Lööpissä: ”Suuret, pienet ja pääsi kokoiset!”

Niin sitä vain on Afureko onnistunut sinnittelemään pystyssä jo täydet kaksi vuotta! Toisen syntymäpäivänsä kunniaksi Sisarukset rupattelivat näyttelijä- ja dubbausveteraani Veikko Honkasen kanssa hänen monipuolisesta urastaan äänityön parissa. Luvassa on juttua niin vanhoista halpispiirretyistä, Disneyn klassikoista kuin Radioteatterista!

Miten päädyit dubbaamaan?

Honkanen: Tein aluksi mainosspiikkejä ja yritysvideoiden lukemista. Itse asiassa tein ensimmäiset mainosspiikkini siinä 1967 tuossa läheisessä studiossa. Silloin filmirulla vain pyöri koko ajan ja spiikki piti sovittaa siihen, niitä ei pystynyt siirtämään. Kun Tuotantotalo Wernen toimitusjohtaja Ari Parviainen, jonka kanssa olenkin tehnyt paljon töitä, sai Disney-edustuksen Suomeen, minä aloin tehdä dubbauksiakin, Tuotantotalo Wernessä.

Eli silloin kun Tuotantotalo Werne perustettiin?

Honkanen: Joo, suurin piirtein silloin, kyllä. En muista oliko se edes Tuotantotalo Werne vielä siihen aikaan… [Afureko: Eikös se ollut Multimedia?] Niin taisi olla, Multimedia se oli.

Mikä oli kaikista ensimmäinen dubbausroolisi?

Honkanen: Jaa’a, olisikohan se ollut Liisa Ihmemaassa, en ole ihan varma. Olin siinä ovennuppi ja myös Mursu. Ovennupista tuli jälkikäteen Los Angelesista kehut, että se oli erinomainen ovennuppi!

Yksi Honkasen halpispiirrettyrooleja on espanjalaisen Kimarat-sarjan neuvokas Pakki-banaani.

Dubbaus ei aivan sen alkuaikoina ollut teknisesti kovin edistynyt, eikö?

Honkanen: Ei, joo ei… Tein muun muassa semmoista, mikähän se nyt oli, Pesukarhut-sarja, jossa meitä oli neljä ihmistä studiossa dubbaamassa. Siellä oli Aarre Karén, Risto Aaltonen, Maija-Liisa Peuhu ja minä. Istuimme studiossa kaikki neljä ja päätimme vähän ennen nauhoitusta, kuka sanoo mitäkin. Sieltä sitten tuli semmoisia yllätyksiä, että ”No tuo onkin tyttö, puhu sinä se!” Ne oli pakko vain sanoa, nauha pyöri koko ajan ja me yritimme saada repliikit kohdalleen.

Niistä kuulee tietyllä tavalla kyllä sen, että repliikkien kanssa piti olla tarkkana, joutuiko sitä esimerkiksi hidastamaan, jottei se jäisi liian lyhyeksi.

Honkanen: Joo, se oli ihan hauskaa, kaikki tykkäsivät sen tekemisestä. Sanoisin, että noita tehtiin… olisiko se ollut samaan aikaan, tai ehkä jo ennen Disneytä. Oli myös Teräsmiehiä, Teräsmiehen poikia ja muuta. Niitä kuulemma tuli lentokoneissakin sitten. Nekin oli pakko laittaa yhtenä pätkänä, kun se oli ihan analogista, eli nauhaa pyöri ja siihen luettiin vain. Monesti oli niin kiire, ettei nauhoja ehtinyt edes katsoa etukäteen. Jossain vaiheessa saimme niitä kotiin katsottaviksi, mutta oli myös sellaisia tapauksia, että mentiin vain studioon kylmiltään.

Radioteatterin Sinuhe-kuunnelma.

Olet esiintynyt myös radiokuunnelmissa, joista kuuluisin lienee Radioteatterin Sinuhe egyptiläisen pääosa. Miten radiotyöskentely eroaa dubbauksesta?

Honkanen: Silloin entisaikaan, kun radiossa tehtiin vielä huolellisesti töitä, meillä oli yleensä kolmen viikon harjoitusjakso. Kuunnelmaa harjoiteltiin, monesti ei edes nauhoitettu vaan luettiin vain. Se oli kuin näytelmän ensimmäinen lukukerta, lukuharjoitus, jossa keräännyttiin pöydän ääreen ja luettiin ne roolit. Vähitellen mentiin studioon, jossa saatettiin lukea useamminkin kuin kerran. Loppujen lopuksi ihan viimeiset kerrat oli varattu studiota varten, ja niinä aikoina sitten nauhoitettiin. Se oli paljon huolellisempaa hommaa kuin nykyään. Nykyään tulee käsikirjoitus kotiin ja nauhoitusaika on ilmoitettu. Sitten mennään sinne ja tehdään se homma.

Eli prosessi on nopeutunut.

Honkanen: Huomattavasti, valitettavasti. Se on vähän niin kuin TV-hommissakin nykyään. Olen telkkariakin tehnyt aikoinani aika paljonkin, ja niitä harjoiteltiin periaatteessa yhtä paljon kuin teatteriesityksiä, oikein huolellista hommaa. En tiedä, näkyykö se sen kummemmin niissä vanhoissa jutuissa.

Radioteatterin Sinuhe egyptiläinen -julkaisussa ei lueteltu kaikkia näyttelijöitä, muistatko kuka oli syyrialaiskuningas Azirun ääni?

Honkanen: Se oli Ossi Ahlapuro. Ossi oli samaan aikaan näyttelijänä kanssani, menin teatterikoulun jälkeen Kotkaan vuonna 1965, olemme Ossin kanssa tunteneet hyvin kauan. Ossikin on dubannut paljon, ja hän oli Sinuhen aikaan Radioteatterissa vakituisena ja näin häntä silloin. Itse olin vain vierailemassa.

Siihen aikaan tehtiin ilmeisesti paljon radiotyötä?

Honkanen: Silloin tehtiin tosi paljon. Olin jatkuvasti töissä, aamuisin radioon tai sitten mainosspiikkiä iltapäivästä. Se oli työtä vuorotta.

Onko mikään muu radiorooli jäänyt mieleen Sinuhen lisäksi?

Honkanen: On semmoinen kuunnelma nimeltä ”Kuikka käskee lähtemään”, jota tehtiin jonkin verran ulkonakin tuolla Suvisaaressa. Se tuli useasti radiosta uusintana, muistaakseni 17 kertaa, se oli hyvin suosittu. Siinä oli synnytyskohtauskin, niin että olen päässyt radiossa auttamaan synnytyksessä.

Sinuhea tehtiin päivälleen kaksi vuotta. Olin samaan aikaan vielä Kaupunginteatterissa, ja muistan saaneeni sieltä parhaan tuntipalkan, koska siellä tiedettiin, että tein sinne paljon töitä. Sain vähän vapaata sieltä, oli esimerkiksi yksi näytös, Teatterilaiva, jossa olin 15 minuuttia lavalla, ja sain siitä kuukausipalkan. Se oli tosi hienoa.

Aiheuttiko Sinuhen rooli jännitystä, kun tarina oli niin tunnettu?

Honkanen: Ei oikeastaan, vaikka sitä oli kyllä aika moni havitellut, ja Antti Halonen, joka sen ohjasi, oli oikeastaan lapsuudenkaverini. Olin armeija-aikoina Mikkelissä kesäteatterin näytelmissä mukana ja tunsin Antin sieltä. Sinuhen dramatisoijan Marja Rankkalan kanssa olin tehnyt paljonkin työtä radiossa aikaisemmin, joten porukka oli tuttu. [Mika] Waltari oli vielä hengissä silloin, kun Rankkala oli tehnyt kahdeksan ensimmäistä sovitusta, ja hän hyväksyi ne. Sitä en tiedä, oliko minusta puhetta, mutta sovitukset hän hyväksyi.

Kirjaa lukiessa tuntui, että se olisi vaikea sovittaa kuunnelmaksi, mutta Radioteatterin versio on mielestämme hyvin onnistunut.

Honkanen: Aluksi Rankkala oli vähän modernisoinut tekstin kieltä. Kun sitten ryhdyimme puhumaan sitä, huomasimme, ettei se toimi, ja oli pakko palata Waltarin kieleen. Semmoinen valinta siinä vielä tehtiin, kun lähdettiin tekemään sitä.

Jos sitten siirrytään puhumaan dubbauksesta. Haluaisimme tietää, millaisia eroja eri dubbausohjaajien välillä on.

Honkanen: Pekka Lehtosaari oli varmasti kaikkein huolellisin heistä, hän oli tavallaan koko elämänsä valmistautunut siihen, että rupeaa ohjaamaan piirrettyjä. Hänellä oli hyvin paljon näkemyksiä ja hän pystyi auttamaan näyttelijöitä hyvin paljon. Kun tein Jöröä Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvaan, Lehtosaari sanoi: ”Se on äreä mies, jolla on pienet keuhkot, koeta löytää semmoinen itsestäsi.” Siinä sitten yritin… mutta se oli tosi hyvä neuvo, että [Jörön äänellä] ”hyvin vähän ilmaa, mutta kuitenkin äreä heppu”.

Jörö, äreä heppu Lumikista.

Lehtosaaren Lumikki-dubbaus on hyvin erilainen kuin samaan aikaan tulleiden Aladdin– ja Leijonakuningas-elokuvien suomiversiot. Oliko Lumikki jotenkin erityinen projekti, kun se on kuitenkin niin vanha elokuva?

Honkanen: Varmaan se on vaikuttanut, siinä tavallaan haetaan sellaista vanhaa soundia. Oli esimerkiksi aika hankala löytää ääntä Lumikin lauluun siinä alussa, sellaista, joka kuulostaa siltä 40-luvulla tehdyltä äänitykseltä.

Oliko Kimaroiden ja muiden pikkupiirrettyjen dubbauksissa ohjaajaa?

Honkanen: Eipä juuri. Ari Parviainen oli tavallaan ohjaajana, mutta hän antoi vapaat kädet, koska ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä sinne ja yrittää pysyä mukana. Tietysti hän yritti löytää samantyyppiset äänet ja mehän saimme korvaan sen englanninkielisen äänen, mutta ei siinä oikeastaan muuta. Ohjeet tulivat sieltä nauhalta.

Eli mitään ohjeita näyttelemiseen ei tullut?

Honkanen: Ei, ei oikeastaan, ei siinä ehtinyt muuta!

Miten dubbauksessa käytetty teknologia on kehittynyt urasi aikana?

Honkanen: Nykyään tehdään ihan yksin, studiossa on äänittäjä ja ohjaaja – eikä nykyään edes ohjaajaa vaan pelkästään äänittäjä ja näyttelijä. [Afureko: Entä isommissa projekteissa, joissa pitää olla tarkkana, onko niissä yhä ohjaaja?] En ole tehnyt niitä enää pitkään aikaan. Olen tehnyt pikkuisen Lehtosaaren kanssa noita Miyazakin elokuvia, mutta kilpailu on  nykyään tosi kova. Aika moni ammattinäyttelijä on jättäytynyt pois. Kun tein Joulupukin Maaginen kristalli -elokuvaan, ja siitähän tuli joka kuukausi vielä se TV-sarja, kävin tekemässä kolmesti parin, suurin piirtein puolentoista tunnin jaksoja, mutta kokonaispalkkio oli parisataa euroa. Kun tulee omalla autolla vähän kauempaa keskustaan, maksaa parkkirahan ja käy juomassa kupin kahvia, niin siitä ei paljon jää käteen.

Markka-aikana dubbauksista kuulemma maksettiin todella hyvin.

Honkanen: Olin itse asiassa mukana siinä – Ari Parviaisen kanssa sovittiin, että kun Disney maksoi Suomeen määrätyn summan, niin kääntäjä sekä studio saavat osansa, ja näyttelijöiden osa laskettiin vaikeusasteen ja repliikkien mukaan. Jos työn teki kahdessa tunnissa, siitä sai vähän reippaammin, jos sitä taas teki kaksi viikkoa, siitä sai vähemmän, mutta se oli hyvitetty vaikeusasteen ja repliikkien määrän mukaan. Nyt taas on tuntimaksu eli mitä nopeammin tekee, sen vähemmän saa. Pääkkösen Antti kertoi kerran, että hän oli tekemässä jotakin dubbausta ja hän teki sen 55 minuutissa, sillä Antti on maailman nopein dubbaaja. Hän kuitenkin sai korvauksen toisestakin tunnista, koska se olisi muuten ollut niin mitätön.

Peter Pan -elokuvan räikeä kapteeni Koukku.

Kun Disney-dubbauksia aloiteltiin, Disneyltä kuulemma vaadittiin amerikkalaista sanojen painotusta. Miten sen kanssa oikein pärjättiin?

Honkanen: Näin on, aika vaikeaa se oli. Esimerkiksi Peter Panin kapteeni Koukussa oli tosi vaikeaa se, että jouduin puhumaan sillä tavoin… [sanoo Koukun repliikin] Sillä se sitten meni läpi – meillä oli aina kolme ääntä tarjolla, joista Disneyn edustajat valitsivat, kuka osan saa tehdä. Väännettiin aika pitkään, että saatiin ruveta tekemään suomalaisittain. Lehtosaaren Pekka sai sitten selitettyä, että ”tämä kieli on kerta kaikkiaan ihan erilainen kuin englanti”. Se kuuluu vielä alkuaikojen dubbauksissa. Kyllähän sitä yrittää tietysti suomea puhua, mutta englantilaisella painotuksella saatiin keikkaa.

Kävikö Disneyltä joku paikan päällä tarkistamassa painotuksen? Disneyhän valvoo dubbaustuotantoja.

Honkanen: Kyllä siellä joskus kävi Tanskasta semmonen rouva jonka nimeä en nyt tällä hetkellä muista, ja oli joitain muitakin, en muista nimiä mutta kyllä siellä aina joskus oli.

Olisiko ollut se, jonka nimi aina lukee piirrettyjen lopputeksteissä luovan johdon kohdalla, Kirsten Saabye?

Honkanen: Oli hän joo, kyllä. Hän on ollut ihan alusta saakka mukana. Luin jostakin, että se pääpaikka kai vaihtuu Tanskasta Englantiin.

Olet esittänyt hyvin erilaisia roolihahmoja, joissain puhut korkealta, joissain taas todella matalalta ja joissain siltä väliltä. Miten saat niin erityylisiä rooleja?

Honkanen: Eeh, näyttelijä näyttelee. En kuitenkaan ole sellainen imitaattori kuin Puotilan Jukka tai nämä. Minusta tuntuu siltä, että pitää löytää sen ihmisen ”sisin hahmo”. Se on vähän vaikeasti sanottu, mutta tarkoitan, että rupeaa kuulostamaan samanlaiselta. Ihan puhdas matkiminen ei toimi ollenkaan, mutta ihmisäänihän toimii, pystyy laulamaan falsetissa tai vähän matalammalta.

Kuinka yleensä päädyit dubbausrooleihin, pyydettiinkö sinua usein suoraan niihin?

Honkanen: Yleensä pyydettiin. Minua on vain pari kertaa kysytty testauksiin. Sinnehän tietysti pyydettiin, kun tiedettiin, että tämmöinen ja tämmöinen ääni on – jos oli vanha ja väsynyt mies, niin aina minulle soitettiin, että voisitko tulla kokeilemaan.

Onko tekemistäsi hahmotyypeistä mitään erityistä suosikkia?

Honkanen: Ei oikeastaan, kaikkia on ollut tosi kiva tehdä. Joskus kun on joutunut huutamaan paljon, silloinhan pitää todella huutaa niin täysillä kuin suinkin, niin se ei ole niin hauskaa. Se tehdäänkin yleensä niin, että ensin tehdään se koko muu homma ja huudetaan lopuksi, koska sitten saattaa olla [kähisee] ”ettei tule enää mitään”.

Sisarustenkin suuresti rakastamassa Ankronikka-sarjassa Honkasella oli useita rooleja.

Joissain TV-sarjoissa, kuten Ankronikassa, olet esittänyt montaa eri hahmoa. Miten se eroaa vain yhden hahmon tekemisestä?

Honkanen: Sellaiset pätkät ovat yleensä hirveän pieniä. Siinä yrittää löytää just sen, miten se puhuu ja minkälainen äänenkorkeus on. Ne ovat aika nopeita, siinä varmaan aika paljon kysytään studiossa käyviltä näyttelijöiltä ”Voitko tehdä tämän vielä” ja sitten kokeillaan ja katsotaan, käykö se. Jollei sitä pysty tekemään, ei siitä tule hintaakaan.

Olemme yrittäneet selvittää Ankronikan suomiversioon liittyviä tietoja, muistatko suunnilleen, milloin se dubattiin? Entä kuka ohjasi, oliko mukana Lehtosaari, Ranin tai Ari Parviainen?

Honkanen: En todellakaan muista, mutta muistan sen että olin silloin Kansallisteatterissa näyttelijänä, siellä aloitin vuonna 1987. Ohjaaja ei ollut Lehtosaari eikä Raninkaan silloin, Parviainen saattoi olla, mutta hän teki enemmän käännöksiä… Siellä oli siihen aikaan iskelmälaulajana toimiva naishenkilö, jonka nimeä en nyt muista…

Costi Snellman? Hän ohjasi ainakin Ankronikka-elokuvan jälkiäänityksen Lehtosaaren kanssa.

Honkanen: Just, se saattoi olla Costi, myös hän käänsi lauluja ja ohjasi. Muistan, että puhuin siihen elokuvan Hengen rooliin Pentti Siimeksen. Se on ainut hänen tekemänsä rooli, siinä yhdessä leffassa, hän ei halunnut tehdä sitten enempää. [Toim. huom. myöhemmin Siimes esiintyi sivuosassa Sammakoiden ennustus -elokuvassa.]

Hän on kyllä todella hyvä ainoassa ääniroolissaan!

Honkanen: Joo, ja Nalle Puhissa tehtiin semmoinen länkkäriseikkailu, jossa Salmisen Esko näytteli sen hevosen. Hänkään ei kuitenkaan tehnyt enää muuta sen jälkeen. Sain Eskon siihen sillä tavalla, että sanoin ”kun Jack Nicholson on tehnyt sen, kai sinäkin tulet siihen”, ”Jooo!”

Miten dubataan kohtaus, jossa moni ihminen sanoo yhtä aikaa saman repliikin?

Honkanen: Monesti niin, että yksi ihminen istuu studiossa ja sanoo sen ja sitten ne leikataan ja pistetään päällekkäin, se on ihan tekniikkajuttu. Aikaisemminhan studiossa piti olla paljon porukkaa. Wernessä oli semmoinen isompi studio yhdessä vaiheessa käytössä ja siellä oli sitten enempi sakkia, mutta nykyäänhän ne vain leikataan päällekkäin. Seuraavat näyttelijät siis tekevät saman repliikin ensimmäisen päälle.

Olet myös laulanut joissain dubbausrooleissasi, millainen kokemus se on ollut?

Honkanen: Olen joskus aikoinani laulanut musikaaleissakin, mutta sitten… Silloinen puolisoni piti vain Anneli Saariston lauluista, joten en saanut laulaa kotona koskaan. Laulaminen tuli minulle sitten vähän vieraaksi, ja kun jouduin laulamaan näissä, niin vähän vieroksuin sitä. En ole todellakaan mikään mestarilaulaja, esimerkiksi Pocahontas-elokuvan Radcliffenä lauloin, mutta ainakin yhden laulun lauloi… se joka ohjaa Disneytä Sun Studiossa, ainakin on ohjannut.

Markus Bäckman?

Honkanen: Joo, Markus, kyllä. Hän on pappismiehiä, hän on melkein valmis pastori, vaan ei enää halua tehdä sitä työtä, vaan tekee mieluummin dubbauksia. On Markus joskus puhunutkin siitä [Disney-ohjaamisesta], mutta en nyt ole halunnut lähteä sitä tekemään.

Leijonakuninkaan Zazu tapailemassa Kookospähkinä-laulua.

Onko mikään laulamistasi piirrettylauluista jäänyt erityisenä mieleen?

Honkanen: Ei erityisesti. Lapseni tykkäävät siitä, kun lauloin Leijonakuninkaan Zazuna ”Mualima pieni paikka on…” Se oli ihan oma keksintöni, kysyin että saanhan laulaa tälleen ja Pekka sanoi: ”Joo, anna mennä vain!”

Katsoitko ikinä valmiina dubbaamiasi elokuvia?

Honkanen: Olen periaatteessa saanut ne kaikki kotiin, ja lapset ovat katsoneet niitä, kyllä sillä tavoin olen katsonut. Joissakin olin mukana ensi-iltanäytöksissä, mutta aika vähän, ihan töidenkin takia niihin ei aina ehtinyt. Kyllä minä aika paljon olen katsonut niitä, ihan useampaankin kertaan joutunut katsomaan!

Miltä tuntuu katsoa niitä valmiina, oletko tyytyväinen roolisuorituksiisi?

Honkanen: Ihan hauskaahan niitä on katsoa, jotkut ovat mielestäni oikeinkin hyviä. Suomessa on mielestäni aika korkeatasoinen dubbaussysteemi. En suostu häpeämään mitään joskus tekemääni, turha niitä on katua.

Onko dubbaamistasi rooleista mikään ylitse muiden?

Honkanen: En osaa sanoa, niitä kaikkia oli kiva tehdä. Itse asiassa Kapteeni Koukku oli hauska, vaikka se nyt olikin sitten amerikkalaiseen malliin, mutta siitähän tuli vielä jatko-osa, Paluu Mikä-mikä-maahan, jossa pystyi korjaamaan vähän, se oli kiva tehdä. Siitä oltiin vielä aivan hädissään siellä, kun kukaan ei ollut kelvannut siihen. Olin tehnyt siihen jo jotain, jonkun merimiehen, olikohan se se, joka ammuttiin alas. Minulta sitten soitettiin ja kysyttiin, että ”etkö voisi tulla Veikko kokeilemaan sitä”, ja sitten se minun Koukkuni hyväksyttiin siellä. Kaikki muut oli suurin piirtein jo tehty, ja Ari Parviainen vielä laittoi viestiä jälkeenpäin, että ”Pelastus, pelastus”.

Nalle Puh -tarinoiden Ihaa.

Olet myös esittänyt Ihaa-aasia erilaisissa Nalle Puh -tuotoksissa pitkään, millaista sen roolin tekeminen oli?

Honkanen: Joo, sehän on tosi herttainen tarina, sitä on ollut kiva tehdä. Sitä olisi voinut tehdä jatkossakin, mutta nyt kun nuorimmainen näkee niitä tietokoneella tehtyjä, niin ne ovat aika ankeita.

Jarmo Kosken Puhia ja Aarre Karénin Kania lukuun ottamatta suurin osa vanhoista Puh-äänistä on tätä nykyä jo vaihtunut.

Honkanen: Joo. Tein siinä myös sen viheltävän Myyrän. Costi oli silloin ohjaaja ja valitsemassa niitä ääniä, ja hän kysyi, voisinko tehdä myös sen, jotta saadaan ne kolme ääntä. Se s-vihellys oli hankala, sitä ei nähtävästi kovinkaan moni pystynyt tekemään, niin sain vielä senkin roolin!

Olet esittänyt pahiksia esimerkiksi Peter Pan – ja Pocahontas-elokuvissa, millainen kokemus se on ollut?

Honkanen: Pahikset ovat aina kauhean mielenkiintoisia, niissä on sitä… No kyllähän Ihaa-aasikin oli sellainen luonnerooli, jota oli kiva tehdä, mutta pahikset ovat aina mielenkiintoisia, se vastavoima.

Kapteeni Koukku ja Radcliffe ovat vähän koomisempaa pahistyyppiä, oletko koskaan tehnyt oikein uhkaavaa pahisroolia?

Honkanen: Kyllä varmaankin. Esimerkiksi Avatarissa varmaan oli joitain, joita jouduin tekemään. Siinähän olin myöskin semmoinen vanha hyvis. Siellä tuli myös vastaan sellaista ”Voitko tehdä tämän?” ja minä siihen [mörisee]: ”Joo, tuo on hankala…”

Ilkeä nero Jumba Jookiba.

Lilo & Stitchin Jumba sekä Balto-elokuvan Boris-hanhi puhuivat molemmat venäläiskorostuksella. Oliko sinulla mallia korostukseen, entä pyydettiinkö Disneyltä erityisesti venäläiskorostusta Jumbaan?

Honkanen: Niin puhuvat, Jumba löytyi tavallaan sieltä Boriksen kautta, se on ikään kuin sama hahmo. Jumba on muuten meidän 6-vuotiaan suosikki, hän aina pyytää ”Voitko olla pappa Jumba taas” ja täytyy sitten yrittää olla Jumba. Korostusta ei vaadittu, se oli ihan meiltä. Kun kuuntelin sitä alkuperäisääntä, niin sieltä se löytyi. Ei aksenttiin muuta mallia ollut, tässä vain asutaan niin lähellä. Jumba on tosi hauska hahmo, siitähän tuli nyt joku sarja vielä sitten, joka tehtiin Wernessä yllättäen, joku toinen tuotantoyhtiö oli halunnut… Siten pääsin tekemään sitten vähän Disneytäkin.

Jumba on kyllä ihana, kuten on Lilo & Stitch -elokuvakin.

Honkanen: Niin, se on lysti leffa kyllä. Eiväthän ne kaikki ole, että on Disney mielestäni tehnyt vähän sälääkin, mutta tuo on kyllä huolellisesti tehty.

Olet tehnyt repliikkejä myös videopeleihin, joita ei Suomessa kovin paljoa tehdä.

Honkanen: Joo, niitä tuli tavallaan siinä kylkiäisenä. Eihän niitä tehdä paljoa, enkä tiedä, onko niitä enää tulossakaan. Se on kyllä aika tylsää työtä, koska siinä vain saa ne tiedostot eteensä eikä tarinaa oikeastaan tiedä lainkaan. Pitää sanoa monella eri tavalla, koska siinähän on eri vaihtoehtoja, että onnistuu tai ei onnistu. Siinä kuuntelee, miten se sanoo siellä, ja sitten yrittää tehdä se suomenkielinen versio, mennään tiedosto kerrallaan eteenpäin. Kokonaistarinaa ei ole ollenkaan eikä välttämättä tiedä edes, mitä siinä tapahtuu. Monestihan on pelaajan valinta, mitä pelissä tapahtuu.

Vanhoista peleistä muistamme erityisesti Matikka on jees! -pelin, jossa toimit kertojana!

Honkanen: Ai jaa, itse en ole ikinä nähnyt sitä valmiina, niitä pelejä ei tule juuri vastaan. Muistaakseni meillä on se kotona, mutta eivät lapset ole sitä koskaan avanneet.

Saiko tietokonepeleistä omat kappaleet kotiin kuten piirroselokuvista?

Honkanen: Jotkut tulivat kyllä, joo. Kerran ostin montessoritarhan myyjäisistä sellaisen kuin Apinan tarina, enkä muistanut ollenkaan olevani siinä! En yhtään muistanut, koskahan minä sen olen tehnyt, mutts kyllä minä siinä olen se kuningas.

Olet ohjannut dialogin vanhaan piirroselokuvaan Ferngully – viimeinen sademetsä, millainen kokemus se oli?

Honkanen: Joo, Heikki Suomisen kanssa, sitä minulla ei edes ole itselläni. Heikki Suominen teki aika paljon mainoselokuvia, hän teki MTV:lle lähes kaikki trailerimainokset, ja hän kai oli jostain saanut Ferngullyn. Hän kysyi minulta: ”Rupeatko ohjaamaan sitä?” ja minä olin: ”No, katotaan.” Siinähän oli hirveä työ, kun jouduin soittamaan kaikki näyttelijät, jotka sitten suostuivat. Sonja Lumme teki siihen sen Krista-tytön, ja sitten… Sitä oli kiva tehdä, mutta monta kertaa en ehtinyt studioon samaan aikaan kun näyttelijät, koska olin kuitenkin teatterissa ja tein töitä vielä siihen aikaan. Katsoin, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta, että minun pitäisi olla kokonaan pois teatterista, että voisin tehdä tuommoista. Mutta se leffa oli minusta hirveän hyvin tehty, oliko se muistaakseni Australiasta. Sitä oli kiva tehdä kyllä.

Olin muistaakseni myös tekemässä siellä lasin toisella puolella Asterixia, mikähän Asterix se nyt oli, se oli ensimmäinen, joka dubattiin suomeksi. Pellonpään Matti näytteli siinä Asterixia, ja hän oli myös siinä vaiheessa vähän semmoinen hankalasti löydettävä. Mistä häntä milloinkin hain, hän oli tuolla Kaurismäkien studiolla nukkumassa, tai sitten Elitestä poimin mukaan. Mattihan oli aivan loistava ammattilainen, kyllä hän teki sitten sen roolin erittäin hyvin. Kivisen Mikko näytteli Obelixia, minusta se oli ihan justiinsa.

Joutsenprinsessassa Honkanen esitti muun muassa sarkastista neuvonantajaa Rogersia.

Teit aikanaan pari sivuroolia myös Joutsenprinsessaan!

Honkanen: Oli kyllä. Niitä oli kai kolme kappaletta.

Jatko-osat eivät mielestämme ole niin onnistuneita kuin ensimmäinen. Oliko toisessa osassa eri ohjaaja kuin ensimmäisessä?

Honkanen: Ei, eivät olekaan. Olikohan siinä ohjaajaa ollenkaan, ne piti tehdä tosi nopeasti, se oli muistaakseni joku tanskalainen porukka, joka tuli tänne… Ne vain tuotettiin hirveän nopeasti, esimerkiksi kun siellä oli joitain lauluja, joita minäkin jouduin sitten joikumaan, niin ei ollut juurikaan harjoitusta. Siitä vain laulu pyörimään ja ”anna mennä”. Se ensimmäinen on kohtuullisen hyvin tehty, ja Pääkkösen Seppo tekee siinä mielestäni hyvin sen pahiksen. Ne jatko-osat on vain sutaistu sinne, ne ovat monesti vähän semmoisia.

Olet pitänyt myös dubbauskursseja Teatterikorkeassa, millainen kokemus se on ollut?

Honkanen: Sehän on paljon kiinni siitä, minkälaisia oppilaita siellä on. Esimerkiksi Summasen Pete, joka oli silloin aikoinaan… kurssi pidettiin silloin vielä Dictumissa eikä Wernessä, niin Petehän oli ihan valmis jo silloin teatterikoulun aikana. Kyllä sen melkein kuulee oppilaasta jo, että tuosta tulee ja tuosta ei. Oli myös aika murheellisiakin tapauksia, jotkut oppilaat eivät kokeneet sitä hommaa tärkeänä.

Se on aika yllättävää, että kun ihmisen kanssa puhuu näin, hän puhuu ihan suomea ja kaikki on okei, mutta sitten kun mennään studioon ja pistetään teksti eteen, niin ääni muuttuu nuorilla ja vähän vanhemmillakin helposti. Yllättävän paljon teatterikoululaiset alkavat tekstin saatuaan puhua siten, että yhdyssanassa korostaa jälkimmäistä sanaa, ihan käsittämätöntä!

Milloin dubbauskursseja suurin piirtein pidettiin?

Honkanen: 90-luvulla joskus, ehkä myös siinä vuosituhannen vaihteessa jossakin vaiheessa. Jarkko Tamminenhan niitä veti myöskin ennen teatterikouluun pääsyänsä, oli siis opettamassa niitä teatterikoululaisia, ja Jarkon kanssa yhdessä niitä tehtiin jonkun verran…

Oliko mukana myös Markku Riikonen? Jarkko itse muisteli näin.

Honkanen: Oli varmaan, aika vähän Markku oli… Markun kanssa oltiin perustamassa sitä Dictum-studiota, joka toimii edelleen, nyt olen jo itse jäänyt siitä pois. Markkuhan käänsi sitten noita Richard Scarryn juttuja ja jäi sitten pois niistä äänihommista. En oikein muista, varmaan hän jonkun verran oli mukana kursseilla.

Kertoisitko hieman lisää Dictum-studiosta ja sen toiminnasta?

Honkanen: Se toimii vielä edelleenkin. Se myy ääniä, eli Dictumin sivuilla netissä on erilaisia ääniä, joita voi mainostajat ja pidempien videoiden, vaikka yritysesittelyiden tekijät voivat käydä kuuntelemassa. Se on tavallaan äänipankki. Se perustettiin vuonna 1985, ja se aloitti toimintansa hieman ennen joulua 1986. Se on siis aika vanha firma jo. Meitä oli neljä kaveria siinä, Jarkko Rantanen, joka on kuollut…

Rantanen oli kyllä aivan loistava ääninäyttelijä!

Honkanen: Niin, esimerkiksi Aladdinin tapauksessa Amerikasta ihmeteltiin, tekeekö sama ihminen tosiaan sekä puheen että laulun. Heiltä Amerikasta ei löytynyt semmoista, joka olisi pystynyt laulamaan ne kaikki ylä-äänetkin. [Afureko: Hän oli myös Tiikeri Nalle Puhissa.] Niin oli, ja se oli erittäin hyvä Tiikeri.

Mutta hän oli siis perustamassa Dictumia kanssasi?

Honkanen: Joo, Jarkko ja sitten Markku ja Juha Hyppönen, meitä oli neljä kaveria. Teimme kaikki aika paljon mainosspiikkejä ja sitten päätettiin palkata itsellemme sihteeri, kun jokainen teki muitakin hommia. Siihen rupesi sitten tulemaan muitakin ja mietimme, miksi pelkästään me, että kyllähän nyt yksi ihminen pystyy neljä kaveria hoitamaan ja vähän enemmänkin. Aloimme sitten pyytää muita mukaan, ja sillä tavalla se lähti.

Hienoa, että studio on pysynyt toiminnassa niin pitkään.

Honkanen: Onhan se, ja sinne on kovasti nyt tunkua nyt, mikä on aika hauskaakin. Täytyy sitten pitää jonkinlaista karsintaa, että kuinka monta tai keitä sinne voidaan ottaa. Sinne tulee jatkuvasti semmoisia ”mulla on aika hyvä ääni, mä voisin ruveta tekemään mainosspiikkejä”, ja kun he sitten antavat ääninäytteitä, niin se on aika murheellista monesti. Toisista melkein kuulee, että tuosta on johonkin. Kyllähän mainostajatkin aika paljon käyttävät niitä samoja ääniä, että jos on kaksi hyvää matalaäänistä, niin melkein aina käytetään niitä matalaäänisiä. Erikseen on sitten nämä amatöörit, joita käytetään nykyään valitettavan paljon. Vanhin tyttäreni haluaa aina kuunnella Iskelmäradiota, jolta tulee semmoinen Jymypotti aamuisin ennen kahdeksaa. Kun siinä tulee niitä mainoksia kans, se on kyllä…. kun hän poistuu autosta, vaihdan kanavaa ihan ilman muuta. Siinäkin on varmaan hintakilpailu niin kova, että käytetään… Ruohosen Pasihan tekee paljon ja on tosi hyvä. Ja sitten Jari Karjalainen, joka tekee kuulemma sitä Big Brother -ääntä, on asunut monta vuotta Kanarialla ja tekee sieltä tietokoneen avulla.

Yksi Honkasen viimeisimpiä rooleja on Rango-elokuvan heikkohermoinen Merrimack.

Olit viime vuonna ilmestyneessä Rango-elokuvassa, jäikö se viimeiseksi dubbausrooliksesi?

Honkanen: Joo, näyttelin sitä pankkiiria siinä. Kyllä sen jälkeen on ollut myös Nukkumatti – seikkailu unimaassa -elokuva.

Wernenkö kautta nämä roolit ovat tulleet?

Honkanen: Joo, siellä tehdään nykyään näitä [kun Werne ei tee enää Disney-leffoja]. Kyllähän Werne tekee aika paljon niitä pienempiä, mitä Pikku Kakkonen näyttää, mutta se kisa on niin kova että… Voihan olla, että minulle ei kehdata soittaa, kun olen narissut näistä hinnoista. Olen sanonut esimerkiksi Sun Studiolle silloin, kun sieltä soitettiin siitä Nalle Puhista että onko mitään konstia, niin sanoin etten tule, että ne, mitä enää teen, teen Wernessä.

Mikä dubbauksessa on kaikkein hauskinta?

Honkanen: En osaa sanoa, mikä on hauskinta, mutta niitä on ollut tosi kiva tehdä, joskus vaikeaa, joskus helppoa. Näyttelijöiden palkat ovat ainakin nykyään aika mitättömiä, mutta jos se olisi ihan mahdottoman tylsää, ei sitä olisi tehnyt niin kauan.

Minkälaiset asiat dubbauksessa ovat olleet vaikeita?

Honkanen: No tietysti se on helpottunut huomattavasti. Nykyään pystytään pidentämään tai lyhentämään repliikkejä niin, ettei kukaan huomaa, jos ääntä on muunneltu tai jos sieltä on katkaistu jokin sana pois, nykyään voidaan niinkin tehdä, jotta se menee kohdalleen… Vaikeinta se on ollut silloin, kun repliikit piti vain saada jotenkin kohdalleen, silloin se oli hankalaa tehdä. Mutta kyllä siellä hauskojakin tapauksia on sattunut.

Kiitokset Honkaselle mielenkiintoisesta haastattelusta ja ikimuistoisista rooleista! Lopuksi kuulemme vielä hieman Jumban lomasuunnitelmia, ja Puolen hehtaarin metsässäkin on jotain jännää tekeillä.

Explore posts in the same categories: dubbaus, Lööpissä, Suomi

Avainsanat: Aarre Karén, Aladdin, Ankronikka, Anneli Saaristo, Antti Halonen, Antti Pääkkönen, Apinan tarina, Ari Parviainen, Asterix ja suuri taistelu, Avatar, Balto, Dictum, Disney, Esko Salminen, Ferngully - viimeinen sademetsä, Heikki Suominen, Jack Nicholson, Jari Karjalainen, Jarkko Rantanen, Jarkko Tamminen, Jarmo Koski, Joutsenprinsessa, Juha Hyppönen, Jukka Puotila, Kimarat, Kirsten Saabye, Leijonakuningas, Liisa Ihmemaassa, Lilo & Stitch, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Maaginen kristalli, Maija-Liisa Peuhu, Marja Rankkala, Markku Riikonen, Markus Bäckman, Matikka on jees!, Matti Pellonpää, Matti Ranin, Mika Waltari, Mikko Kivinen, Miyazaki Hayao, Nalle Puh, Nukkumatti, Nukkumatti - seikkailu unimaassa, Ossi Ahlapuro, Pasi Ruohonen, Pekka Lehtosaari, Peter Pan, Petteri Summanen, Pocahontas, Rango, Richard Scarry, Risto Aaltonen, Sammakoiden ennustus, Seppo Pääkkönen, Sinuhe egyptiläinen, Sonja Lumme, Sun Studio, Teräsmies, Teräspoika, Tuotantotalo Werne, Veikko Honkanen

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.