on meren kuninkaan Tritonin hovisäveltäjä, joka saa jatkuvasti kaitsea tämän vallatonta Ariel-tytärtä. Alun perin hahmon pitikin olla tiukkapipoinen hovimestari, jonka täydentäisi pöyhkeä brittiaksentti. Tuloksena olisi ollut tyypillinen Disney-sivuhahmo, jollaisia edustaa esimerkiksi myöhemmän Leijonakuningas-elokuvan Zazu.
Suunnitelmat muuttuivat, kun sanoittaja Howard Ashman ehdotti, että Sebastianille annettaisiin jamaikalaisaksentti. Näin elokuvan musiikista voitiin tehdä karibialaisvaikutteista, mikä kuuluu vahvasti Sebastianin esittämistä calypsoista Kiss the Girl ja Under the Sea. Myös Samuel E. Wrightin lennokas äänityö muokkasi hahmon persoonaa.
Arielin tekemisiä valvovalla ravulla on myös veikeä puolensa.
Syntyi siis hahmo, jonka puhetyyli poikkeaa täysin siihen liitetyistä odotuksista. Jamaikalaisaksentti yhdistetään stereotyyppisesti rentoon meininkiin ja pilven polttamiseen, joten Sebastianin kaltainen hermokimppu on idean täydellinen vastakohta. Hänestä sukeutui mieleenpainuva hahmo, jonka yleisö muistaa lämmöllä – vaikkei suosio täysin olekaan aksentin ansiota, se on erottamaton osa Sebastianin charmia. Päätöksellä oli kouriin- tai oikeammin korviintuntuva vaikutus myös koko elokuvaan, sillä Pienen merenneidon ikimuistoinen musiikkimaailma pohjautuu juuri Sebastianin jamaikalaistaustaan.
Elokuvan ensimmäisessä dubbauksessa Tom Wentzel jäljittelee osittain alkuperäisaksenttia pehmeine d-kirjaimineen. Uuden suomiversion Antti Pääkkösestä taas meillä ei harmillisesti ole kokemuksia.
Aloitetaanpa Afurekon neljäs vuosi komiasti ja rytinällä! Suomen dubbauspiireistä puhuttaessa nousee aina esille yksi nimi, jonka kaikki poikkeuksetta tietävät. Hän oli koko 90-luvun ajan vastuussa lukuisten Disneyn klassikkoelokuvien suomiversioista, joiden myötä hän oli nostamassa maan dubbaustasoa maailmanluokan huipulle ja loi Suomelle kiistämättömän hyvän maineen Disney-studioilla. Aivan oikein, kyseessä on tietysti Suomen ”Mr. Dubbaus” Pekka Lehtosaari! Eksklusiivinen ja huippupitkä haastattelu sisältää lukuisia kertomuksia dubbauskulissien takaa, ja puhetta on Disneyn lisäksi muun muassa Ghiblistä sekä Röllin sydän -elokuvasta!
Haastattelua varten pääsimme vierailemaan intohimoisena populaarikulttuurin harrastajana tunnetun Lehtosaaren kuuluisassa lepakkoluolassa, joka pursusi lattiasta kattoon mielenkiintoista keräilytavaraa sekä lukuisia muistoja vuosien varrelta. Haastattelun lisäksi luvassa on muutakin nannaa, sillä herra Lehtosaari lainasi kokoelmastaan tekstin kuvitukseksi ääninäyttelijöiltä saamiaan terveisiä ja muita harvinaisuuksia!
Naapurini Totorosta tutun Kissabussin lisäksi kuvaan pääsi myös suloistakin suloisempi Lissu-koira!
Bongaa seinältä aito ja alkuperäinen Baloo-animaatiokalvo!
Kasvoimme Disneyn Pienen merenneidon vanhan suomidubin parissa, ja vaikka sen tasosta voidaan kiistellä, on siinä mielestämme monia onnistuneita asioita. Matti Raninin ohjauksessa lavanäyttelijöistä irtosi aina meheviä dubbisuorituksia, eikä Merenneito ainakaan tässä suhteessa ollut suinkaan poikkeus.
Vuoden ’89 dubissa Sebastian-rapua esitti dubbauksissa sittemminkin aktiivinen Tom Wentzel. Hänen Sebastianinsa on hillittömän hauska ja sympaattinen. Hän ei haasta alkuperäisäänen tapaan karibialaisittain, mutta muutoin persoonallisesti; pehmeät konsonantit, paksut vokaalit ja aika ajoin suhisevat ässät paitsi erottavat ravun puhetyylin muista hahmoista, myös tekevät jokaisesta repliikistä hauskan kuuloisen. Wentzel päästelee Sebastianina tuon tuostakin hupsuja äännähdyksiä, joita on mahdoton imitoida. Hienointa on – vaikkakin asiaan voi vaikuttaa se, että roolisuoritus on meille niin tuttu – ettei Wentzelin Sebastian pöhköine puheenparsineen ja inahduksineen kuulosta feikiltä tai liioitellulta. Wentzel ei anna leikkimurteen syödä hänen varsinaista näyttelyään, vaan lausuu repliikit elävästi, niin että niissä on oikeita sävyjä ja muutakin kuunneltavaa kuin hassu äänen pinta.
Ulla Tapaninen ehkä tunnetaan lempeistä äitihahmoistaan, mutta totuus on, että nainen on ehdottomasti parhaimmillaan räikeissä, yliampumista vaativissa ja sallivissa rooleissa. Pienen merenneidon antagonisti Ursula on juuri tällainen rooli, ja Tapaninen esittikin hahmoa itseoikeutetusti sekä vanhassa että uudessa dubissa. Uuden dubin sisältävän julkaisun loistaessa poissaolollaan emme ole päässeet tekemään kokonaisvaltaista vertailua, mutta on vaikea kuvitella sen ylittävän vanhan dubin nautittavuutta. Tapaninen kuulostaa itsekin nauttivan Ursulan melodraamalla ja teeskentelyllä mässäilystä. Hänen äänensä on muhkea kuten roolihahmokin, ja hän muuntelee sävyään paljon aina hengästyneestä kuiskailusta hurjaan räkänauruun. Tunnetilat ja sävyt tihkuvat roolisuorituksesta joka hetkellä.
Tapanisen versiota Ursulan laulusta Poor Unfortunate Souls (Onnettomat sielut) ovat toiset kritisoineet rytmittömäksi ja liian vapaasti muunnelluksi. Itse pidämme laulussa juuri siitä, miten se hiljaisen ja tahdikkaan alun jälkeen yltyy villisti poukkoilevaksi puhelauluksi, jonka tempo tuntuu katoavan kokonaan, mutta joka palautuu lopussa äkkiä ja vaivattomasti entiseen rytmiinsä. Tapanisen ryhdikäs ja puhdas laulanta sekä veikeät irtiotot vuorottelevat hallitun kaoottisesti. Sekava ja hengähdystauoton laulu sekoittaa uhrin, mutta laulajalla on langat tiukasti käsissä – ja eikös se juuri liene kappaleen tarkoitus?
Kuten yleissivistys tietää, vuonna 1937 valmistunut Lumikki ja seitsemän kääpiötä oli maailman ensimmäinen kokoillan piirroselokuva. (Kunnia kuuluu oikeastaan argentiinalaiselle propagandafilmille El Apóstolille vuodelta 1917, mutta Lumikki on yhä ensimmäinen värillinen piirroselokuva.) Se oli aikanaan visionääri Walt Disneyn suuruudenhulluin hanke, jota nimitettiin lehdistössä ”Disneyn haihatukseksi”. Disneyn ottamat huikeat taloudelliset riskit osoittautuivat kannattaviksi – Lumikki on vieläkin maailman katsotuimpia piirrosleffoja.
Suomen ensi-iltansa Lumikki sai 1938, mutta jälkiäänityksiä Disneyn piirroselokuviin alettiin tehdä vasta 60-luvulla. Ritva Laaton ohjaama Lumikki-dubbaus vuonna 1962 oli niistä ensimmäinen. Kotivideoilta ja DVD:iltä tuttu dubbaus on Pekka Lehtosaaren ohjaus vuodelta 1993. Siihen väliin mahtui vielä ainakin yksi versio, Matti Raninin ohjaus todennäköisesti vuodelta 1982.
Monet vanhoista Disney-dubbauksista ovat yhä tallessa Kansallisen audiovisuaalisen arkiston KAVAn kätköissä. Kun suomalaisella Disney-fanien foorumilla, Taikalinnassa, tuli puhetta vanhoista jälkiäänityksistä, syntyi ajatus yksityisnäytöksistä, joissa näitä unohdettuja aarteita voisi kokea omin korvin. Niinpä lauantaina 26. helmikuuta kolmisenkymmentä ihmistä ilmaantui elokuvateatteri Orioniin katsomaan Raninin Lumikkia.
Jos et ole lukenut Mika Waltarin bestselleriä Sinuhe egyptiläinen, tee se nyt. Vuonna 1945 ilmestynyt historiallinen romaani ei turhaan ole menestynyt maailmalla. Sain lopulta luettua sen kesällä ja tykästyin siihen välittömästi. Ja kun kuulin Radioteatterin sovittaneen sen 22-osaiseksi kuunnelmaksi 1982, mikäs minua olisi pidätellyt?
Tervetuloa ensimmäisen Disney Nostalgia-sarjan osan pariin! Nimikkeen alle on tarkoitus listata Disney-yhtiön kuuluisia, nostalgisia ja fanien rakastamia elokuvia ja tv-sarjoja ja ruotia niiden syntyä sekä etenkin tehdä projektien parissa työskennelleitä ääninäyttelijöitä tutummaksi suomalaisille animaatioiden ystäville. Tarkoitus on myös esitellä ja vertailla eri maiden ääniversioita, mikäli mahdollista. Tiesin välittömästi, millä nimikkeellä haluan sarjan aloittaa. Kyseessä on 80- ja 90-lukujen taitteessa ilmestynyt piirrossarja, joka kohosi valtaisaan suosioon heti ensi-ilmestymisensä aikana ja jonka IGN tammikuussa 2009 nimesi maailman 60. parhaimmaksi piirrossarjaksi.
Chip ’n Dale Rescue Rangers / Tikun ja Takun Pelastuspartio
Afureko 
Viimeisimmät kommentit: