Posted tagged ‘Risto Aaltonen’

Disney Nostalgia: Ankronikka (2/4)

marraskuu 11, 2012

Välttelen yleensä uudenvuodenlupausten tekemistä, sillä tapaan aina luvata enemmän ja eeppisempää kuin mihin pystyn (ainakin ilman suuria voimanponnistuksia). Houkutus kuitenkin paisui vastustamattomaksi kuultuani, että Nita aikoi ihanuuden vuoden aikana kirjoittaa Afurekoon 80-luvun Turtles-sarjasta ja katsoa sitä varten sarjan kaikki 10 tuotantokautta. Mietittyäni jonkin aikaa sopivaa aihetta päätin lopulta, että nythän minulla olisi lopultakin hyvä syy blogata toisesta 80-luvun hittipiirrossarjasta, Disneyn 100-jaksoisesta Ankronikasta. Pitkä tovi tässä ehti vierähtää, mutta lopulta minulla on tarjottavana blogin lukijoille tuhti tieto- ja ihkutuspaketti Disney-ankkojen seikkailuista neljässä eri osassa.

Nostalgiasyistä johtuen käytän tekstissä pääosin sarjan hahmojen ja jaksojen suomenkielisiä nimiä. Tekstiä ei ole jaettu useampaan osaan niinkään ylimassiivisen tekstimäärän, vaan lähinnä selkeyden vuoksi – vaikka ankaraa namedroppailua onkin luvassa, kyllähän te tiedätte mitä meiltä voi odottaa.

Ensimmäisessä osassa kävin läpi sarjan suosion syitä, nyt vuorossa taas ovat sarjan henkilöt. Luvassa on ankaraa hahmoanalyysiä sekä ääninäyttelijöiden – niin alkuperäisten kuin suomidubbaajienkin – roolisuoritusten puimista ja vertailua tarpeettoman positiivisten adjektiivien kera. Selkeyssyistä muutamat sarjan hahmoista esitellään kuitenkin vasta blogijutun viimeisessä osassa.

(lisää…)

Lööpissä: ”Suuret, pienet ja pääsi kokoiset!”

huhtikuu 6, 2012

Niin sitä vain on Afureko onnistunut sinnittelemään pystyssä jo täydet kaksi vuotta! Toisen syntymäpäivänsä kunniaksi Sisarukset rupattelivat näyttelijä- ja dubbausveteraani Veikko Honkasen kanssa hänen monipuolisesta urastaan äänityön parissa. Luvassa on juttua niin vanhoista halpispiirretyistä, Disneyn klassikoista kuin Radioteatterista!

(lisää…)

Joulutähtiin kirjoitettu: luukku 24

joulukuu 24, 2011

Katsoimme lapsina niin paljon piirrettyjä, että kissat tapasivat nukkua lämpimien VHS-laitteidemme päällä – eli melkein yhtä paljon kuin nykyään. Isovanhempiemme jäljiltä talomme kasettivuorista löytyi yhtä ja toista mielenkiintoista, muun muassa vasta vartuttuamme suurta arvostustamme nauttiva kasetillinen vanhaa espanjalaista piirrossarjaa Los Fruittis, suomeksi Kimarat.

Kimaroissa seikkailevat pääosissa Ana-ananas, Pakki-banaani, Oka-kaktus sekä Kumba-niminen ihmistyttö. Jokaiselle riittää juuri ja juuri oma ääninäyttelijä kasetin neljästä dubbaajasta. Sarjan animaatio on hälyttävän heikkoa ja käsikirjoitus noudattaa milloin mitäkin jatkuvuuden määritelmää. Yhdessä Kimarat kuitenkin onnistuu; suomalainen minimibudjetin dubbi tekee suurenmoista oikeutta sen fantastiselle hahmodynamiikalle, jonka kirkkain tähti on omahyväinen ananas.

Itseään suurena taiteilijana pitävän, epäinhimillisen narsistisen Anan suomiäänenä on Risto Aaltonen, teatteriveteraani ja tuttu muun muassa Ankronikka-sarjan Kulta-Into Piin roolista. On vaikea kuvailla sanoin, millaisia tunteita Aaltosen Ana lähettää. Lähes jokainen Anan repliikki on jonkin asteen itsekehua, ja harvoissa poikkeuksissakin vireilee itsekeskeisyys Aaltosen äänessä ja painotuksissa. Ana ei missään tapauksessa inhoa muita vaan pitää heitä huvittavina kavereina, joita hän katsoo velvollisuudekseen sivistää suurella tietämyksellään ja ymmärryksellään taiteesta.

Laiska oman kuvan pussailija käy lahjakkaasti etenkin jäyhän Pakki-banaanin hermoille. Periespanjalaisesti Pakki ei epäröi räyhätä Analle ja käskeä häntä suorasukaisesti tukkimaan turpansa, mutta Anan vuoren kokoinen itsetunto ei vavahda pahimmastakaan. Ana on joka hetki täysin vakuuttunut olevansa oikeassa, virheetön ja täydellinen. Aaltosen lennokas intonaatio ja korostetut aspiraatiot välittävät itsekkään ananaksen luonteen ilman toistaitoisen kuvamateriaalin apuakin; hyväntuulisesti virnuilevassa äänessä on alati läsnä itserakkaus ja täydellinen välinpitämättömyys kritiikistä tai toisten tunteista.

Ehkä osuvin tiivistys Anasta ja Aaltosen tulkinnasta on, että molemmat ovat kauttaaltaan espanjalaisia – vaatimattomuutta ei tunneta, virheitä ei myönnetä, vastalauseita ei kuunnella ja kaikki asia julistetaan kuin perustuslaki. Espanjalainen alkuperäisversio on silti ihan pliisu suomenkieliseen verrattuna. Yksinkertaisesti kaikki Anan upeudessa tulee Aaltosesta.