Posted tagged ‘Petri Liski’
11 huhtikuun, 2013
Aloitetaanpa Afurekon neljäs vuosi komiasti ja rytinällä! Suomen dubbauspiireistä puhuttaessa nousee aina esille yksi nimi, jonka kaikki poikkeuksetta tietävät. Hän oli koko 90-luvun ajan vastuussa lukuisten Disneyn klassikkoelokuvien suomiversioista, joiden myötä hän oli nostamassa maan dubbaustasoa maailmanluokan huipulle ja loi Suomelle kiistämättömän hyvän maineen Disney-studioilla. Aivan oikein, kyseessä on tietysti Suomen ”Mr. Dubbaus” Pekka Lehtosaari! Eksklusiivinen ja huippupitkä haastattelu sisältää lukuisia kertomuksia dubbauskulissien takaa, ja puhetta on Disneyn lisäksi muun muassa Ghiblistä sekä Röllin sydän -elokuvasta!
Haastattelua varten pääsimme vierailemaan intohimoisena populaarikulttuurin harrastajana tunnetun Lehtosaaren kuuluisassa lepakkoluolassa, joka pursusi lattiasta kattoon mielenkiintoista keräilytavaraa sekä lukuisia muistoja vuosien varrelta. Haastattelun lisäksi luvassa on muutakin nannaa, sillä herra Lehtosaari lainasi kokoelmastaan tekstin kuvitukseksi ääninäyttelijöiltä saamiaan terveisiä ja muita harvinaisuuksia!
Naapurini Totorosta tutun Kissabussin lisäksi kuvaan pääsi myös suloistakin suloisempi Lissu-koira!

Bongaa seinältä aito ja alkuperäinen Baloo-animaatiokalvo!
(lisää…)
Kategoriat: dubbaus, Lööpissä
Tags: 101 dalmatialaista, 20th Century Fox, Aake Kalliala, Aaltojen kuohu, Aarre Karén, Aku Ankka, Aladdin, Allu Tuppurainen, Anastasia, Angry Birds, Anitta Ahonen, Ankronikka, Anna Kuoppamäki, Anneli Saaristo, Annimaria Rinne, Anssi Kukkonen, Anthony Bentley, Antti Jaakola, Antti L.J. Pääkkönen, Antti Pääkkönen, Antto Kärkkäinen, Ari Parviainen, Aristokatit, Arja Koriseva, Arttu Kapulainen, Artturi Joulu, Ötökän elämää, Bambi, Bas Heymans, Batman: Mask of the Phantasm, Bernard ja Bianca Australiassa, Blake Todd, Carita Mäkelä, Carl Barks, Cinema Mondo, Columbo, Costi Snellman, Cuba Gooding Jr., Disney, DreamWorks, Dumbo, Eddie Murphy, Eeki Mantere, Eero Saarinen, Eeva-Kaarina Volanen, Elina Knihtilä, Elli Castrén, Eric Goldberg, Esa Saario, Esko Salminen, Ghibli, Giorgio Cavazzano, Hannele Lauri, Harry Potter, Hector, Heidi Kyrö, Heli Sutela, Henkien kätkemä, Henna Hyttinen, Hercule Poirot, Herkules, Hessu ja taikaraketti, Hessu sheriffinä, Hopon poppoo, Hyvät herrat, Hyvät pahat ja rumat, Ilari Johansson, Ilkka Moisio, Irina Batujeva, Iron Sky, Ismo Alanko, Ismo Leikola, Iso paha susi ja lihotuskuuri, J.P. Pirinen, Jacke Björklund, Janne Kopu, Jari Ikonen, Jarkko Rantanen, Jarkko Tamminen, Jarkko Tiainen, Jarmo Koski, Jeffrey Katzenberg, Johanna Nurmimaa, Joni Koivuniemi, Jonna Järnefelt, Joonas Myllyveräjä, Joulupukki ja noitarumpu, Jouni Kallio, Juha Hyppönen, Juhani Tolvanen, Jukka Rasila, Jukka Teittinen, Jukka-Pekka Palo, Jyrki Kovaleff, Kaarlo Juurela, Karhukopla ja Ykkösnolla, Kari Korhonen, Kauko Helovirta, Kauniit ja rohkeat, Kaunotar ja Hirviö, Kätkijät, Keijo Komppa, Keisarin uudet kuviot, Kirjalito, Kirka Babitzin, Kirsten Saabye, Kissojen valtakunta, Kliffaa hei, Kukka-Maaria Ahonen, Kummisetä, Kurenai no buta, Langry Abdeslam Chellaf, Lars Svedberg, Lasse Kreikassa, Laura Malmivaara, Laura Voutilainen, Lea Klemola, Leif Wager, Leijonakuningas, Leo Lastumäki, Liikkuva linna, Liisa Ihmemaassa, Lisa Stansfield, Louis Prima, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Lumikoirat, Mackenzie Crook, Magnus Axberg, MakeVoice, Manaaja, Marikki, Marjorie, Markku Kivekäs, Markku Riikonen, Markku Toikka, Marko Hartama, Marko Kämäräinen, Marko Putkonen, Marko Tähtikumpu, Markus Bäckman, Markus Degerman, Matti Olavi Ranin, Matti Ranin, Matti Siitonen, Matti Tuominen, Mau Heymans, Mauri Kunnas, Maurice Chevalier, Meiju Suvas, Merja Larivaara, Michael Eisner, Miekka kivessä, Mika Eirtovaara, Mika Siltala, Mikki ja Hessu Ei Ei Maassa, Miyazaki Hayao, Mulan, Multimedia, Myrskylinnut, Naapurini Totoro, Nalle Puh, Nalle Puh ja hunajapuu, Niko - lentäjän poika, Niko Kivelä, Nina Tapio, Nokkapokka, Notre Damen kellonsoittaja, Oscar-paraati, Ossi Ahlapuro, Paavo Kerosuo, Pahat pojat, Paula Vesala, Pauli Virta, Pekka Autiovuori, Pekka Jalava, Pekka Laiho, Pekka Lehtosaari, Pelle Peloton - Televisiotemppuja ja takapotkuja, Pentti Siimes, Pertsa Reponen, Pertti Koivula, Pete Kosonen, Peter Franzén, Peter Pan, Petri Liski, Phil Harris, Pikku Hukka - Isän paha poika, Pikku Kakkonen, Pilipalipilotit, Pinocchio, Pirjo Heikkilä, Pirkka-Pekka Petelius, Pixar, Pocahontas, Pompoko, Ponyo rantakalliolla, Potkupallo-Hessu, Prinsessa Ruusunen, Rasmus Lehtosaari, Räyhä-Ralf, Röllin sydän, Reino Bäckman, Riikka Väyrynen, Riitta Nelimarkka, Riku Suokas, Ritva Laatto, Ritva Valkama, Robin Hood, Robin Williams, Rokkikukko, Rovio, Ruska Lehtosaari, Ryhmä-X, Saariston lapset, Sami Aarva, Sami Hedberg, Sammakoiden ennustus, Sampo Haahti, Samu Sirkan joulutervehdys, Santeri Kinnunen, Seela Sella, Seitsemän veljestä, Seppo Pääkkönen, Sisko ja sen veli, Spede Pasanen, Spede Show, Stan Saanila, Star Trek, Star Wars, Sun Studio, Superhessu ja kadonneen pyramidin arvoitus, Sweatbox, Sydämen kuiskaus, Tanja Mikaela Teittinen, Tankki täyteen, Tappajahai, Tarja Alexander, Tarzan, Terhi Panula, Tiina Raekallio, Tintti, Tom ja Jerry panevat kaupungin sekaisin, Tom Pöysti, Tom Wentzel, Tomi Walamies, Tommi Mujunen, Toy Story, Toy Story 2, Transformers, Transmission, Trudie Styler, Tuhkimo, Tulikärpästen hauta, Tuotantotalo Werne, Ulla Hakola, Ulla Renko, Ulla Tapaninen, Urhea, Uuno Turhapuro, Vaahteramäen Eemeli, Varjoankka, Veeti & The Velvets, Veeti Kallio, Veikko Honkanen, Velimatti Ranta, Vesa-Matti Loiri, Viidakkokitja, Vuokko Saarinen, Walt Disney
Comments: 84 kommenttia
11 marraskuun, 2012
Välttelen yleensä uudenvuodenlupausten tekemistä, sillä tapaan aina luvata enemmän ja eeppisempää kuin mihin pystyn (ainakin ilman suuria voimanponnistuksia). Houkutus kuitenkin paisui vastustamattomaksi kuultuani, että Nita aikoi ihanuuden vuoden aikana kirjoittaa Afurekoon 80-luvun Turtles-sarjasta ja katsoa sitä varten sarjan kaikki 10 tuotantokautta. Mietittyäni jonkin aikaa sopivaa aihetta päätin lopulta, että nythän minulla olisi lopultakin hyvä syy blogata toisesta 80-luvun hittipiirrossarjasta, Disneyn 100-jaksoisesta Ankronikasta. Pitkä tovi tässä ehti vierähtää, mutta lopulta minulla on tarjottavana blogin lukijoille tuhti tieto- ja ihkutuspaketti Disney-ankkojen seikkailuista neljässä eri osassa.
Nostalgiasyistä johtuen käytän tekstissä pääosin sarjan hahmojen ja jaksojen suomenkielisiä nimiä. Tekstiä ei ole jaettu useampaan osaan niinkään ylimassiivisen tekstimäärän, vaan lähinnä selkeyden vuoksi – vaikka ankaraa namedroppailua onkin luvassa, kyllähän te tiedätte mitä meiltä voi odottaa.
Ensimmäisessä osassa kävin läpi sarjan suosion syitä, nyt vuorossa taas ovat sarjan henkilöt. Luvassa on ankaraa hahmoanalyysiä sekä ääninäyttelijöiden – niin alkuperäisten kuin suomidubbaajienkin – roolisuoritusten puimista ja vertailua tarpeettoman positiivisten adjektiivien kera. Selkeyssyistä muutamat sarjan hahmoista esitellään kuitenkin vasta blogijutun viimeisessä osassa.

(lisää…)
Kategoriat: Disney Nostalgia, USA
Tags: Aarre Karén, Alan Young, Ankronikka, Brian Cummings, Carl Barks, Charles Dickens, Chuck McCann, Disney, Elli Castrén, Erkki Murto, Frank Welker, Golden Voice, Hal Smith, Halinallet, Ilkka Moisio, Jeeves & Wooster, Joan Gerber, Joonas Myllyveräjä, Joulutarina, June Foray, Mikki Hiiren jouluaatto, Mikko Kivinen, Päivi Sorsa, Pekka Autiovuori, Peter Cullen, Petri Liski, Professor Layton, Risto Aaltonen, Russi Taylor, Terry McGovern, Tuotantotalo Werne, Turtles, Ulla Ollikainen
Comments: 4 kommenttia
25 huhtikuun, 2011
Mitä olisi lapsuus ilman vanhoja satelliittikanavilta VHS:lle nauhoitettuja ohjelmia, jotka röpöttävät vähän väliä ja joiden tekstit ovat rykelmä epämääräisiä kirjaimia ja välilyöntejä? Yksi tällainen suuresti rakastettu tallenne oli Hessu urheilee, dokumentin muotoon puettu kooste lyhäreitä, joissa Hessu Hopo toilaili tapansa mukaan eri urheilulajien parissa.
Mutta tämä kirjoitus ei kerro niistä. Nyt on kyse nostalgiapommi Potkupallo-Hessusta (Sport Goofy in Soccermania), vuoden 1987 erikoisjaksosta, jonka urheileva Hessu on perin eri laatua. Lisäksi piirretyssä esiintyvät multimiljardööri Roope Ankka ja tämän siskontyttärenpojat Tupu, Hupu ja Lupu Ankronikka-versioidensa esikuvina.

(lisää…)
Kategoriat: Disney Nostalgia, Lyhytelokuvat, Suomi
Tags: Alan Young, Ankronikka, Anssi Kukkonen, Chick Hearn, Elli Castrén, Hessu Hopo, Hessu urheilee, Pekka Autiovuori, Petri Liski, Potkupallo-Hessu
Comments: 4 kommenttia
31 tammikuun, 2011
Kukapa ei olisi viimeisten vuosien aikana joutunut muuttamaan suunnitelmiaan VR:n vuoksi useampaan otteeseen – me Sisarukset saimme kokea sen viimeksi viikko sitten DesuTalksin yhteydessä. Tämän valtionpysäyttävän ongelman kunniaksi onkin aika viimein esitellä Yöjuna, suomalainen jännityselokuva 90-luvulta, jonka tapahtumat sattumoisin liittyvät myös VR:n toimintaan. Elokuva on aina ollut meille erityisen hauska katselukokemus, koska sen näyttelijöistä yllättävän moni on televisio- ja elokuvatöiden ohella luonut uraa myös suomalaisessa dubbausbisneksessä. Paljastetaan siis, ketkä kaikki!

Tuleeko VR sinunkin uniisi?
(lisää…)
Kategoriat: Elokuvat, Suomi
Tags: Aarre Karén, Aarreplaneetta, Åke Lindman, Babar - Norsujen kuningas, Disney, Hessu Hopo, Hopon poppoo, Ice Age, Ilkka Heiskanen, Jean Sibelius, Juha Muje, Kari Hietalahti, Karvinen, Kaunotar ja Hirviö, Keisarin uudet kuviot, Legend of the Guardians: The Owls of Ga'Hoole, Markku Huhtamo, Martti Suosalo, Mulan, Muumilaakson tarinoita, Muumipeikko ja pyrstötähti, Nalle Puh, Niko - lentäjän poika, Notre Damen kellonsoittaja, Olipa kerran, Oskari Katajisto, Pasila, Petri Liski, Pinokkio, Pixar, Pocahontas, Poika ja ilves, Raid, Röllin sydän, Risto Räppääjä, Sammyn suuri seikkailu, Santeri Kinnunen, Simpsonit, Tarzan, Timo Torikka, Toy Story, Vintiöt, Yöjuna
Comments: 1 kommentti
Viimeisimmät kommentit: