Afurekon Äänijälki-podcastin 39. jaksossa pääaiheena on klassikkojännärin animesovitus Parasyte -the maxim-. Puhumme myös siitä, millainen merkitys on voice matchilla eli hahmon eri äänten samankaltaisuudella. Hiljattaisissa käsittelemme DreamWorksin elokuviin perustuvaa sarjaa TrollsTopia, jonka suomenkielinen käännös on Myyn käsialaa. Pidämme huhtikuun ajan taukoa ja palaamme linjoille uuden jakson kanssa toukokuussa!
Afurekon Äänijälki-podcastin 25. jaksossa pääaiheena on surrealismilla leikittelevä animesarja Kuuchuu buranko. Lisäksi mietimme, milloin ja miksi yksi ääninäyttelijä tekee samassa teoksessa monta roolia. Hiljattaisissa käsittelemme Disneyn tuoreinta animaatioelokuvaa Encanto.
Afurekon Äänijälki-podcastin yhdeksännessätoista jaksossa pääaiheena on Monte-Criston kreivin tieteisanimesovitus Gankutsuou. Puimme toistakin piirrosversiota samasta klassikkoteoksesta eli Hanna-Barberan Monte-Criston kreivi -tv-elokuvaa vuodelta 1973. Lisäksi muistelemme lapsuusaikojemme varhaisia kokemuksia ääninäyttelemisestä.
Taipaleensa toinen Desucon Frostbite saapuu tulevana viikonloppuna! Meitä jännittää jo senkin vuoksi, että ohjelmamme eivät ole läheskään valmiita, mutta myös siksi, että tiedossa on taatusti mahtava con – sen takaavat lupaava ohjelmakartta, hieno kunniavieras, sievät kahvilatytöt ja ilmapallot. Ohjelmapuolella kannamme perinteisesti kortemme kekoon luennolla sekä kunniavierasohjelmalla.
Ensi viikonloppuna Lohen sisarukset ovat vastuussa seuraavista ohjelmista:
Animen adoptiomaat – kulttisuosikit maailmalla (lauantai, Kuusi, klo 17:30-19:00)
Lauantain luennolla esittelemme animesuosikkeja eri puolilta maailmaa. Luvassa on muinaisia sarjoja, joita tillittäneet lapset ovat kasvaneet nykypäivän otakuiksi, sekä dubbausnäytteitä, joista kuulee, ettei kotimainen Golden Voice suinkaan ole ainoa laatuaan maailmassa. (Suomi saattaa kyllä olla ainoa maa, joka on koskaan vajonnut Agapion tasolle…) Toivon mukaan saamme myös muodostettua kuvan siitä, miksi tietyt sarjat ovat valloittaneet eri kansojen sydämiä. Ovatko ne tiivistäneet jotain olennaista kansakunnan luonteesta, oliko ajankohta erityisen otollinen vai palautuuko kaikki sittenkin vain halpisdubbausten komedia-arvoon?
Du är redan död
Shibui koe – Norio Wakamoto ja miehekkyyden ABC (sunnuntai, Pääsali, klo 12:30-14:00 sekä 14:30-15:30)
Sunnuntaina olemme ohjastamassa conin kunniavieraan Wakamoto Norion ohjelmaa. Ympäri maailman palvottu Wakamoto kertoo seiyuun työstään ja vastailee yleisön kysymyksiin. Ohjelmassa nähdään myös havainnollistavia videonäytteitä miehen töistä 80-luvulta (Ginei!) tähän päivään asti. Ainutlaatuinen tilaisuus kokea Wakamoto livenä ensimmäistä kertaa Japanin ulkopuolella!
Vielä muuten ehditte mukaan Wakamoto-kisaan, jossa arvotaan itsensä kunniavieraan nimikirjoituksia. Osallistukaahan ahkerasti!
Lauantaina Cilla on mukana BlazBlue-cosplayryhmässä, hänet bongaa antagonisti Hazaman asusta. Conissa nähdään, tulkaa moikkaamaan!
Välttelen yleensä uudenvuodenlupausten tekemistä, sillä tapaan aina luvata enemmän ja eeppisempää kuin mihin pystyn (ainakin ilman suuria voimanponnistuksia). Houkutus kuitenkin paisui vastustamattomaksi kuultuani, että Nita aikoi ihanuuden vuoden aikana kirjoittaa Afurekoon 80-luvun Turtles-sarjasta ja katsoa sitä varten sarjan kaikki 10 tuotantokautta. Mietittyäni jonkin aikaa sopivaa aihetta päätin lopulta, että nythän minulla olisi lopultakin hyvä syy blogata toisesta 80-luvun hittipiirrossarjasta, Disneyn 100-jaksoisesta Ankronikasta. Pitkä tovi tässä ehti vierähtää, mutta lopulta minulla on tarjottavana blogin lukijoille tuhti tieto- ja ihkutuspaketti Disney-ankkojen seikkailuista neljässä eri osassa.
Nostalgiasyistä johtuen käytän tekstissä pääosin sarjan hahmojen ja jaksojen suomenkielisiä nimiä. Tekstiä ei ole jaettu useampaan osaan niinkään ylimassiivisen tekstimäärän, vaan lähinnä selkeyden vuoksi – vaikka ankaraa namedroppailua onkin luvassa, kyllähän te tiedätte mitä meiltä voi odottaa.
Ensimmäisessä osassa kävin läpi sarjan suosion syitä, nyt vuorossa taas ovat sarjan henkilöt. Luvassa on ankaraa hahmoanalyysiä sekä ääninäyttelijöiden – niin alkuperäisten kuin suomidubbaajienkin – roolisuoritusten puimista ja vertailua tarpeettoman positiivisten adjektiivien kera. Selkeyssyistä muutamat sarjan hahmoista esitellään kuitenkin vasta blogijutun viimeisessä osassa.
Ihmettelemme aika ajoin, kuinka ja miksi suomalaiset ovat jääneet Hopeanuoli-animen toistaitoisen suomidubin vangeiksi, vaikka tarjolla on jo vuosien ajan ollut myös alkuperäinen japaninkielinen versio. Herää kysymys, arvostaako kukaan teosta sen itsensä vuoksi, vai onko sillä kansalle tunnearvoa vain tahattoman komedian lähteenä. Niin paljon kuin kunnioitammekin Golden Voicen poppoon vilpittömiä yrityksiä, emme ole dubattuun versioon kajonneet sen jälkeen, kun saimme omaksemme alkuperäisen.
Lapsuudesta tutun sarjan näkeminen japaniksi ensi kertaa oli ihmeellinen kokemus, ja monta valaisevaa hetkeä muistamme yhä elävästi – etenkin sen, kun Hori Hideyuki lausui ensimmäiset vuorosanansa.
Saksanpaimenkoira John on ylimielinen mutta vetovoimainen hahmo, jonka kykyjä pieni Hopeanuoli kunnioittaa mutta luonnetta paheksuu. Egoistisen Johnin kuononpiirteissä käytännössä lukee Hori Hideyukin nimi – kun hänet kuulee, hahmon ja äänen liitto on heti ensihetkestä lähtien täydellinen. Horin superkarismaattisesta äänestä kuuluu Johnin aivoja suurempi ego ja ylpeys, mutta hänen pöyhkeää karismaansa on vaikea vastustaa. Hänen cooliudestaan hurmaantuu, vaikka Johnin asenne Hopeanuolen arvoja kohtaan haisee; mikä tavallisesti puistattaisi, on vain ihkua ja ihanaa kun Hori Hideyuki -ääninen komistus tekee sen.
Suurista luuloistaan huolimatta John on todellisuudessa vielä nuori ja märkäkorvainen, ja hän joutuu oppimaan nöyryyttä kohdatessaan vahvempia ja idealistisempia vastustajia. Johnin kasvaessa henkilönä Horin näyttelystä poistuu alituinen pöyhkeys, joka korvautuu kypsällä arvostelukyvyllä ja järkevyydellä. Hän alkaa puhutella tovereitaan tasa-arvoisina ja hänen sanoissaan kaikuu uskollisuus ryhmää kohtaan. Röyhkeä John on enää vain vihollisille, ja Hopeanuolelle hänestä sukeutuu luotettava ja huolehtiva isovelihahmo, joka vilpittömästi kunnioittaa nuorempaa johtajaansa. Hori ei kuitenkaan karsi Johnilta omanarvontuntoa, ylitsevuotava egoismi vain vaihtuu päteväksi itsevarmuudeksi.
John on sarjassa pääosin taustavoima, joka ei lopulta omakätisesti tee kovin paljoa. Silti hänet muistaa aina sinä tosi siistinä tyyppinä, kiitos ikicharmikkaan audioadonis Hori Hideyukin.
Maailman nimekkäin animaatiopulju Disney on jälleen kääntänyt katseensa menneisyyteen. Siinä missä parin vuoden takainen Prinsessa ja sammakko oli perinteisesti animoitu prinsessasatu, Nalle Puhin elokuva (Winnie the Pooh) ammentaa yhdestä Disneyn menestyksekkäimmistä tuoteperheistä. A. A. Milnen kirjoihin perustuvat hahmot ovat seikkailleet Disney-piirretyissä sitten vuoden 1966 lyhytelokuvan Nalle Puh ja hunajapuu, joka lienee useimmille tuttu kolmen lyhärin koosteleffasta Nalle Puh (The Many Adventures of Winnie the Pooh, 1977). Vaan tuoko uusi leffa tuoretta tuulahdusta tuoteperheeseen, vai syökö tässä käärme jo omaa häntäänsä?
Onko mitään turhauttavampaa kuin se, ettei löydä haluamaansa peliä mistään kaupasta? En käsitä, minne maailma on piilottanut kaikki Ghost Trickit. Samaten pelihyllyjä piti nuohota pitkään, ennen kuin löysin kappaleen Nintendo DS:lle tehdyn Professor Layton -pelisarjan ykkösosaa, vaikka jatko-osia näkyi joka paikassa. Eipä siinä, että jatko-osien saatavuudessa olisi ollut valittamista – täytyihän nekin hamstrata mahdollisimman nopeasti, kun ekan oli saanut pelattua. Pulmia ratkova brittiprofessori vei peruuttamattomasti sydämeni.
Afureko 
Viimeisimmät kommentit: