Animeharrastajat eivät tunnetusti tyydy vain katsomaan animea, vaan heidän on pakko päästä sörkkimään sitä itsekin. Internet pursuaa eri sarjoista tehtyjä fanidubbiparodioita, joista käytetään nimitystä abridged series eli lyhennetty sarja. Kun Kuopion Animeconiin saapui vieraaksi kolme abridged-konkaria Team FourStar -ryhmästä, Sisarukset eivät voineet jättää väliin tilaisuutta haastatella heitä. Kiireisestä aikataulusta löytyi sopiva väli juttutuokiolle LittleKuriboh’n, KaiserNekon ja MasakoX:n kanssa.
Arkisto kohteelle heinäkuu 2012
Lööpissä: Super Special Awesome!
28 heinäkuun, 2012Sound Only: Linnunradan käsikirja liftareille
3 heinäkuun, 2012Olet ainakin kuullut Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -(viisiosaisesta) trilogiasta, vaikket olisikaan lukenut sitä. Sen sijaan kaikki eivät tiedä, että populaarikulttuuriin syöpynyt tieteisparodia alkoi radiokuunnelmana. BBC:n yhteensä kaksitoistaosainen kuunnelma esitettiin vuosina 1979-1980. Adams muokkasi niistä sittemmin kaksi (viisiosaisen) trilogian ensimmäistä kirjaa, Linnunradan käsikirjan liftareille ja Maailmanlopun ravintolan.
Suomessa Radioteatteri teki kuunnelmista oman versionsa, joka esitettiin vuosina 1984-85. Siinä vaiheessa kirjatkin olivat jo päätyneet pohjoisille markkinoille, ja kuunnelman suomennos oli myös kirjat kääntäneen Pekka Markkulan käsialaa. Ohjaajana toimi Lars Svedberg.
Viimeisimmät kommentit: