Posted tagged ‘Ulla Tapaninen’

Renttujen jouluyö: luukku 6

joulukuu 6, 2013

On kappaleita, joiden voi aina odottaa löytyvän miltä vain pahislaulujen parhaimmiston listoilta. Vaikka vaihtelu virkistää, tietyt tapaukset ovat vain niin täydellisiä, että olisi laitonta jättää ne pois. Siksi kalenterin kuutosluukusta löytyykin vanha suosikki, Broadwayn Disney-elokuviin tuoneiden Alan Menkenin ja Howard Ashmanin Poor Unfortunate Souls.

(lisää…)

Lööpissä: ”Onhan tää karhun elämää~”

huhtikuu 11, 2013

Aloitetaanpa Afurekon neljäs vuosi komiasti ja rytinällä! Suomen dubbauspiireistä puhuttaessa nousee aina esille yksi nimi, jonka kaikki poikkeuksetta tietävät. Hän oli koko 90-luvun ajan vastuussa lukuisten Disneyn klassikkoelokuvien suomiversioista, joiden myötä hän oli nostamassa maan dubbaustasoa maailmanluokan huipulle ja loi Suomelle kiistämättömän hyvän maineen Disney-studioilla. Aivan oikein, kyseessä on tietysti Suomen ”Mr. Dubbaus” Pekka Lehtosaari! Eksklusiivinen ja huippupitkä haastattelu sisältää lukuisia kertomuksia dubbauskulissien takaa, ja puhetta on Disneyn lisäksi muun muassa Ghiblistä sekä Röllin sydän -elokuvasta!

Haastattelua varten pääsimme vierailemaan intohimoisena populaarikulttuurin harrastajana tunnetun Lehtosaaren kuuluisassa lepakkoluolassa, joka pursusi lattiasta kattoon mielenkiintoista keräilytavaraa sekä lukuisia muistoja vuosien varrelta. Haastattelun lisäksi luvassa on muutakin nannaa, sillä herra Lehtosaari lainasi kokoelmastaan tekstin kuvitukseksi ääninäyttelijöiltä saamiaan terveisiä ja muita harvinaisuuksia!

Naapurini Totorosta tutun Kissabussin lisäksi kuvaan pääsi myös suloistakin suloisempi Lissu-koira!

Pekka Lehtosaari ja Lissu-koira!

Bongaa seinältä aito ja alkuperäinen Baloo-animaatiokalvo!

(lisää…)

Kulti, kalastin kakarat!

maaliskuu 5, 2013

Yksi nuoruuteni rakkaimpia animaatioelämyksiä on Apua! Olen kala, vuonna 2000 julkaistu tanskalainen seikkailutarina, jossa kolme lasta pääsee vahingossa tutustumaan merenalaiseen maailmaan. Suloisessa elokuvassa on hyvä tarina, ihanat hahmot, tarttuvaa musiikkia, kaunista animaatiota sekä läjä 90-luvun suomalaisen dubbausskenen huippunimiä. Mitä muuta voisin piirretyiltäni enää toivoa?

001

(Ruodin elokuvan juonen tekstissä melko täysin puhki, joten ebin spoilers luvassa.)

(lisää…)

Joulutähtiin kirjoitettu: luukku 12

joulukuu 12, 2011

Kasvoimme Disneyn Pienen merenneidon vanhan suomidubin parissa, ja vaikka sen tasosta voidaan kiistellä, on siinä mielestämme monia onnistuneita asioita. Matti Raninin ohjauksessa lavanäyttelijöistä irtosi aina meheviä dubbisuorituksia, eikä Merenneito ainakaan tässä suhteessa ollut suinkaan poikkeus.

Vuoden ’89 dubissa Sebastian-rapua esitti dubbauksissa sittemminkin aktiivinen Tom Wentzel. Hänen Sebastianinsa on hillittömän hauska ja sympaattinen. Hän ei haasta alkuperäisäänen tapaan karibialaisittain, mutta muutoin persoonallisesti; pehmeät konsonantit, paksut vokaalit ja aika ajoin suhisevat ässät paitsi erottavat ravun puhetyylin muista hahmoista, myös tekevät jokaisesta repliikistä hauskan kuuloisen. Wentzel päästelee Sebastianina tuon tuostakin hupsuja äännähdyksiä, joita on mahdoton imitoida. Hienointa on – vaikkakin asiaan voi vaikuttaa se, että roolisuoritus on meille niin tuttu – ettei Wentzelin Sebastian pöhköine puheenparsineen ja inahduksineen kuulosta feikiltä tai liioitellulta. Wentzel ei anna leikkimurteen syödä hänen varsinaista näyttelyään, vaan lausuu repliikit elävästi, niin että niissä on oikeita sävyjä ja muutakin kuunneltavaa kuin hassu äänen pinta.

Ulla Tapaninen ehkä tunnetaan lempeistä äitihahmoistaan, mutta totuus on, että nainen on ehdottomasti parhaimmillaan räikeissä, yliampumista vaativissa ja sallivissa rooleissa. Pienen merenneidon antagonisti Ursula on juuri tällainen rooli, ja Tapaninen esittikin hahmoa itseoikeutetusti sekä vanhassa että uudessa dubissa. Uuden dubin sisältävän julkaisun loistaessa poissaolollaan emme ole päässeet tekemään kokonaisvaltaista vertailua, mutta on vaikea kuvitella sen ylittävän vanhan dubin nautittavuutta. Tapaninen kuulostaa itsekin nauttivan Ursulan melodraamalla ja teeskentelyllä mässäilystä. Hänen äänensä on muhkea kuten roolihahmokin, ja hän muuntelee sävyään paljon aina hengästyneestä kuiskailusta hurjaan räkänauruun. Tunnetilat ja sävyt tihkuvat roolisuorituksesta joka hetkellä.

Tapanisen versiota Ursulan laulusta Poor Unfortunate Souls (Onnettomat sielut) ovat toiset kritisoineet rytmittömäksi ja liian vapaasti muunnelluksi. Itse pidämme laulussa juuri siitä, miten se hiljaisen ja tahdikkaan alun jälkeen yltyy villisti poukkoilevaksi puhelauluksi, jonka tempo tuntuu katoavan kokonaan, mutta joka palautuu lopussa äkkiä ja vaivattomasti entiseen rytmiinsä. Tapanisen ryhdikäs ja puhdas laulanta sekä veikeät irtiotot vuorottelevat hallitun kaoottisesti. Sekava ja hengähdystauoton laulu sekoittaa uhrin, mutta laulajalla on langat tiukasti käsissä – ja eikös se juuri liene kappaleen tarkoitus?