Syrämmeeni joulun teen: luukku 16

Pat Buttram oli näyttelijä, joka teki aikanaan sivuhahmoja useisiin Disney-elokuviin. Buttram oli kotoisin Alabamasta ja sikäläinen rento korostus kuuluu vahvasti hänen äänirooleissaankin, vaikka niistä läheskään kaikki eivät ole amerikkalaisia.

Alabamalaisuuteen liitetään Amerikassa perinteisesti mielikuva huvittavasta ja hieman takapajuisesta, mutta hyväsydämisestä maalaisväestä. Selvästi erottuva murre kertookin Buttramin hahmoista yleensä jotain muuta kuin kotipaikan. Ranskaan sijoittuvassa Aristokateissa hän esitti Napoleonia, toista maalla elävistä koirista, joiden tarkoitus on lähinnä toimia koomisina sivuhahmoina (vaikka ne tietämättään pelastavat Herttuattaren pentuineen ilkeältä Edgarilta). Buttram oli myös Englantiin sijoittuvan Robin Hoodin ilkeä mutta hidasälyinen Nottinghamin sheriffi. Pelastuspartio Bernard ja Bianca -elokuvassa hän antoi äänen rentoakin rennommalle Lukelle, Topissa ja Tessussa taas yrmeälle ja simppelille metsästyskoira Pösölle.

Hyväntuulinen Luke auttaa pääkaksikkoa elokuvassa Pelastuspartio Bernard ja Bianca.

Animaatiota ja live actionia yhdistelevässä Who Framed Roger Rabbit -elokuvassa Buttram oli yksi puhuvista luodeista, jotka Eddie Valiant oli saanut lahjaksi Viiksi-Vallulta. Elokuvan piirroshahmot ovat hyvin kärjistettyjä, jotta ne erottuisivat selkeästi oikeista ihmishahmoista. Tämän vuoksi Buttramin leveä alabamalaismurre sopii hienosti hyväntuuliselle luodille, joka on selvästi saanut vaikutteita Villistä lännestä.

Buttramin viimeiseksi äänirooliksi jäi ensimmäinen Hopon poppoo -elokuva, jossa Hessu raahaa Max-poikansa väkisin eeppiselle kesäreissulle. He pysähtyvät ensimmäiseksi rähjäisessä pussirottateemapuistossa, jonka perustajaa Buttram esitti, tutulla alabamalaiskorostuksella tietenkin. Buttram menehtyi kun Hopon poppoo oli vielä työn alla, ja tekijät omistivatkin elokuvan hänelle, kun se valmistui vuotta myöhemmin.

Lööpissä: ”Mutta muista, Quasimodo, tämä on turvapaikkasi…”

Afurekossa on nähty jos jonkinlaisten dubbauskuuluisuuksien haastatteluja, ja moni on vielä näkemättä. Harva on kuitenkin ollut mukana aivan jälkiäänityksen alkuajoista asti. Sellainen kunnia on veteraaninäyttelijä Ossi Ahlapurolla, jota on kuultu piirretyissä säännöllisesti aina 70-luvulta lähtien. Pääsimme jututtamaan Ahlapuroa dubbauksen alkuajoista sekä hänen mittavasta urastaan taiteilijatalo Lallukassa.

Myös Toy Story 3:n myrtsi Virnu-pelle pääsi kuvaan!

Lööpissä: ”Onhan tää karhun elämää~”

Aloitetaanpa Afurekon neljäs vuosi komiasti ja rytinällä! Suomen dubbauspiireistä puhuttaessa nousee aina esille yksi nimi, jonka kaikki poikkeuksetta tietävät. Hän oli koko 90-luvun ajan vastuussa lukuisten Disneyn klassikkoelokuvien suomiversioista, joiden myötä hän oli nostamassa maan dubbaustasoa maailmanluokan huipulle ja loi Suomelle kiistämättömän hyvän maineen Disney-studioilla. Aivan oikein, kyseessä on tietysti Suomen ”Mr. Dubbaus” Pekka Lehtosaari! Eksklusiivinen ja huippupitkä haastattelu sisältää lukuisia kertomuksia dubbauskulissien takaa, ja puhetta on Disneyn lisäksi muun muassa Ghiblistä sekä Röllin sydän -elokuvasta!

Haastattelua varten pääsimme vierailemaan intohimoisena populaarikulttuurin harrastajana tunnetun Lehtosaaren kuuluisassa lepakkoluolassa, joka pursusi lattiasta kattoon mielenkiintoista keräilytavaraa sekä lukuisia muistoja vuosien varrelta. Haastattelun lisäksi luvassa on muutakin nannaa, sillä herra Lehtosaari lainasi kokoelmastaan tekstin kuvitukseksi ääninäyttelijöiltä saamiaan terveisiä ja muita harvinaisuuksia!

Naapurini Totorosta tutun Kissabussin lisäksi kuvaan pääsi myös suloistakin suloisempi Lissu-koira!

Bongaa seinältä aito ja alkuperäinen Baloo-animaatiokalvo!

Joulutähtiin kirjoitettu: luukku 16

Sisarukset eivät ole koskaan liiemmin perustaneet siitä, että animaatioelokuvien päärooleihin palkataan näyttelijöitä etupäässä statuksen eikä kykyjen perusteella (ilmiö, jonka Disney aloitti ja josta DreamWorks teki muotia). Joskus nimen mukana tulee kuitenkin myös se ammattitaito, joka kyseisen henkilön on tehnyt kuuluisaksi, jolloin tuloksena syntyy todellista taidetta.

Disneyn vuonna 1973 päivänvalon nähneen Robin Hoodin animaatioversion prinssi John on yksi hauskimpia Disney-pahiksia ikinä. Kuningasveljensä Richardin merille usuttanut leijonanuorukainen yrittää olla mahdollisimman kova ja ankara kuningas, mutta asioiden mennessä pieleen hän joko murjottaa tai vetää itkupotkuraivarit ja alkaa imeä peukkuaan aina, kun hänen kuningataräidistään tulee puhe. Suurin kunnia hupsun prinssin hauskuudesta kuuluu tämän äänelle, englantilaisnäyttelijä Peter Ustinoville, jonka ammattitaidosta kielivät lukuisat hänelle myönnetyt palkinnot. Ustinov tunnettiin ylireagoivista pahisrooleistaan, ja Robin Hoodin prinssi Johnin sanotaankin perustuvan yhteen Ustinovin kuuluisimmista elokuvarooleista, Quo Vadis -elokuvan Rooman keisari Neroon.

Ustinov on niitä lavanäyttelijöitä, jotka pystyvät tarvittaessa näyttelemään loistavasti myös pelkällä äänellään, sillä mestarinäyttelijä ottaa piirroshahmonsa omakseen todella luontevasti ja tuo vaivatta kaikki tunnetilat esiin äänensä kautta. Prinssi John käyttäytyy alamaisiaan kohtaan ylettömän ylenkatsovasti, mutta kuninkaallinen kupla puhkeaa jatkuvasti lapsellisten raivarien myötä, jotka tekevät hahmosta monipuolisen, sympaattisen ja lisäksi inhimillisen. Ustinov hoitaa hahmon kaikki eri puolet yhtä hyvin. Prinssin hienoimpina hetkinä Ustinov puhuu niin ylevästi ja fiinisti kuin vain voi (aina päriseviä suomalaisärriä myöten), leijonan taas punoessa juoniaan hän suorastaan kihertää nasaalilla äänellään ilkikurisesti hihittäen. Prinssin egon suuruudesta kielii myös tämän ”A-haa, a-haa!”-tyylinen nauru, jonka Ustinov onnistuu tekemään samaan aikaan mahdollisimman itsekeskeisesti ja hulvattoman hauskasti. Komedia on näyttelijällä muutenkin hallussa elokuvan tyyliin sopivasti, prinssin imiessä peukkuaan tai mutistessa unissaan ei kerta kaikkiaan voi olla tikahtumatta nauruunsa!

Ustinov muuten dubbasi hahmon myös elokuvan saksankieliseen versioon. Suorastaan ihmetyttää, ettei mestarinäyttelijän kielitaitoja älytty hyödyntää lisäksi myös elokuvan espanjan-, venäjän-, ranskan- ja italiankielisissä versioissa, hän olisi takuulla pystynyt näyttelemään hahmon yhtä hauskasti ja upeasti jokaisella kielellä!

Muksuluuri pedagogisesta näkökulmasta

Lasten ikioman puhelinohjelman Muksuluurin juontaja Touko-Pouko on kiistatta tunnetuin Julmahuvi-ryhmän luomista hahmoista – hän pääsi jopa Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kanteen siirtyessään 10 vuotta myöhemmin JugiStyle-ohjelmaan. Äänialallakin kunnostautuneen näyttelijä Jukka Rasilan esittämä Touko-Pouko (etenkin hänen omintakeinen puhetapansa) on vakiinnuttanut paikkansa suomalaiskansan keskuudessa niin vahvasti, että kuuluisaa ”askartelu-paskartelu”-termiä on käyttänyt jopa yliopiston kuvaamataidon opettajani (joka on kaikin puolin Ihana Ope).

Ohjelmassaan maanis-depressiivinen, alati kieroon katsova Touko muun muassa soittaa häirikköpuheluita, valistaa pikkukatsojiaan ydinsodasta ja erilaisuudesta sekä askartelee sielun. Samalla hän kuitenkin paljastaa menneisyydestään asioita, jotka selittävät yllättävän paljon hänen nykyistä tilaansa ja joita me Sisarukset olemme monia kertoja yhdessä analysoineet. Etenkin lastenohjelman viimeinen jakso on sen hahmokehityksen puolesta yksi Julmahuvi-ryhmän parhaimpia tuotoksia koskaan. Sen myötä käy ilmi, että ninjanaamion takaa pilkistääkin jotain aivan muuta kuin miltä aluksi vaikuttaa.

Tonikin tietää, että Touko on ilo lapsille!