Posted tagged ‘Ice Age’

Uusinta uutta: Big Hero 6

tammikuu 22, 2015

Huomenna 23. tammikuuta saa ensi-iltansa Disneyn uusi pitkä animaatioelokuva Big Hero 6, jossa Myy teki elämänsä toisen dubbiroolin. Pääsimme katsastamaan rainan etukäteen kutsuvierastilaisuudessa, jossa kyselimme myös kommentteja suomiversion tekijöiltä. Jutun lopussa voi kuunnella heidän mietteitään elokuvasta!

Big Hero 6 01

(lisää…)

Lööpissä: ”Sinä olet lapsen leikkivempele!”

syyskuu 9, 2014

Kaikki suomeksi dubattuja animaatioita katsovat ovat takuulla kuulleet erään tietyn äänen. Tuttu nasaalihtava ääni on taipunut vaikka keneksi lukuisissa animaatioelokuvissa ja vielä useammissa tv-sarjoissa jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Väitämme yhä, ettei kukaan suomalainen ole tehnyt yhtä monta ääniroolia kuin Antti Pääkkönen, joten totta kai meidän oli haastateltava häntä legendaarisesta urastaan!

Pääkkönen kertoo, miten aikanaan oikein päätyi mukaan dubbauksiin, mitkä ovat hänen rakkaimmat hahmonsa, millaista Rovion Angry Birds Toons -sarjan tekeminen on, minkä kohun Disneyn Varjoankka-sarja aikanaan Suomessa nostatti ja paljon paljon muuta!

23 Antti Pääkkönen

(lisää…)

Puheen vuoro: Väliaikaiset traileriäänet

helmikuu 2, 2014

Puheen vuoron kolmannessa jaksossa puidaan traileridubbauksia. Yhä nopeammalla aikataululla toimivassa nykymaailmassa elokuvatrailerit dubataan yleensä eri äänillä kuin lopulliset leffat. Kuka niitä dubbaa, miten ja mitä merkitystä tällä on markkinoinnille ja yleisölle?

Aiheesta ovat keskustelemassa Cillan, Nitan ja Myyn lisäksi pikkuveli Runo sekä alaa sisältä tunteva erikoisvieras Antti L J Pääkkönen! Terveisiä Taikalinnan jäsenille!

[audio https://afureko.files.wordpress.com/2014/02/puheen-vuoro-3-temp-dubbaus-feat-antti-lj.mp3]

Kerro ihmeessä, jos sinulla itselläsi on aiheeseen liittyviä ajatuksia!

Lööpissä: ”No terve vaan, herra Moppi!”

maaliskuu 15, 2013

Ääninäyttelyblogi Afureko on ollut toiminnassa jo liki kolmen vuoden ajan, mutta häämöttävien synttäreiden lisäksi on nytkin syytä juhlia: blogimme on nimittäin saavuttanut 200 artikkelin maagisen luvun! Sen kunniaksi julkaisemme jo vuoden 2013 kolmannen haastattelun blogin 200. artikkelina!

Tällä kertaa sydämensä ja sanaisen arkkunsa ääninäyttelystä avasi alan monitoimimies Antti L J Pääkkönen! Pitkässä ja eksklusiivisessa dubbaushaastattelussaan Antti L J käy läpi ääniuransa vaiheita ensimmäisistä rooleistaan aina uusimpaan suureen ohjaustyöhönsä, Disneyn videopeliklassikko Räyhä-Ralfiin!

HUOM! Teksti sisältää ankaria juonipaljastuksia Räyhä-Ralf-elokuvasta, jos elokuva on sinulla vielä kokematta niin hyppää kyseinen kohta tekstistä yli! Osio alkaa Räyhä-Ralf-leffajulisteen kuvan kohdalta ja loppuu Pepi-koiranpentua esittävään kuvaan!

17 Antti L J

Antti L J:n ja Sisarusten lisäksi kuvaan pääsivät myös nokkaeläin Perry, Vader-possu sekä Paavo!

(lisää…)

Toisin silmin: Lorax

lokakuu 1, 2012

Länsimaista mediamaailmaa on jo pitkään dominoinut Amerikan populaarikulttuuri, mutteivät kaikki maan tuotokset ole suomalaisille niin tuttuja. Yhdysvaltain oman satusedän Theodor Seuss Geiselin, tuttavallisemmin Dr. Seussin, luomukset ovat iskostuneet syvälle sikäläisen kulttuurin alitajuntaan, vaikkeivät muualla kuulu yleissivistykseen. Suomalainenkaan ei silti voi olla törmäämättä viittauksiin Green Eggs and Hamiin tai Grinchiin, joka varasti joulun.

Mikäpä sen oivempi konsti Hollywoodille rahan repimiseen kuin ikisuositun lastenkirjailijan teokset? (Teksti spoilaa maukkaasti kaiken.)

(lisää…)

Miten syöpä eroaa Paavo Väyrysestä?

tammikuu 31, 2011

Kukapa ei olisi viimeisten vuosien aikana joutunut muuttamaan suunnitelmiaan VR:n vuoksi useampaan otteeseen – me Sisarukset saimme kokea sen viimeksi viikko sitten DesuTalksin yhteydessä. Tämän valtionpysäyttävän ongelman kunniaksi onkin aika viimein esitellä Yöjuna, suomalainen jännityselokuva 90-luvulta, jonka tapahtumat sattumoisin liittyvät myös VR:n toimintaan. Elokuva on aina ollut meille erityisen hauska katselukokemus, koska sen näyttelijöistä yllättävän moni on televisio- ja elokuvatöiden ohella luonut uraa myös suomalaisessa dubbausbisneksessä. Paljastetaan siis, ketkä kaikki!

Tuleeko VR sinunkin uniisi?

(lisää…)