Kukapa ei olisi viimeisten vuosien aikana joutunut muuttamaan suunnitelmiaan VR:n vuoksi useampaan otteeseen – me Sisarukset saimme kokea sen viimeksi viikko sitten DesuTalksin yhteydessä. Tämän valtionpysäyttävän ongelman kunniaksi onkin aika viimein esitellä Yöjuna, suomalainen jännityselokuva 90-luvulta, jonka tapahtumat sattumoisin liittyvät myös VR:n toimintaan. Elokuva on aina ollut meille erityisen hauska katselukokemus, koska sen näyttelijöistä yllättävän moni on televisio- ja elokuvatöiden ohella luonut uraa myös suomalaisessa dubbausbisneksessä. Paljastetaan siis, ketkä kaikki!
Arkisto kohteelle tammikuu 2011
Pretear ja seitsemän bishiä
24 tammikuun, 2011Shin Shirayukihime densetsu Pretear (”Uusi Lumikki-taru Pretear”) on Satou Junichin ja Naruse Kaorin mangaan perustuva taikatyttöanime vuodelta 2001. Kolmeentoista jaksoon mahtuu aimo annos nättejä tyttöjä, nättejä poikia, nättejä mekkoja sekä rakkautta ja anarkiaa.
Teksti spoilaa jonkun verran mutta ei yksityiskohtia.
Et esineellistä sitä, jumalauta!
17 tammikuun, 2011Tänään alkaa Pasilan kolmas tuotantokausi. Helmikuussa 2007 televisioon putkahtanut animaatiokomedia on kutakuinkin ainoa laatuaan Suomessa, ja sen oli tarkoitus jäädä yhteen 12 jakson kauteen. Sarja on kuitenkin saavuttanut valtaisan suosion, ja onpa se pokannut itselleen myös vuoden 2010 parhaan komedian Venlan. Miksi Pasila on niin rakastettu? Eiköhän analysoida vähän.
Sound Only: Pekka ja susi
11 tammikuun, 2011Vuodatan kyyneleen jokaisen puolesta, jolle tämän artikkelin otsikko ei tuo mieleen minkäänlaisia nostalgisia mielikuvia, en nimittäin itse muista elämästäni ollenkaan aikaa ilman kyseistä teosta. Annetaan kuitenkin lyhyt esittely teoksesta niitä varten, joiden yleissivistyksestä tämän-kertainen teos vielä uupuu. Varsinaisen sadun lisäksi esittelen tässä artikkelissa myös kolme siitä tehtyä adaptaatiota, jotka eroavat toisistaan varsin mittavasti, vaikka samaan alkuperäisteokseen pohjautuvatkin.
Pekka ja susi (Петя и волк, Petja i volk) on rakastettu klassinen lasten musiikkisatu, joka kertoo noin puolen tunnin mittaisen tarinan pienestä pojasta ja tämän eläinystävistä, joita kaikkia uhkaa lähistöllä liikkuva hirvittävä susi. Tarinassa on seitsemän henkilöä, joista jokaista edustaa oma soitin ja teema. Ainut tarinassa kuultava ihmisääni on kertoja joka selostaa pääpiirteittäin tapahtumia – varsinaisessa tarinankerronta-roolissa on musiikki. Vuonna 1936 valmistunut musiikkiteos on yksi maailman tunnetuimpia lastensatuja, se on ensiesityksestään lähtien nauttinut huippusuosiota kaikkialla maailmassa ja sitä on esitetty niin konserteissa, teatterissa kuin videomuodossakin. Siitä on olemassa satoja levytettyjä versioita, joiden kertojina on ehtinyt toimia joukko lukuisia kuuluisuuksia. Sisarusten hyllystä on aina löytynyt Pekka ja susi -vinyylilevy Eino Hyyrysen kertomana.
Viimeisimmät kommentit: