Äänijälki – Jakso 31: Henkimaailman lootia (Mouryou no hako)

Afurekon Äänijälki-podcastin 31. jaksossa pääaiheena on yliluonnollinen rikosmysteerianime Mouryou no hako. Lisäksi kerromme VHS-kasettien keräilyharrastuksestamme, joka keskittyy erityisesti kiven alla oleviin dubbauksiin. Hiljattaisissa tapaamme torilla, sillä juttelemme suomalaisideaan perustuvasta piirretystä Keltainen lumimies.

Äänijälki – Jakso 11: Kosto on katkeransuloinen (Batman – Mustan kostajan paluu)

Afurekon Äänijälki-podcastin yhdennessätoista jaksossa paneudumme Batmanin ensimmäiseen valkokangaspiirroselokuvaan Batman – Mustan kostajan paluu. Elokuvan rakkaudella tehdyn suomidubbauksen merkkivuotta juhlittiin viime vuonna leffaillalla, jonka tunnelmia Nita muistelee. Lisäksi puhumme Disney+-palvelun tulosta Suomeen, hiljattain kuolleen Tomita Kousein urasta ja ysärikohellusanimesta Nangoku shounen Papuwa-kun.

Blogille kakkuja

Tässähän on salakavalasti vierähtänyt jo toinenkin vuosi! Vilkaistaanpa vähän, mitä Afurekossa on viimeisten 12 kuukauden aikana nähty.

Lööpissä: ”Suuret, pienet ja pääsi kokoiset!”

Niin sitä vain on Afureko onnistunut sinnittelemään pystyssä jo täydet kaksi vuotta! Toisen syntymäpäivänsä kunniaksi Sisarukset rupattelivat näyttelijä- ja dubbausveteraani Veikko Honkasen kanssa hänen monipuolisesta urastaan äänityön parissa. Luvassa on juttua niin vanhoista halpispiirretyistä, Disneyn klassikoista kuin Radioteatterista!

Joulutähtiin kirjoitettu: luukku 24

Katsoimme lapsina niin paljon piirrettyjä, että kissat tapasivat nukkua lämpimien VHS-laitteidemme päällä – eli melkein yhtä paljon kuin nykyään. Isovanhempiemme jäljiltä talomme kasettivuorista löytyi yhtä ja toista mielenkiintoista, muun muassa vasta vartuttuamme suurta arvostustamme nauttiva kasetillinen vanhaa espanjalaista piirrossarjaa Los Fruittis, suomeksi Kimarat.

Kimaroissa seikkailevat pääosissa Ana-ananas, Pakki-banaani, Oka-kaktus sekä Kumba-niminen ihmistyttö. Jokaiselle riittää juuri ja juuri oma ääninäyttelijä kasetin neljästä dubbaajasta. Sarjan animaatio on hälyttävän heikkoa ja käsikirjoitus noudattaa milloin mitäkin jatkuvuuden määritelmää. Yhdessä Kimarat kuitenkin onnistuu; suomalainen minimibudjetin dubbi tekee suurenmoista oikeutta sen fantastiselle hahmodynamiikalle, jonka kirkkain tähti on omahyväinen ananas.

Itseään suurena taiteilijana pitävän, epäinhimillisen narsistisen Anan suomiäänenä on Risto Aaltonen, teatteriveteraani ja tuttu muun muassa Ankronikka-sarjan Kulta-Into Piin roolista. On vaikea kuvailla sanoin, millaisia tunteita Aaltosen Ana lähettää. Lähes jokainen Anan repliikki on jonkin asteen itsekehua, ja harvoissa poikkeuksissakin vireilee itsekeskeisyys Aaltosen äänessä ja painotuksissa. Ana ei missään tapauksessa inhoa muita vaan pitää heitä huvittavina kavereina, joita hän katsoo velvollisuudekseen sivistää suurella tietämyksellään ja ymmärryksellään taiteesta.

Laiska oman kuvan pussailija käy lahjakkaasti etenkin jäyhän Pakki-banaanin hermoille. Periespanjalaisesti Pakki ei epäröi räyhätä Analle ja käskeä häntä suorasukaisesti tukkimaan turpansa, mutta Anan vuoren kokoinen itsetunto ei vavahda pahimmastakaan. Ana on joka hetki täysin vakuuttunut olevansa oikeassa, virheetön ja täydellinen. Aaltosen lennokas intonaatio ja korostetut aspiraatiot välittävät itsekkään ananaksen luonteen ilman toistaitoisen kuvamateriaalin apuakin; hyväntuulisesti virnuilevassa äänessä on alati läsnä itserakkaus ja täydellinen välinpitämättömyys kritiikistä tai toisten tunteista.

Ehkä osuvin tiivistys Anasta ja Aaltosen tulkinnasta on, että molemmat ovat kauttaaltaan espanjalaisia – vaatimattomuutta ei tunneta, virheitä ei myönnetä, vastalauseita ei kuunnella ja kaikki asia julistetaan kuin perustuslaki. Espanjalainen alkuperäisversio on silti ihan pliisu suomenkieliseen verrattuna. Yksinkertaisesti kaikki Anan upeudessa tulee Aaltosesta.