Lööpissä: ”Onhan tää karhun elämää~”

Aloitetaanpa Afurekon neljäs vuosi komiasti ja rytinällä! Suomen dubbauspiireistä puhuttaessa nousee aina esille yksi nimi, jonka kaikki poikkeuksetta tietävät. Hän oli koko 90-luvun ajan vastuussa lukuisten Disneyn klassikkoelokuvien suomiversioista, joiden myötä hän oli nostamassa maan dubbaustasoa maailmanluokan huipulle ja loi Suomelle kiistämättömän hyvän maineen Disney-studioilla. Aivan oikein, kyseessä on tietysti Suomen ”Mr. Dubbaus” Pekka Lehtosaari! Eksklusiivinen ja huippupitkä haastattelu sisältää lukuisia kertomuksia dubbauskulissien takaa, ja puhetta on Disneyn lisäksi muun muassa Ghiblistä sekä Röllin sydän -elokuvasta!

Haastattelua varten pääsimme vierailemaan intohimoisena populaarikulttuurin harrastajana tunnetun Lehtosaaren kuuluisassa lepakkoluolassa, joka pursusi lattiasta kattoon mielenkiintoista keräilytavaraa sekä lukuisia muistoja vuosien varrelta. Haastattelun lisäksi luvassa on muutakin nannaa, sillä herra Lehtosaari lainasi kokoelmastaan tekstin kuvitukseksi ääninäyttelijöiltä saamiaan terveisiä ja muita harvinaisuuksia!

Naapurini Totorosta tutun Kissabussin lisäksi kuvaan pääsi myös suloistakin suloisempi Lissu-koira!

Pekka Lehtosaari ja Lissu-koira!

Bongaa seinältä aito ja alkuperäinen Baloo-animaatiokalvo!

Miten päädyit työskentelemään dubbausten parissa?

Pekka: Lyhyesti sanottuna siten, että olen harrastanut populaarikulttuuria koko ikäni. Pidemmän version mukaan kaikki alkoi Ryhmä-X -sarjakuvalehdestä, jota 80-luvulla innoissani esittelin uusille tuttavuuksille, joista tuli sen myötä myös ystäviä. Yhdellä heistä oli äänitalli nimeltä Transmission Oy, ja hänen unelmansa oli lähteä maailmanympärimatkalle, mutta hän pelkäsi bisneksensä hyytyvän sillä välin. Hän oli kuullut radio Ettanille, Sykkeelle ja Ylelle tekemiäni show-ohjelmia ja kuunnelmia. Hän ymmärsi, että tiesin paljon äänen käytöstä ja luotti myös, etten tekisi hänen firmalleen hallaa. Joten ystäväni ehdotti, että hän lähtisi maailmanympärimatkalle ja minä sillä aikaa kanniskelisin hänen valtavaa kännykkäänsä ja buukkaisin ääniä lähinnä mainosjuttuihin. Tämä sopi minulle vallan mainiosti.

Yksi soitoista tuli loppukesästä 1990 Multimedia Oy -nimisestä talosta, ja siinä tiedusteltiin näyttelijöitä johonkin Disney-nauhoitukseen. Suosittelin sopivia talentteja, annoin heidän yhteystietojaan ja sanoin myös, että jos teillä on joskus sellainen sopiva nallekarhu, voisin tulla sinne vähän murisemaan. Sieltä soitettiin takaisin ehkä kolmen tunnin päästä ja sanottiin, että itse asiassa heillä on semmoinen Baloo-karhu, johon on nyt käynyt testaamassa joku 5-7 ammattinäyttelijää, joista yksikään ei ole kelvannut Disneylle. He olivat epätoivoisia ja pyysivät minua tulemaan, koska ovat valmiita kokeilemaan mitä tahansa.

Saapuessani studiolle paikalla oli äänittäjänä Jari Ikonen ja eräs naisihminen ohjaamassa. Kyseessä ei ollut Viidakkokirja-elokuva, vaan Pilipalipilotit-sarja, joka nykyään tunnetaan nimellä Karhu Baloo – ilmojen sankari. Tiesin Baloon hyvin, sillä Viidakkokirja oli aina kuulunut lemppareihini, se oli tullut joskus kun olin 7-8-vuotias, eli se osui juuri hyvään fanitusikään. Minulla oli kotona Reino Bäckmanin tekemä satulevy, ja kokoelmissani on vieläkin tallessa sellainen Viidakkoteatteri, siis pahvista tehty teatteri, jonka ympärillä on palmuja ja jossa heiluteltiin pahvista Baloota ja Shere Khania tikkujen varassa. Hahmo oli tuttu, joten äänitesti tehtiin noin vartissa. Sanoin, että se on siinä. Ohjaaja kyseli ”Mitäs nyt?” ja Ikonen sanoi, että kyllä tämä on niin kuin tuo Lehtosaari sanoi, se on siinä. Sitten ei kuulunutkaan mitään. Multimedia unohti kertoa minulle, että olin saanut roolin!

Äänittäjä Jari Ikonen miksauspöydän ääressä.

Sillä välin Multimedian kääntäjänä ja ohjaajana toiminut Ari Parviainen oli tullut ihan mukavasti juttuun Tanskan Disneyn Kirsten Saabyen kanssa. He olivat todenneet, että Disney on aikeissa julkaista uudestaan kaikki nämä vanhat leffat. Tulossa oli niin paljon tavaraa, että se voisi kannatella kokonaista studiota. Multimedia Oy:lle oli tulossa Bernard ja Bianca Australiassa. Samalla Ari jättäytyi pois palkkalistoilta, joten Multimedialla ei ollut kääntäjää eikä ohjaajaa. Äänittäjä Jari Ikonen muisti silloin: “Täällähän kävi muutama kuukausi sitten erään äänifirman toimitusjohtaja” (olin unohtanut sanoa, että olin vain tuuraamassa maailmanympärimatkaajaa) “joka teki testin vartissa, vaikka oli varattu aikaa kaksi tuntia. Se meni Disneyllä suoraan läpi. Voisimme kokeilla häntä.”

Minut kutsuttiin neuvotteluun. Olin juuri edellisellä viikolla ollut tekemässä castingiä erääseen hammastahnamainokseen, jossa tuotantopuolen edustaja suhtautui tosi ikävästi lapsiin, jotka hakivat roolia. Olin ollut siitä muutaman päivän tosi vihainen. Kun Multimediasta soitettiin, sanoin voivani tulla palaveriin, mutta yksi asia ensin selväksi: niin kauan kuin minä olen paikalla, asiat sanotaan ennemmin nätisti kuin rumasti. Kun tulin paikalle, kaikki olivat aivan pistoksissa. Kun selvisi, että kyseessä olisi Disney-leffan dubbauksen ohjaus, olin ihan ”ohhoh”. Pyysin saada miettiä asiaa hetken ja puhuin veljeni kanssa. Hän totesi, että olemme vuosikaudet päivitelleet sitä, kuinka minulla on hirveä tietokanta kaikista Star Trekeistä ja Myrskylinnuista, muttei työpaikkaa, jossa tietoa voisi käyttää. Tämä on nyt se työpaikka! “Usko nyt, sinulla on paras tietotaito tähän hommaan!”

Aloitin siis työt. Yleensä yhtä dubbausta oli tehty kuukausitolkulla, mutta Bernard ja Bianca Australiassa -leffassa oli kuusi viikkoa aikaa saada se valmiiksi käännöksineen päivineen. Päärooleissa oli Carita Mäkelä, Seppo Pääkkönen ja Petri Liski. Sen tekeminen oli hyvin hauskaa, ja jälkikäteen tuli Disneyn äänijaoston johtajalta Blake Toddilta faksi: “Regarding The Rescuers Down Under: Excellent work”. Multimediasta ihmeteltiin: “Oijoi, katso tuota!” ja minä että niinhän se oli hyvin ja huolella tehty, ja he vastasivat: “Ei ei, et nyt ymmärrä, aina on jouduttu nauhoittamaan kohtauksia tai kokonaisia rooleja uudestaan, aina on ollut jotain korjattavaa. Ei koskaan ennen ole mennyt tuolla lailla puhtaana läpi.”

Ajattelin, että tämähän on hauskaa, mutta sitten Multimedia Oy kaatui. Kerrottiin, että samoihin tiloihin tulee vasta perustettu Tuotantotalo Werne, jossa toimitusjohtaja Ari Parviainen aikoo itse kääntää ja ohjata kaiken. Ajattelin siis: “No, tämä oli ihan mielenkiintoinen seikkailu Pekka Lehtosaaren elämässä.” Jonkin ajan päästä toimitusjohtaja kuitenkin otti yhteyttä ja sanoi, että hänellä on niin paljon muutakin tekemistä kuin kääntää ja istua studiossa, ettei hän kerkiä kaikkea tekemään. Kuulin myöhemmin, että myös Amerikasta oli annettu pientä vinkkiä Kirsten Saabyelle meikäläisen suuntaan. Sanoin tulevani mielelläni, jos vain Werne saa palkattua mukaan Multimedian vanhat äänittäjät Jari Ikosen ja juuri aloittelevan Magnus Axbergin. Tämä ei ollut ongelma. Käytännössä en ikinä ollut Wernellä palkkalistoilla, vaan jokainen duuni on sitten poikinut seuraavan. Se oli ihan mukavaa ja turvallista, kun tiesi, ettei tarvitse kuin kerran mokata, niin loppuu tämä lysti.

Biancan äänen Carita Mäkelän terveiset Pekalle.

Sehän sujui sitten hyvin, kun työtä riitti. 

Pekka: Tulin alalle oikeaan aikaan. Disneyn johtoon siirtyneet Michael Eisner ja Jeffrey Katzenberg saivat aina suurimmat osinkotuotot siitä summasta, jolla he ylittivät edellisen vuoden tuloksen. Nopein tapa tehdä tämä oli julkaista uudelleen kaikki varastossa lojuva materiaali kilpailukykyisellä laadulla. Kaikkien Disneyn pitkien elokuvien äänet päätettiin tarkistaa ja tarvittaessa määrätä uudelleen dubattaviksi.

Aikakausi oli kiva, kun tehtiin kaikki vanhat klassikot: Pinocchiot, Dumbot ja Lumikit. Vanhoista suomenkielisistä dubbauksista en ole vieläkään nähnyt sitä ensimmäistä, Ritva Laatton 1962 ohjaamaa versiota Lumikista. Siinä tiettävästi oli Lumikkina Eeva-Kaarina Volanen. Tarkastin Lumikkia dubatessani elokuva-arkiston Antto Kärkkäisen kanssa kaikki 21 Lumikki-kopiota läpi toivoen löytäväni edes yhden kopion Laatton työstä, mutta ne olivat jokainen Matti Raninin 1982 dubbaamaa versiota. Ilmeisesti kaikki vanhat kopiot oli poistettu uusien kopioiden tieltä. Lumikin ensimmäisestä suomenkielisestä versiosta ei ollut yhtään filmikelaa tallella, eikä siitä oltu tehty edes äänilevyä. Ainoa muisto siitä on Hesarin juttu, jossa otsikoitiin “Kansallisteatterin kerma lahjoittaa äänensä Disneylle”. Dubbaaminen oli siihen aikaan vielä niin kallista, että kaikki laulut otettiin ruotsinkielisestä dubista; hahmot siis puhuivat suomea, mutta lauloivat ruotsiksi.

Ritva Laatto oli nainen edellä aikaansa. Olisi hienoa, jos joku joskus kirjoittaisi hänestä, kukaan ei tunnu enää muistavan, että hän aloitti nämä hommat Suomessa. Kokoelmissani on hänen toinen ja viimeinen dubbausohjauksensa, Miekka kivessä vuodelta 1965. Vaikkakin ajan tapojen mukaan siinäkin naiset näyttelevät poikaroolit ja Merlin on ehkä hieman nuori ulkomuotoonsa, on se silti erinomaisen tinkimätöntä työtä.

Ritva Laatton jälkeen Disneyn suomennoksista vastasi Reino Bäckman. Silloin budjetit olivat huomattavasti pienempiä ja toimittiin usein välttävissä ja puutteellisissa studiotiloissa. Esimerkiksi Bäckmanin Bambissa alkuperäinen dialogi vuotaa usein luureista läpi. Ja joskus oli pakko tinkiä näyttelijävalinnoissa. Esimerkiksi Bäckmanin Viidakkokirjassa Bagheeran roolin näyttelee Vuokko Saarinen eli nainen. Luulin koko nuoruuteni, että Baloolla ja Bagheeralla on jotain säpinää! Ja samaan tapaan kuin Ritva Laaton Lumikissakin on Reino Bäckmanin Tuhkimossa hiirien laulut poimittu suoraan alkuperäisestä englannin kielestä. Bäckman dubbasi muistaakseni kuusi Disney-elokuvaa ja Matti Ranin saman verran. Bäckmanin dubbauksista jäi jäljelle ainoastaan Robin Hood, joka onkin hänen parhaansa.

Yksi uudelleen dubatuista Bäckmanin töistä oli Aristokatit. Pekan versiossa Herttuatarta esitti Carita Mäkelä.

Bäckmanin wanhat dubit olivat sinulle siis entuudestaan tuttuja, kun dubbasitte niitä uudestaan?

Pekka: Olin kuunnellut niitä äänilevyiltä jo pienestä pitäen. Kaikki ”Disneyn pienet Long Play” -levyt ja myös ne ison LP:n kokoiset, Viidakkokirja, Nalle Puh ja hunajapuu, Aristokatit ja Robin Hood. Minulla on ollut kotona iso läjä myös niitä, joita ei ollut ollenkaan leffana, kuten Iso paha susi ja lihotuskuuri, Hessu sheriffinä, Superhessu ja kadonneen pyramidin arvoitus, Mikki ja Hessu Ei Ei Maassa, Karhukopla ja Ykkösnolla, Pelle Peloton – Televisiotemppuja ja takapotkuja, Pikku Hukka – Isän paha poika, Hessu ja taikaraketti ja muita.

Opin näiltä levyiltä paljon ääniesiintymisestä, mistä oli hyötyä, kun olin pikkupoikana Kallion kirjaston nukketeatterin vakikalustoa. Siihen aikaan teimme aina äänen ensin magnetofoninauhalle ja esitystilanteessa tulkitsimme ääntä nukkejen avulla. Eli täsmälleen päinvastoin kuin dubbauksessa! Kallion kirjastosta minut löydettiin Irina Batujevan Suomen Nukketeatteriin, joka kiersi esiintymässä lasten sairaaloissa. Harrastukseni kautta pääsin Helsingin kaupunginteatterin Lastenpäivien toimikunnan lapsijäseneksi. Siellä pyydettiin toteuttamaan teatteripäiville väliaikanäytelmä, jonka sitten kirjoitin ja ohjasin. Olin siis yksitoistavuotiaana ”ohjaaja” ja ”näytelmäkirjailija!”

Vanhaa Disneytä uudelleen dubatessa ehkä kaikkein hankalinta oli koettaa kääntää jotain Aristokattien lauluja uudestaan, kun Pertsa Reposen vanhat tekstit tunkivat koko ajan kielen päälle. Viidakkokirjassa Reino Bäckman oli ottanut niin paljon omia vapauksia, että kääntäminen oli aika helppoa. Bäckmanin teksti ei ollut samaa kuin englanninkielisessä: “On kiva olla huoletonna täällä metsän keskellä, voit laskea huolet itsestäsi pois…” Hänhän oli enemmän ruotsin- kuin suomenkielinen, joten joitakin pieniä käännöskukkasia lipsahti aina väliin.

Vanhojen klassikoiden lisäksi Disney dubbautti yllättäen myös vuoden 1989 Pienen merenneidon kaikissa maissa uudestaan vuonna 1999. Tiedätkö asiasta mitään, kun olit samoihin aikoihin alalla?

Pekka: Pienen merenneidon uudelleen dubbaaminen oli järjetön teko. Ari Parviainen tarjosi sitä minulle ja kieltäydyin kunniasta, kun mielekkäämpää työtäkin oli tarjolla. Myös Sebastian-rapua loistavasti Raninin ohjauksessa tulkinnut Tom Wentzel ilmoitti, ettei hänkään halua olla mukana moisessa pyhäinhäväistyksessä. Pieni merenneito -tv-sarjaa olin toki tehnyt useamman jakson Johanna Nurmimaan ja Arttu Kapulaisen kanssa.

Matti Raninin vuoden 1989 dubbauksessa ei ollut mitään vikaa. Muistan, kun näin sen lehdistöennakossa elokuvateatteri Bristolissa ja ajattelin: “Herttileidi, tämähän toimii. Siis voiko olla totta, että voin rentoutua tässä ja katsoa elokuvaa ilman, että tarvitsee jännittää, milloinka se seuraava suuri myötähäpeän hetki tulee?” Ja tämä oli siis pari vuotta ennen kuin tulin alalle.

Disney halusi todennäköisesti julkaista jotain 20th Century Foxin Anastasia-elokuvan vastapainoksi, joka olisi suunnattu samalle kohderyhmälle. Pienen merenneidon päivittäminen digiääneen oli halvin saatavilla oleva ratkaisu. Sääli, sillä Raninin hieno työ jäi sen myötä kuluttajien ulottumattomille.

Arttu Kapulainen ja Johanna Nurmimaa esittivät Pärskyä ja Arielia Pieni merenneito -tv-sarjassa.

Dubbaajilla näytti olevan ennen vapaammat kädet äänien ja käännösten suhteen, 90-luvulla sitten Disney alkoi vaatia, että pitäisi olla enemmän alkuperäisen kaltainen.

Pekka: Disney ymmärsi, että kotivideot olivat tulleet jäädäkseen, ja halusi laittaa kaikki vanhat elokuvat priimakuntoon loputtomia uudelleenjulkaisuja varten. Lumikin kohdalla he olivat aivan erityisen tarkkoja. Se kun oli Walt Disneyn itsensä ohjaama, eräänlainen pyhäinjäännös. Sen piti olla täsmälleen niin kuin Walt oli sen itse halunnut. Oli hienoa saada Matti Ranin toisintamaan Viisaan rooli tähänkin versioon. Kuningattaren suhteen Disney oli hyvin pikkutarkka, ääni ei saanut missään tapauksessa olla liian uhkaava tai päällekäyvä. Terhi Panula teki siinä erinomaista työtä.

Kyllähän Amerikastakin löytäisi suomenkielisiä näyttelijöitä sen verran, että dubbaukset voisi tehdä siellä, mutta silloin ne eivät puhuttelisi suomalaisia ollenkaan. Siellä ei olisi täkäläisiä sanontoja, ei ilmaisuja eikä murteita. Blake Todd on sanonut minulle, että he nimenomaan haluavat tehdä sen siinä maassa, jossa sitä kuunnellaankin, jotta siitä tulisi sen maan kuluttajia puhutteleva.

Disneyllä on nykyään todella tarkat speksit siitä, kuinka monta repliikkiä pitää nauhoittaa kuinka monessa minuutissa. Kun olin ohjaamassa Boltia SDI:llä, kaikki näyttelijät tekivät hyvää työtä, mutta yksi vei hieman enemmän aikaa kuin pari muuta. Joten me vain siirsimme tunteja: “Okei, nuo lopettivat kaksi tuntia aikaisemmin, siirretään ne tuolle eikä kukaan huomaa mitään.” Tuntimäärä on ihan sama, laskutus on ihan sama ja palkat on ihan samat, ainoa ero on, että pari näyttelijää pääsee vähän aikaisemmin kotiin ja yksi näyttelijä on vähän myöhempään töissä. Mutta tuollainen sumplaaminen ei ole nykyään enää mahdollista.

Kääntäjä Marko Hartama oli mukana seuraamassa joitakin Boltin nauhoituksia. Marko on mainio tyyppi ja ottaa työnsä todella tosissaan ja ammattitaidolla. Pidimme hänen kanssaan parikin sessiota, joissa keskustelimme eri repliikkien merkityksistä. Marko oli pyynnöstäni kirjoittanut koomisiin one linereihin useita eri vaihtoehtoja, jolloin pääsimme studiossa kokeilemaan, mikä niistä istui parhaiten kunkin talentin ilmaisulle.

Boltin kohdalla tehtiin Suomessa jotain, mitä ei ole tietääkseni tehty missään aiemmin. Kahta roolia lukuun ottamatta käytin kaikissa hahmoissa tunnettuja stand up -koomikkoja. Esiintyjälista oli kuin stand upin Kuka on kukin -opuksesta: Sami Hedberg, Heli Sutela, Ismo Leikola, Tomi Walamies, Ilari Johansson, Pirjo Heikkilä, Stan Saanila, Pekka Jalava, Mika Eirtovaara, Niko Kivelä, Riku Suokas, Jacke Björklund, Anitta Ahonen, Tommi Mujunen, Pete Kosonen, Markku Toikka, Joni Koivuniemi, Jouni Kallio, J.P. Pirinen, Marko Kämäräinen ja monta muuta. Kumma kyllä, kukaan kriitikoista ei huomannut tätä, ja jippo jäi stand up -piirien omaksi yksityiseksi salaisuudeksi.

Miten palkkaus ennen tapahtui?

Pekka: Wernessä tuottaja aina kysyi minulta, montako nauhoitustuntia tuotantoon tarvitaan. Olin seurannut näyttelijöitä ja merkannut muistiin, kuinka monta repliikkiä per tunti kukin teki. Tämä siis alun perin ihan itsekkäistä lähtökohdista, pyrin välttämään turhia hyppytunteja. Tiesin tarkkaan, minkälaisiin repliikkimääriin kukin näyttelijä pystyisi ja minkälainen tulkinta oli kenenkin vahvuusaluetta. Ilmoitin tuottajalle, että A:n kanssa menee näin monta tuntia ja B:n kanssa noin monta, C pitää tehdä yhdessä päivässä ja D voi tulla vaikka tunti per joka aamu, jos rooli on niin rankka kurkulle, ettei sillä äänellä pysty huutamaan montaa tuntia. Näiden laskelmien mukaan tuottaja teki budjetin.

Tämä oli hyödyllistä myös näyttelijöille. Ennen laskelmiani näyttelijä ei tiennyt, kuinka moneksi tunniksi häntä tarvitaan ja joutui usein varaamaan paljon turhaa aikaa työtä varten, siis aikaa, josta ei maksettu mitään. Vielä 80-luvulla näyttelijä usein buukattiin koko päiväksi, mutta kun häntä tarvittiin vain parin tunnin verran, tuli palkkakin vain parista tunnista, mikä oli erittäin turhauttavaa näyttelijöille.

Minun oli muita helpompi tehdä näitä laskelmia, sillä käytin studiossa aina omaa läppäriäni. 90-luvun alussa läppärit maksoivat maltaita, eikä studiolla ollut vielä varaa ostaa sellaista ohjaajille. Pystyin kätevästi etsi- ja korvaa-toiminnoilla laskemaan tasatunnein, montako repliikkiä oli nauhoitettu. Toivoin, että puhumoon laitettaisiin oma monitori, josta näyttelijä näkisi saman tekstin, joka minulla oli näytöllä. Tällöin näyttelijän ei tarvitsisi etsiä käsikirjoituksesta repliikkejään tai tehdä niihin korjauksia, vaan tekisin tämän kaiken hänen puolestaan. Valitettavasti sen aikaiset putkimonitorit pitivät niin paljon ääntä, ettei tämä ollut mahdollista. Toiveeni toteutui vasta litteiden näyttöjen yleistyessä. Nykyään tätä paperitonta järjestelmää käytetään poikkeuksetta kaikissa dubbausstudioissa.

Dubbauksessa on kuulemma nykyään kova työtahti, oliko myös 90-luvulla?

Pekka: Kyllä silloinkin pidettiin nopeaa tahtia, mutta ei kellon takia, vaan siksi, että jos jää pitkäksi aikaa puuhaamaan jotain muuta, näyttelijä kopissa rupeaa miettimään kesämökkiä ja kesämökin laituria. Sitten yhtäkkiä sanotaan “Hei, olet se hahmo!” ja hän on “Ai niin joo” ja sitten pitää sanoa “Ei kun otit äsken vähän matalammalta, otetaas uudestaan”. Mitä nopeammin tekee, sen paremmin talentti pysyy hahmossa mukana. Jos on tarpeeksi paljon repliikkejä, pääsee ehkä jopa ihan elämään omaa rooliaan.

Pekka ja monia lapsirooleja dubbauksissa näytellyt Antony Bentley.

Muistan, kun Antony Bentley tuli aikanaan 12-vuotiaana tekemään Mowglin roolia Viidakkokirjaan. Hänen isänsä kuskasi hänet studiolle ja oli hieman huolissaan siitä, miten poika pärjää. Vakuuttelin, että tehdään sen verran kun jaksetaan, pidetään vessa- ja juomataukoja ja muuta. Kun isä lähti, istutin Antonyn tuoliin ja sanoin hänelle: “Antony, tuo, mitä puhuin isällesi äsken, oli valetta. Meillä on nyt aikataulut kiristyneet tuolta Amerikoista ja meidän pitäisi tehdä tämä koko rooli tänä iltana, ja tällä repliikkimäärällä voi kestää yhteen tai kahteen asti yöllä. Miltä sinusta tuntuu, jaksatko?” “Joo, kyllä mä jaksan!”

Menimme koppiin, enkä tiedä mistä sen keksin, mutta kun olimme saaneet ensimmäisen sivun loppuun, sanoin Antonylle: “Nyt ota se paperi eteesi, revi se keskeltä kahtia ja revi se sitten uudestaan, ja nyt kun se on pienenä silppuna, heitä se ilmaan!”  Tein itse samoin studion puolella, ja nauhoitusten loputtua studio ja puhumo olivat molemmat kuin lumimyrskyn jäljiltä. Se oli joku hetken mielijohde meikäläiseltä, mutta Antony sanoi vuosia sen jälkeen, että hän aina odotti sitä: “Kun saan vielä tuon yhden repliikin tehtyä, pääsen repimään tämän paperin!” Hän sanoi, että se toimi hänellä hirveän hyvin ja piti hänet innoissaan koko nauhoituksen ajan. Olemme pysyneet hyvinä ystävinä siitä roolista lähtien.

Kun Veeti and the Velvets teki Viidakkokirjan korppikotkia, olivat he yksi kerrallaan studiossa sillä välin, kun toiset katsoivat valikoimiani piirrettyjä studion taukotilassa. Sillä tavoin varmistin, että kaikki pysyvät koko ajan samalla animaatioaaltopituudella.

Olet dubannut vanhaa ja uutta Disneytä yhtä aikaa, oliko niiden työtavoissa eroja?

Pekka: Ei työtavassa paljon eroa ole, katsoo vain, ettei vanhoihin leffoihin päästä sellaista nykyslangia, joka saattaa mennä uudemmassa läpi. Veeti and the Velvets keksi, että Viidakkokirjan korppikotkat voisivat puhua Turun murretta. Kokeilimme sitä, mutta se oli liian radikaalia vanhaan elokuvaan. Uudessa leffassa, kuten Karhuveljeni Kodassa, se menee kyllä läpi, mutta vanhoissa elokuvissa ilmaisun on sovittava elokuvan maailmaan. Kaikenlaiset teininasaalit ja suhuässät kuulostavat myös vierailta vanhojen piirrosklassikkojen maailmassa.

Korppikotkien terveiset Baloo-karhulle.

Ohjaamisen lisäksi teit usein myös käännökset itse. Miten käänsit elokuvia?

Pekka: Opin siihen työn kautta. Hyvä puoli siinä, että aloitti työt ihan kylmiltään, oli että kaikki ongelmat joutui ratkaisemaan itse. Alkuun laskin tavuja, montako tavua on englannissa ja montako suomessa, yleensä siinä välissä ei tarvitse kiinnittää synkkaan niin paljon huomiota, mutta jos se päättyy johonkin “I’m gonna do it to YOU”-tyyliseen, pitää katsoa, että saa sen uun sinne loppuun. Joskus synkka saattaa mennä samaan tahtiin hahmon hännän kanssa, joskus se menee tahdilleen taustamusiikin mukaan. En usko, että on järkevää lähteä tavoittelemaan orjallista huulisynkkaa. Tärkeintä on dramaturgisesti toimiva teksti ja tilanteeseen sopiva ilmaisu.

On ensimmäisenä ymmärrettävä koko tarina ja miten hahmot kasvavat sen tarinan aikana, mikä on kunkin repliikin merkitys dramaturgisessa mielessä, mitä se kertoo hahmosta ja miten se vie pääjuonta eteenpäin. Me elävät ihmisetkään emme sano aina kaikkea mitä tarkoitamme, vaan alla saattaa olla jokin toinen tarkoitus.

Viestit on mietittävä läpi ja sitten tarkastettava, onko siellä verbaalihuumoria. Originaalihan ei aina toimi suoraan käännettynä, silloin on mietittävä, saisiko siihen jotain yhtä hauskaa tai mieluummin hauskempaa. Se panee kekseliäisyyden koetukselle. Pahin tilanne olisi katsoa leffaa teatterissa ja miettiä “Ei kun tuohon olisi ollut hyvä laittaa…” Silloin on jo liian myöhäistä. Kaikki pitää miettiä niin monta kertaa etukäteen, että kun sitä sittemmin katsoo teatterissa, ajattelee: “Okei, mutta mietimme tuota pitkään, emmekä keksineet parempaa. Se on varmasti parasta, mitä siihen voi laittaa.”

Parhaimmillaan vitsit toimivat suomeksi vähintään yhtä hyvin kuin englanniksi. Esimerkiksi Aladdinissa VeskunMattomies, jou, paas hapsua hanskaan” vetää vertoja originaalille. Mulanissa mietin pitkään Mushun repliikkiä, kun hän nimittää uneliasta pandaratsuaan sanalla ”black and white”, mikä on Amerikassa yleinen termi poliisiautolle. Lopulta keksin nimittää sitä ”Pandoliinoksi”. Leijonakuninkaassa hyeenojen vitsi ”You wanna Cub sandwich?” kääntyi muotoon ”Ookkonää Oulusta, syökkönää jellonia”.

Sinua kehutaan hyväksi fyysiseksi ohjaajaksi. Miten ohjaat näyttelijöitä?

Pekka: Pyrin olemaan niin, etten näe näyttelijää ollenkaan. Joitain näyttelijöitä nimittäin saattaa häiritä se, että heitä katsotaan, eivätkä he oikein voi rentoutua. Ja toiseksi minua ei pitäisi kiinnostaa se, miltä näyttelijä näyttää replaa tehdessään, vaan sopiiko ulostuleva ääni piirrettyyn kuvaan. Kun teen oikeutta kuvalle, teen oikeutta myös näyttelijälle.

Usein miettii itse, miten se ääni tulisi, ja huomaa “Hetkinen, jos ajattelen tällaista ääntä, minulla on silmät ihan auki” ja sanoo sitten vain näyttelijälle “Hei, kokeilepa pitää kulmakarvat mahdollisimman ylhäällä ja silmät tosi auki”. Jos hahmo heittää jotain repliikin aikana, käskee näyttelijää tekemään sen liikkeen oikeasti, tai jos hahmo syö puhuessaan, sanoo “Älä ole syövinäsi vaan puhu ihan normaalisti, mutta pidä yhden sormen niveltä vähän hampaidesi välissä, niin kuulostaa siltä, että sinulla on oikeasti suussa jotain”. Jotenkin ihmisvartalossa kaikki vain on yhteydessä kaikkeen. Kelaan siis itse sitä, miltä tuntuisi, jos sanoisin tämän.

Bernard ja Bianca Australiassa -elokuvan McLeachin suomiääni Matti Tuominen, alias Hyvien herrojen johtaja Paukku, oli oikeasti todella lempeä, vaikka hänen piti elokuvassa kuulostaa uhkaavalta. Keksin loppujen lopuksi asettaa mikrofonin niin, että hän nojasi punnerrusasennossa pöytään, jonka päällä mikrofoni oli. Silloin hän oli etunojassa ja tavallaan valmiina hyökkäämään sen mikrofonin kimppuun. Siten hän sai ne uhkaavat äänet tulemaan paljon paremmin kuin istuen mukavasti tuolissa. Sellaiset jutut vain tulevat mieleen sillä hetkellä, tyyliin “Hei, kokeillaas tällä tavalla”.

Matti Tuomisen terveiset ohjaajalle.

Lumikissa pyysin kaikkia kääpiöiden ääniä pitämään toista kättä mahan päällä. Jos ääni tuntui värisevän vatsassa, he tiesivät heti käyttävänsä liian paljon ilmaa keuhkoissa. Etuhampaat yhteen painettuna saa helposti uhkaavan sävyn, kulmakarvat kohotettuna taas tavoittaa helpommin vilpittömät sävyt. Monissa nappinenäisissä pikkueläimissä auttaa, jos painaa sormella toisen sieraimen kiinni.

Testatessaan Aku Ankan ääntä Jukka Rasila muuttui lähes koko olemukseltaan itse Aku Ankaksi! Jukalla oli mukanaan pieni Walkman-kasettisoitin, josta hän toisti Aku Ankan englanninkielisiä repliikkejä luureihinsa, ja toisti ne heti perään hurjalla ankkaraivolla. Jukka käveli pitkin studion käytäviä ja sai aina muutaman askeleen välein akuankkakohtauksia. En ole ikinä nähnyt kenenkään näyttelijän haluavan roolia niin paljon. Meille molemmille oli juhlava hetki, kun Jukka vihdoin pääsi tekemään Aku Ankan ääntä piirrosfilmiin.

Aku vuodesta -93

Suomalaiset Disney-dubbaukset ovat kuulemma saaneet palkintoja, ainakin Aladdinista ja Leijonakuninkaasta liikkuu tällaisia väitteitä. Onko näin?

Pekka: Hirveän monesta on tullut, mikä tietysti lämmittää mieltä. Luulisi, että ne Amerikasta jakaisivat palkintoja isoille kielialueille, joilta tulee paljon rahaa. Siellä joku viiden hengen raati katsoo dubbaukset läpi, ja meille vain ilmoitetaan faksilla, että teillä oli paras versio tästä ja tästä. Minulla on muutama faksi vielä tallessa. Joskus kyselin niitä Wernestä, mutta niitä ei ollut enää tallessa.

Molemmissa meillä oli aivan mahdottoman lahjakkaat näyttelijät mukana, Leijonakuninkaassa Paavo Kerosuo, Esa Saario, Annimaria Rinne ja loistavana Scar-pahiksena Jukka-Pekka Palo. Aladdinissa taas Vesa-Matti Loiri, Sami Aarva, Ulla Hakola ja Jarkko Rantanen, joka myös sai erikoiskiitokset Jafarin roolista Amerikasta saakka. Veikko Honkanen oli molemmissa, Zazuna Leijonakuninkaassa ja Sulttaanina Aladdinissa. Näiden lisäksi tuli palkintoja monesta muustakin. Ensimmäinen Toy Story sai valtaisat mainesanat, samoin Notre Damen kellonsoittaja, Lumikki, Prinsessa Ruusunen ja Tuhkimo. Viidakkokirja oli myös yksi niistä – siitä Disneyn äänijaoston johtaja Blake Todd mainitsi, että kuningas Louie ja Baloo ovat parhaat, mitä on missään versiossa kuultu.

Blake Toddin kiitokset Suomen Baloolle.

Eeki Mantere on kyllä paras kuningas Louie!

Pekka: Juuri tuollaisissa jutuissa populaarikulttuurin tuntemisesta on hyötyä: ”Okei, tämän hahmon ääni on Louis Prima, kuka on Suomessa tehnyt eniten Louis Priman biisejä? No Eeki Mantere tietenkin, hän on tehnyt ne kaikki. Kokeillaanpa häntä, hän kun osaa jo valmiiksi sen laulutyylin.” Ja totta kai hänellä on hirveä into tehdä rooli just oikein, koska hän tietää, että siinä on alun perin Louis Prima, ja hän tuntee koko Priman tuotannon. Tuollaisissa kohdissa tuntee, ettei etsitä jotain ehkä sopivaa laulajaa tai näyttelijää, vaan selvitetään oikeasti, kuka on Suomen Louis Prima.

Sama oli Aristokattien alkulaulun kanssa. Sen vetää alkuperäisversiossa ranskalainen Maurice Chevalier, ja kysyin isältäni, kuka olisi Suomen Maurice Chevalier. Hetken mietinnän jälkeen hän vastasi ”Kaarlo Juurela” ja minä siihen, että niinpäs muuten onkin! En yhtään tiennyt, osaako Juurela laulaa – olin joskus nähnyt hänet laulamassa operetissa, mutta en tiennyt, osaako hän laulaa vaaditussa tyylilajissa ja miten paljon hän osaa ranskaa, mutta ihmisenä hän on kyllä aika Suomen Maurice Chevalier! Juurela oli niin otettu siitä, että hän kävi ottamassa laulua varten omalla kustannuksellaan ranskan kielen oppitunteja – hän halusi, että ranskan lausuminen siinä laulussa olisi aivan kohdallaan. Juurela otti ihan kunnia-asiana sen, että pääsi mukaan elokuvaan.

Herkules alkaa dokumentaarisella selostajaäänellä, joten pyysin studioon Lars Svedbergin, joka oli siihen aikaan varmasti Suomen tunnetuin dokumenttiääni. Kun Potkupallo-Hessuun tarvittiin urheiluselostajaa, sain paikalle Anssi Kukkosen. Rokkikukon nimiroolia tuli vetämään itse Kirka. Pepe Ahlqvist on ilmetty Hottikatti. Leif Wager oli ainoa oikea valinta Mulanin isän Fa Zhoun rooliin, samoin myös Hannele Lauri Cruella DeVilin rooliin. Ja kuka olisi arvannut, että Tom Pöystin sisällä asustaa Eddie Murphy? Arja Koriseva Pocahontasin rooliin oli Aku Ankan edesmenneen päätoimittajan Markku Kivekkään ajatus ja aivan mainio sellainen. Arja on ilmetty Pocahontas!

Pocahontasin pääosien esittäjien Santeri Kinnusen ja Arja Korisevan terveiset.

Nykyään ääniä etsitään äänipankkien avulla. Oliko tällaista silloin vai löysitkö dubbaajat suhteiden kautta?

Pekka: Ei sellaista ollut. Totta kai kyselin aina näyttelijöiltä, kun en itse keksinyt sopivaa ääntä. Yksi hahmo, josta muistan kyselleeni paljon, oli Leijonakuningas-elokuvan Rafiki. Vanhempi Antti Pääkkönen soitti pari päivää myöhemmin ja sanoi: ”Hei Pekka, joskus kahdeksan vuotta sitten Teatterikorkeakoulussa oli yksi akrobatian opettaja, joka kuulosti kyllä aika paljon siltä!” Ei tarvinnut muuta kuin kaivaa, kuka hän oli! 

Langry Abdeslam Chellaf oli näytellyt verrattain vähän, mutta hänellä oli hirmuinen hinku tehdä Rafikin rooli. Langry on koko ikänsä opettanut näyttelijöille akrobatiaa, joten hän halusi päästä näyttämään, että osaa näytellä ihan Disney-elokuvassa. Se oli yksi harvoja kertoja, kun seisoin studiossa hänen vieressään, koska tuntui, ettei Langry muuten saanut minulta tarpeeksi tukea. Olin siis kopissa hänen vieressään ja annoin ohjeita tyyliin ”Sano näin, sano näin, eikun vielä lujempaa! Tehdään tällä tavalla, käytä käsiä näin!” Siitä tuli kyllä hirvittävän hyvä.

Langry Abdeslam Chellafin ja Esa Saarion terveiset.

Vesa-Matti Loiri tuli Aladdin-elokuvaan, kun mietiskelin, kuka tähän Hengen rooliin voisi sopia ja luin Disneyn castingmemoa uudestaan ja uudestaan työhuoneessa. Siellä sanottiin, että hahmon äänirekisteri menee ”huilumaisesta kuiskauksesta Voice of God -mylvintään”. Siitä huilu-sanasta minulle tuli mieleen “hetkinen, huilu ja huilumies ja Vesa-Matti Loiri”. Kysyin sitten toimitusjohtajalta: ”Mitäs jos Vesa-Matti Loiri tähän rooliin?” ”Luuletko että saat hänet?” ”Voin yrittää.” Soittelin sitten ihmisille ja kyselin, millainen Vesku on ihmisenä. He sanoivat, että jos hän haluaa sen tehdä, kyllä hän tekee, mutta jos ei halua, ei häntä saa rahallakaan sitä tekemään.

Sen jälkeen yritin tavoittaa puhelimitse itse Veskua. Loppujen lopuksi sain hänet kiinni niin, että tiesin hänen olevan eräässä hotellissa. Tiesin, ettei siellä tietenkään yhdistetä minua hänen huoneeseensa, joten soitin respaan ja kysyin, näkyykö siellä aulassa Vesa-Matti Loiria. Parin epäonnistuneen soittoyrityksen jälkeen pyysin hotellin vastaanottovirkailijaa soittamaan minulle, kun Vesku näkyy siellä aulassa, niin meillä molemmilla on helpompi elämä. Vähän ajan päästä sitten soitettiin ja sain Loirin langan päähän!

Saitko hänet helposti rooliin vai pitikö suostutella?

Pekka: Ei tarvinnut. Kutsuin Veskun äänitestin jälkeen työhuoneeseeni ja näytin hänelle Viidakkokirjan Apinalaulun scattiosuuden ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Sen laulun suomenkielinen versio oli tehty vähän suuremmalla meiningillä, kun oltiin silloin niin mukana hetkessä. Näytin ne Veskulle ja sanoin: ”Tätä ei tarvitse tehdä niin kuin se on alun perin tehty, vaan sen voi yrittää tehdä vielä paremmin!” Hän totesi: ”Oi vitsi, tästä tulee niin kova juttu!”

Vesku oli innoissaan siitä, ettei meidän tarvitse kopioida jotain muuta, vaan voimme mennä ihan laidasta laitaan sen kanssa. Loiri sanoi, että häntä on koko ikänsä haukuttu siitä, että hän aina rikkoo rajoja ja on äärimmäisyyksissä. Hän sanoi olevansa siksi todella tyytyväinen, että tässä oli kerrankin rooli, jossa kaikki se oli koko ajan etua ja plussaa – kukaan ei tule valittamaan ”Okei, nyt meni vähän överiksi” vaan sanotaan koko ajan ”Kokeillaas vielä lujempaa!”

Vesku kuulemma dubbasi hahmon mykän kuvan päälle, onko se totta?

Pekka: On. Veskun aikatauluista johtuen jouduimme tekemään roolin yöaikaan, aloitimme yhdeksän maissa illalla ja lopetimme joskus viiden aikoihin aamuyöllä. Aloitimme tekemään roolia alkuperäisen ääniraidan kanssa, mutta minusta tuntui, että pitkän session loppupuolella hän lähti joskus rakentamaan sävyjä Robin Williamsin suorituksen pohjalta, joten ehdotin, että jättäisimme alkuperäisen ääniraidan kokonaan pois. Kerroin sitten aina Veskulle, mitä tässä äänessä pitäisi olla ja miten venytät tätä ääntä ja näin. Parissa kohdassa emme meinanneet saada ääntä kohdalleen, jolloin Vesku sanoi: ”No paas ny näyttäen, miten se vääräkielinen tekee sen!” ja katsoimme mallia alkuperäisestä ääniraidasta. Tällä varmistuimme siitä, että Vesku ei kopioi Williamsia, vaan tekee roolista ihan puhtaasti oman juttunsa. Siitä tuli kyllä todella hyvä.

Mukana oli paljon televisiosta tuttua, Tyyneä, Uunoa ja ”Kliffaa hei”-tyyppejä. Vesku ei ole varsinaisesti imitaattori, mutta hänellä oli paljon omaa henkilögalleriaa, jota siinä pystyi käyttämään hyödyksi. Katsoin ennen dubbausta kaikki vanhat Spede Show’t nauhalta, kuuntelin sitä Speden kehittämää kieltä ja yritin soveltaa sitä Henkeen, ja kävin vielä joka ainoan repliikin läpi yhdessä Veskun kanssa. Nauhoitusten aikana pidin tarkkaan huolta, ettei Vesku käytä koko elokuvan aikana samaa ilmaisutapaa kahdesti. Uskoin, että sillä tavalla saimme mukaan vielä yhden ulottuvuuden Hengen rajattomaan persoonaan.

Veskun lampusta löytyi Henki!

Paljon siitä oli meikäläisen tekstiä, mutta Veskulta tuli vielä nauhoitusten aikana useita oivalluksia. Yksi sellainen oli kohtauksessa, jossa Henki pelastaa Aladdinin merenpohjasta. Siinähän se heittää saksankielistä tekstiä, olin laittanut siihen jotain ”Eine kleine Prinseleine”, mutta tekstiä ei ollut tarpeeksi. Sanoin Veskulle, että jatka siitä vain jotain perään saksaksi, ja hän alkoi huutaa ”Tannenbaum, Tannenbaum!” Se oli hillittömän loistava juttu! Toinen vastaava oli, kun Henki pelaa maton kanssa shakkia, ja siinä kohtaa hän muuttuu aivan selvästi venäläisshakinpelaajaksi. Sanoin ”Vitsi kun tähän jotenkin saisi sen Venäjä-jutun mukaan”, no Vesku päätti kokeilla ja heitti ”Voihan Venäjä, mä häviin siis matolle!” Se oli siinä, myös aivan loistava oivallus!

Veskun rooli Aladdinin Henkenä oli myös huomattava vedenjakajakohta. Sen jälkeen ei ollut enää mitään ongelmia pyytää nimekkäitäkään näyttelijöitä mukaan. Sitä ennen oli vähän sellaista ”Ai noita, muistan, se Reino Bäckmanhan teki niitä ennen vanhaan, en nyt oikein tiedä kun olisi vähän muutakin hommaa…” Aladdinin jälkeen asenne oli ”Ai pääsenkö kokeilemaan, jippii, minähän tulen mielelläni!” Sen jälkeen oli paljon helpompi saada näyttelijöitä. Kaikki halusivat näyttää, mitä osaavat. Lampun Henki sai niin paljon huomiota ja siitä nähtiin, ettei näitä tarvitse kopioida, vaan ne voidaan tehdä niin, että ne toimivat tässä maassa ja tällä kielellä.

Toinen omanlaisensa roolisuoritus oli Pirkka-Pekka Petelius Leijonakuninkaan Timonina. Olit kuulemma tyytyväinen, että sait hänet mukaan.

Pekka: Joo. Aake Kalliala ja PPP eivät iltapäivälehtien mukaan olleet siihen aikaan puheväleissä, ja unelmani oli, että he olisivat toisistaan tietämättä näytelleet samassa leffassa. Se oli minusta hauska idea ja testasinkin Aaken Pumbaan, mutta Pekka Laiholta tuli piirroshahmoon vielä sopivampi testi. Piti päättää, laitetaanko Aake ja PPP siihen toisistaan tietämättä inside-vitsinä vai otetaanko oikeasti paras mahdollinen Pumba. Sen takia päädyin Pekka Laihoon – ajattelin, että elokuva elää kuitenkin paljon pitempään kuin PPP:n ja Aaken tapaus. Pekka Laiho todella rakasti Pumban roolia ja nautti sen esittämisestä täysin rinnoin.

PPP:n Timon on kyllä todella hyvä, siitä ei uskoisi, että hän on ensimmäistä kertaa isossa ääniroolissa!

Pekka: Lähetin PPP:lle tekstit etukäteen samaan tapaan kuin Veskullekin. Hän ei halunnut muokata tekstiä ollenkaan eikä häneltä myöskään tullut ehdotuksia huumoripuoleen, mutta hän oli teknisesti aivan hirvittävän lahjakas. Jos PPP esimerkiksi teki repliikin ensin yhdellä tavalla ja pyysin ”Tee samalla tavalla, mutta tuossa yhdessä kohdassa hengitä tällä tavalla”, niin repliikki tuli tismalleen samalla tavalla plus vielä se uusi hengitys.

Menikö sen roolin tekemisessä kauan, kun hän oli ensimmäistä kertaa dubbaamassa?

Pekka: Ei siinä mennyt sen enempää kuin muillakaan. Kun noissa rooleissa menee kauan, se yleensä tarkoittaa, että joko kopissa tai ohjaamossa on väärä henkilö. Ja jos levitysyhtiö on toivonut sen väärän henkilön sinne, pitää vain yrittää saada se kasaan.

On ollut joitain todella vaikeita rooleja, kuten se, kun Seppo Pääkkönen teki Haadeksen Herkules-elokuvaan. Haades oli puherytmiltään todella hankala hahmo, se hidasti ja nopeutti, teki äkkivetäisyjä ja muuta. Meillä taisi mennä jotain 45 minuuttia muutaman ensimmäisen repliikin tekemiseen. Sen jälkeen Seppo sanoi Wernen taukokopissa: ”Pojat, en viitsi ruveta miljoonan dollarin tekniikan keskellä riehumaan, mutta jos oltaisiin jossain muualla, voisin vakuuttaa, ettei tuossa huoneessa olisi enää yhtään ehjää tuolia.” Hyvä, että se vaiva nähtiin, koska sekä Tanska että Ruotsi joutuivat tekemään Haadeksen kokonaan uudestaan. Suomen versio oli Pohjoismaista ainut, joka meni suoraan läpi. Se rytmitys oli tosiaan vaikea, koska hahmo ei ole puherytmiltään näyttelijä eikä pahis, vaan tavallaan neuroottinen stand up -koomikko. Siitä kiinni saaminen oli alkuun todella hankalaa, ja Seppo on vielä todella lahjakas ja pätevä tällä alalla.

Seppo Pääkkösen terveiset urakan jälkeen.

Sen sijaan esimerkiksi Nalle Puhin nauhoitussessiot olivat aina maailman helpoimpia. Jarmo Koski on Blake Toddin mukaan Pohjoismaiden paras Nalle Puh. Aarre Karénilta tuli Kani aivan kuin itsestään. Ilkka Moisio oli ilmetty Pöllö, Jarkko Rantasen oma hulvattomuus pääsi aina vauhtiin Tikrussa ja Veikko Honkanen sai aina niin pessimistisestä Ihaasta aikaan hyvin hellyttävän hahmon.

Muista tähtirooleista tulee mieleen myös Laura Voutilainen Herkuleen Megarana, se on poikinut runsaasti kehuja suomalaisilta Disney-faneilta!

Pekka: Laura joskus vuosi sitten Herkuleen katsottuaan otti minuun yhteyttä ja kysyi: ”Kuka tässä on laulanut tämän Megaran laulun viimeisen nuotin?” ”Sinä!” ”Olenko minä oikeasti laulanut tuon noin, eihän minusta lähde tuollaista ääntä!” ”Kyllä lähti, muistatko, kun me vähän venytettiin ääntä ja saatiin se kasaan? Useampi otto siinä otettiin, mutta kyllä se olet sinä!” ”Ai se olen minä!” Hän ehkä oikeasti kuvitteli, että olimme paikanneet häntä jollain tavalla, mutta ei ollenkaan, itse hän siinä lauloi.

Ihana Meg

Tykkäsin kovasti myös Tammisen Jarkon Herkuleen roolista. Siinä oli ongelmana, että lopussa Herkules on oikeasti muskelisankari ja Jarkolla on kuitenkin vähän poikamainen ääni, siitä puuttuu sitä massaa. Ehdotin hänelle, että tehdään rooli yhdessä päivässä, jolloin ääni rasittuessaan painuu ja madaltuu pikkuisen päivän aikana. On tosi raskasta tehdä koko pitkä leffa yhdessä päivässä, siinä ollaan sitten aamusta iltaan studiolla. Jarkko oli heti, että hän kyllä jaksaa vetää sen putkeen. Kun sitä elokuvaa nyt katsoo, niin huomaa, miten hänen äänensä hieman madaltuu ja se kuulostaa raamikkaammalta siellä lopussa – jos olisimme tehneet roolin pikkusessioina, ääni olisi ollut koko ajan poikamainen. Se oli aivan mahtava rutistus, eikä Jarkko väsynyt yhtään päivän mittaan, vaan puhkui intoa loppuun asti. Jarkko oli myös käynyt tekstin erittäin huolellisesti läpi.

Jarkko itsekin mainitsi tykänneensä Herkuleen roolista, koska hän sai esittää siinä oikein tunteella.

Pekka: Siinä oli niin paljon repliikkejä, että silloin pääsee oikein elämään roolia läpi, mikä on aina hieno asia. Useat Jarkon sankarirooleista ovat aika suoraviivaisia, tässä hän pääsi näyttelemään muutakin kuin toimintaa. Yleensä pyrin ensimmäisenä nauhoittamaan isoimman koomisen roolin, jolloin sen esittäjällä on paljon liikkumavaraa. Jos äkkiä keksii että hei, sanotaankin näin, voidaan muokata vastausta niin että läppä sopii siihen, eikä niin että sori, ei voida heittää tuohon tuota vitsiä, koska vastaus on jo nauhoitettu tänne.

Herkuleen kanssa kävin pitkän faksitaiston Tanskan Disneyn kanssa. Heidän mukaansa elokuvan pitää olla joka maassa kirjoitettuna C:llä, eikä K.lla kuten Suomessa. Olin ymmärtänyt tämän yskän Pinocchiossa ja Aladdinissa, jotka pystyttiin sentään perustelemaan alkuperäisiksi erisnimiksi. Mutta Herkuleen alkuperäinen erisnimi on ”Herakles”, joten Hercules on siis Kevin Sorbo ja Herkules on Jarkko Tamminen. Samanlaista kädenvääntöä oli Suomessa, kun muutamat tahot halusivat, että puhuisimme ”Tartsanista” emmekä Tarzanista. Kokeilimme molempia versioita Janea esittävän Jonna Järnefeltin kanssa. Tartsan tuntui vain tahattomasti koomiselta piirroshahmon suussa. Lisäksi jos Tarzan olisi ollut Tartsan, olisi Janekin pitänyt ääntää suomalaisittain.

Tarzaniin saatiin niin ikään aivan mahtava tähtikaarti: Esko Salminen, Merja Larivaara, Juha Hyppönen, Jarkko Tiainen ja Elina Knihtilä! Nimihahmolle Peter Franzénille lähetin terveisiä elokuvan Pahat pojat käsikirjoituksessa. Kun Franzén on kuvassa ilman paitaa, sanoo toinen veli hänelle: ”Kato, Tartsan!”

Olet itsekin dubannut ohjaamisen ohessa, mitä pidät siitä?

Pekka: Kyllä tykkään ja myönnän, että niitä on tullut jonkin verran, mutta olen pyrkinyt tekemään niitä todella vähän. Disney-leffoissa Phil Harris on Baloo, ja kun sama näyttelijä esittää myös Aristokattien Thomas O’Malleyta, tein automaattisesti myös sen. Olen pyrkinyt siihen, etten tyrkyttäisi itseäni joka kohtaan, etten olisi jokaisessa sivuroolissakaan. Jos elokuvassa tulee sellainen fiilis ”Tuo sama näyttelijä oli tuossa ensin postinkantaja, nyt se on poliisi ja nyt tuo rankkuri” ja sattuu vielä olemaan hyvin tunnistettava ääni, elokuva ei kuulosta enää ison budjetin tuotannolta vaan halvalla tehdyltä. Useimmat itse tekemistäni rooleista ovat ne yksi tai kaksi roolia, jotka ovat jääneet jäljelle ja jotka olen käynyt nopeasti heittämässä, kun kukaan muista näyttelijöistä ei ole niitä tehnyt.

Joskus on tullut vähän ikävämpiäkin käänteitä, jotka ovat johtaneet pikarooleihin. Aikanaan 101 dalmatialaista -elokuvaa tehdessämme äänittäjä soitti kesken miksauksen ja sanoi, että Hämyhaukku-kohtauksen joukkohaukunta ei jostain syystä ole IT:llä eli tehosteraidalla, joten ajoin kaupungin toiselta puolelta studiolle ja päästelin siellä erilaisia haukkumisääniä koko illan. Aamulla ei kyllä tullut pihaustakaan kurkusta, kun oli pitänyt koota koko Lontoon koirat kasaan edellisenä iltana!

Terveiset 101 dalmatialaista -leffan konnilta: Jasperin Tom Wentzel, Jesperin Jyrki Kovaleff ja Cruellan Hannele Lauri.

Ghiblin puolelta muistan sen, kun työstimme Totoro-elokuvan suomiversiota. Totorohan ei puhu elokuvassa ollenkaan mitään kieltä, joten aioimme käyttää siinä alkuperäistä japanilaista ääniraitaa, koska on parempi käyttää suoraan originaalia. Viime tingassa saimme kuitenkin tietää kesken miksauksen, ettei niitä ääniraitoja saadakaan, joten menin studiolle saman tien ja kävin tekemässä koko Totoron roolin. Siitä tuli sen verran hyvä, että olivat muissa Pohjoismaissa tykänneet siitä niin paljon, että pyysivät saada käyttää sitä omissa versioissaan. Olen siis Totorona elokuvan kaikissa pohjoismaisissa ääniversioissa.

Röllin sydämeen tein alussa Ison Röllin äänen vain siksi, ettei meillä ollut varaa palkata siihen ketään muuta. Ajan myötä totuin omaan tulkintaani ja se jäi elokuvan lopulliseen versioon. Se on myös sama elokuvan kaikissa ääniversioissa.

Kävit vastikään tekemässä heittiksen myös Disneyn viimeisimmässä Räyhä-Ralfissa!

Pekka: En ole vielä nähnyt itse elokuvaa, mutta Antti LJ Pääkkönen tosiaan pyysi minua tekemään siihen sen kenraali Hologrammin. Peli-ikäiset poikani ovat nähneet elokuvan ja tykkäsivät tosi paljon, heidän mukaansa se oli kuulemma paikoitellen vähän liiankin jännittävä. Itse odotan elokuvaa innolla ja olen varma, että Antti LJ on tehnyt erinomaista työtä. Antti on hyvä ystävä ja muistaa minua aina pikku rooleilla, se on sangen piristävää. Vuosi sitten olin Joulupukkina Antin ohjaamassa Artturi Joulussa, se oli todella hauskaa! Antti on pesunkestävä leffafriikki, siksi vietämme usein aikaa yhdessä. Antti esitti myös muutaman soolonumeron häissäni.

Itse kiinnitin Antti LJ:n Ghiblin Kätkijät-elokuvan Shoun rooliin ja se onnistui loistavasti. Periaatteessa Antti oli aivan liian vanha esittämään Shouta, mutta halusin selkeän kokoeron Shoun ja Ariettan välille. Kun käytin Shoun roolissa hieman ”isompaa” ääntä, tuntui Arietta huomattavasti pienemmältä. Antin poikamainen ääni toimi hahmossa mainiosti. En usko että hän on missään muussa elokuvassa käyttänyt ääntään samalla tavalla, yhtä herkästi ja realistisesti. Kesällä 2012 testasin Antti LJ:tä Rovion Angry Birds -piirrettyihin, ja käsittääkseni hän on tätä nykyä useammankin pikkulinnun energinen ääni!

Mikä omista rooleistasi on ylitse muiden?

Pekka: Varmasti Baloo on se, josta olen tykännyt kaikista eniten. Eräs toinen, joka ei ole Disneyn eikä Ghiblin tuotantoa, on Batmanin rooli Batman: Mask of the Phantasm -elokuvassa [suom. Batman – Mustan kostajan paluu]. Se tuli Wernelle ja toimitusjohtaja, joka tiesi minun olevan kova Batman-fani, sanoi elokuvaa tarjottavan niin surkealla hinnalla, ettei hän periaatteessa ottaisi sitä studiolle ollenkaan, mutta tietää, että olisin loukkaantunut tosi pahasti jos kuulisin, että tämmöinen on ollut pöydällä eikä minulle olisi mainittu siitä mitään. Suostuin tekemään sen tosi halvalla. Siihen aikaan avustava äänittäjä Markus Degerman tuli nauhoittamaan repliikit, hän pääsi ensimmäistä kertaa itse miksaamaan koko jutun ja näyttämään samalla mihin pystyy. Näyttelijät sain projektiin soittamalla heistä jokaiselle henkilökohtaisesti ja kertomalla, että tämä on vain tämmöinen rahallinen pikkuprojekti, mutta minulle iso juttu, jos vain huvittaa tulla tekemään. Sain tosi hyvin mukaan sellaisia ihmisiä kuin halusinkin. Se oli sellainen kiva talkoohenkinen juttu, ja teimme myöhemmin myös piirrossarjan osia yhteensä 12 kappaletta.

Pyysin Veikko Honkasen Alfred-hovimestariksi, mutten antanut hänelle muita rooleja. Hän pystyy kyllä tekemään monenlaisia eri ääniä, mutta tunnistan itse ne kaikki, joten annoin hänelle siinä vain Alfredin osan. Halusin, että Veikko tekee roolin eikä erinäisiä läjiä heittoreploja. Yritin saada kaikkiin rooleihin eri ihmiset, jotta kukaan ei joutuisi puhumaan itsensä kanssa. Aarre Karén teki Jokerin, ja sellaista puhdasta pahisroolia hän ei ole koskaan aikaisemmin päässyt tekemään. Kun vielä pari vuotta sitten juttelin hänen kanssaan, hän yhä muisti Jokerin ja sanoi olevansa todella ylpeä siitä roolista. Se Batman-elokuva oli siis sellainen kiva, ei suuren huomion työ, mutta semmoinen yhteinen talkoojuttu.

Veikko teki 90-luvulla todella ahkerasti äänirooleja ja oli aina virtuoosimaisen hyvä jokaisessa roolissa. Halusin myös suuren yleisön arvostavan hänen lahjakkuuttaan, joten ehdotin Ilta-Sanomien Juhani Tolvaselle, että tekisivät Veikosta jutun. Juhani sai juoneen mukaan Suomen ainoan virallisen Disney-taiteilijan Kari Korhosen, joka tussasi Veikosta upean muotokuvan. Kuvan keskellä istuu Veikko mikrofonin ääressä ja hänen ympärilleen ovat kerääntyneet kaikki Disney-hahmot, joille hän on antanut äänensä – yhteensä 15 kappaletta! Nalle Puhin Ihaa-aasi, Pocahontasin paha kuvernööri Ratcliffe, Viidakkokirjan pantteri Bagheera, Peter Panin Kapteeni Koukku, Lumikin Jörö, Leijonakuninkaan Zazu, Aladdinin Sulttaani, Ihmemaan ovennuppi ja monet muut!

Kivuliaimmat omista rooleista ovat kapteeni Haddock Tintti-piirrossarjassa ja Optimus Prime Transformersissa. Ne olivat molemmat pelkkää huutamista. Haddockissa pitää ensin huutaa niin lujaa, että ääni menee rikki, ja sitten vasta aletaan huutaa sitä sadattelua. Parin tunnin jälkeen alkaa tuntua siltä, että naula uppoaa päähän joka kerta, kun suunsa avaa. Werneltä ilmoitettiin, että saat tämän Haddockin roolin, kun kukaan teatterinäyttelijä ei halua pilata työvälinettään tällaisella huutamisella!

Optimus Primea taas tehtiin Pauli Virran Sun Studiolla Salossa, joten matkakuluihin upposi niin paljon rahaa, ettei lyhyitä studiotunteja kannattanut tehdä. Muistan, että muutaman kerran kävin oksentamassa kesken nauhoitussession – kipua voi sietää jonkin aikaa, mutta lopulta alkaa oksettaa ihan vain sen jatkuvan kivun takia. Paperikori hetkeksi alle ja ei kun jatkamaan! Tätä nykyä Optimus asuu SDI:llä, ja työtunnit ovat huomattavasti inhimillisempiä. Miksaus on myös parempi. Optimus Prime on ainoa rooli, josta olen ikinä saanut fanikirjeitä. Olin siitä aika yllättynyt ja iloinen.

Kun Paulin studio sijaitsi vielä Pitäjänmäellä, siellä tehtiin jonkin verran myös Disneytäkin. Muistan ohjanneeni siellä ainakin Disneyn Lumikoirat. Antti Jaakola teki riemukasta työtä Cuba Gooding Jr:n nahoissa. Tätä nykyä SDI:llä vaikuttava Jukka Teittinen oli siinä muistaakseni äänittäjänä.

Nita: Veikon heittisrooleista tuli mieleen Varjoankka, jonka suomiversiossa omaankin korvaani pistivät kovin tutut äänet. Aikuiset pikkulapsirooleissa häiritsivät, mutta eipä sille oikein voi mitään.

Pekka: Varjoankkaa tein muistaakseni vain ne ensimmäiset myyntikasetit, Ankka vankka vaarojen, Oikeusankat yhtykää ja Nega-ankan synty, ja ainakin Titaanien taisto -nimisen jakson. Varjoankan rooli oli kuin tehty Antti Pääkköselle, joka on ihan dubbaajien aatelia. Salamannopeat reaktiot ja vaihdokset tulivat häneltä ihan luonnostaan. Monessa toimintakohtauksessa hän teki valmista jälkeä ensimmäisellä otolla. Useissa sarjoissa oli tapana, että minä tein alkuun kymmenkunta episodia ja kun nauhoitukset alkoivat rullaamaan omalla painollaan, joku toinen astui remmiin. Oli sarjoja kuten Nokkapokka, joihin ohjasin ainoastaan äänitestit. Wernessä tiedettiin, että saan ne paremmin läpi kuin monet muut.

T. Varjoantti

Tv-sarjoissa on pienempi budjetti, jonka takia tuotantopuolelta ilmoitetaan, kuinka monen ihmisen kanssa pitää tulla toimeen. Aikuisista lapsirooleissa tulee mieleen Hopon poppoo, jossa Antti Pääkkönen teki Mustan Pekan pojan PP:n. Hänet testattiin rooliin, ja nauhojen lähettämisen jälkeen jäin illaksi studiolle odottamaan päättäjien soittoa Jenkeistä, koska aikaeron takia he soittivat aina joskus kahdeksan tai yhdeksän aikaan illalla. Sieltä todettiin Antin PP-testistä: ”Hyvä tämä testi kyllä on, mutta mikäs hahmon ja näyttelijän ikäero nyt sitten on?” Minä siihen “Sellaiset 35 vuotta tai jotain!” Lyhyen tyrmistyneen hiljaisuuden jälkeen langan päästä todettiin: ”Okei, hyväksytään!” He olivat ilmeisesti odottaneet jotain 12–18-vuotiasta, sillä he eivät olleet huomanneet ollenkaan, että testin näyttelijä ei ollut oikea lapsi! 30 vuoden ikäero vähän hämmästytti, mutta testi hyväksyttiin siltä seisomalta – ikäerosta huolimatta.

Millaista tv-sarjojen tekeminen yleensä on?

Pekka: Riippuu mikä sarja on kyseessä – jotain Nalle Puhia on tosi ihana tehdä, kun ne hahmot ovat niin hellyttäviä, siis niin kauan kun se ei ole digitaalisesti animoitu vaan käsin piirretty. Joissain Varjoankoissa taas on mahdollisuus päästä tekemään anarkistista huumoria, siinä viitekehyksessä voi tehdä jotain – ei nyt suoraan sanoen roisia, mutta vähän jotain. Samoin oli Hopon poppoossa, jossa oli meikäläisen idea laittaa sen ensimmäisen myyntivideokasetin nimeksi Heitä voltti, Hopo. Sarjat ovat pitkää pakertamista. Niihin ei saa leipääntyä, on pystyttävä pitämään yllä into siihen, mitä on tekemässä.

Kokoelmassani on Pilipalipiloteista kaikki VHS-julkaisut. Myyntivideoiden lisäksi siitä oli vielä muutama videokasetti isommassa kotelossa, ne oli siis tarkoitettu vain vuokrakäyttöön eivätkä ne olleet ikinä myynnissä. Olin levittäjään yhteydessä ja lopuksi sain sitten jollain suhteettomalla hinnalla ostaa ne vuokrakasetit omiin kokoelmiini. Luulisi, että kun on ohjannut ja kääntänyt kyseisen sarjan, sen saisi automaattisesti omakseen, mutta näin ei ollut vielä silloin asia. Muutaman vuoden ruinaamisen jälkeen sain näyttelijöille VHS-julkaisuista aikakoodilla varustetun arvostelukappaleen. Vasta DVD-aikakaudella näyttelijät ovat saaneet työkopion työstään.

Pienemmissä tuotannoissa ei kuulemma joskus käytetä ohjaajaa ollenkaan.

Pekka: Sitä tapahtuu silloin, kun budjetit pienenevät. Muistaakseni Tuotantotalo Wernen Ari Parviainen aloitti tämän käytännön joskus viime vuosituhannen lopulla. En usko, että Disneyllä on harrastettu sitä, mutta joissain muissa sarjoissa ei ollut enää taloudellisesti järkevää tehdä ohjaajan kanssa, vaan äänittäjä hoitaa senkin homman. Esimerkiksi Transformersissa ei ole yleensä käytetty ohjaajaa, vaan äänittäjä on katsonut, että repliikeistä tulee oikean mittaisia.

Olemme yrittäneet selvittää, ketkä olivat aikanaan työstämässä Disneyn Ankronikka-sarjan vanhaa suomiversiota. Olitko sinä mukana siinä?

Pekka: Ohjasin joitain jaksoja vuosina 1995-98. Ainakin Scroogerello, Launchpad’s Civil War, Down and Out in Duckberg, Aquaducks ja A Drain in the Economy. Muistaakseni sen leffan teki Ari Parviainen ja luulen, että tv-sarjassa olivat ohjaajina useimmiten Ari ja Costi Snellman. Se Elli Castrénin Tupu, Hupu ja Lupu oli minulle hyvin hankala sulattaa, mutta ymmärrän toki, että ajan myötä sille on tullut tiettyä kulttiarvoa.

Pekka Autiovuori on ylivoimaisesti paras Roope!

Pekka: Ehdottomasti, ja hän itse myös välittää hurjasti Roopesta. Olimme tekemässä jotain Ankronikan jaksoa, kun Pekka rupesi hieman kiistelemään kanssani: ”Voisiko Roope oikeasti tehdä näin? Minusta hän ei ole noin ilkeä ja julma!” Minä selitin: ”Hänen täytyy tuossa kohdassa olla, koska myöhemmin hän sitten oivaltaa olevansa ilkeä ja julma, ja meidän pitää tässä pohjustaa sitä, jotta hän voi tehdä parannuksen!” ja Autiovuori jatkoi ”Joo, mutta en silti tykkää siitä!” Hän siis asettui yhtäkkiä puolustamaan Roope Ankkaa! Minusta oli aivan mahtavaa, että näyttelijä pitää noin hyvää huolta hahmostaan.

Autiovuorella on mainio äänimateriaali. Hän on todella tunnistettava ja mitä tahansa hän äänellään tekee, se tuntuu aina jotenkin herkulliselta. Hän osaa myös liioitella äänensä kanssa, projektista riippuen hän pystyy menemään eri äärimmäisyyksiin, kuten esimerkiksi Mulanin Chi Fu tai Toy Storyn Herra Perunapää. Pekka on ollut mukana myös useissa Ghibli-elokuvissa, kuten Kissojen valtakunta, Pom Poko ja Aaltojen kuohu.

Pekka ohjasi ja käsikirjoitti Rölli-piirroselokuvan Röllin sydän.

Olit myös tekemässä Röllin sydän -elokuvaa ihan alusta asti. Millaista sen tekeminen oli?

Pekka: Sehän on ensimmäinen suomenkielinen teatteripiirroselokuva. Aiemmin oli ollut se Riitta Nelimarkan Seitsemän veljestä, mutta se ei ikinä ollut kaupallisessa teatterilevityksessä, ainoastaan kerho- tai harrastelijalevityksessä. Röllin sydän on myös edelleen Suomen kallein suomen kielellä tehty elokuva. Niko – lentäjän poika oli muutama sata tuhatta kalliimpi, mutta se tehtiin englanniksi ja dubattiin sitten suomeksi, Iron Sky oli niin ikään englanniksi ja saksaksi.

Teimme elokuvasta ensin animatic-vaiheen, jossa on muutaman sekunnin välein vaihtuvia storyboard-kuvia, koko leffaan meni varmaan vähän alle 400 kuvaa. Aluksi haimme pestiin storyboard-artistia eri paikoista, mutta saimme yleensä kuvia, jotka oli tarkoitettu kirjakuvitukseksi. Ei siis ollut mietitty, että jos minä vaikka sanon toiselle hänen äitinsä kuolleen, kumpi on tärkeämpää: se, että minä sanon sen, vai se, millainen ilme toisella on, kun hän kuulee suru-uutisen.

Päätimme sitten Röllin piirroshahmon luojan, taiteilija Janne Kopun kanssa tehdä koko storyboardin mieluummin kahdestaan. Tapasimme työhuoneellani kolmena iltana viikossa, menimme siitä sitten aina johonkin kahvioon – yleensä erääseen, jonka pitäjä paljastui Aku Ankka -faniksi – ja suunnittelimme 10-15 kuvaa kerralla. Minä piirsin ensin jonkun tikku-ukon ja selitin, mitä kuvassa tapahtuu, Janne teki joka kuvasta raakaversion, jonka hyväksyin, ja lähetti seuraavana päivänä valmiit kuvat minulle sähköpostissa. Sillä tavalla saimme vuoden aikana alta 400 kuvaa kasaan. Sitten hommasimme näyttelijät ja tavallaan dubbasimme sen animatic-vaiheen, joka koostui pelkistä pysäytyskuvista, jotta meillä oli näyttää rahoittajille kokonainen elokuvakokemus alusta loppuun.

Ohjasit kuulemma myös elokuvan englanninkielisen version, onko näin?

Pekka: Totta. Se tehtiin kahdesti, ensin animaticiin rahoittajia varten ja sitten itse elokuvaan. Suomessa on sellainen yhdistys kuin Finn-Brit Society, jossa on Suomessa asuvia englantilaisia näyttelijöitä, jotka esittävät teatteria ja jopa stand up -komediaa. Otimme siihen yhteyttä ja palkkasimme sieltä englanninkielisiä Suomessa asuvia brittinäyttelijöitä dubbaamaan animaticin myös englanniksi, jotta pystyimme näyttämään koko elokuvan myös ulkomaalaisille rahoittajille.

Sitä animaticia käytettiin myös niin, että näytimme sitä studiossa ihmisille ja minä istuin siellä takana ja katsoin, missä vaiheessa joku vaikka räpläsi puhelintaan. Päättelin siitä: ”Okei, tässä kohtauksessa on jotain vikaa, koska hänellä oli aikaa ajatella Facebookia siinä välissä.” Sen perusteella katsoimme, mitkä kohtaukset ovat tylsiä ja saimme kommentteja, ennen kuin menimme studiolle lopullisen version kanssa.

Kun koko elokuva oli valmis, matkustin Lontooseen dubbaamaan sen englanniksi. Meillä kävi aivan mahdottoman hyvä onni, kun saimme Mackenzie Crookin Röllin ääneksi. Hänessä on samaa lapsenomaista mielikuvitusta kuin Allu Tuppuraisessakin. Milli Menninkäisenä oli niin ikään ihana Lisa Stansfield.

Röllille englanninkielisen äänen antoi Mackenzie Crook.

Röllin työstämisessä taisi olla suurempi vapaus, koska se ei ollut jälkiäänitystä.

Pekka: Totta. Uskon, että dubbausurasta oli hyötyä – tiesi esimerkiksi, miten paljon ääntä pitää käyttää, jotta se toimii. Piirroselokuvathan ovat aina liioiteltua todellisuutta, joten niiden puhe ei voi olla normaalipuhetta, vaan se pitää viedä paljon överimmäksi, jotta se uppoaa siihen liioiteltuun maailmaan. Dubbauksesta oli hyötyä myös siinä, että oli tullut monta kertaa mietittyä, mitä voidaan sanoa yhdellä repliikillä, ettei tule turhaa puhetta. Elokuvassa ei ole mikään niin tylsää kuin se, että joku puhuu jotain, joka ei liity yhtään mihinkään tai on kuultu jo aikaisemmin.

Kun tapasin Allu Tuppuraisen, hän oli vähän ”Tee mitä lystäät, minä nyt jo hyväksyn sen, että Rölli on isompi juttu kuin minä. Se jatkaa omaa elämäänsä ja minä jatkan jossain muualla omaa elämääni.” Tämä ei kelvannut minulle ollenkaan, vaan pyysin häneltä kaikki ne vanhat satukasetit, jotka kuuntelin läpi. Katsoin myös kaikki Pikku Kakkosen sarjan jaksot ja molemmat elokuvat. Saatuani juonen kasaan menin puhumaan siitä hänelle ja sanoin, että halusin nimenomaan hänen palautteensa siitä, mikä oli oikein ja mikä väärin.

Elokuvan tuotanto oli jo hyvin pitkällä, kun Allu tuli kiittämään ja sanoi, että hän alkaa uskoa Rölliin uudestaan. Hän oli jo kokonaan luopunut siitä ja ajatteli, että muut saavat tehdä Röllillä mitä lystäävät. Rölli kun oli sitä ennen ehtinyt muuttua aivan eri versioksi siitä, millaiseksi hän oli hahmon alun perin luonut. Niissä Allun vanhoissa satukaseteissahan Rölli esimerkiksi sukeltaa vedenalaiseen Atlantiksen valtakuntaan, niissä oli suurta seikkailua, mitä tietenkään Pikku Kakkosessa tai näytelmäelokuvissa ei voitu toteuttaa, koska ei ollut budjettia sellaiseen. Animaatiossa voidaan tehdä mitä tahansa, joten Röllin sydämessä mentiin takaisin niihin satukasetteihin, joista jopa otettiin suoraan mukaan yksi kohtaus. Se sammakkoprinsessa oli suoraan Rölli-satukasetista, koska se oli minusta ihan Röllin ydin! Prinsessa, joka itkee, koska hän haluaisi olla sammakko! Se oli niin Rölliä, että se oli pakko ottaa mukaan!

Mieleen on jäänyt ihana vaaleanpunainen laakso, jota röllit pelkäsivät hillittömästi.

Pekka: Kysyin lapsiltani, mitä he haluaisivat nähdä Rölli-elokuvassa. Heidän ehdotuksensa eivät olleet käyttökelpoisia, mutta huomasin, ettei heidän päiväkodissaan ollut muita takkien värejä kuin sinistä ja pinkkiä. Tajusin, että jos Rölli on tavallaan pikkupoika, sehän on pahinta mitä on; kukaan poika ei suostuisi menemään päiväkotiin pinkissä barbipaidassa, sillä nelivuotiaana mies on kyllä machoimmillaan. Mietin, miten sen voisi saada mukaan Rölliin, ja keksin sen vaaleanpunaisen laakson. Sen täytyy olla kaikista kamalinta hirveille rölleille!

Vuosi sitten vastaan tuli yllättäen Star Wars satukasetteja, joita olit työstämässä!

Pekka: Uusi toivo tehtiin lokakuussa 1996, Tammisen Jarkko oli Luke, Veeti Kallio Han Solo ja Markku Riikonen Darth Vader. Episode 1 tehtiin kolme vuotta myöhemmin. Niihin olisi voinut vielä enemmän kalastella Star Wars -faneja, sellaisia joille se rooli merkitsee jotakin, mutta ne tehtiin niin kovin nopeasti. Oli taas hyötyä siitä, että tiesi terminologian. En tiedä, mitä käännöksissä on tapahtunut, mutta esimerkiksi Death Star oli 70-luvun käännöksissä Kuolontähti eikä Kuolemantähti.

Disneyn lisäksi teit pari Pixar-leffaohjaustakin. Mitä pidät Pixarista?

Pekka: Pidän niistä valtavasti. Pixar on Ghiblin tapaan ollut piristysruiske kaikelle animaatiolle. Oli ilo päästä tekemään ensimmäiset Toy Storyt ja Ötökän elämää. Antti Pääkkönen teki varmasti elämänsä moniulotteisemman hahmon Woodyna, ja Santeri Kinnunen omi Buzz Lightyearin totaalisesti itselleen. Aivan hillitön oli iltapäivälehdessä julkaistu kuva, jossa Woody- ja Buzz-nukeilla on Antin ja Santerin päät! Olen iloinen, että Disneyn ja Pixarin yhtyminen tapahtui. Molemmat tarvitsevat toisiaan, Pixar tarvitsee Disneyn tietotaitoa ja Disney Pixarin innovaatioita.

Jos Toy Storysta tulisi näytelmäelokuva…

Disneyn jälkeen olet viihtynyt Ghibli-dubbausten parissa, kuinka päädyit siihen?

Pekka: Katsoin Porco Rosson ja Naapurini Totoron, kun ne aikanaan tulivat televisiosta. Vertasin niitä Disneyn samanaikaisiin elokuviin ja ihmettelin, miksi toiset elokuvat tulivat teatteriin ja toiset eivät. Olin jo sitä ennen kiinnostunut aasialaisista toimintaelokuvista, joten oli aika luonnollista siirtyä niihin animaatioihin.

Olin juuri ilmoittanut kaikille haluavani keskittyä käsikirjoittamiseen ja jättää dubit vähäksi aikaa hyllyyn. Werneltä koordinaattori tiedusteli, kuka olisi mielestäni sopiva henkilö jatkamaan piirroselokuvien dubbaamista, ja suosittelin Markus Bäckmania. Markus oli aloittanut Disney-elokuvien kuoroissa laulamalla Ulla ”Jasmine” Rengon [nyk. Hakola] johdolla. Poimin sieltä aina laulajia heittorepliikkeihin, sillä ajattelin, että työ on heille mielekkäämpää, kun heillä on myös oma hahmo elokuvassa, eikä että ovat vain yksi kuorosta. Markus teki erinomaista työtä heittoreploissa, ja kun kuulin, että hän on kirjoittanut pöytälaatikkoonsa novelleja ja laulutekstejä – samaan tapaan kuin minäkin – olin varma että hänestä tulisi hyvä ohjaaja. Uskon, että ohjaajan on ymmärrettävä tekstiä suoriutuakseen työstään. Hyvää työtä Markus sitten tekikin.

Samoihin aikoihin Cinema Mondo alkoi tuoda teatteriin Ghiblejä ja kysyin Siltalan Mikalta, paljonko pitää maksaa, jotta saan dubata näitä! Mikan kanssa on ollut todella mukava tehdä näitä hommia. Hän suhtautuu niihin oikeanlaisella vakavuudella ja leikkimielisyydellä.

Miten Ghibli-leffojen dubbaukset on käännetty?

Pekka: Yleensä joku japanintaitoinen kääntää ne ensin läpi. Sitten katson sen dramaturgisesti ja huulisynkallisesti läpi ja teen muutokset. Sen version tarkistaa lopuksi vielä joku toinen japanintaitoinen, mieluiten joku, joka puhuu sitä äidinkielenään. Jos tarina sijoittuu Japaniin, käytetään ehkä joitain japanilaisilmaisuja, kuten amerikkalaispiirretyissä joskus sanotaan “oh yeah” tai ”yes” tuomaan paikallisväriä. Jos se tapahtuu fantasiamaailmassa, käännökseen ei jätetä japanisanoja.

Miten niiden dubbaus eroaa länsimaisten animaatioiden dubbauksesta?

Pekka: Niissä on vähän vapaammat kädet. Liikkuvaan linnaan meidän piti testata näyttelijät, mutta kun lopputulos oli erinomainen – kiitos eritoten Laura Malmivaaran roolisuorituksen – Japanista sanottiin, ettei tarvitse enää testata ja tarkistuttaa heillä. Helpottaa, että yksi aikaa ja rahaa vievä prosessi jää siitä välistä. Suosin niissä aitoja ihmisääniä, sillä niissä on vähemmän puhuvia satuhahmoja ja enemmän tavallisia ihmisiä. Jos on joku hyvin maaginen hahmo, ääntä voi muunnella, mutta uskon, että normaalit puheäänet viehättävät katsojia enemmän. Ghiblit ovat muutenkin niin rehellisiä ja ne koskettavat aidolla tavalla, niihin ei halua laittaa mitään epäaitoa.

Olet käyttänyt niissä aika paljon elokuva- ja teatterinäyttelijöitä, johtuuko se juuri tästä?

Pekka: Ei. Pääroolit käydään tarkkaan läpi tuottaja Mika Siltalan kanssa, mietitään useita vaihtoehtoja. Yritetään löytää kullekin hahmolle se kuningasidea. Ghibli ei vierasta möreämpää miesääntä, joten Pertti Koivula, Ossi Ahlapuro ja Veikko Honkanen vilahtavat tiheään rooleissa. Meillä on Suomessa se hyvä puoli, että möreistä miesäänistä ei ole hirveän paljon pulaa. Disneyllä Kirsten Saabye on usein sanonut möreä-äänisistä hahmoista, että teillä suomalaisilla ei ole mitään ongelmaa, kun Suomesta kyllä löytyy näitä örisijöitä, mutta kaivakaapas sieltä nyt te kaikki muut maat. Lapsirooleihin olen usein saanut arvokkaita vinkkejä SDI Medialta. Tanja Mikaela Teittinen ja Tarja Alexander ovat työnsä kautta harjaantuneet tunnistamaan hyvin erilaiset äänen värit.

Sivuroolien miehittäminen on huomattavasti yksinkertaisempaa. Joskus näyttelijöiden kanssa sattuu, että näyttelijälle tarjotaan purukumimainoksen tekoa samalle päivälle, jolle on sovittu dubbaussessio. Silloin hän toteaa, että uuden näyttelijän testaaminen ja läpi saaminen on niin hankalaa, että hän voi tehdä oharit, kyllä hänelle buukataan dubbaukseen uusi studioaika. Siitä seuraa usein, että ohjaaja Lehtosaari istuu neljä tuntia studiossa ja ajattelee, että ahhaa, tulin kotoa tänne studioon saakka ja täällä nyt sitten pyörittelen peukaloitani ja luen sanomalehtiä.

Kun sain Japanista luvan tehdä kuten lystään, niin Ghiblien kanssa tulee tehtyä usein sitä, mitä Siltalan Mika kutsuu dubbauksen sissitekniikaksi. Edellisenä iltana rupean soittelemaan näyttelijöitä läpi, vanha mummo numero ykkönen: “Moi, minulla olisi täällä yksi vanhan mummon rooli, haluatko tulla huomenna yhdeltätoista tekemään?” “En yhdeltätoista pääse, kävisikö ensi viikon keskiviikko?” “Tämä tehdään kyllä huomenna, mutta ei mitään, toiste sitten.” Sitten vanha mummo numero kaksi: “Minä olen Mallorcalla.” “No ei sitten mitään”, soitan vanhalle mummolle numero kolme. “Joo, kello yksitoista kävisi mainiosti, millä studiolla se on?” “Hyvä, nähdään sitten siellä.” Eli se, joka pääsee tulemaan, saa roolin.

Henna Hyttinen on usein mukana, koska hän on nelikymppinen nainen, joka pystyy poikkeuksellisesti tekemään todella uskottavan vanhan mummon. Se ei kuulosta tekemällä tehdyltä narinamummoääneltä, vaan oikeasti vanhalta mummolta. Jos on kaksi mummohahmoa, joista toisella on kolme repliikkiä ja toisella kolmekymmentä, siihen kolmeenkymmeneen kannattaa hommata joku oikea mummo, mutta kolmea repliikkiä varten ei oikein kannata kutsua ketään erikseen. Näyttelijöitäkin turhauttaa matkustaa 45 kilometriä studioon sanomaan “kissa, koira, kana, kukko” ja lähteä saman tien, se ei ole fiksua toimintaa. Hyttinen on sitten aika usein ollut vakituisena.

Minkälaista palautetta Ghibli-dubbaukset ovat saaneet?

Pekka: Oletin, että animefanit olisivat kategorisesti dubbauksia vastaan ja suhtautuisivat hyvin aggressiivisesti asiaan, mutta yllättäen faneilta on tullut tosi positiivista palautetta. Kun on lukenut jotain animeaiheista nettisivua, siellä on vain kiitelty, että tässä oli huomioitu tuo juttu ja tehty näin. Ghiblin kansainvälinen osasto toivoi nimenomaan, ettei Cinema Mondo vain kaveeraisi niiden die hard -fanien kanssa, vaan yrittäisi tehdä nämä tuotteet tunnetuksi niin, että myös se yksinhuoltajaäiti Kontulassa tietäisi Ghiblin niin kuin tietää Disneynkin. Heille on tärkeämpää, että Ghiblistä tulisi kaikille tuttu nimi kuin että vie kaksi avaimenperää jonnekin fanikerhopalkinnoksi.

Siinä Mondo on minusta tehnyt tosi hienoa työtä, koska eihän muissa Pohjoismaissa tuotu jotain Porco Rossoa tai Totoroa uudestaan teatteriensi-iltaan kymmeniä vuosia valmistumisen jälkeen. Suuren yleisön fiilis on kuitenkin ihan eri sen mukaan, onko elokuva ollut teatterissa vai lojuuko se DVD-alelaarissa. Siitä saa ihan eri tavalla pressiä ja tähtiä sekä lainauksia DVD-julkaisun kanteen. On hienoa, ettei ole välitetty siitä, että jotkut leffat on näytetty jo televisiossa ja niistä kiertää VHS-kopioita fanien keskuudessa, vaan ne on laitettu arvonsa mukaisesti teatteriensi-iltaan.

Paras palaute on tietysti tullut Ghibli-studiolta itseltään. Yksi elämäni suurimmista kohokohdista oli, kun Ponyo rantakalliolla -elokuvan yhteydessä tapasin itse mestari Miyazaki Hayaon. Näin Ponyon ennen sen Japanin ensi-iltaa Ghiblin omassa teatterissa. Voitte kuvitella, miltä tuntui istua sen jälkeen Miyazakin kanssa lounaalla, kun tämä kysyy ”Pekka, mitä tykkäsit elokuvastani?”

Mahtoi olla unohtumaton kokemus! Hienoa, että Suomen animefanit ovat olleet tyytyväisiä suomalaisiin Ghibli-julkaisuihin – nykyisinhän DVD-aikakautena ei tarvitse enää tyytyä vain yhteen ääniraitaan, vaan voi valita DVD:ltä haluamansa version.

Pekka: Silloin VHS-aikoina sain joitakin vihaisia kirjeitä Disney-dubbauksista, koska jotkut ihmiset olettivat, että minä, joka asun sarvet päässä siellä luolassani, yksioikoisesti olen vain päättänyt, että näitä ei julkaista tekstitettyinä. He olivat sitä mieltä, että jos sanoisin, etten dubbaa, näiden elokuvien dubbaaminen loppuisi välittömästi. On nastaa, että nykyään sitä keskustelua ei tarvitse käydä, kun DVD:llä saa myös sen originaalielokuvan.

VHS-aikana ostin jostain Norjasta ja Tanskasta niiden ääniversioita esimerkiksi Viidakkokirjasta ja katselin niitä. Muistan ainakin, että ruotsalaisten Tuhkimossa – siellä oli se Tuhkimon biisi, joka menee vähän mezzosopraanoalueen yläpuolelle. Me olimme oikeasti venyttäneet Anna Kuoppamäen ääntä studiossa puoli tuntia, jotta ääni aukesi tarvittavaan nuottiin. Ruotsalaisessa versiossa se olikin vedetty oktaavia alempaa, joten olin siitä vähän “Hah! Jotkut tekivät töitä, jotkut taas menivät tuosta helpomman kautta!” Kun suunnilleen muistaa repliikit ulkoa ja tietää hankalat kohdat, on hauska vertailla, vaikkei ymmärrä kielestä mitään.

Myös Anna Kuoppamäki lähetti terveiset Pekalle.

Mitä animaatiot merkitsevät sinulle elokuvagenrenä?

Pekka: Laittaisin ne pitkälti samaan kategoriaan kuin kaikki elokuvat, se on yksi elokuvan tyylilaji. Mutta sitten on joitakin, kuten Tulikärpästen hauta. Se on yksi niitä harvoja, jonka voin katsoa milloin tahansa uudestaan, olen nähnyt sen melkein 20 kertaa ja voisin katsoa sen tältä istumalta. Ihan varmasti itken taas lopussa ja kaikkea muuta. En usko, että sellaista olisi voinut elävillä näyttelijöillä saada aikaan, vaikka se on niin elävien näyttelijöiden tarina kuin voi olla. Jos se olisi tehty 80-luvulla elävillä näyttelijöillä, se tuntuisi hyvältä, mutta myös johonkin toiseen, kuvitteelliseen maailmaan sijoittuvalta vanhalta elokuvalta. Piirroselokuvana se tuntuu enemmänkin akuutilta, ajattomalta, edelleen tuoreelta.

Mitä mieltä olet Suomen dubbaustasosta?

Pekka: Alkuun ihmettelin, kun tänne saatiin niitä maailman parhaan dubbauksen palkintoja. Juttelin asiasta Blake Toddin kanssa ja hän kertoi, että suurimmat ongelmat on sellaisissa maissa, joissa dubataan kaikki, Espanja, Saksa ja sen sellaiset. Niissä maissa on totuttu siihen, että tämä taso riittää eikä tarvitse tehdä sen parempaa. Siellä on tosi hankala sanoa, ettei nyt riitäkään että vain rykäisee sen tuohon aikaan, vaan pitäisi oikeasti ottaa tuo nuotti tai sellaista. He sanoivat, että vähemmän dubbaavissa maissa menee paremmin. Niissä pitää periaatteessa jo todistaa ensimmäisen minuutin aikana yleisölle, ettei tarvitse pelätä myötähäpeää, voi rauhoittua ja katsoa elokuvan loppuun saakka.

Pohjoismaat ovatkin aina pärjänneet vertailuissa hyvin, eikä täällä dubata kuin lapsille.

Pekka: Mikä on ihan hyvä – eihän jotain Harry Potteria oikein kannata dubata, koska se on kirjasarja, joten siitä ovat innostuneet ne, jotka osaavat jo lukea. Kyllähän yhdessä vaiheessa Wernessä dubattiin jopa Kauniit ja rohkeat -sarjaa. Uskon, että joku Maikkarilla oli saanut kuningasajatuksen: “Hei, nyt kun tämä alkaa syksyllä uudestaan, tiedän miten saisimme lööppejä: dubataan sitä viikko!” Harmittaa, ettei niitä tullut aikoinaan otettua talteen, saattaisivat olla keräilyharvinaisuuksia nykyisin.

Mitä mieltä olet animaatioiden ja dubbausten arvostuksesta Suomessa, onko se muuttunut vuosien aikana?

Pekka: Alussa näyttelijöitä ei ollut aina helppo saada mukaan – tuntui, ettei arvostus ollut hirveän suuri. Uskon kuitenkin, että niitä dubbauksia lähinnä käyttävät ihmiset, joilla on lapsia, joille pitäisi lukea tekstit ääneen. Oma tyttäreni on kohta seitsemäntoista ja on näiden dubattujen kanssa elänyt ikänsä. Hän myöntää, että on joitakin, joita hän ei vieläkään halua katsoa alkuperäiskielellä, kuten Viidakkokirja. Yksi hänen lemppareitaan on minustakin aliarvostettu Notre Damen kellonsoittaja, hän on ihastunut elokuvan alkuperäiseen ääniraitaan ja katsoo sitä läpi uudestaan ja uudestaan alkuperäiskielellä. Minusta se on oikein hyvin kerrottu ja virkistävällä tavalla erilainen tarina, siinä lähdettiin ottamaan riskiä niin kuin markkinajohtajan pitääkin tehdä.

Velimatti ”Vema” Ranta löysi todella koskettavasti Quasimodon sisältään. Vema on niitä, jotka pääsevät hahmoon kunnolla sisälle, kun ovat tutustuneet koko tarinaan. Tehtyämme Howlin roolin Liikkuvaan linnaan tiesin, että Vema pystyy parempaan. Näytin hänelle koko elokuvan dubattuna ja hän ymmärsi heti, missä kohtaa oli tapahtunut ajatusvirhe ja oli suoraan sanoen hyvin järkyttynyt suorituksestaan. Rooli ei alkujaankaan ollut helppo. Teimme kaikki replat uudestaan, kunnes olimme tyytyväisiä. Ja sen leffan jälkeen Ghibli ilmoitti meille, ettei suomalaisten tarvitse enää testata.

Nita: Minusta Notre Damen kellonsoittaja ei ole niin rohkea kuin sen pitäisi olla, mutta musiikki on taivaallista.

Pekka: Se alkujakso oli mahtava, pelkällä musiikilla kerrotaan tosi monimutkainen takautumajakso niin vauhdikkaasti, että siinä ihan tempautuu mukaan, se on ihan mieletöntä. Matti Siitonen alias Fredi oli mainio valinta Arkkidiakonin rooliin ja veti laulut vaivattomasti. Ainoa, mistä elokuvaa oikeastaan kritisoin, on se Tää jätkä on -biisi. Se on se pakollinen mainosbiisi, joka ei vie juonta mitenkään eteenpäin, vaan on lätkäisty Vieraamme-kappaletta matkien sinne keskelle leffaa.

Nita: Leffan soundtrack on ihanan teatterimusikaalimainen, samat teemat toistuvat pitkin elokuvaa.

Pekka: Ja pääsin oikeutetusti käyttämään sanaa ”Saatana” biisissä! Soitin siitä Markku Kivekkäälle, jolla oli aina aikaa jutella ja jonka kanssa bongailimme monia asioita. Esitin hänelle tilanteen laulun kanssa, ja hän sanoi: ”Joo, eihän tuosta voi kukaan valittaa, laita sinne vain!” Kukaan ei ole tähän päivään mennessä valittanut siitä, että Disney-elokuvassa lauletaan Saatana, sehän on siinä paholaisen nimenä eikä kirosanana. Sitä ennen oli 101 dalmatialaista, jonka Helvetinkartanon nimestä Kirjalito oli vähän ”miksi siellä sanotaan Helvetti, ei tällaista saa satukasettiin laittaa”, sanoin että kun se on se siinä alkuperäisessäkin!

Kiinnittikö media huomiota dubbauksiin 90-luvulla? Nykyisin yleensä haukkuvat, jos viitsivät mainita.

Pekka: Kyllä kiinnitti… saimme joitain pieniä positiivisia kuittauksia Viidakkokirjasta, ja Aladdiniin kiinnitettiin tietysti paljon huomiota. Muistan myös elokuvan, jonka suomenkielinen nimi oli sellainen sanahirviö kuin Tom ja Jerry panevat kaupungin sekaisin, äänirooleissa olivat ainakin Ulla Tapaninen ja Joonas Myllyveräjä. Siitä minulla on joku iltapäivälehden arvostelu, jossa haukutaan kyseinen leffa lyttyyn, mutta viimeinen lause menee: ”Koko kamaluuden ainoa toimiva osuus on suomenkielinen jälkiäänitys.” Aladdinista kirjoitettiin ”Näin nämä äänitystyöt olisi aina pitänyt tehdä” ja Leijonakuninkaasta ”Pekka Lehtosaari on ohjannut suomalaisen äänityksen suoraan maailman kärkeen.”

Olisi kiva, jos nykyäänkin osattaisiin arvostaa jälkiäänitystyötä tekevien näyttelijöiden ammattitaitoa. Kyseessä on kuitenkin ihan oma lajinsa. Liian usein näen kritiikissä jotain sellaista, että ”dubbauksesta vastaa alan konkari Pekka Lehtosaari, joten eiköhän sekin puoli ole kunnossa”. Eli ei edes vaivauduttu katsomaan koko ääniversiota.

Aikuista Simbaa esittävän Paavo Kerosuon terveiset.

Leijonakuninkaan dubbaamisesta tuotettiin aikanaan puolituntinen dokumentti, ja kuulemma sellainen on Aladdinistakin.

Pekka: Se oli silloin varmaan sen verran uutta, ja dubbauksia tehtiin niin paljon. Aikaisemmin tehtiin ehkä yksi elokuva kolmen vuoden välein, ja yhtäkkiä vuodessa saattoikin tulla VHS:lle 3-4 titteliä ja sitten vielä yksi tai kaksi teatterilevitykseen. Huomenta Suomi teki useammankin jutun dubbaajien kanssa, olinpa kerran jopa tekemässä livedubbausta Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmassa.

Ohjasit myös laulut useimpiin elokuviisi. Miten lauluääniä etsittiin ja millaista oli ohjata lauluja?

Pekka: Hankalin etsittävä oli Lumikin ääni. Siinä testattiin erikseen laulua ja puhetta, eikä meillä riittänyt budjetti niin monen tytön laulattamiseen studiossa, joten istuin monta tuntia kuuntelemassa Sibelius-akatemian pianoluokassa, johon aina tuli vuorollaan yksi tyttö sisään laulamaan. Kun kyseessä oli The Lumikki, Disney oli tosi pikkutarkka sen suhteen, että pitää mennä just eikä melkein.

Hahmon alkuperäinen ääni oli todella nuori ja pikkuvanha, mutta jos sellaista ei löydy, joutuu ottamaan rooliin paljon aikuisemman, jonka pitää teeskennellä olevansa lapsellisempi, ja se taas kuulostaa usein tyhmältä. Pikkutyttö, joka on olevinaan vähän itseään vanhempi, on vähän kuin ”Jee, onpas siinä reipas kiva pikkutyttö!” mutta 18-vuotias, joka teeskentelee olevansa 10-vuotias, on enemmän ”Hei, ota lääkkeet”. Tuntui siis hankalalta saada sitä kasaan. Riikka Väyrysen puheääni ja Kukka-Maaria Ahosen lauluääni sopivat mainiosti yhteen. Käytän aina mieluummin samaa henkilöä lauluissa ja puheessa, mutta joskus sellaista ei vain löydy.

Riikka Väyrynen lähetti ohjaajalle runomuotoisia terveisiä.

Monta kertaa kävi niin, että henkilö oli hyvä laulamaan, muttei osannut sitä musikaalityylilajia, vaan laulu kuulosti manserokilta tai oopperalta. Siinä oppi aika pian erottamaan, ymmärtääkö henkilö tarvittavaa fraseerausta ollenkaan.

Yllättävää oli, että useat ammattilaulajat pääsivät oikein ohjattuina erittäin hyviin saavutuksiin myös äänirooleissa. Heidi Kyrö, Meiju Suvas, Hector, Anneli Saaristo, Marjorie, Nina Tapio, Ismo Alanko, Paula Vesala ja Hortto Kaalon Marko Putkonen ovat kaikki olleet juuri oikeita valintoja rooleihinsa.

Ghibleissä olet joskus käyttänyt omia poikiasi. Millaista se on ollut?

Pekka: Kaikki ohjaajat käyttävät jälkikasvuaan, jos vain sopivan ikäinen rooli osuu kohdalle. Ilmoitin lapsilleni etukäteen, että pääsette testaamaan, mutta tähän tulee myös pari muuta kaveria ja jos he ovat parempia, ette sitten saa roolia. Sukulaisuussuhde on heille eduksi siten, että pääsee testaamaan, mutta en halua uhrata elokuvan ääntä sen takia, että lapsillani olisi hyvä mieli. On olemassa useita rooleja, joihin heidän äänensä ei ollut oikea ja on päädytty käyttämään toista talenttia. Luottamus on tärkeä juttu ohjaajan ja näyttelijän välillä, onneksi se puoli oli tässä tapauksessa kohdallaan. Rasmus teki erinomaista työtä Sammakoiden ennustuksessa, tosin hänellä oli siellä tukenaan Leea Klemola, Leo Lastumäki, Pentti Siimes ja Ritva Valkama. Ruska teki hyvän Seijin Sydämen kuiskaukseen. Vanhemmalla iällä voi olla kiva muisto, kun jossain elokuvassa on tallennettuna omaa lapsuuden ääntä.

Raninin Kaunotar ja Hirviö -elokuvassa on kolme sukupolvea näyttelemässä, kun Raninin pojanpoika oli Kipon äänenä.

Pekka: Ja se oli oikein onnistunut roolisuoritus, etenkin kun siihen aikaan ovat tehneet sen vielä analogisella järjestelmällä, nauhoittaminen ei ole ollut hirveän helppoa. Silloin ei ollut nappia, joka alkoi nauhoittaa kaksi sekuntia ennen kuin sitä painoi – eli jos näyttelijä alkaa jossain kohtaa höpöttää ja painaa nappia, se on jo kaksi sekuntia nauhoittanut sitä valmiiksi eli saa varmasti kaiken talteen. Silloin ei ollut senkaltaisia hyödyttäviä tekijöitä. Matti Olavi Ranin on ollut mukana monissa dubbaussessioissani. Hän oli Dumbon Timotei, Arthur Reeves Mustan kostajan paluussa ja Henkien kätkemän Bandai-Gaeru.

Aladdin oli ensimmäinen suomen kielellä tehty digitaalinauhoitus sekä live- että piirroselokuvista. Silloin oli hankalaa, kun nauhoitettiin tietokoneeseen ja jos halusin katsoa, toimiiko esimerkiksi Aladdinin ja Jasminen rakkauskohtaus, aikakoodit piti naputtaa sisään käsin. Eli jos sanoin ”katsotaanpa tämä kohtaus”, meni parikymmentä minuuttia, kun naputeltiin koodit kohdalleen, ennen kuin päästiin katsomaan siitä pieni pätkä. Teimme sitä todella harvoin, Aladdin tehtiin pitkälti siten, että minäkin hoksasin vasta miksausvaiheessa ”hei, nämähän toimivat yhdessä!” Siellä oli pari kohtausta, esimerkiksi just tuo edellä mainittu rakkauskohtaus, joista äänten toimivuus tarkistettiin etukäteen, mutta muuten mentiin aika lailla sokkona.

Elokuvan suomiäänistä on Veskun lisäksi jäänyt mieleen myös Aladdinin suomiääni Sami Aarva.

Pekka: Hän oli ainut testattavista, joka klaarasi sen biisin. Aarvalla oli myös sitä oikeaa Aladdinin fiilistä, hän oli yhtä eloisa ja innokas ja poikkeuksetta todella positiivinen. Vaikka muut olisivat olleet kuinka väsyneitä, hän jaksoi aina. En tiennyt häntä etukäteen, luultavasti tuotantoassistentti oli ehdottanut häntä testattavaksi.

Yksi suosikkimme ohjauksistasi on Keisarin uudet kuviot, se on mahtava elokuva!

Pekka: Se on todella hauska leffa! Siinä Disney on onnistunut tekemään periaatteessa Pixar-huumoria, joka ei ole alleviivaavaa ja ennen nähtyä, vaan kiusallisten tilanteiden huumoria, jota Disneyllä ei ole aikaisemmin ollut. Yleensä Disneyllä hauska ja värikäs tarkoittaa hieman hymyilyttävää ja hyväntuulista, mutta harvemmin saa nauraa käkättää samalla lailla kuin Pixarin pätkissä, joissa tuntuu olevan ihan eri kosketus huumoriin. Keisarin uudet kuviot oli kyllä lähempänä sitä. Jarkko Tamminen, Eero Saarinen, Santeri Kinnunen ja Seela Sella saivat tämän huumorin hersyvästi ääniraidalle.

Seela Sella oli myös Tuhkimon lady Tremaine.

Sillä elokuvallahan oli ollut aika rankka synnytyshistoria. Kävin katsomassa Trudie Stylerin Sweatbox-dokumentin, kun se näytettiin Helsingissä joskus vuosia sitten. Olin kuullut jotain juttuja siitä aikaisemmin ja katsoin, että olipas aika rankkaa. Kuvittelen, että vähän samanlaista on ehkä ollut Urhean kanssa, siinäkin on suunta muuttunut kesken kaiken. Urheassa kiinnostaa hirveästi, että se oli alun perin naisohjaajan originaali-idea. Yritin kovasti etsiä netistä tietoa siitä, millainen alkuperäinen tarina oli, koska nyt tuntui, että se lähti tosi mielenkiintoisesti ja meni lopussa vähän huonolla tavalla kaupalliseksi.

Cilla: Minulla jäi Urheasta vähän sellainen fiilis, että huumoria oli väkisin ängetty siihen lisää.

Pekka: Nykyään kun näkee noita piirrosleffojen trailereita, tulee oikeasti väsynyt olo “Pitääkö mun katsoa tämäkin?” Amerikkalaisissa leffoissa on lisäksi aina sellaista läppää, jossa on vinjettejä Manaajaan, Kummisetään, Tappajahaihin ja kaikkiin sellaisiin leffoihin, joita lapset eivät ole vielä saaneet katsoa. Sitten ihmetyttää, miten tämä huumori voi toimia lapsille, kun lapset eivät ole saaneet nähdä niitä leffoja, joihin viittaillaan koko ajan. Ovatko ne vain niin aikuisille suunnattuja vai ovatko tekijät niin hölmöjä, että kun tämä on meistä hauskaa, niin se on kaikista muistakin hauskaa.

Onkos työhuoneesi seinällä komeileva Baloo-animaatiokalvo aito?

Pekka: On. Olisin vaihtanut kehykset, mutta se on Disney-firman itsensä kehystämä, joten annoin olla. Markku Kivekäs joutui aikoinaan muuttamaan toiseen kämppään, kun talo, jossa hän oli asunut melkein 50 vuotta, myytiin. Hän ei luottanut siihen, että joku muuttofirma käsittelisi hänen tavaroitaan, joten hoidimme sitten hänen muuttonsa yhdessä armoitetun Disney-keräilijä Sampo Haahdin kanssa. Käytin kaksi viikkoa kesälomastani siihen, että kävimme esimerkiksi kaikki hänen VHS:nsä yksitellen läpi ja jaottelimme ne – Disneyt sinne, Columbot tänne. Haimme myös Ikeasta kirjahyllyt uuteen kämppään ja kasasimme ne. Sain kuvan häneltä kiitokseksi muuton hoitamisesta. Olin aikaisemmin välillä yrittänyt ostaa netistä Baloo-karhun kuvaa, mutta hinnat olivat aina sellaisia, ettei näillä palkoilla ollut niihin mahdollisuuksia. Markun kautta pääsin tapaamaan myös monet Disney-legendat, kuten Don Rosan, Bas ja Mau Heymansin, Giorgio Cavazzanon ja tietysti suurimman kaikista, itsensä Carl Barksin!

Markku Kivekäs on muuten itsekin ollut äänenä Disney VHS:llä. Disneyn Oscar-paraatissa juontoääni esittelee kunkin klassikkopiirretyn. Kuka olisi ollut parempi valinta kuin Suomen herra Disney, Markku Kivekäs, joka on jopa tavannut Walt Disneyn henkilökohtaisesti?

Nalle Puh -kuvaan terveisensä rustasivat Jarmo Koski, Olavi Ahonen, Aarre Karén, Jarkko Rantanen ja Antony Bentley.

Mikä dubbaamisessa ja niiden ohjaamisessa on kaikkein kivointa?

Pekka: Kaikkein tylsintä ja ärsyttävintä oli repliikkien aikakoodaus kuvaruudun tarkkuudella. Työn saaminen valmiiksi ei ollut kivointa ollenkaan, koska sitä edellisenä päivänä on maailman tarpeellisin ihminen, muistaa täsmälleen, montako tavua on jokaisen freimin sisällä ja ulkopuolella. Seuraavana päivänä päässä on noin tuhatviisisataa repliikkiä täysin tarpeetonta tietoa, jota kukaan ei tarvitse. Ei ollut koskaan sellaista “Jipii, nyt se on valmis, me teimme sen!”-fiilistä, vaan “Mitä, nytkö se loppui?”

Ohjaajan ja näyttelijän lisäksi myös äänittäjä on hyvin tiiviisti osa ryhmää. Jos äänittäjää eivät nämä jutut voisi vähempää kiinnostaa, se näkyy näyttelijänkin roolisuorituksessa. Kivointa on varmaan se, kun näyttelijän ja äänittäjän kanssa tapahtuu jotain, mitä ei voinut etukäteen kuvitella. Yhtäkkiä pulpahtaa esille jotain sellaista, mitä ei voinut suunnitella, ja se sopii siihen hirveän hyvin ja naurattaa kaikkia. Emme koskaan jää studiossa pitkäksi aikaa nauramaan millekään, koska studioaika on kallista, mutta kuitenkin. Se yhteishenki äänittäjän ja näyttelijän kanssa, kun tiedämme, että nyt saimme kasaan jotain tavallista hienompaa. Ne ovat varmaan kaikkein parhaimpia hetkiä.

Niitä on varmaan kertynyt!

Pekka: On kyllä, voi sanoa, että joka nauhoituksissa tulee jotain todella kivaa ja positiivista. Ja tietysti myös se, ettei sinne kukaan tule tyyliin “Eeh, taas näitä” vaan jokainen lähtee fiiliksellä “Hei, nyt tehdään jotain kivaa”. Yleisesti ottaen ilmapiiri on todella kiva. Ei ketään näyttelijää voi väkisin pakottaa dubbaamaan. Ja jotenkin tälle alalle eksyy aina todella mukavia ihmisiä, sekä puhumoon, äänittämöön että tuotantopuolelle.

Tuntuukin siltä, että yhä useampi näyttelijä suhtautuu ihailtavalla kunnianhimolla tähän työhön.

Pekka: Luulen, että se syy, miksi aikanani pääsin näitä tekemään, oli se, että otin homman tosissani. Ei ollut niin, että teen nyt vähän näitä ennen kuin pääsen sinne varsinaiseen teatteriohjausuraani tai mikä lieneekään, vaan suhtaudun oikeasti kunnioituksella näihin juttuihin ja haluan tehdä ne tinkimättömästi. Minulle nämä hahmot ja tarinat ovat tärkeitä. Kun on intoa, se into tarttuu muihin.

Työhuoneeni on täynnä keräilemääni populaarikulttuuritavaraa, ja siitä oli aikoinaan vaatimattomampi versio myös studiolla. Kun tuo jonkun näyttelijän siihen huoneeseen, ei hän enää kehtaa sanoa, että nämä nyt ovat vain näitä piirrettyjä. Hän miettii, että tämä hullu populaarikulttuuriskientologi on työntänyt kaikki rahansa näihin, en kehtaa sanoa yhtään poikkinaista sanaa mistään populaarikulttuurista tai piirretyistä, nyökkäilen ja hymyilen vain tässä ja toivon, ettei se hyökkää kimppuuni…

Nykyään kovasti kalastellaan äänirooleihin julkkuja, mikä toimii vaihtelevasti. Disneyllä on yleensä panostettu siihen, että mietitään hyvä hahmo eikä vain läntätä roolilistaa täyteen Oscar-voittajia.

Pekka: Niissä vanhemmissa ei kyllä ollut niin paljon tunnettuja näyttelijöitä. Esimerkiksi Viidakkokirjassa ja parissa muussakin Disney-elokuvassa esiintynyt Phil Harris ei ollut niin tunnettu nimi silloin, hän oli Louis Primasta vielä tuntemattomampi. Parasta on tietysti etsiä aina kuhunkin hahmoon se sopivin ääni. Se, joka saa viivan elämään.

Suomenkielisessä Miekka kivessä -leffassa oli Kauko Helovirta, joka oli tehnyt aikanaan Merlinin roolin siihen 60-luvun Ritva Laatton dubbaukseen. Totesin, että nyt hän oli oikeasti Merlinin ikäinen ja pyysin häntä uuteen versioon. Minusta oli tosi nastaa, että hän pääsi tekemään sen oikean ikäisenä. Hän oli ihan tarpeeksi hullu siihen rooliin, Merlin on hauskalla tavalla sekava. Tarjosin hänelle myöhemmin yhtä Lumikin kääpiöistä, mutta hän ei halunnut tehdä enempää.

Kauko Helovirran kiitokset ohjaajalle.

Miekka kivessä -elokuvan kanssa kävi niin, että Tanskan Disney oli jotenkin unohtanut antaa siitä työmääräyksen Suomelle, ja kun tieto tuli, oli joku käsittämätön kaksi viikkoa aikaa tehdä se koko leffa. Olin oikeasti sellainen, että kun tiesin jonkin olevan tulossa, käänsin sen valmiiksi etukäteen joltain englanninkieliseltä VHS:ltä. Kirsten soitti ja sanoi “Pekka, minä tunnen sinut ja tiedän, että olet kuitenkin tehnyt käännöksen valmiiksi”, ja minä siihen “Kyllä olen.” Muistan, että minun piti ruveta buukkaamaan näyttelijöitä sinne lauantaina ja sunnuntaina. Ilmeisesti Seela Sella tuli niin, että hän oli sopinut olevansa miehensä kanssa mökillä viikonlopun, mutta hän suostui lähtemään lauantaina sen verran myöhemmin, että kerkeää studiolle ennen lähtöä.

Nauhoituksia oli suunnilleen kellon ympäri. Äänittäjä Magnus Axberg oli tietysti myös tosi uupunut touhusta, joten ilmoittauduin mukaan miksaukseen, koska on pottumaista tehdä sitä hommaa yksikseen läpi yön. Työstimme sitä sitten yhdessä, viimeisenä yönä käperryimme studion lattialle ilman mitään huopia ja peittoja vetämään pienet tirsat, ennen kuin jatkoimme miksauksen loppuun. Se oli valmis varmaan oikeasti puoli tuntia ennen kuin lähetti tuli hakemaan sitä.

Kun leffa ilmestyi, menin heti ostamaan sen R-kioskilta, ja kun panin sen pyörimään, huomasin, että äänissä oli kautta linjan kuuden freimin heitto. Sitä ei ehkä tavallinen kuluttaja niin helpolla huomaa, mutta minä huomasin sen heti. Otimme siitä yhteyttä masteroijaan Englantiin, ja sieltä vannottiin, että vika on tullut meiltä. Magnus mietti, että olimme ehkä niin väsyneitä ettemme miksatessa huomanneet sitä, mutta minä puolustin meitä – en ole missään muussa miksauksessa istunut koko miksausta läpi, ja katsoimme Magnuksen kanssa tarkkaan, että kaikki on kohdallaan. Siellä Englannin päässä yrittivät yhä vierittää syyn meidän niskoille, joten tämä vanha konkari Jari Ikonen, jonka kautta päädyin alalle, soitti lopulta sinne Englantiin ja sanoi, että meillä on kundi just nyt lentokentällä tulossa sinne katsomaan, mikäs tässä oikein oli vikana. Toisesta päästä keskeytettiin “Eijei, älkää, odottakaa nyt, soitamme kohta takaisin”, ja 20 minuutin kuluttua soittivat ja myönsivät, että vika oli sattunut heidän päässään. Eihän siellä lentokentällä oikeasti ketään ollut lähdössä, Ikonen vain väitti niin. Bluffi meni läpi.

Levittäjä lupasi tilata toisen painoksen, jossa äänet ovat kohdallaan, jotta vialliset voidaan vaihtaa, kun tulee valituksia. Loppujen lopuksi kukaan ei ikinä valittanut, ja olin ihan järkyttynyt: äänet pielessä neljäsosasekunnin verran ja kukaan ei huomaa! Minulla pitäisi olla se heittoversio jossain kokoelmassa. Toinen hauska tapaus, johon törmäsin levittäjällä, oli Bernard ja Bianca Australiassa -elokuvasta – heille oli sattunut joku lapsus ja tullut pino isoja elokuvajulisteita, joissa luki “Bernard ja Bianca i Australiassa”! Ruinasin hirveästi yhtä kappaletta kokoelmiini, mutta siellä oltiin tiukkoina, että ne kaikki tuhotaan.

Jake-aavikkorottaa näytellyt Petri Liski lähetti terveiset Pekalle.

Mikä on ohjaamistasi piirroselokuvista ikimuistoisin?

Pekka: On useita, varmasti jokaisessa on ollut muutama unohtumaton hetki. Viidakkokirjasta on monia upeita muistoja. Antti Pääkkönen ei enää tiedä, miten hän teki Kaan äänen siinä, se vain tuli siinä tilanteessa. Jos häntä nyt pyytää matkimaan Kaata, ei hän saa siitä mistään kiinni. Esa Saarion ensitapaaminen oli unohtumaton kokemus. Hän oli aiemmin ollut ohjattavana jollakulla, joka ei osannut ohjata. Alkusessiosta Esa oli hieman ärtyisä, mutta nauhoitusten aikana hän rentoutui ja ihmetteli välillä ääneen, miten tämä dubbaaminen onkin nyt niin helppoa. Nauhoituksen päättyessä meistä oli tullut ystävät. Eeki Mantere, joka oli onnensa kukkuloilla päästessään Louis Priman rooliin. Keijo Komppa, joka oli jyrkästi sitä mieltä, että Hathin tulee olla kenraali eikä eversti. Veeti & the Velvets, jotka suostuivat elokuvaan vain sillä ehdolla, että heistä tässä yhteydessä puhutaan aina vain ryhmänä, ei koskaan erisnimillä. Ja Veikko Honkanen, jonka kanssa teimme kaksistaan koko elefanttikomppanian laulun. Ja Antony Bentley, joka vieläkin nimittää minua ”isikarhuksi”.

Toinen lämmin muisto Viidakkokirjasta on sen satukasetti. Jostain syystä Disney oli kadottanut sen alkuperäiset musiikki- ja tehostenauhat. Tallessa olivat ainoastaan satukirjan kuvat, joten kirjoitin kuviin sopivan satutekstin ja rakensimme siihen sopivan taustanauhan äänittäjä Tiina Raekallion kanssa omin käsin soundtrack-levyltä ja elokuvan tehosteäänistä. Oli todella hauskaa päästä luomaan oma tuote irrallaan olevista palasista. Olin lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Tiina on nykyään töissä Roviolla. Roviolla on hyvää silmää talenttien suhteen. Kaikki energiset ja positiiviset ihmiset tuntuvat päätyvän sinne.

Sitten se talkootyönä tehty Batman – Mustan kostajan paluu. Oli kiva, että ihmiset lähtivät siihen mukaan ihan tekemisen riemusta. Poltin sen aikanaan itse VHS:ltä DVD:lle, jotta sain siitä oman version, siitä jäi sen verran hyviä muistoja, etten halunnut hukata sitä. Ymmärrän, ettei lähes palkatonta työtä voi kovin usein tehdä, mutta oli tosi kivaa, että saimme tehtyä sen laadukkaasti. Ainoat moitteet, jotka Amerikasta saimme, oli että ymmärrättekö te, millaiset laitteistot ihmisillä on kotona, tämähän on teatteritason miksaus, vaikka tämä on menossa kotitelevisioihin. He siis valittivat siitä, että Markus Degermanin miksaus oli liian hyvä!

Ja tietysti Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu. Ensimmäistä kertaa elämässä saattoi ottaa Kunnaksen satukirjan käteen ja lukea sitä miettien, miltä hahmot voisivat kuulostaa. Sen piirroselokuvan tekeminen oli Kunnakselle ilmeisesti aika raskas prosessi. Elokuvan lehdistötilaisuudessa hän kertoi, että oli aika kyllästynyt siihen – animaatiotaso kun oli ollut tosi vaihtelevaa ja hahmojen ulkonäkö, etenkin niiden pituudet, olivat vaihtuneet kohtauksesta kohtaukseen. Hän sanoi, ettei enää ikinä rupea tällaiseen rasittavaan juttuun, että ainoa asia, josta tässä kokemuksessa tuli hyvä mieli, oli suomenkielinen ääni.

Mauri Kunnaksen näkemys äänityöstä.

Keskustelin Mauri Kunnaksen kanssa siitä, miten vähän ääninäyttelijöitä yleensä arvostetaan, ja sain järjestettyä niin, että kaikki mukana olleet näyttelijät, äänittäjät, Wernen tuotantoassistentit ja jopa toimitusjohtaja saivat kukin oman originaalikalvon elokuvasta. Ajatelkaa, miten upeaa: saada originaalikalvo hahmosta, jolle on itse antanut äänen!

Yritin muutenkin saada aina näyttelijöille jonkun muiston isommasta äänityöstä, jos ei muuta niin edes lobbycardin tai julisteen levittäjältä. Yksi tärkeimpiä yhteistyökumppaneita oli McDonalds, jolta kävin aina hakemassa elokuvajulkaisuun liittyviä Happy Meal -leluja näyttelijöille jaettavaksi. Kun kävin Disneyn studioilla Burbankissa, toin kaikille äänittäjille ja näyttelijöille studion esitteet ja matkamuistoja. Joissain poikkeustapauksissa, kuten Veskun kohdalla, onnistuin saamaan pehmolelujakin. Vesku sai hahmon pääanimaattorilta Eric Goldbergilta henkilökohtaiset terveiset Lampun Henkeä esittävän piirroskuvan muodossa, ja kymmenisen vuotta Aladdinin jälkeen Vesku antoi tuon kuvan lahjaksi minulle. Se on varmasti yksi kokoelmani hienoimmista helmistä.

Yksi Pekan kokoelman hienoimmista helmistä!

Noitarummussa on kyllä mahtava roolimiehitys, kaikki ovat tuttuja dubbaajanimiä!

Pekka: Joulupukki ja noitarumpu oli Yleltä silloin hirvittävän suuri rahallinen satsaus, mutta se on toiminut. Kun se lähetetään joka joulu, ei tarvitse ostaa ulkomailta tai tehdä jotain kotimaista tilalle. Oli tarkoituskin, että siihen satsataan kerran isosti ja se maksaa pikkuhiljaa itsensä takaisin. Sellainen on Suomessa harvinaista, täällä kaikki ohjelmat heitetään roskikseen yhden näyttämiskerran jälkeen. Jos vahingossa tulee joku Tankki täyteen, Sisko ja sen veli tai muu klassikko, sitä sitten näytetään, muttei pyritä tekemään jotain kestävää. Jotain brittiläistä Hercule Poirot -sarjaa tehdään parikymmentä vuotta niin, että joka kirja sovitetaan, ja se on sitten tehty. Suomessa ei ole sellaista, Noitarumpu oli niitä harvoja. On kiva, että se esittäytyy uusille sukupolville aina uudestaan, kuten minun ikäisilläni aikanaan Samu Sirkan joulutervehdys.

Kevään 2013 mielenkiintoisin proggis on ollut ruotsalainen lastenelokuva Lasse Kreikassa, jonka saimme juuri puhumaan suomea Marko Tähtikummun Makevoice-studiolla. Tämä on ensimmäinen kerta, kun pohjoismaista elävien näyttelijöiden elokuvaa dubataan Suomessa valkokankaalle. Toki on aiemminkin tehty Saariston lapsia, Eemeliä ja Marikkia, mutta ne ovat olleet suoravideojulkaisuja.

Lasse Kreikassa on mielenkiintoinen ennakkotapaus. Onnistuessaan se tarkoittaa, että pohjoismaisten lastenelokuvien dubbaaminen kannattaa. Tämä lisäisi pohjoismaisten koko perheen elokuvien tarjontaa. Tämä olisi kuluttajan kannalta hyvä asia, sillä useimmat niistä ovat suunnattuja alle kouluikäisille, eli ei siis samalle kohderyhmälle kuin Disneyn, Dreamworksin ja Foxin tuotokset. Ehkäpä silloin Rölliäkin kuultaisiin joskus ruotsiksi.

Tässä työssä juuri pitääkin olla kunnianhimoa.

Pekka: Niin. Todennäköisesti iso osa noista töistäni jää tänne ja joku nauttii niistä vielä sen jälkeen, kun olen kuollut ja kukaan ei muista nimeäni. Tämmöiset ajattomat piirrossadut ovat oikeasti aika tärkeitä.

Pekan lisäksi tukensa ja terveisensä Afurekolle antoi myös hänen suosikkihahmonsa, letkeä Baloo-karhu!

Kiitos kaikista unohtumattomista hetkistä!

Kerro ihmeessä ajatuksiasi Pekka Lehtosaaren töistä – mikä hänen Disney-ohjauksistaan on suursuosikkisi, entä kenen hänen ohjaamansa näyttelijän roolisuoritus on painunut erityisesti mieleesi? Myös Pekka seuraa mielenkiinnolla haastattelun kommentointia!

Explore posts in the same categories: dubbaus, Lööpissä

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

76 kommenttia : “Lööpissä: ”Onhan tää karhun elämää~””

  1. Garo Says:

    Kokonaisvaltaisesti pidän Herkulesta Pekan onnistuneimpana työnä. Kaikista näyttelijöistä on saatu irti aivan loistava suoritus.

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Herkuleksen katsoo milloin tahansa mielellään uusiksi! Jarkon kanssa otimme ensimmäistä replaa varmaan toistakymmentä kertaa, mutta kun ääni ja tulkinta oli lukittu kohdilleen meni loppu aika lailla omalla painoillaan. Monessa kohtaa Jarkko sai ilmaisullaan äänittäjän ja ohjaajan repeämään nauruun! Piinassa ja Paniikissa teimme ensin Vesa Vierikon Paniikin, jolloin hänellä oli täysi vapaus ilmaisun suhteen. Ja sen jälkeen päästimme Mkko Kivisen studioon tekemään Piinaansa suoraan Vierikon Paniikkia vastaan – ilman originaaliääntä. Hauskinta olisi tietysti ollut nauhoittaa molemmat herrat yhtä aikaa, mutta tämä ei ollut teknisesti mahdollista. Kuoro ohjaajamme Topi Lehtipuu teki loistavaa työtä Muusien kanssa, joita elävöittivät Eija Ahvo, Sinikka Sokka, Pirjo Aittomäki, ja Ami Asplund.

  2. Hihhei Says:

    Tietääkö Afurekon väki tai Pekka Lehtosaari, että kuka oli Ritva Laaton Miekka kivessä dubbauksen Matami Mimmi?

  3. Pekka Lehtosaari Says:

    Tätä ei löytynyt arkistostani, sen sijaan muisti on ilmeisesti tehnyt parinkymmenen vuoden aikana tepposet, sillä olen omiin muistiinpanoihini merkannut, että v. 1965 ohjasi Aarne Tarkas, ei Ritva Laatto!

    • Afureko Says:

      Kiitos tiedosta, voimme korjata tiedon tekstiin!

      • Pekka Lehtosaari Says:

        Tehdään niin. Muistiinpanojeni tietolähteenä oli itse Markku Kivekäs, joten uskon tämän olevan oikein.

        • reinob Says:

          Now i myself have found out some facts about information on original Finnish dubbing of ”The Sword in the Stone” from 1965, of a Suomi-Filmi Oy film program that I bought at http://www.antikvariaatti.net, It really was like this:
          Finnish directed by Aarne Tarkas, was correct.
          The magician Merlin …… Kauko Helovirta, was correct.
          The owl Arkhimedes …. Marja Korhonen
          Arthur ……………………… Brita Koivunen
          and Madame Mims voice was given by Pia Hattara. But it stood sadly not who did voices for example, Sir Ector, Kay, Sir Pelinore and Black Bart. Do you remember yourself what it is?

    • reinob Says:

      Hello, My name is Leo, and is 25 years old and lives in Sweden, Lulea and are interested in Finnish dubs of Disney movies from the 60’s to the 90’s for 8 years.
      I have watched and listened to b.a. The sword in the stone that was new dubbed by Pekka Lehtosaari almost 20 years ago on the first DVD release. And now I have a question about a difficult tracked information.

      That is if you know more about the original Finnish dubbing of ”The sword in
      Stone, 1965 ”?

      For example:

      Finnish directed by Aarne Tarkas or Ritva Laatto?

      Finnish Lyrics:

      Finnish translation:

      Studio: Suomi-Filmi Oy, is that correct?

      Arthur Wart …………… Some woman, is that correct?
      Merlin ……………………. Kauko Helovirta, is that correct?
      Archimedes …………..?
      Sir ector ………………..?
      Sir Kay ………………….?
      Sir Pelinore ……………?
      Kitchen woman ………….?
      Matami Minnie ………?
      Black Bart ………………?
      Narrator …………………..?

      I have never seen and heard on the original Finnish dubbing
      so I’m just curious about it.

      But it was still fun and hear the most recent dubbing of
      Pekka Lehtosaari, 1993.

      Sincerely, ”reinob”.

      • reinob Says:

        Yeah, and then who do the ballad singer vocal voice in the original dubbing of ”The Sword in the Stone” in 1965?

        I know in the second dub from 1993 whas :Tomi Kuusisto.

        • reinob Says:

          Then I wonder. Is there more information that has not existed on the original Finnish dubbing
          of ”The Jungle Book” by Reino Bäckman 1968

          For example, those who did vote for:

          Akela ………………………….. Reino Bäckman, is that as I listen to vinyl records?
          Winifred ”The elephant mother” …………?
          Other elephants ……………….?
          Monkeys ……………………?

          • reinob Says:

            I sorry, i mean ”For example, those who did voices for”?:

            Akela ………………………….. Reino Bäckman, is that as I’ve heard on the old vinyl record?
            Winifred “The elephant mother” …………?
            Other elephants ……………….?
            Monkeys ……………………?

      • reinob Says:

        I sorry, i mean ”Madame Mim”…………? Not Matami Minnie.

  4. geo. Says:

    Omasta Disney-suosikistani Pelastuspartio Bernard & Bianca olen nähnyt ainoastaan englanninkielisen version, mutta jatko-osan suomidubbia muistelen lämmöllä.

    Herkules taitaa kuitenkin olla meikäläisen #1. Jotenkin sitä jo junnuna osasi arvostaa nimenomaan elokuvan ääninäyttelyä. Toimii alkuperäiskielellä (James Woods, parhautta!), mutta ehkä jopa paremmin suomeksi. Ah, ihanaiset muusat❤

    Kiitokset Afurekon sisarustiimille & Pekalle huikean mielenkiintoisesta haastattelusta🙂

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Joskus, tosin harvoin, näihin äänitöihin lipsahtaa pieniä insidevitsejä. Elokuvassa Bernard ja Bianca on yksi sellainen. Rufus kissaa tulkinnut Matti Ranin esitti noihin aikoihin ”Ihmeidentekijät” tv-sarjassa ylilääkäri Pentti Karvalaa. Jos oikein pinnistää, kuulee lentokentän kaiuttimista kuulutuksen jossa etsitään tohtori Karvalaa. Samassa elokuvassa on toinenkin. Kun rämerotta Luken rooliin saatiin Heikki Harma, päätimme antaa sen suomenkieliseksi nimeksi Hector.

  5. Paula Laine Says:

    Kiitos tästäkin haastatelusta! Oli mukava lukea.

    Omat suosikkini Lehtosaaren duppeista ovat Aladdin, Keisarin Uudet Kuviot ja Pom Poko joka on mielestäni paras suomenkielinen Ghibli-dubbaus.

    Tuosta Optimus Prime-jutusta tulee mieleen mitä hahmon alkuperäisäänelle Peter Cullenille kävi. Katsos, Cullen oli King Kongin äänenä 70-luvun remakessa. Viiden tunnin kestänyt äänityssessio oli rasitanut Cullenin kurkkua ja tämä oli sitten jossain vaiheessa alkanut yskiä verta.

    Kysyisin Lehtosaaren Pekalta että ketkä olivat Pom Poko-elokuvassa Ponkichin (Shoukichin muodonmuutokseen kykemätön ystävä) ja Yashimano Hagen (yksi muodonmuutosmestareista joka Operaatio Mörön jälkeen höpertyy vanhuuden takia) suominäyttelijät kun DVDssa ei ole kunnollisia suomilopputeksteja?

  6. Pekka Lehtosaari Says:

    Heips Paula,

    Yashimano Hagea tulkitsi Tuomas Mattila, jonka muistamme myös Notre Damen Kellonsoittajan Gargoili Victorina. Hageen kaipasin oikean ikäistä ääntä, soitin Tuomakselle ja kerroin minkälaisesta elokuvasta on kysymys. Tuomas tuli nauhoituksiin Tampereelta saakka. Ponkichin äänenä oli Rasmus Lehtosaari, hän on myös Markl:n ääni Liikkuvassa Linnassa.

    • Paula Laine Says:

      Kiitos vastauksesta! Mietittyttää miten duppaajat reakoivat siihen että elokuvan tähtinä ovat suurehkot sukukalleuden omaavat supikoirat? Pom Poko kun on sellanen elokuva joka varmasti aukeea kokonaan vain japanilaisille, heidän mytologiaa ja kansantarustoa on siina aika paljon.

      Heihuisin roolisuoritustasi Buntana. Se hahmon kotiinpaluun aikana tapahtuva henkinen rohmahdus suomiduppissa sai meikäläisen silmät kostumaan.


  7. Hyvää luettavaa. Kiitos tästä (niin blogaajille kuin haastatelluille)!

  8. aura Says:

    Viidakkokirja on tosiaan parempi suomeksi kuin alkuperäiskielellä. Minäkin muuten luulin pienenä että Bagheera on naispuolinen, syynä oli kuunnelmalevy mitä kuuntelimme pienenä. Myönnettäköön, muuten myöhemmällä iällä on tullut katsottua lähinnä alkuperäisversioita, mutta Aladdin on kaveripiirissä yleisesti suositumpi suomenkielisenä. Myös Leijonakuningas tuli katsottua niin monta kertaa suomeksi, että jotkut repliikit kummittelevat yhä päässä.

    Millaisenkohan kauhunsekaisen epäuskon aiheuttaisi päiväkodissa tieto, että ennen vanhaan vaaleanpunainen olikin poikien väri? : D

  9. Kuka Says:

    Jes vihdoin! Tätä onkin odotettu:D Olen törmännyt Lehtosaaren haastatteluihin eri sivuilla useasti, mutta ikinä ei haastattelija osaa kysyä mitään mikä oikeasti kunnolla kiinnostaisi. Nyt taas meni päin vastoin; ajattelin tietyissä kohdissa että ”höh, eivät kysyneet tästä asiasta” mutta kyseinen aisia käsiteltiinkin myöhemmin!:)

    Olinkin toivonut, että joskus haastatteluissa olisi mukana esimerkiksi kuvia dubbaustyöstä tai nimenomaan noita Disneyn animaattoreiden tervehdyksiä; nämä ääninäyttelijöiden kortit olivat erittäin hauska lisä haastatteluun! Ja tuo Woody Pääkkönen ja Buzz Kinnunen olivat hauskoja :—–D

    Vähän jäin vielä miettimään tuota ”parhaan dubbauksen palkinto” -juttua, lähettääkö Disney siis ihan kunnon ”olitte paras dubbi onnea” -viestejä vai vaan että ”olipas ihan onnistunut teiltäkin”?

    Meilkein jo ehdin toivoa noita dubbausdokumentteja yllätykseksi tähän haastatteluun..:) No ei vielä, ehkä joku löytää joku päivä. On vain niin kadehdittavaa katsella youtubesta esimerkiksi Tanskan dokumentteja, jossa Aladdin tai Quasimodo laulaa studiossa:) Muutenkin olisi hienoa nähdä jotain ihan kunnollista, vaikka suomidubbauksen historiaa televisiossa, tai edes kirjan muodossa, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Jotenkin kuitenkin tuntuu että dubbaus ehkä hieman saattaa nostaa kannatustaan nykyään, kun 90-luvun lapset nostalgia huuruissaan katsovat leffoja.

    Kiitoksia loistavasta, monipuolisesta ja mielenkiintoisesta haastattelusta , joka lyhensi yöuniani, niin Afurekolle kuin Pekalle. Oli sen arvoista!:D Ja kiitos Pekalle ihanasta Disney-lapsuudestani suomidubbien parissa:)

    • Nita Says:

      Hienoa, että löysit etsimäsi vastaukset :3 Suomidubbauksen historiasta kertova kirja on pyörinyt omissakin haaveissani. Kai sekin täytyy sitten joskus tehdä itse, kun kukaan muu ei tee!

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Jotain tv-juttuja saattaa olla jossain kellarin perällä VHS-kaseteilla, kaivan niitä esiin jahka siihen on aikaa. Usein nuo palkintofaksit olivat nimenomaan onnitteluja joissa oli erikseen mainittu mitkä asiat olivat onnistuneet poikkeuksellisen hyvin tai paremmin kuin missään muualla. Muutamasta otin itselleni valokopion, täytyypä katsoa onko niitä vielä tallessa. 2000-luvun puolella alkoi tulla ihan paperipostissa enemmänkin sellaisia geneerisiä, yleisluontoisia kiitos/onnittelukirjeitä, joissa vain kiiteltiin osallisuudestanne tämän ja tämän tuotteen kansainvälisessä lanseerauksessa.

      90-luvulla ei ollut vielä kännykkäkameroita, eikä työn lomassa tullut mieleen, että sitä työn tekemistä olisi mielenkiintoista tallentaa jotenkin. Ainakin Aladdinin dubbaamisesta tehtiin joku alle puolen tunnin dokumentti, varmaan Leijonakuninkaasta kanssa.

      Tuula Leinonen kasaa käsittääkseni tällä hetkellä kirjaa sumalaisen animaation historiasta. Sinne pitäisi tulla pieni osio myös dubbauksesta.

      Ikäisilleni dubbaus oli uutta ja outoa. Vasta nyt alkaa Suomessakin olla sukupolvi joka on kasvanut näiden juttujen parissa. Hauska ajatella, että he ehkä löytävät piirroselokuvat uudestaan teini-iässä originaaliäänen myötä.

  10. Kuroken Says:

    Kerrassaan loistava haastattelu dubbausohjaajaveteraanilta! Itsekin olen kasvanut Lehtosaaren ohjaamien dubattujen elokuvien parissa, jotka tuntuvat jo olevan osa minua. En osaa nimetä ainakaan näkemistäni elokuvista varmaan mitään, mistä keksisin huomautettavaa, mutta suosikkejani ovat varmastikin ainakin Viidakkokirja, Aladdin, Leijonakuningas ja Toy Story. On varmasti monia muitakin, mutta nuo tulivat ensimmäisinä mieleen.

    Tuosta Lehtosaaren ja Loirin yhteistyöstä jäi vielä mietityttämään elokuva Kaikenkarvainen Charlie. Tuo elokuvan nimiroolihan taitaa olla käsittääkseni Hengen lisäksi Loirin ainoa dubbausrooli. Olisi kiva tietää, olisiko tuon elokuvan tekemisestä mitään sanottavaa.

    Voi olla että huomautan ihan väärään paikkaan, mutta on kuitenkin yksi huomautus koskien Lehtosaaren Ghibli – dubbauksia. Tai en kyllä usko että vika olisi mitenkään itse dubbauksessa, mutta ainakin omassa Laputa – Linna taivaalla Blu-rayssäni tuntuu olevan ainakin ajoittain pieni viive äänen ja kuvan välillä suuntaan tai toiseen. Olisiko kyseessä virhe dubbauksessa vai pelkästään omassa kappaleessani? Entä onko muilla ollut vastaavaa ongelmaa?

    Joka tapauksessa lämpimät kiitokset herra Lehtosaarelle monista rakkaista lapsuudenmuistoista piirrettyjen parissa ja erittäin laadukkaasta ohjausjäljestä yleensäkin. Tehkäähän jatkossakin töitänne siten kuin parhaaksi koette.

    PS. Muistui tässä mieleen eräs arvostelu Star Wars: The Clone Wars – elokuvasta. Arvostelussa moitittiin elokuvan alkuperäisiä ääninäyttelijöitä ja todettiin että ”Pekka Lehtosaari, missä olet kun sinua kaivataan?”

  11. Pekka Lehtosaari Says:

    Vesku teki tosiaan nimiroolin Kaikenkarvaisessa Charliessa. Sen lisäksi hän oli Gepetton ääni Jim Hensonin Pinokkion Seikkailuissa ja Charlien jatko-osassa. Veskun kanssa tein lisäksi töitä elokuvassa Pahat Pojat, jossa hän veti ansiokkaasti poikien isän roolin.

    Charlien nauhoituksissa tuottaja Tom Carpelan toivon meidän käyttävän Anne-Marien äänenä Eppu Nuotiota, joka hänen mielestään aiemmin tehnyt hyviä lapsiääniä. Olin tapani mukaan nauhoittanut isoimman koomisen roolin, eli Veskun, ensimmäisenä. Olimme ehtineet tehdä Epun kanssa Anne-Marieta runsaan tunnin, kun totesimme molemmat, ettei se toimi. Kaikenlainen herkkyys koiran ja pikkutytön ystävyydestä katosi epäaidon äänen myötä. Soitimme tuottajalle ja ilmoitimme mielipiteemme. Siltä istumalta kutsuin paikalle Henna Haverisen, joka teki loistavasti koko roolin. Eppu on mainio ääninäyttelijä joka teki Charlieen Katen roolin, sekä useita sivurooleja Timon ja Pumba tv-sarjaan ja piirrettyyn Peppi Pitkätossuun. Eppu on myös Unicefin hyväntahdon lähettiläs!

    Lopullisen synkan rakentaa aina äänittäjä, jolta ohjaaja kysyy jokaisen oton jälkeen pystyykö repliikin asettamaan paikalleen. Jos synkka heittää eri suuntiin, on todennäköistä, että äänittäjän silmä kokee äänen tulevan suusta eri lailla. Äänittäjän monitorihan on huomattavasti pienempi kuin keskiverto olohuone tv. Ääntä pitäisi kuitenkin olla aina kun huulet heiluvat. Usein aloittelevat äänittäjät ajattelevat, että ääntä pitää tulla suusta niin kauan kun suu on auki, vaikka itse kukin meistä saattaa joskus pitää suutaan auki lauseen loputtuakin.

  12. Wolf Kankare Says:

    Meinaa jäädä Japanin-reissun pakkaamiset tekemättä, kun jumituin lukemaan tätä! Jes jes, taas ootte päässeet samaan tilaan yhden lempi-ihmiseni kanssa, kateuteni on suunnaton (Pekka, oot ihana).

    Mulle varmaan myös lempparini Pekan Disney-dubeista Herkules, ja itse asiassa se on kyllä mun lempi-Disney-dubbi ylipäänsä. Käännös itsessään on jo aivan hervoton (erityisen hauskaa on se, ettei lapsena läpästä tajunnut puoliakaan, ei sillä, että se olis pätkääkään häirinnyt) ja kaikki näyttelijät vaan onnistuu niin sairaan hyvin. Katon ko. leffan edelleen aina suomeksi, vaikka pääasiassa oon siirtynyt originaaliversioihin aika pitkälti vanhemmissakin leffoissa. Ja Notre Damen kellonsoittajassa muistan itsekin joskus naurahtaneeni sitä Saatanaa, mutta toisaalta koko Hellfire-biisi on on aika gorea kamaa noin niin kuin lastenelokuvaan – mikä on siis mielestäni hyvä asia, lasta ei pidä aliarvioida. Se on muutenkin mun mielestä hieno leffa siinä, että se haastaa lapsikatsojankin älykkyyden ihan oikeasti, ja herättää varmasti jotain aitoja tunteita, eikä vaan mitään höttöä. Diggaan. Toki olis pidemmälleki voitu viedä, ja ärsyttää muutamat asiat, mutta on se silti yksi Disneyn kunnianhimoisimpia proggiksia.

    Oon nyt kyllä järkyttynyt, en ole katsonut Ponyoa suomeksi, enkä tiennyt, että Ismo Alanko on Fujimoto. Pakko katsoa. Niin kuin nyt. Koska Ismo. Hnnnghhh.

    Eli siis kiitos jälleen, ootte hienoja.

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Olimme juuri edellisenä päivänä nähneet Siltalan Mikan kanssa Ponyon Ghiblin studiolla ja söimme Tokion keskustassa raakaa kalaa pää vieläkin pyörällä. Mika tiedusteli kuka mielestäni olisi kuningasajatus Fujimoton rooliin ja myönsin etten tiedä, kun siihen olisi hyvä saada joku todella outo tyyppi, niinkuin Ismo Alanko tai jotain… ja samassa pysähdyimme Mikan kanssa katsomaan toisiamme: siinähän se oli! Mika tuntee Ismon hyvin ja tämä tuli suostui rooliin sillä ehdolla, ettei hänen nimeään käytetä markkinoinnissa. Tähän oli helppo suostua.

  13. Garo Says:

    Muuten, jos herra Lehtosaari vielä tätä katselee, haluaisin tietää onko mitään erityistä syytä sille, että Porco Rosso ja Prinsessa Mononoke jätettiin dubbaamatta? Ajattelin tämän johtuvan ehkä siitä, että leffat on vähän vanhemmille suunnattu, mutta niin ovat mielestäni pari muutakin Ghibli-pätkää, joista kuitenkin on olemassa suomeksi dubattu versio.

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Porco Rossoa ja Mononokea ei dubattu teatteriin juuri mainitsemastasi syystä. Dubbaus on kuitenkin aina viesti vanhemmille siitä, että elokuva on omiaan perheen pienimmille.

      Molemmat elokuvat on tosin dubattu suomeksi jo toista vuotta sitten, niitä ei ole vaan vielä julkaistu täällä. Cinema Mondo teki kaupat Ghiblielokuvien esittämisestä jossain lasten taivaskanavalla ja kaupan ehtoihin kuului, että kaikkien elokuvien tulee olladubattuja. Eli Porco ja Mononoke puhuvat molemmat suomea. Käsittääkseni niiden pitäisi olla tulossa Blu Ray julkaisuun, ja niiden kanssa meidän on taas edettävä samaan tahtiin Japanin kanssa.

      Tällä hetkellä kaikki Ghiblit on dubattu suomeksi lukuunottamatta kahta, joiden kohdalla se ei ole mielekästä, eli Tulikärpästen Hauta (joka ei ole Mondon levityksessä) ja Naapurini Yamadat.
      Porco Rosso oli ensimmäinen Ghibli jonka aikanaan näin ja siten sillä on edelleen ihan oma paikka sydämmessäni. Olisin ihan hirveesti halunnut tehdä nimiroolin, mutta oli myönnettävä etten ole ihan tarpeeksi sika. Annoin roolin Pertti Koivulalle.

      Mononokessa oli hieman hankalaa sen susijumala Moron hyökätessä. Eboishin oli työläistä välttää turkulaisia mielleyhtymiä huutaessaan ”Se on Moro!”

      • Garo Says:

        Ahaa, tuo olikin todella kiva kuulla. Innolla odotan, että pääsen näkemään molemmat leffat myös suomeksi puhuttuna.

        Olen muuten huomannut, että aika monessa Ghibli-dubissa liikkuu samaa porukkaa. Ainakin Henkien Kätkemässä, Nausicaässa ja Maameren Tarinoissa on kaikissa Ossi Ahlapuro ja myös mainitsemasi Pertti Koivula esiintyy muistaakseni useammassa. Tuli mieleen, että onko näissä käytössä jonkin asteinen ”vakiporukka”?

        • Pekka Lehtosaari Says:

          Tässä kyseisessä tapauksessa meillä oli vakioporukka. Nämä kaikki elokuvat olivat mukana tässä Cinema Mondon taivaskanavapaketissa. Koska budjetti oli huomattavasti pienempi kuin elokuva, tai edes dvd-julkaisuissa, päädyimme jälkiäänittämään nämä kolmen elokuvan paketteina. Eli siis dubbaamaan aina kolmea elokuvaa yhtä aikaa. Ideana oli, että käytämme toisen elokuvan päänäyttelijöitä aina toisen elokuvan sivurooleissa. Tällä tavoin saamme enemmän ammattinäyttelijöitä mukaan ja lopputuloksesta tulee paremman kuuloinen kuin että pari näyttelijää yrittäisi ääntään vääntämällä tehdä kaikki roolit. Totta kai oli myös tavallista työläämpää pitää päässään kolme elokuva repliikkejä yhtä aikaa. Mika Siltala totesikin, että koko suunnitelman todellinen tehtävä onkin katsoa jos saisi ohjaajan järjiltään. Onneksi näin ei käynyt ja kaikki elokuvatkin tulivat valmiiksi.

          Ossi on tietysti myös usein mukana siksi että harvalla päälle seitsemänkymppisellä on vielä näin muhkea ääni. Ossihan on uskoakseni tämän alan vanhin veteraani Suomessa. Hän aloitti jo Reino Bäckmanin satulevyillä 60-luvun lopuilla. Ossilla on varmasti ainutlaatuisia muistoja esm. Aristokattien ensimmäisen version nauhoituksista. Nämä muistot olisi hienoa jossain vaiheessa ikuistaa Afurekon sivuille.

          Pertillä on niin ikään erittäin miellyttävä ja muuntautumiskykyinen äänimateriaali, joka tuntuu sopivan hyvin japanilaisiin hahmoihin. Pertin hersyvä huumorintaju tuo niin ikään usein oman lisänsä äänirooleihin!

      • Kati Rolamo Says:

        Innolla odotan että pääsee myös Porco Rosson ja Mononoken kuulemaan suomeksi! Jännä logiikka vaan on näiden pari vuotta sitten dubattujen Ghiblielokuvien julkaisujen kanssa, kun osa on ilmestynyt dubattuna vain Blu-Raylla ja toisista taas tuli vain uusi ”päivitetty” DVD-julkaisu joihin suomidubbi oli lisätty. Saas nähdä tuleeko Porcosta ja Mononokestakin sitten vain Blu-Rayt…

        Tehtiinkö muuten noihin puuttuviin elokuviin sitten dubbaukset jotenkin samanaikaisesti tai muuten vain tosi tiheään tahtiin, kun niissä on käytetty niin paljon samoja ääniä? Loistodubbauksia ovat nekin, mutta mielestäni näiden elokuvien kohdalla hieman häiritsee se että siellä kuuluu niin paljon samoja ääniä, varsinkin päärooleissa. Esimerkiksi Totoron, Kikin ja Ponyon dubbaukset ovat mielestäni hieman persoonallisempia, koska niissä on mukana enemmän sellaisia ääniä joita ei muissa Ghibleissä kuulla.

        Pekka, sattuuko sinulla muuten olemaan mitään tietoa siitä, että onko Omohide poro poro/Only yesterday tulossa koskaan levitykseen Suomessa? Se taitaakin olla ainut Ghibli jota ei ole täällä (vielä) nähty.

        • Pekka Lehtosaari Says:

          Tuossa äskeisessä tulikin jo vastaus näiden samojen äänien käyttöön. Olisi ollut todella hauskaa tehdä nämäkin klassikot erikseen, mutta valitettavasti taloudelliset realiteetit tulivat vastaan. Olen samaa mieltä, erikseen tehtyinä ne olisivat varmasti olleet persoonallisempia.

          Dvd/Bu Ray julkaisuihin vaikuttaa aina se, onko kyseinen julkaisu tehty jo Japanissa. Blu Rayssä vaikutta vielä tämän lisäksi se, julkaisevatko muut pohjoismaat sen. Esm. Kukkulan tyttö, sataman poika jätettiin muissa pohjoismaissa julkaisematta Blu Raynä, jolloin sen julkaisemisesta vain Suomessa olisi tullut suhteettoman kallis. Vanhojen titteleiden uudelleen julkaisuun uusilla äänillä vaikuttanee myös näiden elokuvien aikaisemmat myyntiluvut.

          Only Yesterdayn oikeudet eivät tietääkseni ole Cinema Mondolla, enkä tiedä onko niitä kenelläkään Suomessa toimivalla levittäjällä. Olisi kiva jos senkin saisi vielä jonain päivänä kokoelmiaan täydentämään.

  14. Sara Says:

    Suuret Kiitokset Afurekolle ja Pekka Lehtosaarelle tästä haastattelusta.

    Pekka, olen vasta 16-vuotias tyttönen joten olen kasvanut katsomalla sinun ohjauksiasi, ja olet tehnyt sanoinkuvaamattoman hienon työn ne tehdessäsi. Sinun kauttasi innostukseni piirrettyä kuvaa kohtaan elää edelleen ja luultavasti niin kauan kuin elän.
    Sinun ansiostasi arvostan dubbausta valtavasti ja kuuntelenkin suomidubbeja alkuperäisten sijaan🙂 On uskomatonta, miten viiden miljoonan ihmisen Suomesta voi löytää niin monipuolisia ääniä kuin sinä olet löytänyt. Mielestäni olet todistanut sen, että kun Suomessa dubataan jotain niin se dubataan sitten kunnolla.

    En voi edes sanoin kuvailla miten kiitollinen olen kaikesta työstäsi ja siitä, miten ylpeäksi olen tullut suomalaisuudestani.

    Kiitos vielä kerran. Jatka samaan malliin.

  15. Vanilja Says:

    Todella mielenkiintoinen haastattelu! Omat suosikkini Pekan dubeista ovat Leijonakuningas ja Aladdin. Näyttelijät kuulostavat luontevilta ja tunteet välittyvät erinomaisesti. Ja lauluja kuuntelen usein soundtrackeiltä. Aivan ihania! Hyvät sanoitukset, laulajat ja ne kuorot!
    Olin 90-luvulla lapsi ja etenkin näitä kahta elokuvaa tuli kyllä katsottua ties miten monta kertaa, enkä ole aikuisenakaan vaihtanut alkuperäisiin ääniin, sillä rakastan Suomi-dubbeja. Iso kiitos Pekalle näistä mahtavista dubeista!

    Kaikki haastattelut täällä ovat olleet todella mielenkiintoisia ja odotan uusia aina innolla. Erityisesti olen toivonut Pekka Lehtosaaren ja Antti Pääkkösen haastatteluja. Nyt on toinen niistä toteutunut ja siitä iso kiitos! Vielä olisi mielenkiintoista kuulla Antin kokemuksia ja ajatuksia dubbaamisesta, sillä hän on yksi suosikkinäyttelijöistäni.🙂

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Koen Afurekon varsinaiseksi aarreaitaksi näiden haastattelujen ja blogikirjoitusten kanssa! On hauska lueskella mitä itse kullekin on jäänyt mistäkin jutusta mieleen. Annoin Afurekosta jo vinkkiä parille näyttelijälle, Cilla, Nita ja Myy ottanevat piakkoin (jos eivät ole jo ottaneet) yhteyttä ja jakavat meille mielenkiintoisia keskustelutuokioitaan meidän muiden kanssa.

      Antti Pääkkönen on aivan uskomattoman virtuoosimainen kyky kaikessa dubbaukseseen liittyvässä. Tiesitkö että Notre Damen Kellonsoittajan Clopanin roolissa Antti oli pohjoismaissa ainoa, joka lauloi itse johdantobiisin viimeisen nuotin. Kaikki muut kopsasivat sen suoraan englanninkielisestä versiosta. Ja että vaikka Painajainen Ennen Joulua jätettiin Suomessa dubbamatta, on Antti esittänyt Jack Skellingtonia yhdellä Sing-a-long VHS:llä What’s This? (Mi On?) laulun verran. Tai että Antti osaa todella taitavasti imitoida takaperin kulkevaa magnetofoninauhaa…

      • Afureko Says:

        Kiitämme paljon palautteesta – aloitimmekin alunperin tekemään näitä haastatteluja juuri siksi, että asiassa oli mielestämme aukko täytettävänä! Ihanaa kuulla, että ihmiset ovat nauttineet tekstien lukemisesta yhtä paljon kuin me niiden työstämisestä!

        Onkin hyvä, että dubbauspiireissä pyörivät ihmiset tuntevat toisensa hyvin, voimmekin tulevaisuudessa kysellä yhteystietoja jo haastattelemiltamme ihmisiltä😉 On vain ajan kysymys, milloin jututamme Antti Pääkköstä blogiimme, koska hänellä lienee Suomen pisin dubbiroolilista ja hän on aina klaarannut kaikki roolinsa niin ammattitaitoisesti. Jaa vai että muut Pohjoismaat menivät aidan matalammalta kohdalta Notre Damen alkubiisin kanssa! Kuinkakohan pitkään Pääkkösen piti venyttää ääntään kyseistä nuottia varten, Cilla osaa soittaa pianolla kyseisen kappaleen ja laulaessaan sitä viimeisen nuotin kohdalla täytyy tosiaan täräyttää ääni niin lujaa kuin keuhkoista irtoaa..

      • Vanilja Says:

        Vau! Vähän siistiä!
        Juuri se minuun teki alunperin vaikutuksen, kun hän osaa ja uskaltaa eläytyä niin hyvin ja äänessä välittyvät tunteet niin hyvin.

        Silloin kun asuin vielä kotona ja kuuntelin autossa tuota Notre Damen kellot -kappaletta, niin äitinikin sanoi, että Antilla on todella hyvä ääni. Ja toissakesänä mökillä samainen kappale soi monta kertaa illan aikana, kun serkkuni 8-vuotias tyttö tykästyi kovasti siihen.

        Muistan kun katsoin joskus kuutisen vuotta sitten jotain animaatiosarjaa Disney Channeliltä ja aloin kuunnella, että ”Onpas siinä hyvä ääninäyttelijä, kun osaa eläytyä niin hyvin. Kukahan hän oikein on?”. Anttihan se oli ja siitä lähtien hän onkin ollut yksi suosikkinäyttelijöistäni.
        Viime keväänä näin hänet ensimmäistä kertaa teatterissa ja hän vakuutti myös siellä.
        Äitini tosin luuli koko esityksen ajan Anttia Sepoksi. Asia valkeni hänelle vasta kotona. En ymmärrä miten hän aina onnistuu sekoittamaan heidät toisiinsa.😀

        Yksi suosikki elokuvakohtauksistani/repliikeistäni Antilta on Toy Story kolmosessa, kun lelut ovat päätyneet päiväkotiin ja Woody haluaa lähteä takaisin Andyn luokse. Kun muut eivät suostu palaamaan, Woody sanoo ”Olettepa te uskomattoman itsekkäitä”. Etenkin ensimmäisellä kerralla se teki todella vaikutuksen. Se on näitä erityisen hyvin onnistuneita kohtauksia.

        Dubbaus on kyllä asia, josta voisin jutella vaikka kuinka pitkään. Olen jo ihan pienestä asti ollut kiinnostunut dubbaamisesta ja on hauskaa bongailla ääninäyttelijöitä myös liverooleista.🙂

  16. Sami Says:

    Tämä todella oli mahtava ja yksi parhaista haastatteluistanne ikinä. Itseäni jäi todella hamittamaan, ettei dubbausveteraani Pauli Virtaa ehditty haastatella hänen elinaikanaan kunnolla hänen dubbausuraansa koskien, joka myös on ollut hyvin tapahtumarikas.

    Itselläni on tallessa monia PVP Voicen dubbaamia videokasetteja (Pätkis, Smurffit), joissa hän teki kaikki roolit joko yksin tai yhdessä hänen luottonaisäänensä Elise Langenojan kanssa, joka tekee äänirooleja yhäkin. 1900-luvun alun dubbaukset olivat heillä vielä vähän hakusessa, mutta 2000-luvulle tultaessa PVP Voice ryhdistäytyi tekemään kunniallista työtä Maikkarilla julkaistavien piirrettyjen kanssa ( mm. Pokemon, Transformers, Tabaluga, Ankantahtiin, Marsupilami, He-Man).

    Tässä muutes linkki sivulle, jossa on Virran Sun Studio Oy 2000-luvun alussa. Haastattelija pääsi kurkistamaan He-Manin dubbausten kulissien taakse: http://koti.mbnet.fi/motu_fin/extrat/haastattelu.html

    Pekka Lehtosaari on todella tehnyt erinomaisen hienoa työtä urallaan ja todella nostanut suomalaisen dubbausosaamisen maailmankuuluksi. Omaa dubbisuosikkia on vaikea nimetä, sillä niihin kaikkiin on selvästi nähty paljon vaivaa.

    Olen pari vuotta harrastanut dubbaamista omaksi ilokseni pienessä kotistudiossani ja tutustunut äänenkäsittelemisen saloihin. Voin siis itsekin myöntää, ettei ääntä ja kuvaa aina helposti saa elämään vuorovaikutuksessa niin helposti kuin voisi luulla. Tulevaisuuden unelmani on päästä tekemään jokin rooli jossain animaatiossa.

    Yksi kysymys olisi herra Lehtosaarelle. Onko teillä mitään muistukuvia Pauli Virrasta. Työskentelitte ainakin hänen studiollaan Transformersien parissa aikoinaan. Lisäksi olen pannut merkille, että UpTempolla näyttää olevan johtotehtävissä ja vakioääninä monia PVP:n entisiä työntekijöitä. Onko siis UpTempo ns. nykypäivä PVP Voice.

    Oiken hyvää jatkoa kaikille ja jatkakaa samaan malliin!

    • Afureko Says:

      Pauli Virta on tähän mennessä ainut blogimme tapaus, jonka kanssa on ollut puhetta haastattelusta, mutta joka on ehtinyt kuolla ennen kuin ehdimme häntä jututtamaan. Myy nimittäin tapasi Virran lyhyesti, kun ystävämme meni tekemään äänitestiä PVP:lle ja pyysi Myytä mukaan henkiseksi tueksi. He vaihtoivat muutaman ystävällisen sanan, Virta oli heti kiinnostunut antamaan blogillemme haastattelun ja kehotti ottamaan netin kautta yhteyttä, mutta nukkui pois saman vuoden jouluna. Suremme syvästi Virran poismenoa, hänkin kun omisti koko elämänsä dubbaukselle ja oli elämänsä aikana mukana lukuisissa animaatiosarjoissa.😦

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Olen ymmärtänyt, että aiemmin Paulin äänittäjänä ainakin Salon studiolla työskennellyt Bruno Lähteenmäki on UpTempoon siirryttyään pitänyt yhteyttä vanhoihin talentteihin. Pauli oli hyvin seurallinen ja mukava kaveri, jonka vältti mirkojohtamista ja antoi työntekijöilleen työrauhan. Hänellä oli myös runsaasti suunnitelmia ja visioita, jotka eivät valitettavasti aina toteutuneet.

      Pitäjänmäellä ohjasin ainakin Lumikoirat ja näyttelin Optimusta, nykyään Disneyllä vaikuttava Jukka Teittinen oli silloin äänittäjänä. Matkamme Paulin kanssa menivät eri suuntiin kun muutin pariksi vuodeksi Moskovaan ohjaamaan Röllin Sydäntä, eikä ollut enää mahdollista mennä Saloon nauhoittamaan Optimusta niillä varoitusajoilla. Ennen kuolemaansa Pauli käsittääkseni siirsi paljon studionsa päätösvastuuta tyttärelleen Pauliina Virralle.

  17. Juuso Says:

    Oon miettinyt, että pääseekö julkkikset helpommin rooleihin vai testataanko heidät samalla tavalla kuin muutkin? Jotkut julkimoroolitukset ovat mielestäni nimittäin olleet hieman tökeröjä, ja aika varmasti joku kokoneempi dubbaaja olisi tehnyt roolin paremmin.

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Vastoin kuin usein oletamme, lehdistön ensimmäinen tehtävä ei ole tiedottaa uutisia, vaan myydä itseään, eli takoa rahaa emäyhtiölle. Tätä lehti tekee lukijoita kiinnostavilla uutisilla ja mainostuloilla. Elokuvan levittäjän tehtävä on taas saada tuotteelleen mahdollisimman paljon näkyvyyttä käytettävissä olevalla rahamäärällä.

      Jostain syystä lehtien ostajat eivät halua lukea tuntemattomista ihmisistä. He haluavat lukea henkilöistä, jotka ovat heille tuttuja, joiden edesottamuksia he ovat seuranneet ennekin, joiden nimet he osaavat ulkoa. Siten lehdistö ei ole kiinnostunut tekemään juttua tuntemattomista dubbareista. Lehdistön mielestä tällöin on kysymys elokuvan puffaamisesta, eli mainostamisesta. Ja tällöinhän heidän tulisi saada mainostuloja.

      Kun elokuvan dubbauksessa käytetään lehtiä ostavalle yleisölle tuttuja nimiä, on helpompaa saada lehti tekemään juttua näistä henkilöistä. Lehtijuttu tai tv-haastattelu on levittäjälle yhtä arvokas kuin ostettu tv- tai printtimainos. Eli vähintäänkin kymmenien tuhansien arvoinen. Tällaiset jutut lisäävät elokuvan näkyvyyttä mediassa ja toivottavasti sitä myötä myös saavat elokuvalle lisää katsojia.

      Usein julkisuuden henkilöt päätyvät testattaviksi levittäjän toivomuksesta. Jos julkisuus on itseisarvo, eikä henkilö omalla persoonallaan tuo mitään uutta ulottuvuutta rooliin, tämä ei ole mielekästä. Jos taas testattavan henkilön persoona on jollain tavoin yhteydessä dubattavan hahmon luonteeseen, voi lopputulos olla sangen herkullinen. Minulle Eeki Mantere on Kuningas Louie, Heidi Kyrö on Mulan, Hannele Lauri on Cruella DeVil, Arja Koriseva on Pocahontas, Pirkka Pekka on Timon ja Vesku Loiri on Lampun Henki.


  18. Kiitos aivan mielettömän kiinnostavasta haastattelusta! On mahtavaa päästä näin kurkkaamaan kulissien taakse, kun mediassa harvemmin käsitellään dubbaamista suuremmin. Onneksi meillä on Afureko. ♥ Kiitos siis sisaruksille ja Pekalle!

    Kuulun itsekin tähän sukupolveen, joka on kasvanut suomidubbien parissa. Voi siis johtua osin siitäkin, etten yksinkertaisesti halua katsoa Disney-leffoja muilla kielillä. Suomenkieliset versiot ovat kaikki aivan mahtavia, enkä ole ikinä joutunut pettymään!
    Lempparia on aivan mahdoton nimetä. Lapsuuden suosikkini olivat ehdottomasti Dumbo ja Bambi, joita katselinkin ihan koko ajan. Niihin ei vain koskaan kyllästynyt. Sama myös Aristokattien kohdalla, jossa on muuten pahuksen tarttuvia kappaleita! Katti tahtoo olla jokainen jää aina päähän soimaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.😀
    Lumikin katsoin kerran ja sain siitä noidasta niin hurjat traumat, että katsoin sen uudestaan seuraavan kerran 12 vuotta myöhemmin. Sinällään hauska kokemus, sillä Seela Sella on tehnyt niin paljon humoristisia rooleja, että ei sitä hahmoa enää voinut ottaa niin tosissaan, kun mielleyhtymät veivät Yzman sun muiden suuntaan! On se hauska huomata, miten hahmoa alkaa tulkita eritavalla, kun ääninäyttelijä on tuttu muista yhteyksistä.

    Toy Story ja Ötökän Elämää ovat myös ihan suosikkieni kärjessä. Antti Pääkkösen Woody on aivan mahtava! Antti onkin oikeutetusti suosikkiääninäyttelijöitäni, ja Woody on ehkä suosikkiroolini hänen pitkällä listallaan. Ötökän Elämässäkin on huikea pääroolitus, sillä Jarkko Tammisen Flick on aivan ihana. Etenkin elokuvan loppupuolella köniinsä saanut Flick kuulostaa kyllä aivan oikeasti hakatulta. En voi kuin ihastella!
    Ötökän Elämää on siitäkin hyvin rakas, että tahkosin koko ala-asteen elokuvan PS-peliversiota. Välillä sitä miettii, että kuinkakohan paljon pelirepliikkien teko mahtaa erota animaatioden vastaavista, kun grafiikat ovat niin erilaiset, eikä huulisynkkaa tarvitse useinkaan miettiä (ainakaan näissä vanhemmissa peleissä).

    Tällä hetkellä olen ottanut hommakseni haalia kaikki kokoelmastani puuttuvat Disney-elokuvat. Näin vasta vähän aikaa sitten Aladdinin, Herkuleksen ja Notre Damen Kellonsoittajan, jotka ovat kaikki huikeita äänimaailmaltaan. Veskun Henki on kyllä maininnan arvoinen, vaikka isäni kovasti väittikin, että varmasti on Jope Ruonansuu äänen takana!😀 Lisäksi Veman Quasimodo oli jotain aivan uutta, kun oli tottunut kuulemaan hänen ääntään Pokemonissa.

    Ghiblin elokuvia taasen en ole suostunut suomeksi katsomaan. Katsoin aikoinaan Kissojen Valtakunnan, ja se ”arikaatto” särähti korvaan todella pahasti. Mielipideasia, mutta itse en oikein tykännyt tuosta lisäyksestä. Voisihan sitä toki katsastaa muutkin elokuvat jossain välissä, sillä ei käännöksessä taikka ääninäyttelijöissä muuten mitään vikaa ollut.

    Olen tosiaan kasvanut Lehtosaaren ohjausten parissa ihan pienestä pitäen, ja Disney on ollut iso osa lapsuuttani. Oli siis tosi kiva päästä kuulemaan, miten näiden rakkaiden elokuvien äänet ovat syntyneet täällä Suomessa. Iso kiitos siis Pekalle näiden asioiden jakamisesta, sekä muutenkin hyvin tehdystä työstä ohjauksen ja dubbauksen puolella!

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Ötökän Elämän alkuperäinen äänimaailma nauhoitettiin Skywalker Soundissa ja se ol selvästi kirkkaampi ja selkeämpi kuin piirretyissä yleensä. Itse tein heittoreploina Bratt Garrettin alun perin näyttelemän lehtisarvisen Dimin ja oli yllättynyt miten samankaltaiset äänemme ovat.

      Toy Storyn moniulotteiset persoonat olivat haastavaa dubattavaa. Antti piti ainakin silloin Woodya vaikeimpana roolina, mitä eteen oli siihen mennessä sattunut. Lopputulosta katsoessa tuntuu uskomattomalta, että Santeri Kinnunen ja Antti Pääkkönen eivät koko tuotannon aikana kohdanneet kertaakaan kasvotusten, näyttelivät vain toinen toistensa äänien kanssa!

      Itse en kovin paljoa usko orjalliseen huulisynkkaan, sen tekeminen ei loppujen lopuksi ole kovinkaan vaikeaa, ainoastaan aikaa vievää. Enemmänkin luotan hyvään näyttelijätyöhön ja dramaturgisesti oikeaan käännökseen. Täällä Suomessa on paljon todella hyviä näyttelijöitä.

      Kun Aladdin tv-sarjan aikatauluja oli vaikea sovittaa yhteen Veskun kalenterin kanssa, Jope Ruonansuu siirtyi hengen ääneksi. Samaan tapaan näyttelijä vaihtui myös Amerikassa. Jope oli oivallinen valinta jatkamaan Hengen roolia, häneltä kun löytyy niin ikään omaa hahmogalleriaa, mistä ponnistaa. Jopen vakiäänittäjä oli aina pirpsakka Tiina Raekallio, jonka edessä Jope pystyi parhaimpiin suorituksiinsa.

  19. HihHei Says:

    Yleensä en katso lasten (ja lastenmielisten) näytelmä elokuvia dubattuna, sillä suomi äänet kuulostavat päälle liimatuilta ja huulisynkka ei toimi. Muutta sinä Pekka onnistuit tekemään loistavaa työtä elokuvan ”101 dalmatialaista” näytellyssä versiossa. Yleensä katson sen suomeksi sillä käännös on hyvä, huulisynkka täydellinen ja näyttelijät eläytyvät oikein kunnolla. Minusta erityisesti suomenkielinen version Irina Milanin Cruella on paljon hyytävämpi kuin alkuperäinen Glenn Close.🙂 Sellainen kysymys heräsi että miksi välillä esim naurutkin dubataan Dalmatialaisissa kuullaan Irina milanin naurua. Mutta taas Lumikissa kun Kuningatar muuttuu noidaksi kuullaan jouman valmistus kohdassa alkuperäistä naurua. Mutta kun muutos on ohitse kuullaan siitä eteen päin Seela Sellan käkätystä. Miksi on näin, eikö koko elokuvan naurut voi jättää alkuperäisiksi tai sitten dubata. Ei se minua häiritse mutta tuli vain mieleen.🙂 Toinen mieltä askarruttanut kysymys on että Miksi sinun ohjaamassa Lumikin versiossa kääpiöt laulavat ”Hai hou” eikö kääpiöiden huuto kuulostaisi suomeksi järkevämmältä ku se olisi ”Hei Hoo” kuten vanhemmassa dubbauksessa. Kiitos Lehtosaarelle kun on tehnyt niin hyviä suomen kielisiä versioita elokuviin!

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Live action elokuvien dubbaaminen on varmasti yksi alan epäkiitollisimmista tehtävistä. Me suomalaiset emme ole tottuneet sellaiseen ja vaikka sen tekisi kuinka pieteetillä, katsojat tietävät aina sisimmässään, ettei se kuitenkaan oikeasti ole alkuperäisen näyttelijän ääni. Monta kertaa kuulee katsojien sanovan, että live-elokuvan alkupuolella synkka oli huono, mutta parani pian, kun tosiasiassa synkka on koko ajan sama ja katsojan aivot vain hitaasti hyväksyvät sen, että amerikkalainen näyttelijä puhuukin suomea.

      Vieraillessani Disneyn Burbankin studiolla minulle esiteltiin aivan valtatien viereen rakennettua lavastetta, jossa oltiin kuvattu elokuva ”Down and Out in Beverly Hills”. Kuusitoistakaistaisen moottoritien melu oli korvia huumaava. Oletin, ettei moottoritietä oltu vielä rakennettu kuvausten aikaan, mutta oletin väärin. Näyttelijät olivat tehneet työnsä olosuhteissa, joissa ei ole mahdollista kuulla mitä vastanäyttelijä sanoo!

      Pääsääntöisesti kaikki amerikkalaiset elokuvat dubataan. Jo pelkästään siksi, että jos puhe ja yksikin efekti on samalla raidalla, on 5.1 tms miksaus mahdotonta. Ja tällöin myös k.o. efekti puuttuisi kaikkien dubbaavien maiden tehosteraidalta. Eli jokainen amerikkalainen elokuva, jonka lopputeksteistä löytyy sanoja Foley, Looping, ADR o silloin todistettavasti osittain tai kokonaan dubattu. Todennäköisesti ainoat kohtaukset, joissa käytetään kuvauksissa nauhioitettua ns. hunttiääntä, ovat ne, joissa ei ole taustalla yhtään efektiä. Ei askelia, ei vaatteen kahinaa, ei lasin kilahdusta. Yksi harvoja amerikkalaisia, joiden väitetään pyrkivän aina pelkkään hunttiääneen on Woody Allen.

      101 Dalmatialaisen näytelmäversiota tarjottiin työpöydälleni, mutta koin tehneeni tarinasta oman versioni jo piirroselokuvassa. Live-elokuva on veljeni käsialaa, ja oivasti hän tehtävässään onnistuikin. Irina on aivan verraton! Itse olen dubannut ihmisnäyttelijöitä ainakin elokuvissa Babe, Maija Poppanen, Kotia Kohti 2, Jim Hensonin Pinokkio, Disneyn Kätkijät, Flubber, Lumihauvat ja Tyttö ja Kettu.

      Disney jättää tahallaan joitakin ääniä joissain elokuvissa tehosteraidalle varmistaakseen, että ääniversiossa pyritään miksausta myöten samanlaiseen äänensävyyn kuin heidän alkuperäisessäänkin. Siksi esimerkiksi mainitsemasi noidan nauru on sama kaikkien maiden ääniversioissa.

      Hai hou on toivottavasti makuasia, olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan käyttämään aina alkuperäisiä huudahduksia, jos vain mahdollista. Mielestäni on kiva jos kaikki maailman lapset tietävät nämä sanonnat samalla tavalla. Esimerkiksi Maija Poppaseen ehdotettiin Matti Raninin aiemmin luomaa käännöstä ”superoptihupilystivekkuloistokainen”, joka kieltämättä on sangen veikeä. Halusin kuitenkin sekä suomalaisen että amerikkalaisen katsojan puhuvan samasta asiasta ja säilytin alkuperäisen version. Siksi se on suomeksikin “supercalifragilisticexpialidocious”.

      • Garo Says:

        ”Disney jättää tahallaan joitakin ääniä joissain elokuvissa tehosteraidalle varmistaakseen, että ääniversiossa pyritään miksausta myöten samanlaiseen äänensävyyn kuin heidän alkuperäisessäänkin.”

        Tämä olikin kiintoisaa kuulla. Olen usein miettinyt, miksi esimerkiksi jotkut huudahdukset ja muut samantapaiset kuulostavat suomiversiossa samalta kuin englanninkielisessä (mieleen muistuu ainakin Pahattaren nauru Ruususen loppupuolella ja Ramseksen sotahuudot Egyptin Prinssin lopussa). Liekö syy näissäkin sitten sama kuin Lumikin tapauksessa?

        • Pekka Lehtosaari Says:

          Todennäköisesti. En muista Disneyn tehneen tätä uudempien elokuvien kohdalla, mutta vanhempien klassikoiden kanssa silloin tällöin. Nykynauhotteet pystyvät tallentamaan paljon paremmin ylä- ja alaääniä kuin ennen vanhaan. Jotta diginauhoitettu tulkinta istuisi samaan elokuvaan analogisten taustojen kanssa, on ylä- ja alapäätä hieman leikattava. En tiedä miksi näin olisi tehty Egyptin Prinssissä, sehän kuitenkin modernilla äänitystekniikalla nauhoitettu.

  20. Tony Says:

    Tuolla mainitsit Lehtosaari Aladdin tv-sarjan, joka on muuten ihan loistava sarja käännöksen osalta ja leffan ääninäyttelijät Veskua ja Ulla Renkoa lukuunottamatta on sarjassakin. Kovasti haluaisin nähdä sen sarjan jaksoja, ja noin ½ jaksoista omistan. Tällä hetkellä esitysoikeuksia ei kuitenkaan vaikuta löytyvän suuremmilta tv-kanavilta, ja tv-kanavien intresissä tuskin on uusia ko. sarjaakaan kun uutta tavaraa tulee niin paljon. Tämmönen hölmö kysymys on tullut äskettäin mieleen, että onko näitä jälkiäänitettyjä jaksoja mahdollista ostaa suoraan ilman välikäsiä edes mihinkään kohtuuttomaan hintaan? Perusteellista DVD-julkasua kun ei ole olemassa, tuskin sellaista tuleekaan, kun ilmeisesti kukaan levittäjä ei halua semmoista julkaista, tai en tiedä missä muussa ongelma sitten on, jokin rahaan liittyvä syy siinä varmasti on.

  21. Pekka Lehtosaari Says:

    Itse nauhoittelin Aladdineja talteen kun niitä joskus tuli Neloselta, mutta en usko sain niitä läheskään kaikkia. Todennäköisesti nämä tv-sarjat ovat meidän kuluttajien ulottuvilla vasta kun Disney avaa oman Netflixin kaltaisen palvelunsa. Yksi vaihtoehto on tietty tiedustella olisiko Afurekon lukijoissa muita Aladdinharrastajia joilla olisi sinulta puuttuvia jaksoja. Ja ainahan voi pyytää toiveuusintoja Disneysarjoja lähettävältä tv-kanavalta.

    • Tony Says:

      Kyselin tuossa ihan äskettäin nelosen puolelta, josta ilmeisesti on ko. sarja viimeksi tullut että onko esitysoikeuksia ja kuulema niitä ei ole enää. MTV:ltä olen koittanut useasti kysyä mutta vastausta ei tule mitään kautta. Ilmaiskanavilla esitysoikeuksia ei siis oletettavasti ole. Tuossa äskettäin piti ostaa oikein kanavapaketti sitä hetkellistä iloa varten, että saa nähdä mm. Ankronikan 1. kautta Disney Channelilta. Nyt odottelen Aladdinia.

      Tuosta viestistäsi kuitenkin päättelen ettei ilmeisesti näitä jaksoja voi suoraan ostaa vaikkei niistä olisi erillisiä julkaisuja.

      Voisiko joku afurekon ylläpidosta kertoa että olisiko tälläinen ”mainos” mistä Lehtosaari tuossa mainitsi (siis jos lukijoissa olisi sellaisia joilla on tuota sarjaa nauhalla (VHS-kasettikin käy) niin olisin kiinnostunut). Sama on käynnyt aiemminkin mielessä, eli että koittais metsästää noita jaksoja mutta en oikein ole keksiny mitään sopivaa keinoa siihen. Mikään S-marketin seinälle laitettu ilmotus tai YouTube-video joka saa ehkä 100 katsojaa vuodessa tai sitten jos siitä tekee houkuttelevan esim. laittaa Aladdin-jakson ja ilmoituksen niin sellainen lienee tekijänoikeuksien takia vaarassa poistua. Ei oikein toimi nämä.

      • Afureko Says:

        Vanhoja Disney-tallenteita voisi koittaa metsästää kyselemällä asiasta suomalaisesta Disney-foorumista Taikalinnasta – linkki löytyy Afurekon etusivulta linkkilistasta. Foorumin jäseninä on suuri määrä omistautneita suomalaisia Disney-harrastajia, joten mahdollisuudet olisivat siellä huomattavasti paremmat kuin esimerkiksi Tuubin kautta etsimällä.

        • tony Says:

          Ok, kiitti tiedosta. Koitan tuota kautta. Tuben kautta oikeastaan kysyinkin kaikilta läpi joilla oli edes jotain Aladdin-aiheista suomeksi siellä.

  22. moi Says:

    Tuli mieleen kysäistä, jos siis Pekka vielä vastaille, että miten Ulla Renko päätyi kuorosta Jasmineksi ja miksi Auroralla on tupla miehitys, vaikka Mervi Hiltunen osaa laulaa ja Päivi Virtasen puheäänikin on kuulemma miellyttävä? Ei sillä ettenkö tästä roolituksesta nauttisi, minusta naisten äänet sopivat yllättävän loistavasti yhteen ja Auroran dubbaus on yksi suosikeistani:)

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Auroran tyylisiä kombinaatioita olen yrittänyt välttää, vaikka se tässä toimiikin sangen saumattomasti. Minusta on mukavaa kun näyttelijä voi sanoa olevansa sen ja sen ääni, eikä vain osa k.o. hahmon äänestä. Auroran kohdalla ilmoitus näiden äänien yhdistämisestä tuli Disney äänijaostolta. Yksi mahdollisuus on, ettei Disneyllä haluttu monen ”prinsessan” (Liisa/Belle/Aurora) kuulostavan ihan samalta. Toki esm. Jarkko Tamminen on tehnyt sekä Herkuleksen ja Kuzcon, mutta kummassakaan hän ei käyttänyt ihan omaa ääntään. Hieman muunnettu ääni toimii usein koomisissa hahmoissa. Naispäähenkilöt ovat harvemmin koomisia, tällöin muunnettu ääni saattaa tuntua luotaantyöntävältä. Siksi ne pyritään yleensä tekemään mahdollisimman paljon talentin omalla, luonnollisella äänellä.

      Ullaa testattiin Jasminen rooliin todennäköisesti Topi Lehtipuun suosituksesta. Suurimman vaikutuksen testissä teki Ullan laulu, jonka aikana hän osasi lähes iskelmälaulajamaisesti käyttää kasvojensa ilmeitä tehostamaan lyriikan sanomaa. Dialogin kanssa oli alkuun hieman ongelmia, mutta pian päädyimme samaan ratkaisuun kuin Veskunkin kanssa, eli Ulla teki kaikki repliikkinsä suoraan mykän kuvan päälle. Näin tehtäessä Ullan ei tarvinnut ajatella matkivansa ketään ja hän pääsi keskittymään omaan ilmaisuunsa ja olemaan luonnollinen.


  23. […] dubbausohjaaja Pekka Lehtosaaren haastattelu rikkoi ilmestyessään likimain kaikki blogin ennätykset, mutta yhteistyömme ei todellakaan […]

  24. Tony Says:

    Tässä nyt vielä tuon Aladdin tv-sarjan jaksokeräilyn ”valtaisa” mainos. Poistakaa tämä viesti jos sorrun tässä johonkin pahuuteen 😦

    http://www.taikalinna.net/forum/index.php?topic=2393.0


  25. Loistavaa, Afureko & Pekka! Viimeisetkin aukot Suomen dubbihistoriassa korjattiin tämän haastattelun avulla!

    Yhteen kysymykseen olisi mielenkiintoista saada vielä vastaus: Miksi 1990-luvun Disney-dubbauksiin ei kelpuutettu aiempia laulusanoituksia? Kyse ei tunnu olevan huulisynkasta, vaan jostain kummallisesta velvollisuudesta kääntää jo kaksi tai kolme kertaa aiemmin käännetty laulu vielä kertaalleen uudestaan. (Esimerkiksi Lumikin lauluista löytyy parhaimmillaan neljä erilaista suomenkielistä versiota). Ruotsissa uusdubbauksissa on usein hyödynnetty vanhojen dubbausten laulukäännöksiä, mutta Suomen Disney-historiassa jokainen dubbaaja/kääntäjä on tehnyt laulusta ikioman version. Tuskin nyt tekijänoikeuksistakaan voi olla kyse pienessä Suomen maassa, vai…?

    • Pekka Lehtosaari Says:

      Ennen kun Disney perusti oman levitysyhtiönsä Suomeen, nämä elokuvat levitettiin aina sen firman kautta, millä oikeudet sillä hetkellä sattuivat olemaan. Tästä syystä Disney ei itse omistanut käännöksiä, vaan ainoastaan niiden käyttöoikeuden kyseisessä dubbauksessa. Uudessa yhteydessä käytettäessä nämä vanhat käännökset tulee siirtää vanhalta oikeudenhaltialta uudelle. Kun näin tapahtuu, saa alkuperäinen kääntäjä laittaa uuden hintalapun tekstilleen. Poikkeuksetta se on ollut kalliimpi kuin se, mitä budjetissa on varattu k.o. laulun kääntämiseen.

      Painetta vanhojen versioiden säilyttämiseen olisi, jos meillä olisi ollut dubbauksesta yhtä pitkät perinteet kuin Ruotsissa. Jos ensimmäinen Suomenkielinen Lumikin dubbaus olisi vuodelta 1937, olisi suoraan sanoen historiallinen velvollisuus säilyttää tämä jo ukeille ja mummoille tuttu laululyriikka edelleen jälkipolville. Mutta silloin kun ainoa elokuvaan tehty käännös on noin kymmenen vuotta vanha ei sitä oikein voi pitää kansallisena perimänä.

      Osa vanhoista käännöksistä on ollut myös huonosti tehtyjä, nuotteja on lisätty tai vähennetty kun ei ole saatu tavumäärää muuten mahtumaan, painolliset ja painottomat tavut eivät ole olleet kohdallaan, joskus taidon puutetta on yritetty paikata ylettömällä tarpeettomien yksitavuisten sanojen määrällä. Monet levyllä julkaistut laulut eivät myöskään aina sopineet elokuvaan silloin kun sanoittaja oli hieman vaihdellut sisällön paikkaa, jolloin kuvassa ei sitten tapahtunutkaan juuri sitä, mitä laulujen sanoissa juuri sillä hetkellä laulettiin.

      Itse käytin vanhoja sanoituksia vain yhden kerran Bernard ja Bianca –elokuvassa. Heikki Harman tekstit olivat ammattitaidolla tehtyjä, ja koska hahmot eivät laulaneet niitä, vaan ne tulivat voiceoverina, ei sisällön rivikohtaisuudella ollut niin väliä. Kustannuspaikan vaihtuessa jouduimme tietysti kompensoimaan tätä sanoittajalle. Koska budjetissa ei ollut tarpeeksi rahaa tähän tarkoitukseen, luovuin osasta ohjaajapalkkiotani, jotta nämä sanoitukset saatiin pysymään samoina kuin Taiskan aikoinaan laulamat. Tällä hetkellä Disneyn laulusanoitusten kustannuspaikka on Warner Chappell Music. Jos tämä kustannuspaikka vaihtuu ja Disney sen jälkeen päättää teettää vanhoista Disneyohjauksistani uudet dubbaukset, otan mielelläni vastaan rahallisia korvauksia tekstieni käytöstä.

  26. Mikko Says:

    Vau, viimein Mr. Lehtosaarikin saatu avamaan hänen sanainen arkkunsa, loistava haastattelu!

    Luulisi, että noin hienosti tyhjentävä haastattelu ei jättäisi kysymyksiä, mutta minulla ainakin on muutama.

    Tietääkö monikaan ääninäyttelijä omistavansa yllättävän suuren ”fanbasen”, eli ovatko esim. Vesku tai Laura Voutilainen tietoisia siitä, kuinka paljon heidän ääninäyttelijätöitään tietyissä piireissä arvostetaan heidän upeiden näyttelijä- ja musiikkiuriensa lisäksi?

    Toinen koskee Sami Aarvaa. Onko Pekalla tietoa miksi tämä lahjakas ääninäyttelijä teki lopulta yllättävän vähän dubbauksia ja ei ole tainnut hirveästi alalla enää viime vuosia pyöriä?

    • Pekka Lehtosaari Says:

      On muutamia vuosia siitä kun viimeksi törmäsin Samiin, tällöin hän halusi keskittyä mielenkiintoiseen musiikkiprojektiin nimeltä Samuel Angelicus. Samista on jäänyt parhaiten mieleen hänen lannistumaton optimisminsa ja tarttuva intonsa. Sami on oikeasti sellainen, miltä hän kuulostaakin!

      Ainakin Arja Koriseva kertoi Pocahontas kakkosen aikoihin olleensa yllättynyt siitä ilahduttavasta palautemäärästä mitä hän oli saanut ääniroolistaan perheiden pienimmiltä. Haluan uskoa, että monet näyttelijät ovat saaneet runsaasti positiivista palautetta ensi-illan aikoihin, mutta uskon että heille olisi aika suuri yllätys kuulla, että heidän ammattitaitoaan arvostetaan vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Toivottavasti mahdollisimman moni heistä törmää joskus Afurekon sivuille ja huomaa olevansa osa suomalaisen jälkiäänityksen historiaa.

  27. Aki Says:

    Hei! Minun on pakko hieman kehua Batmanin dubbausta. Se on erinomaista 90-luvun laatutyötä. Minusta on mukavaa, että Esa Saario kuulostaa komisario Gordonin roolissa prikulleen samalta, kuin Joulupukissa ja noitarummussa Joulupukin roolissa.

    En ole nähnyt tuota Mustan kostajan paluuta, mutta olen nähnyt erään toisen Batman-animaatioelokuvan nimeltä Batman & Mr Freeze: Sub Zero ja Jenni Pääskysaari tekee siinä mielestäni älyttömän hyvin Batgirlin roolin.

  28. anonyymi Says:

    Hyvä haastattelu. Oli hyvä tietää mitä suomi dubbien kulissien takana tapahtui.

    Yksi kysymys Lehtosaarelle, jos hän on vielä paikalla.

    Tiedätkö miksi joidenkin 90-luvun Batman piirros jaksojen ja leffojen, joita julkaistiin videokasetteina (esim. Batman & Teräsmies: Ässäpari ja Jokeri), dvd julkaisuista ei löydy suomenkielistä ääniraitaa, mutta niistä löytyy ruotsin- ja tanskankieliset ääniraidat alkuperäiskielen lisäksi?

  29. Curious Says:

    Hei! Jos Pekka on vielä paikalla, haluaisin kysyä, että eikö näistä dubbauksista olla otettu enempää tällaista ”behind the scenes”-matskua kuin nämä esim. Eeki Mantereesta otetut? Tarkoitan nimenomaan niitä jossa ääninäyttelijä näytetään tekemässä työtään siellä kopissa mikit päässään. Ne ovat ehkä niitä eniten haluttuja materiaaleja joten jos jotain on jossain, niin olisi upea saada niitä näkyville!

    Tietääkö Pekka muuten, että minkä ikäisiä olivat Sami Aarva ja Ulla Hakola Aladdinia dubatessaan? Monien suurten dubbaajien tietoja ei oikeastaan löydy mistään, ja tämä tieto kiinnostaisi minua erityisen paljon!


  30. […] olivat kaikki innolla messissä ja vastaavat kysymyksiinne Fanfestissä! Olemme jokaista heistä jo jututtaneet blogissamme, halutessaan voi lukaista haastattelut läpi ennen tapahtumaa niin ei […]


  31. […] Pekka oli mielissään, että oli päässyt käyttämään laulussa Saatanaa ihan oikeassa […]


  32. […] näyttelijän muihin dubbaustöihin verrattuna. Suomiversion ohjaaja Pekka Lehtosaaren mukaan Pääkkönen ei tiedä itsekään, miten aikanaan sai Kaan äänen aikaan eikä pysty toistamaan […]


  33. […] Matami Mimmiä esittää Seela Sella. Vaikka Mimmi on melko pieni rooli ja elokuva dubattiin tiukalla aikataululla, ei roolisuoritus jää tasonsa puolesta Sellan muiden roolien varjoon. Puherepliikkien lisäksi […]


  34. Upeita dubbauksia ootte tehneet. Mäkin haluan kovasti dubata elokuvia.🙂

  35. iiris Says:

    hei, olen yksi sinun faneistasi, mun mielestä sä sovit hyvin Optimuksen ääni näyteliäksi, siinä tulee että johtajan asenne, että isälinen asene, kuinka monessa Transformers olet olut ääni näyteliänä? Onko Optimus sun lemmpi rooli hahmo?


  36. […] Piispanen, dubbauksen ohjaaja Antti LJ Pääkkönen, blogihaastatteluista tutut Ossi Ahlapuro ja Pekka Lehtosaari sekä Myy. Kiitokset kaikille ajatuksista ja hyvästä […]

  37. reinob Says:

    Hello. Look at my own site on the most complete written Finnish dubbing credits lists I’ve found.

    General info = http://swefindisneyaudio.blogspot.se/2015/05/general-information.html

    Disney Classics with Finnish cast list = http://swefindisneyaudio.blogspot.se/2015/05/disney-classics-with-finnish-cast-list.html

    Disney Classics with Finnish cast list = http://swefindisneyaudio.blogspot.se/2015/05/disney-mini-classics-with-finnish-cast.html


  38. Erittäin, erittäin upea ja pitkä haastattelu!

    Erityiskiitokset Pekalle että hän myös kommentti-osiossa vastaili hyvin kattavasti moniin fanien kysymyksiin. Lisäsi jo haastattelun päälle hyvin paljon mielenkiintoista tietoa!🙂

    Kiitokset vielä haastattelun pituudesta! Monet haastattelut joita löytää, ovat hieman pintaraapaisuja, mutta afureko osaa hommansa ja se on mikä tekee näiden lukemisesta niin hienoa.

    Muistelin tuossa että olen tainnut nähdä ja nauhoittaa aikanaan jonkin ohjelman jossa Leijonakuninkaasta erityisesti puhuttiin ja haastateltiin ihmisiä.
    Erityisesti nuoren simban ääntä, Jukka-Pekka Palo sanoi pari sanaa ja Pekkaa haastateltiin. Christopher Romberia näytettiin kun hän ainakin laulukohtausta nauhoitti.🙂
    Yksi hauskimpia (ja oudoimpia) kohtia oli missä Pekka ja Jukka-Pekka ovat ulkona, Jukka-Pekka nurmikolla makaa muka nukkuvana ja Pekka hieroo hänen vatsaa, jolloin J-P päästeli erilaisia ääniä. Jos kukaan ei vielä ole löytänyt näitä dokumentteja ja laittanu nettiin niin yritän ehkä kaivaa omia VHS-kasetteja jos joskus jopa löytäisin sen oikean ja siirtäisin digitaaliseen muotoon.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: