Afurekon Äänijälki-podcastin 38. jaksossa pääaiheena on Disneyn salapoliisiseikkailu Basil Hiiri – Mestarietsivä. Lisäksi puhumme tapauksista, joissa näyttelijät pääsevät esittämään toistensa roolihahmoja. Hiljattaisissa puimme Guillermo del Toron Pinokkion englannin- ja suomenkielisiä ääniraitoja.
Animaatioissa ihmisnäyttelijät tekevät usein myös eläinten äänet, mutta joskus mennään toiseen ääripäähän: puhetta ei tehdäkään puheena. Elokuvan alkuaikoina ihmisäänen käyttöä rajoittivat tekniset vaikeudet, kun taas nykyaikana simuloidun puheen takana ovat taiteelliset syyt. Dialogista ei ole tarkoituskaan saada selvää, mutta sen pitää kuulostaa puheen kaltaiselta. Mihin merkityksetöntä replikointia oikein tarvitaan?
Kielimuuri tulee muun muassa muumien ja marsilaisten väliin.
Ystävänpäivän viikonlopusta eli Desucon Frostbitesta on jo melkein kuukausi, mutta mitäpä tuosta! Tässä Sisarusten conikokemuksia!
Seuraa Frontier Setteriä coniraporttiin!
Vain täysi-ikäisten Desucon Frostbite tulee jo toisen kerran! Sisarukset ovat tuttuun tapaan paikalla luennoimassa ja järjestämässä kunniavierasohjelmaa. Tällä kertaa meiltä on luvassa ohjelmaa conin joka päivälle.
Välttelen yleensä uudenvuodenlupausten tekemistä, sillä tapaan aina luvata enemmän ja eeppisempää kuin mihin pystyn (ainakin ilman suuria voimanponnistuksia). Houkutus kuitenkin paisui vastustamattomaksi kuultuani, että Nita aikoi ihanuuden vuoden aikana kirjoittaa Afurekoon 80-luvun Turtles-sarjasta ja katsoa sitä varten sarjan kaikki 10 tuotantokautta. Mietittyäni jonkin aikaa sopivaa aihetta päätin lopulta, että nythän minulla olisi lopultakin hyvä syy blogata toisesta 80-luvun hittipiirrossarjasta, Disneyn 100-jaksoisesta Ankronikasta. Pitkä tovi tässä ehti vierähtää, mutta lopulta minulla on tarjottavana blogin lukijoille tuhti tieto- ja ihkutuspaketti Disney-ankkojen seikkailuista neljässä eri osassa.
Nostalgiasyistä johtuen käytän tekstissä pääosin sarjan hahmojen ja jaksojen suomenkielisiä nimiä. Tekstiä ei ole jaettu useampaan osaan niinkään ylimassiivisen tekstimäärän, vaan lähinnä selkeyden vuoksi – vaikka ankaraa namedroppailua onkin luvassa, kyllähän te tiedätte mitä meiltä voi odottaa.
Ensimmäisessä osassa kävin läpi sarjan suosion syitä, nyt vuorossa taas ovat sarjan henkilöt. Luvassa on ankaraa hahmoanalyysiä sekä ääninäyttelijöiden – niin alkuperäisten kuin suomidubbaajienkin – roolisuoritusten puimista ja vertailua tarpeettoman positiivisten adjektiivien kera. Selkeyssyistä muutamat sarjan hahmoista esitellään kuitenkin vasta blogijutun viimeisessä osassa.
Jaa että con talvella? Lähtö Lahden Sibeliustaloon melkein heti uudenvuoden jälkeen sekoitti aika lailla Sisarusten pasmat, mutta niin sitä vain tuli conitettua näin sydäntalvellakin, eikä tarvinnut pettyä.
Englannin kieltä kuulee mediassa yllin kyllin. Alkuperäiskielisen materiaalin määrä saattaa selittää sen, että englanniksi muusta kielestä dubatut tapaukset aiheuttavat tavallisesti allergiareaktioita – sitä kun on tottunut luontevaan ilmaisuun, jota dubbauksen rajoitteet eivät hilaa alaspäin. Siksi onkin harvinaista, että tämänpäiväisessä luukussa ylistetään jo kertaalleen blogissa mainittua, japanilaisten Professor Layton -pelien brittiläisdubbauksessa kuultua Maria Darlingia.
Brittiääninäyttelijä esittää pääroolia myös toisessa Level-5:n pelissä Inazuma Elevenissä, jossa hän kuulostaakin aivan samanlaiselta. Tämä korostaa sitä, miten tärkeää on matsata oikea ääni oikeaan hahmoon. Juuri professori Laytonin oppipojalle Lukelle Darlingin poikaääni sopii kuin nakutettu. Siinä on energiaa ja potkua, jota alkuperäisestä ja yhdysvaltalaisesta näyttelijöistä puuttuu.
Jos Darlingin suoritusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi nimenomaan ”riuska”. Luke on kova toiminnan jätkä, joka ei pelkää sännätä vaaroihin tarvittaessa, ja Darling tuo sen upeasti esille. Hänessä on myös rutkasti nuoren pojan inhimillisyyttä ja aitoa brittiläisyyttä. Hän ei koskaan tunnu epäluontevalta, vaan Luken tunteet ovat aina rehelliset ja välittömät. Myös Laytonista tehdyn anime-elokuvan Eternal Divan enkkuraidalla, josta näytevideon pätkät ovat, Darling on parasta kuultavaa. Leffan roolisuoritukset tuntuvat tosin paikka paikoin vaisummalta kuin pelien. Pääosien esittäjistä ei saada irti ihan kaikkea sitä, mitä heistä kuullaan pelidubbauksissa.
Englanninkielisen dubbausroolin korottaminen ylitse muiden on niin poikkeuksellista, että mielessä käy usein ajatus ensin kuullun suosimisesta – roolista on jo saanut tietyn kuvan, josta ei enää pääse irti, eikä erilaisille tulkinnoille anna edes mahdollisuutta. Toisaalta se, että Darling pystyy ottamaan roolin sillä tavoin omakseen, kertoo roolituksen täysosumasta. Ja karu totuus on, että odotimme neljännen Layton-pelin eurooppalaisjulkaisua ennen sen hankkimista sekä katsoimme Eternal Divan myös englanniksi dubattuna vain ja ainoastaan Maria Darlingin Luken vuoksi. Muita ei hyväksytä!
Onko mitään turhauttavampaa kuin se, ettei löydä haluamaansa peliä mistään kaupasta? En käsitä, minne maailma on piilottanut kaikki Ghost Trickit. Samaten pelihyllyjä piti nuohota pitkään, ennen kuin löysin kappaleen Nintendo DS:lle tehdyn Professor Layton -pelisarjan ykkösosaa, vaikka jatko-osia näkyi joka paikassa. Eipä siinä, että jatko-osien saatavuudessa olisi ollut valittamista – täytyihän nekin hamstrata mahdollisimman nopeasti, kun ekan oli saanut pelattua. Pulmia ratkova brittiprofessori vei peruuttamattomasti sydämeni.
Afureko 
Viimeisimmät kommentit: