Posted tagged ‘Alan Young’

Joulun uudet kuviot: luukku 4

joulukuu 23, 2018

Afurekon joulunodotuksen päättää sarja seikkailunhaluisista lapsista ja heidän saidasta isosedästään selvittämässä maagisia mysteerejä oppien samalla toisistaan. Ei, kyseessä ei ole Gravity Falls – tämä on Ankronikka!

ankronikka-uusi-logo

(lisää…)

Disney Nostalgia: Ankronikka (2/4)

marraskuu 11, 2012

Välttelen yleensä uudenvuodenlupausten tekemistä, sillä tapaan aina luvata enemmän ja eeppisempää kuin mihin pystyn (ainakin ilman suuria voimanponnistuksia). Houkutus kuitenkin paisui vastustamattomaksi kuultuani, että Nita aikoi ihanuuden vuoden aikana kirjoittaa Afurekoon 80-luvun Turtles-sarjasta ja katsoa sitä varten sarjan kaikki 10 tuotantokautta. Mietittyäni jonkin aikaa sopivaa aihetta päätin lopulta, että nythän minulla olisi lopultakin hyvä syy blogata toisesta 80-luvun hittipiirrossarjasta, Disneyn 100-jaksoisesta Ankronikasta. Pitkä tovi tässä ehti vierähtää, mutta lopulta minulla on tarjottavana blogin lukijoille tuhti tieto- ja ihkutuspaketti Disney-ankkojen seikkailuista neljässä eri osassa.

Nostalgiasyistä johtuen käytän tekstissä pääosin sarjan hahmojen ja jaksojen suomenkielisiä nimiä. Tekstiä ei ole jaettu useampaan osaan niinkään ylimassiivisen tekstimäärän, vaan lähinnä selkeyden vuoksi – vaikka ankaraa namedroppailua onkin luvassa, kyllähän te tiedätte mitä meiltä voi odottaa.

Ensimmäisessä osassa kävin läpi sarjan suosion syitä, nyt vuorossa taas ovat sarjan henkilöt. Luvassa on ankaraa hahmoanalyysiä sekä ääninäyttelijöiden – niin alkuperäisten kuin suomidubbaajienkin – roolisuoritusten puimista ja vertailua tarpeettoman positiivisten adjektiivien kera. Selkeyssyistä muutamat sarjan hahmoista esitellään kuitenkin vasta blogijutun viimeisessä osassa.

(lisää…)

Disney Nostalgia: Potkupallo-Hessu

huhtikuu 25, 2011

Mitä olisi lapsuus ilman vanhoja satelliittikanavilta VHS:lle nauhoitettuja ohjelmia, jotka röpöttävät vähän väliä ja joiden tekstit ovat rykelmä epämääräisiä kirjaimia ja välilyöntejä? Yksi tällainen suuresti rakastettu tallenne oli Hessu urheilee, dokumentin muotoon puettu kooste lyhäreitä, joissa Hessu Hopo toilaili tapansa mukaan eri urheilulajien parissa.

Mutta tämä kirjoitus ei kerro niistä. Nyt on kyse nostalgiapommi Potkupallo-Hessusta (Sport Goofy in Soccermania), vuoden 1987 erikoisjaksosta, jonka urheileva Hessu on perin eri laatua. Lisäksi piirretyssä esiintyvät multimiljardööri Roope Ankka ja tämän siskontyttärenpojat Tupu, Hupu ja Lupu Ankronikka-versioidensa esikuvina.

(lisää…)