Arkisto kohteelle maaliskuu 2013

Valkosolupoliisi pitää järjestystä sinunkin kropassasi

27 maaliskuun, 2013

Aina elokuvan keksimisestä lähtien animaatiota on yhdistetty livekuvaan todella kekseliäästi. Milloin animaationa on toteutettu taruolento, milloin ihan oikeita piirroshahmoja. Warner Bros. Animation -yhtiön Osmosis Jones vuodelta 2001 jatkaa tyylikkäästi perinnettä. Kuten eräs hyvä ystävämme leffan ytimekkäästi tiivisti: ”Olipa kerran elämä kohtaa Tappavan aseen!”

(lisää…)

Turpaan ottamisen jalo taito

22 maaliskuun, 2013

Joudun toisinaan selittelemään, etten syrji uusia sarjoja periaatteesta, vaan ne jäävät minulta näkemättä siksi, että niissä esiintyy yhä vähemmän suosikkiääninäyttelijöitäni. Jos useammissa uutuussarjoissa olisi samanlainen näyttelijäkaarti kuin vuoden 2006 Shijou saikyou no deshi Kenichissä, katselisin niitä enemmän kuin mielelläni! Kenichin roolilista on kuin kunnianosoitus poikabändivuosikymmenelle, jonka tekeleillä oma animeharrastukseni alkoi.

kenichi1 (lisää…)

Lööpissä: ”No terve vaan, herra Moppi!”

15 maaliskuun, 2013

Ääninäyttelyblogi Afureko on ollut toiminnassa jo liki kolmen vuoden ajan, mutta häämöttävien synttäreiden lisäksi on nytkin syytä juhlia: blogimme on nimittäin saavuttanut 200 artikkelin maagisen luvun! Sen kunniaksi julkaisemme jo vuoden 2013 kolmannen haastattelun blogin 200. artikkelina!

Tällä kertaa sydämensä ja sanaisen arkkunsa ääninäyttelystä avasi alan monitoimimies Antti L J Pääkkönen! Pitkässä ja eksklusiivisessa dubbaushaastattelussaan Antti L J käy läpi ääniuransa vaiheita ensimmäisistä rooleistaan aina uusimpaan suureen ohjaustyöhönsä, Disneyn videopeliklassikko Räyhä-Ralfiin!

HUOM! Teksti sisältää ankaria juonipaljastuksia Räyhä-Ralf-elokuvasta, jos elokuva on sinulla vielä kokematta niin hyppää kyseinen kohta tekstistä yli! Osio alkaa Räyhä-Ralf-leffajulisteen kuvan kohdalta ja loppuu Pepi-koiranpentua esittävään kuvaan!

17 Antti L J

Antti L J:n ja Sisarusten lisäksi kuvaan pääsivät myös nokkaeläin Perry, Vader-possu sekä Paavo!

(lisää…)

Kulti, kalastin kakarat!

5 maaliskuun, 2013

Yksi nuoruuteni rakkaimpia animaatioelämyksiä on Apua! Olen kala, vuonna 2000 julkaistu tanskalainen seikkailutarina, jossa kolme lasta pääsee vahingossa tutustumaan merenalaiseen maailmaan. Suloisessa elokuvassa on hyvä tarina, ihanat hahmot, tarttuvaa musiikkia, kaunista animaatiota sekä läjä 90-luvun suomalaisen dubbausskenen huippunimiä. Mitä muuta voisin piirretyiltäni enää toivoa?

001

(Ruodin elokuvan juonen tekstissä melko täysin puhki, joten ebin spoilers luvassa.)

(lisää…)