Lööpissä: ”No terve vaan, herra Moppi!”

Ääninäyttelyblogi Afureko on ollut toiminnassa jo liki kolmen vuoden ajan, mutta häämöttävien synttäreiden lisäksi on nytkin syytä juhlia: blogimme on nimittäin saavuttanut 200 artikkelin maagisen luvun! Sen kunniaksi julkaisemme jo vuoden 2013 kolmannen haastattelun blogin 200. artikkelina!

Tällä kertaa sydämensä ja sanaisen arkkunsa ääninäyttelystä avasi alan monitoimimies Antti L J Pääkkönen! Pitkässä ja eksklusiivisessa dubbaushaastattelussaan Antti L J käy läpi ääniuransa vaiheita ensimmäisistä rooleistaan aina uusimpaan suureen ohjaustyöhönsä, Disneyn videopeliklassikko Räyhä-Ralfiin!

HUOM! Teksti sisältää ankaria juonipaljastuksia Räyhä-Ralf-elokuvasta, jos elokuva on sinulla vielä kokematta niin hyppää kyseinen kohta tekstistä yli! Osio alkaa Räyhä-Ralf-leffajulisteen kuvan kohdalta ja loppuu Pepi-koiranpentua esittävään kuvaan!

17 Antti L J

Antti L J:n ja Sisarusten lisäksi kuvaan pääsivät myös nokkaeläin Perry, Vader-possu sekä Paavo!

Miten päädyit dubbauksiin?

Antti LJ: Ensikosketukseni dubbaukseen oli Hopon poppoo -elokuva, muistaakseni vuonna ‘94 tai ‘95. Kävin testaamassa Maxin rooliin, en saanut sitä osaa mutta se oli ensimmäinen äänitestini ja siinä yhteydessä tutustuin Pekka Lehtosaareen. Nimeni oli jonkin aikaa suomalaisessa mediassa 90-luvun puolivälissä johtuen menneisyydestäni lastenlaulukilpailujen kanssa, ja joku oli saanut jossain päähänsä “hei, testataan tuo Antti L.J. Pääkkönen tähän rooliin myös”. Pääkkönen sitten testattiin rooliin, Pääkkönen ei mennyt läpi. Ajattelin itse silloin “okei, se oli siinä, minusta ei ole dubbaajaksi”, mutta kaksi vuotta myöhemmin tuli uusi tilaisuus vastaan, kun tuli Disneyn Herkules. Ymmärtääkseni Wernellä oli kysytty Tenavatähtiä aikanaan juontaneelta Seppo Hovilta “Hei, sinä kun tunnet noita muksuja, niin suosittelepa jotain nuorta tenoriääntä, kun tässä on laulukin” ja Seppo oli jotenkin pudottanut meikäläisen nimen. Lähdin sitten Lapualta vanhempieni kanssa Helsinkiin äänitestiin, biisiä oli harjoiteltu kotona muusikkovanhempien kanssa ja sitä tulin nimenomaan testauttamaan. Siinä sivussa tehtiin myös dialogitesti, joka meni läpi, Mika Turunen lauloi sitten sen kappaleen. Ymmärrän sen ihan täysin, koska olin kokematon jamppa ja se biisi oli siihen aikaan juuri siinä rajalla – korkein sävel kyllä tuli, muttei kuulostanut ihan hyvältä. Jonkin verran kypsyyttä siihen tarvitaan – monestihan dubatessa on niin, että 16-vuotiaaksi hahmoksi ei välttämättä haluta 16-vuotiasta vaan nuoren kuuloinen 20-vuotias. Herkules-testi tapahtui kesällä ‘97, eli olin vielä 16 siihen aikaan, olen loppuvuoden lapsia.

Antti LJ - Herkules

Antti L J:n ääniura alkoi nuoren Herkuleksen roolista!

Nuori Herkules oli siis ensimmäinen ääniroolini, sen jälkeen ei tapahtunut mitään pariin vuoteen. Muistan käyneeni erinäisissä äänitesteissä muun muassa Leijonakuningas 2 -elokuvaan. Ehdin jo vähän unohtaakin koko dubbausasian ja olin aloittanut leffaopinnot Turussa syksyllä 2000, kun Werneltä tuli soitto – nimeni oli jäänyt sinne listoille kellumaan – ja sieltä sanottiin, että Disneyn Kaunotar ja Kulkuri -elokuvasta on tulossa kakkososa suoraan videolle. Alkuperäisessä versiossa oli jopa muutamia samoja ääniäkin kuin Herkuleksessa, nuoren Herkuleksen kappaleen laulanut Roger Bart oli myös Pepin lauluääni.

Siihen aikaan äänitestimateriaalit lähetettiin vielä huolellisesti etukäteen VHS:llä – sitähän ei ollut tietenkään piirretty vielä valmiiksi – samoin kuin repliikit ja nuotit. Niitä sai kaikessa rauhassa katsoa kotona viikon ellei puolikintoista. Sitten menin tekemään testin, ja sekä laulu- että dialogitesti menivät läpi.

Sitä seuraava olikin sitten Ice Age. Pauli Virta soitti kesällä 2001, hän oli kenties nähnyt minut Pepin roolissa. Puhe oli useammastakin proggiksesta, ja siinä yhteydessä mainittiin myös Ice Age. Blue Sky Studios oli siihen aikaan uusi ja tuntematon juttu, Ice Age -elokuvahan on niiden pioneerileffa. Oma ensireaktioni nimeen oli “Ice Age, ai vissiin jokin jääkausidokkari, okei”. Sitten menin Virran Sun Studiolle, Pekka Lehtosaaren pikkuveli Heikki Lehtosaari oli ohjaamassa. Minulle näytettiin testimateriaali kaikista kolmesta päähenkilöstä ja kysyttiin: “Antti, mikä noista hahmoista tuntuisi sinulle itsellesi hyvältä?” Olin siis tehnyt huimat kaksi dubbausroolia sitä ennen, ja mietin: “Okei, sapelihammastiikeri ja mammutti puhuvat ihan normaalilla tempolla, siihen periaatteessa pystyisin. Sitten on tuo laiskiainen, joka puhuu hemmetin nopeasti ja jolla on tuollainen ässävika, tuo ei minulta taitu.” Seuraavaksi tajusin, että se laiskiainen oli niistä kolmesta ainoa tenori, ja tiedän, etten ole mikään trailerispiikkeri. Sydän verta vuotaen, tietäen, ettei testi tule menemään läpi, sanoin: “Okei, testataan laiskiaiseksi.”

Istuin mikrofonin ääneen ja sain kuulla, että laitteet olivat sinä päivänä rikki niin, ettei pystynyt tekemään synkassa kuvan kanssa! Eli minulle ensin näytettiin repliikki, joka piti sitten sanoa tyhjän päälle ajatuksella “se voisi ehkä mennä näin”. Synkkaahan oli mahdotonta saada aikaan, ja ajattelin koko ajan: “Tämä lespaaminen on kauheaa ylinäyttelyä, tätä ei kuuntele erkkikään.” Sanoin testin jälkeen Lehtosaarelle: “Tiedän, ettette ilmoita jollen saa roolia, mutta mihin mennessä ilmoitus tulee, jos olen saanut sen, jotta tiedän sen menneen ohi, jos teistä ei kuulu mitään?” Se oli vissiin elokuuta 2001, luvattiin, että kuun loppuun mennessä tulee tieto.

Kuun loppu tuli, kuun loppu meni, mitään ei kuulunut ja ajattelin että okei, se siitä. Olisiko ollut syyskuun ensimmäinen tai toinen viikko, kun Lehtosaaren Heikiltä tuli puhelu, jossa hän sanoi: “Lähetettiin se sinun testisi Jenkkeihin, kovasti olivat tuottajat tykänneet hillitystä lespaamisestasi, tule vain siis tekemään se rooli!” Olin siinä vaiheessa ihan “Missä ihmeen ulottuvuudessa nyt eletään?!” Kyselin vielä myöhemminkin “Olettekos te nyt oikeasti varmoja, että haluatte minut laiskiaiseksi, kun en minä nyt ihan hirveän kokenut ole”, Heikki sanoi vain “Joo, usko nyt vaan, sinä olet se laiskiainen!” Sidin repliikit purkitettiin kahdessa päivässä. Nukuin sinä aikana Lehtosaaren olohuoneen lattialla.

Minulla on kolme kummipoikaa, joista vanhin oli noin kuusivuotias ensimmäisen Ice Age -elokuvan tullessa. Muistan, kun hän kyseli: “Hei Antti, kuinka sä siinä Ice Agessa pääsit sinne puuhun?” ja minä yritin selittää: “Eijei, en minä oikeasti ollut siellä puussa, vaan annoin vain äänen sille hahmolle.” Kummipoika jatkoi: “Niin… mutta kun sä siinä lopussa menit sillä lumilaudalla -” “Mä en mennyt sillä lumilaudalla, usko nyt!” “- niin menikö se lumilauta lujaa?” Hän kyllä ymmärsi aika nopeasti sen jälkeen, että kyseessä oli vain ääni.

Antti LJ - Sid

Ice Age -elokuvien Sid-laiskiainen yhä yksi Antti L J:n rakkaimpia äänirooleja koskaan.

Sid on kyllä loistava hahmo, hänellä on leffoissa monia kuolemattomia sitaatteja!

Antti LJ: Joo, silloin tällöin tulee vielä nykyäänkin vastaan tilanteita, joissa minua on pyydetty puhumaan Sidinä ihmisten kavereille puhelimessa.

Ice Age -elokuviahan on neljä, Sid on siis yksi pisimpään jatkuneista rooleistasi.

Antti LJ: Joo, ja oikeastaan aina, kun kysytään suosikkiroolia, kaksi on ylitse muiden: Sid ja Paavo Pesusieni. Ice Agesta on tehty neljä leffaa, ja Horton Hears A Who -DVD:llä on seitsemänminuuttinen lyhäri, jossa Sid esiintyy. Muistaakseni sillä mainostettiin tulevaa Ice Age kolmosta. Sitten on jouluspesiaali, joka dubattiin vuosi sitten ja joka esitettiin viime jouluna. Olimme kaikki siinä uskossa, että se olisi tullut edeltävänä jouluna, ja ihmettelimme, miten sille kävi. Hahmoa on siis tullut dubattua kuudessa eri asiayhteydessä. Aina kun Sidiä on ruvettu tekemään, fiilis on mikrofonin eteen astuessa ollut ihan kuin kotiinsa tulisi. Yritän olla rationaalinen ihminen ja tykkään analysoida asioita, mutta Sid vain tulee selkärangasta.

Sinä vain olet Sid.

Antti LJ: [Sidin äänellä] Nähtävästi kyl mä vaan oon se. [oma ääni] Se Sidin ässä on vähän sukua sille, että katsoin lapsena paljon Pulttiboisia, jossa Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala seikkailivat. Se ässä tulee jotenkin PPP:n hahmon matkimisesta, ilman sitä en olisi pystynyt siihen.

Näin kerran Sidin alkuperäisen näyttelijän John Leguizamon haastattelun. Oli jollain tapaa terveellistä nähdä, miten Sidin hahmo alun perin syntyi; Leguizamo oli ensin castattu rooliin ja vasta sitten oli alettu miettiä, miten hahmo puhuu. Sille oli mietitty paksua hessuhopomaista ääntä, mutta se todettiin toimimattomaksi. Sitten Leguizamo oli nähnyt luontodokumentin laiskiaisista, jossa kerrottiin, että ne varastoivat ruokaa poskiinsa, ja siitä hän oli keksinyt Sidin puhetavan.

Antti LJ - Jim

Koomisista rooleista tunnettu Antti L J on tehnyt myös dramaattisia hahmoja, joista tunnetuimpia on Aarreplaneetan Jim Hawkins.

Olit myös pääroolissa Disneyn Aarreplaneetassa, millainen kokemus se oli?

Antti LJ: Siitä on jo 10 vuotta, en edes muista, milloin olen viimeksi nähnyt sen. Aarreplaneetta oli neljäs dubbaustyöni, se tuli Ice Agen jälkeen. Olin ehtinyt lukea leffasta jostain Aku Ankan Omasta nurkasta jo vuosia aiemmin ja tiesin, että Aarresaaresta oli tulossa scifi-versio. Kun sain testinauhan käsiini, tajusin, että kyse ei ollut täydellisestä scifistä vaan scifi-fantasiasta, joka ei millään tavalla yritäkään olla totta tulevaisuudessa. On vanhoja puulaivoja, joiden perään on lyöty rakettimoottori. Olin aivan myyty tälle visuaaliselle ratkaisulle.

Jim Hawkins on yksi harvoja rooleja, joita olen saanut esittää ihan omalla äänelläni. Sellaiset ovat nykyään minulla harvassa. Ja tällaiset nuoret, ei-koomiset päähenkilöhahmot enää harvoin lankeavat meikäläiselle, nykyään olen aina se kylähullu. Ei siinä mitään, tykkään hirveästi tehdä komediaa, ja minua kiinnostaa koominen ajoitus ja se, miten komediaa tehdään. I embrace the fact, että saan tehdä Sid-laiskiaista tai Paavo Pesusientä.

Elokuvana Aarreplaneetassa tykkäsin hirveästi siitä, että vaikka se onkin ulkonäöltään scifi-fantasia, sydämeltään se on kunnon vanhanajan seikkailu, joka ei pyri olemaan ainakaan ensisijaisesti hirveän hauska vaan ennemminkin jännittävä ja vauhdikas. Muistan, kun roolin saatuani katsoin keskeneräistä tekijän kopiota, jolla aloin valmistautua rooliin. Leffa oli viidellä kelalla, ja niiden vaihtuessa VHS-nauhassa oli aina pieni tauko. Ensimmäisessä ja viimeisessä kelassa oli pelkkä dialogi, ei tehosteita eikä musiikkia. Koko loppukliimaksin näin ensi kerran niin, että oli pelkät mustavalkoiset ääriviivat, ainoastaan henkilöiden reaktiot, ja silti jännitin, miten tässä käy, hitsi kuinka hyvä toimintakohtaus, viimeiseen asti tiukille menee! Kovasti diggasin siitä.

Minulle oli varattu viisi sessiota dubbia varten, mutta olimme roolin suhteen aikataulusta edellä emmekä tarvinneet kaikkia varattuja päiviä sen tekemiseen. Rooli oli jollain tapaa helppo, vaikka hahmona Jim on hirveän erilainen kuin minä. Joku lehti halusi haastatella minua silloin ja kysyi, millainen rooli on. Vastasin, että Jimillä on pitkä ponnaritukka eikä isää, hän on äitinsä kasvattama ja kuitenkin selvästi tykkää harrastaa fyysisiä juttuja. Itse taas olen leffafriikki, joka ei harrasta mitään surffausta tai skeittaamista, minulla ei ole ponnaria ja isäni on yksi vahvimpia tukijoitani. Eli hahmo oli erilainen kuin minä ihmisenä, mutta puhetyyli oli suora ja helposti omaksuttavissa, joten sitä oli tosi vaivaton dubata. Kun leffa vihdoin tuli kankaille, se sai keskinkertaisia arvosteluja eikä menestynyt kovin hyvin, ja minua oikeasti harmitti. Tuntui kuin olisi täysillä ampunut 110% mittarissa kanuunalla ja ampunut vähän ohi.

Aarreplaneetta on meidänkin mielestämme aliarvostettu Disneyn klassikko, nykyisinhän sillä on kulttiseuranta. Sitä on kenties markkinoitu väärin aikanaan sen ilmestyessä.

Antti LJ: Voi ihan hyvin olla. Nyt kun miettii niitä rakettivoimalla kulkevia puulaivoja, jos nyt vasta tulisi sellainen leffa ensimmäistä kertaa, varmaan osaisin leffafriikkinä sanoa: “Tämä tulee menemään ohi, mutta tämä on kulttikamaa.” Niin selkeästi sen näkee, se visio on vain niin vinkeä.

Cilla: Lisäksi Jimin ja Silverin isä-poika-tyylinen suhde on poikkeuksellisen taitavasti toteutettu, se on oikeasti todella syvällinen elokuva.

Antti LJ: On aina mahtavaa, jos rupeaa tonkimaan ja löytää jotain! Toisaalta siinä on elämän oma pieni ironia ja suora leikkaus siihen, että sitä tehdessä ei ehtinyt miettiä mitään tasoja. Silloin mietti vain, että tämä repla pitää saada tehtyä, onko se sopivan mittainen, onko siinä volaa tarpeeksi, kuinka henkilön ohjaus, siis sopiiko se siihen.

Silloin en tajunnut sitä, mutta nyt kun olen 5-6 vuotta tehnyt itse dubbausohjauksia, niin tiedän, että koko ajan ohjaajan takaraivossa raksuttaa se, että aikataulussa pitäisi pysyä. Tuotannosta riippuen se on joskus helppoa, joskus se voi olla… ei nyt varsinaisesti raskasta, mutta esimerkiksi tv-sarjoja joudutaan tekemään hirveästi liukuhihnatyylillä. Eli ykkösellä sisään, parhaimpien kanssa kuuntelematta eli lausuu repliikin samalla kun kuulee ensimmäistä kertaa, saman tien katse äänittäjään päin että onko mitta hyvä, äänittäjä sanoo “odota, miikkaan tätä pari kolme freimiä, lyhennetään tuosta vähän taukoa, joo toimii, hyvä, eteenpäin ja seuraava”. Esimerkiksi Disneyn Finias ja Ferb -sarjaa joutuu tekemään vähän sillä lailla. Valitettava totuus, mutta usein budjetin koko vaikuttaa siihen kuinka monta studiotuntia on käytössä.

Antti LJ - Paavo

Omista äänirooleistaan Antti L J muistelee erityisellä lämmöllä myös eksentristä Paavo Pesusientä.

Mainitsit Paavo Pesusienen toisena suosikkirooleistasi. Millaista oli dubata sitä?

Antti LJ: Ensinnäkin Paavo Pesusieni oli hirvittävän opettavainen kokemus dubbaamisesta! Kun Nickelodeon halusi startata oman kanavansa Suomessa, SDI Media sai tehtäväkseen hoitaa koko homman, eli kutakuinkin kaikki silloiset Nickelodeonin sarjat piti tuottaa suomeksi. Dubbasimme Paavoa SDI Median ykkösstudiossa ja viereisessä studiossa työstettiin toista Nickelodeonin sarjaa. Tauoilla aina huomasi, miten viereisen studion väki tuli ulos enemmän tai vähemmän läkähdyksissä, ja me taas hihkuimme: “Voi kun taas sai freesisti nauraa tunnin verran, se on niin käsittämätön!” Jopa pelkkiä heittiksiä tehneet dubbarit kyselivät jossain vaiheessa, koska tulee lisää Paavo Pesusientä dubattavaksi, sitä kun on niin hauska tehdä.

Paanasen Juha dubbasi Paavon siihen elokuvaan, joka tuli omalla aikataulullaan ennen kuin sarja ilmiönä rantautui kunnolla Suomeen. Oli älyttömän hauskaa, että myöhemmin Julle löysi itsensä äänittämästä Paavo Pesusientä. Joskus kun Julle on tullut baarissa vastaan, on ollut kiva sanoa kavereille “Tiesittekö, että tässä baarissa on tällä hetkellä KAKSI Paavo Pesusientä?”

Jullella on fantastinen huumorintaju, hän haluaa aina heittää hyvää läppää. Paavon tapauksessa se johti siihen, että jos sarjassa oli repliikki, jossa ei vitsiä ollut, mehän kehitimme siihen sellaisen, jos aikataulu suinkin salli. Pari kertaa tuli heitettyä niin hyvää läppää, että Julle oikeasti putosi tuolilta naurunsa takia.

Pesusienessä opin sen, ettei repliikkiä välttämättä tarvitse katsoa, ennen kuin se dubataan. Sen kanssa ajateltiin “Nyt sitten huolellisesti, tämä on kuulemma legendaarinen hahmo, tämän kanssa tehdään hyvin töitä!” Jossain kakkosjakson puolivälissä Julle sitten sanoi: ”Tota, Antti, kokeilepa tehdä suoraan vaan!” Silloin sen oppi. Toisaalta olin pitkin matkaa ihan Herkuleksesta asti opetellut sitä, lausuin repliikit samaan aikaan jo kuunnellessa. Periaatteessa se oli jo tutuksi tullut tapa, mutta Paavossa tuli todistettua, että niin on mahdollista tehdä valmista jälkeä. Esimerkiksi Finias ja Ferb -sarjassa Tollontyötä dubbaava Jaakolan Antti tekee liki kaiken ykkösellä vain, jos jokin onnahtaa niin otetaan uusiksi.

Mihin aikaan dubbasitte Paavo Pesusientä?

Antti LJ: En tiedä, mikä Pesusienen tilanne on nyt, mutta sitä oli sata jaksoa, kun aloimme dubata sitä. Ensimmäiset 80 jaksoa dubattiin puolessa vuodessa. Se oli muistaakseni vuoden 2007 loppukeväästä jonnekin marraskuuhun, semmoinen puolen vuoden satsi tehtiin pesusieniä, noin parikymmentä jaksoa per kuukausi. Muistan vielä, että Ice Age -koulun läpikäyneenä minulle oli itsestäänselvyys, että Paavoa dubataan kokonainen päivä! Ajattelin: “Eihän tuommoisen kolmen tunnin session aikana pääse edes lämpimäksi, pitää olla kuuden tai seitsemän tunnin sessio, tässä on vielä paljon tehtävää, totta kai me tehdään!” Sitten tehtiin pitkiä päiviä Paavo-äänellä, loppupäivästä ääni oli vähän väsyksissä!

Paavon rooliin testattiin kolme henkilöä. Hahmo ei testin aikaan ollut minulle tuttu, mutta tiesin kyllä sen maineen. Sitä muistan ihmetelleeni, että Paavon äänitestiin ei kuulunut naurua, roolitus olisi nimittäin voinut mennä pieleen sen vuoksi.

Ja ihan hemmetin hauskaa sitä sarjaa tosiaan oli tehdä. Muistan, kun saatoin jonkun repliikin jälkeen kysyä, menikös tuo nyt vähän överiksi, ja Julle kikatti lasin takana: “Antti, tämä on hahmo, jonka kanssa ei voi mennä överiksi, se on looginen mahdottomuus!” Dubbasimme myös biisejä, joihin ei ollut nuotteja vaan pelkät sanat, joita monesti vielä piti ruuvata äänitystilanteessa uusiksi, kun huomattiin, että tavumäärä ei mene paikalleen. Ja tyylilajeja oli ihan laidasta laitaan: kantria, hevirokkia, stadionballadeja… Siellä oli yksi hiton hyvä stadionballadi, siitä me oikeasti mietimme “Tämä on NIIN Aerosmithiä, nyt on kyllä hyvä biisi!” Lauloimme sen, mutta lopulta telkkarissa biisistä soitettiinkin hahmon alkuperäisäänen Tom Kennyn laulama alkuperäisversio. Olimme kaikki nyreissämme siitä, koska sen eteen tehtiin paljon töitä.

Paavo Pesusienen kanssa tuli opittua yhtä sun toista. Paavo on minulle hirveän rakas hahmo, ja totta puhuen minulla on sitä ikävä! Sarjaa dubattiin puoli vuotta, siitä vuoden päästä tuli vielä yksi parinkymmenen jakson satsi, ja sen jälkeen ei olekaan kuulunut mitään. Sanna-oravan dubanneen Jenni Sivosen kanssa tavatessa emme koskaan tervehdi “Hei!”, vaan alamme heti huutaa karatehuutoja toisillemme.

Erikieliset Paavot kohtasivat yllättäen, kun sinä ja Tom Kenny teitte äänet viime marraskuussa julkaistun Angry Birds Star Wars -pelin traileriin!

Antti LJ: Se oli kyllä hilpeä hetki. Menin studiolle tekemään ääniä kyseiseen traileriin ja tuottaja sanoi, että sessioni jälkeen he ovat menossa toiselle studiolle, jossa saadaan satelliittiyhteys Tom Kennyyn, joka tulee myös tekemään pari ääntä. Muistan sanoneeni: “…Siis Tom Kenny? Tajuatteko te, mitä olette tehneet?!” ja tuottaja nyökytti: “Kyllä, meillä on kaksi Paavo Pesusientä tekemässä ääniä tähän traileriin.”

Kun sitten menin studioon herkuteltuani ajatuksella, sanoin äänittäjälle: “Jos menette studioon, jossa saatte yhteyden Tom Kennyyn, minä HALUAN, että lähetätte hänelle terveiset minulta!” Nauhoitin hänelle studiossa Paavo-äänelläni pienen englanninkielisen tervehdyksen, ja kun se Angry Birds -traileri tuli vihdoin ja viimein nettiin, Kenny puolestaan lähetti minulle Paavona samanlaisen vastatervehdyksen.

Nita: Teit Loraxissa hyvän roolin Kerskasena, vaikken itse elokuvasta pitänytkään.

Antti LJ: Se oli itse asiassa niitä harvoja tapauksia, kun olisin halunnut nähdä koko leffan etukäteen, mutta aikataulut eivät millään sallineet, joten tehtiin vaan repla kerrallaan. Kun näin koko lopputuloksen, olin vähän “Onpas rakenteeltaan kummallinen pätkä, kehen tässä katsojan pitää oikein samaistua, mitä häh?” Siinä oli kyllä paras biisi, jonka olen vähään aikaan saanut esittää.

Olit myös Rangossa, mutta nimesi oli vain Muissa rooleissa -listassa. Olitko siinä se piikkipiru? Aina ei luota omaan tunnistamiskykyynsä.

Antti LJ: Joo, se olin minä! Minulla oli siinä toinenkin hahmo, olin myös yksi niistä myyristä. Sen soundi ei loppujen lopuksi ole kaukana Paavo Pesusienestä, minulla on molemmissa kurkunpää samassa asennossa. Sekoilua nimien kanssa sattuu yhä minullekin – dubbauksissa olen ollut mukana vuodesta ‘97, vakkariporukoissa taas on tullut pyörittyä vuodesta 2005 eteenpäin muutettuani Turusta Helsinkiin ja ohjauksia olen tehnyt vuodesta 2007, mutta kyllä minäkin vielä monesti yllätyn siitä, että Helsingissä on yhä pahuksen paljon porukkaa, jota en tunne ollenkaan ja jonka kanssa en ole tehnyt töitä. Silloin tällöin omaa roolia tehdessä kysyn, kuka tuon ja tuon hahmon tekee, ja monesti vastaus ei tule äänittäjältä kuin pyssyn suusta, vaan hetken miettimisen jälkeen tipahtaa joku nimi, josta joudun toteamaan: “Aa, enpä ole tehnyt töitä hänen kanssaan aikaisemmin, en tunne häntä ollenkaan.”

Antti LJ - Rango

Vuoden 2011 Rango-hittielokuvassa Antti L J antoi äänen yrmeän äijäporukan iloluontoiselle piikkipirulle.

Olet esittänyt paljon koomisia ja oudosti puhuvia hahmoja. Onko se vaikeampaa kuin vakavampien hahmojen dubbaaminen?

Antti LJ: Siitä on sen verran kauan, kun olen viimeksi päässyt vakavaa hahmoa dubbaamaan… Mielestäni yksi tärkeimpiä hetkiä dubatessa on se, kun päätetään, kuka tekee minkäkin hahmon. Kun pääsee kunnolla ja huolellisesti panostamaan roolittamiseen, parhaimmillaan homma sujuu kuin leikkiä vain. Näin oli esimerkiksi Madagascarin pingviinejä tai Paavo Pesusientä tehdessä, voisin sanoa samaa myös Räyhä-Ralf-elokuvasta. Siinä tullaan vähän siihen, että alalla vain tiedetään, minkä sortin soundi keneltäkin lähtee, ja jos on epäselvää niin voi testata.  Tuotannon salliessa voi tehdä niinkin, että jos arvellaan jonkun handlaavan ehkä tietyn soundin, pistetään se siihen. Jos huomataan, ettei se ihan handlaa sitä, mutta tekee jotain sinne päin, voidaan kuitenkin päättää käyttää sitä. Nimenomaan niissä tuotannoissa, joissa budjetti sanelee sen, ettei ole paljon aikaa nassaroida siellä studiossa, pitää saada nopeasti valmista. Joka tapauksessa castaaminen on yksi olennainen hetki. Olen itse kolmekymppinen tenori, kyllä sen tietää, ettei minua voi castata tekemään 64-vuotiasta bassoa tai 21-vuotiasta sopraanoa.

Omista koomisista rooleistani olen huomannut, ettei minun yleensä kauaa tarvitse hakea oikeaa soundia. Pistäisin jonkin verran myös sen piikkiin, että tulen muusikkoperheestä, lauloin tiedostamattani suht sävelpuhtaasti jo pienenä – en todellakaan pidä itseäni minään Mozartin kaltaisena ihmelapsena, mutta olen osannut hahmottaa laulumelodian jo lapsena ja opin myös erottamaan englannin kielen eri aksentit hyvin nuorena. Luulen, että muusikkopohjalla on jotain tekemistä sen kanssa, että koomiset hahmot lähtevät minulta helposti – paljon on myös siinä, että hahmo on tehty jo jollain kielellä, ja sitä lähdetään positiivisessa mielessä “apinoimaan”.

Olen Rovion Angry Birds -projektien kanssa päässyt jonkin verran testaamaan sitä, millaista on lähteä tekemään ihan tyhjästä, kun ei ole mitään alkuperäistä ääntä, korkeintaan joku “puh, pah ja pöh”, jonka animaatio-ohjaaja on tehnyt merkiksi animaattorille yrittämättäkään näytellä. Kyllä sen huomaa, että on vaikeampaa, kun malli puuttuu.

Laulu on sinulla tosiaan vahva alue, ja olet laulanut muutamia kappaleita dubbausrooleissasikin. Millaiseksi prosessiksi koet laulujen dubbaamisen?

Antti LJ: Ne roolit, joissa olen päässyt laulamaan, ovat olleet sellaisia, että lauletaan itse siinä roolissa – totta kai pitää keskittyä siihen, että ollaan sävellajissa ja sävel tulee suht puhtaasti, jotta saadaan rytmi kasaan ja se kuulostaa hyvältä – mutta ei kuitenkaan saa unohtaa, että hahmon soundinkin pitää tulla messiin, ja se sallii monesti pienet epäpuhtaudet ja muut vastaavat. Sellaisia roolituksia minulle ei ole annettu, joissa pitää laulaa ihan tip top levykirkkaasti ja puhtaasti.

Mutta en ole kokenut vaikeina niitä tekemiäni laulurooleja. Korkeintaan sävellajien kanssa on joskus – olen tenori mutten ihan niin korkea, joten joskus joutuu repimään vähän stressiä siitä, että saa ihan ne korkeimmat ylä-äänet tulemaan. Esimerkiksi kun minua silloin kersana testattiin Herkulekseen, sen kappaleen kaikista korkein ääni oli sellainen, että sen kanssa piti erikseen tehdä töitä.

Kaunotar ja Kulkuri II -elokuvassa oli herkkä ensemble-biisi “Läheiset”. Muistan, että sen kappaleen vihoviimeistä ääntä piti hinkata, koska se oli ihan ylhäällä – jos olisi saanut tuutata sen täysillä, se olisi tullut ilman mitään ongelmia, mutta se piti vetää niin piano pianissimo korkealta ja silleen iloisesti ja näin~ Ja vielä äänessä muiden kanssa, sen pitäisi vielä sointunakin soida hyvin… Sen muistan olleen hankala, mutta ei kohdalleni muuten ole sattunut sellaisia hankalia pätkiä, joiden kanssa olisi joutunut hirveästi kiroilemaan ja kasvattamaan harmaita hiuksia. Tässäkin tullaan taas siihen, että sopiva biisi sopivalle tyypille.

Paavo Pesusienen piti laulaa aika paljon ja laidasta laitaan eri lajityyppejä. Muistan ajatelleeni “okei, tätä ei opeteta missään koulussa”, mutta minulla on pari oikein hyvää lukioaikaista kaveria, joiden kanssa tuli harrastettua Jim Carrey -, Looney Tunes – ja Jerry Lewis -tyylistä huumoria. Mietin: “Jos niitä kokemuksia ei olisi, tästä ei olisi tullut mitään.”

Antti LJ - Kerskanen

Lorax-elokuvassa Antti L J:n esittämä Kerskanen laulaa siitä, miten puiden kaataminen ei vahingoita luontoa. Niin.

Oletko ohjannut lauludubbauksia?

Antti LJ: Olen ohjannut, mutta minulla on jo niin hyvät tyypit studiossa, ettei heitä paljoa tarvitse ohjata. Sen puolitoista vuotta kun olen Finiasia ja Ferbiä ohjannut, minulla on ollut siellä Piispasen Pasi ja Jokisen Mikko miehinä ja naisina muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen. He ovat kaikki niin rautaisia pitkän linjan ammattilaisia, jotka tekevät koko ajan musiikkia työkseen, ettei minun tarvitse heille paljoa sanoa. Mieluummin jätän musiikin ohjauksen esimerkiksi Bäckmanin Markukselle tai Rengon Ullalle, he ovat mielestäni niitä, jotka ovat oikeasti hyviä ohjaamaan lauluja.

Miten muuten ryhdyit ohjaamaan dubbauksia?

Antti LJ: Siinä on sellainen hauska juttu, että Lehtosaaren Pekka ohjasi minua ensimmäisessä dubbausroolissani, ja kun noin vuosikymmen myöhemmin tuli minun eka dubbausohjaukseni, ensimmäinen, jota siihen ohjasin, oli Lehtosaaren Pekka! Se oli joku Disneyn konsolipeli, jota en ikinä nähnyt valmiina. Oli kesä 2007, olin just ohjannut kotikylään harrastelijanäyttelijöille kesän pääteoksen, josta olin ihan väsyksissä ja kesäloman tarpeessa. Sitten SDI Median Teittisen Jukka kysäisi: “Eihän sinua L J huvittaisi ottaa yksi konsolipeli ohjattavaksesi?” Olin vähän “…No piti kyllä pitää lomaa, mutta tarjoatko minulle ohjauskeikkaa? No mikä ettei!”

Siihen peliin piti kaivaa mahdollisimman monen Disney-prinsessan näyttelijöitä, Lehtosaaren Pekka kävi tekemässä siihen Tuhkimon Huli-hiiren. Siinä oli viisi Disney-prinsessaa pääroolissa, esimerkiksi Tuhkimoa esitti Anna Kuoppamäki ja Nina Tapio Arielia. Minulla on kyllä sellainen muistikuva, ettemme ihan kaikkia siihen saaneet takaisin.  Esimerkiksi Hantun Petri kävi tekemässä Sebastianin täyskaima-Pääkkösen sijasta, kun tämä ei juuri silloin päässyt.

Ensimmäinen pitkän elokuvan suomiohjaukseni oli Huisi hai. Sillä oli hyvä harjoitella, koska se oli selkeästi vähän yksinkertaisemmin piirretty, pienemmän budjetin elokuva. Kauhuskenaarioni olisi ollut se, että olisin saanut ison luokan laatuleffan hoidattavakseni, kokemattomuuttani tehnyt sen kanssa mitä teen ja sen jälkeen kuullut “Siis aivan ihana elokuva, mutta mitä tämä suomidubbaus yrittää olla?” Sen takia oli tosi kiitollista harjoitella Huisilla hailla. Siitä tulee muuten nyt suoraan DVD:lle kakkonen. Itse olin siinä tällä kertaa äänenä ohjaajan sijaan.

(Huom! Räyhä-Ralf-elokuvaa käsittelevä osio alkaa tästä, jos haluat välttää juonipaljastuksia niin kelaa alaspäin Pepi-kuvaan asti!)

Antti LJ - Ralf 01

Nita: Sitten viimeisimmästä ohjaustyöstäsi eli Disneyn Räyhä-Ralfista. Kun näin elokuvan toistamiseen, ymmärsin, miten hienon roolin Niko Saarela siinä tekee. Ihanan tunteikas nallekarhu!

Antti LJ: Kun teimme ensimmäisen parin-kolmen tunnin session, Niko paneutui hommaan niin, että oli nauhoituksen jälkeen ihan naatti, vaikkemme olleet vielä tehneet mitään toimintakohtauksiakaan. Tykkäsin hirveästi työskennellä Nikon kanssa. On aina tosi palkitsevaa tehdä sellaisten ihmisten parissa, joiden kanssa ei ole aiemmin työskennellyt. Siinä tutustuu uusiin tyyppeihin ja toimintatapoihin, uusiin tapoihin ajatella ja lähestyä roolia. Nikohan on vähän harvemmin dubannut, mutta hän on koulutettu näyttelijä jolla on pitkä historia TV-, leffa- ja teatteripuolella. Oli jotenkin hirveän terveellistä päästä tekemään sellaisen ihmisen kanssa. Olin heti vain niin myyty kun Niko teki ne leffan ensimmäiset voice-over -repliikit, ihailin sitä luontevuutta.

Casting-vaiheessa oli jonkin verran säätöä, ei pelkästään Ralfin vaan parinkin roolin suhteen. Niko oli kyllä käynyt mielessäni ohimennen, mutta sillä hetkellä oli käynyt noin tsiljoona tyyppiä mielessä. Sitten koordinaattori sanoi: “Entäs Saarelan Niko?” Mietin, että jos sekä minä että koordinaattori olemme tulleet ajatelleeksi Nikoa, lyödään ehdottomasti päät yhteen ja testataan Niko tähän. Niko oli kyllä mies paikallaan.

Nikon ja alkuperäisen John C. Reillyn soundeissa on omat pienet eroavaisuutensa. Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut, että vaikka voice matchin perään monesti kuulutetaankin, joskus on pidettävä mielessä, että katsoja kuulee hahmon suomeksi ja näkee, miltä hahmo näyttää, niiden pitää myös mennä yhteen. Tässä tapauksessa on hetkiä, jolloin oikeasti mietin, että itse asiassa kun kuuntelen Saarelan Nikoa, Ralfin pitäisi oikeasti kuulostaa tuolta.

Meidän näytöksissämme ei ole hirveästi naurettu ääneen, mutta ainakin yksi lapsi innostui tosi kovasti nähdessään ruudulla Sonicin. Kuka muuten oli Sonicin suomiääni?

Antti LJ: Tanskankieliseen versioon haluttiin julkkiscameoita pelirintamalta, ja Tanskan koordinaattori kysyi, onko meidän mahdollista tehdä joku vastaavankaltainen tempaus. Minähän en siis ole pelifriikki vaan leffafriikki, pelikulttuuri on minulle vieraampi. Siinä sitten tehtiin jonkin verran tutkimusta ja törmättiin muutamaan nimeen, joista todettiin, että nämä olisivat hieno nyökkäys pelifriikeille päin. Pelipuolelta tuli oikeastaan kaksi tyyppiä, Alex Nieminen ja Thomas Puha. Alex teki Sonicin ja yhden Sankarin duunin sotilaan, joka huusi tyyliin “Asento!”

Thomas Puha oli Kanon ja se kilpikonna Glen. Glen oli yksi parhaimpia vetoja, jonka olen kuullut joltakulta, joka ei ole dubbaaja, Puha vain vahingossa pudotti replansa niin hyvin. Se oli nimenomaan se “Ralf”-toteamus, muistan että tipahdin sille. Se meni ensimmäisellä otolla purkkiin.

Antti LJ - Ralf 02

Sokerihuuman hallitsijan roolin dubbasi Jarkko Tamminen, yrmeänä Väkevä-Bill-pastillina taas kuultiin Jukka Rasila.

Eniten pidimme Jarkko Tammisesta Karkkikunkun roolissa. Emme yhtään arvanneet, että Karkkikunkku olikin oikeasti Turbo, luulimme vain, että Jarkko on vetänyt jonkun heittiksen!

Antti LJ: Se on yksi hienoimpia loppunarutuksia, mitä Disney-elokuvissa on nähty. Sanokaa lonkalta, missä muussa Disney-leffassa ylipäätään on loppuyllätys.

Hieman samantyyppinen on Riemukkaassa Robinsonin perheessä.

Antti LJ: Jota en ole nähnyt, älkää spoilatko! Jutellaan siitä, kun olen katsonut sen.

Kohtaus, jossa Karkkikunkku vakuuttaa Ralfille pitävänsä Nellin pois kisoista tämän omaksi parhaaksi, on uskomattoman hyvä. Jarkko on niin vilpittömän kuuloinen, että katsojakin uskoo, vaikka tietäisi, että se on vale. Lisäksi hän ei vedä roolia yhtään yli, vaan on hillityn, suorastaan vakavan kreisi.

Antti LJ: Myös Karkkikunkun roolituksessa oli jonkin verran miettimistä. Hahmon alkuperäinen näyttelijä ei vedä roolia omalla äänellään, mikä on sinällään perusteltua kun tietää hahmon tarinan, siis että hän esittää olevansa jokin muu kuin mitä oikeasti on. Harkitsin rooliin aluksi muutamia näyttelijöitä, jotka olivat iältään jo valmiiksi lähempänä sitä ikää kuin Karkkikunkku teeskentelee olevansa. Pohjoismaiden Disney-dubbauksista vastaavalla Tanskalla on kuitenkin sellainen politiikka, että jos vanhempi näyttelijä esittää nuorempaa hahmoa, dubbaukseen otetaan joku, joka on lähempänä roolin kuin alkuperäisen näyttelijän ikää. Kerkesin olla hieman pulassa asian suhteen, mutta sitten kokenut koordinaattorimme ehdotti: “No kuinkas tuo Tammisen Jarkko?” Minulla rupesi päässä sätimään: “Hetkonen, alkuperäisen on tehnyt tyyppi, joka matkii vanhempaa, Jarkko on ammatti-imitaattori… miksen ole tajunnut tätä aikaisemmin?” Siis totta kai.

Toinen asia, josta päätin myös rohkeasti ammentaa, oli se, että tiesin Jarkon ohjanneen tosi paljon ja hänen olevan kokeneempi. Hänellä on hirvittävän hyvä tekninen lähestymistapa, lähestyä hahmoa muodon ja rytmin suunnasta ja näin. Kun aloitimme Jarkon kanssa, sanoin hänelle: “Tiedän, että olet kokeneempi tässä kuin minä, ja minä kyllä kuuntelen sinua, tehdään näin.”

Muistatko, oliko rooli vaikea, menikö sen tekemisessä kauan?

Antti LJ: Ei se sillä tavalla ollut. Kyllä sitä vähän haettiin, ja testiä tehdessä jonkin verran keskustelimme siitä, että hahmo kuulostaa vanhalta, mutta toivottiin, ettei se kuulostaisi ihan niin vanhalta suomeksi. Jonkin verran siis piti hakea, mutta koin, ettei se ollut Jarkolle mitenkään vaikeaa. Jos ymmärsin oikein, niin Karkkikunkun alkuperäisen näyttelijän puhetyylille on ihan oikea esikuva, Liisa Ihmemaassa -piirretyn Hullun hatuntekijän ääni Ed Wynn. Sehän ei kuulosta samalta suomeksi, mutta toisaalta se on eroavaisuus, jonka takia en ole yhtäkään yöunta menettänyt. Oli muuten hauskaa tajuta, että eka dubbausroolini on nuori Herkules, jota Jarkko esitti aikuisena, ja nyt ohjasin sitten Jarkkoa roolissa.

Antti LJ - Ralf 03

Putous-sarjasta tuttu näyttelijä Iina Kuustonen antoi äänen kilja-ajuriksi halajavalle Nelli Karamellille.

Iina Kuustonen on upea Nelli. Kohtaus, jossa Ralf tuhoaa Nellin auton, on sydäntäsärkevä.

Antti LJ: Minua kouraisi syvältä, kun näin sen kohtauksen ensimmäistä kertaa. Se meni joko ensimmäisellä tai toisella otolla purkkiin, Iina oli heti kärryillä sen suhteen. Iinahan oli minulle ihan selvä valinta ihan alusta asti. Traileri tehtiin väliaikaisilla äänillä, mutta kun näin Nellin siinä ja sain tietää, että alkuperäisen on tehnyt Sarah Silverman, ajattelin: “Tuohon profiiliin sopii tasan yksi mimmi Suomessa, tämä on niin selkeä tapaus, minä haluan Iina Kuustosen tuohon!” Iina oli ollut minulla aikaisemmin tekemässä heittiksiä Artturi Jouluun ja hän oli myös Happy Feet 2 -leffassa, joten tiesin, että hänellä on sinällään kokemusta dubbaamisesta. Pidin pääni Iinan suhteen alusta asti.

Jukka Rasila Väkevä-Billin roolissa oli huippu, emme kaikki heti tunnistaneet häntä.

Antti LJ: Rasilakin oli minulle heti selvä valinta. Myös hän teki heittiksiä Artturi Joulussa. Muistan, kun selitin hänelle Väkevä-Billin hahmon ja kuuntelimme ensimmäiset repliikit, ja kun Jukka alkoi tehdä niitä sillä monotonisella äänellä, minä vain tipahdin saman tien!

Myös Anna-Maija Tuokko oli hyvä Toffiina.

Antti LJ: Anna-Maija tavoitti Toffinan puhetyylin täydellisesti. Hän oli minulla ohjattavana myös Mars Needs Moms -elokuvassa – se on vähän omalaatuinen teos, mutta sille voisi ehkä kehkeytyä kulttisuosio seuraavan parinkymmenen vuoden sisään, ei yhtä iso kuin Aarreplaneetalle, mutta vähän pienempi. Anna-Maija oli minulla siinä messissä ja tykkäsin hirveästi tehdä töitä hänen kanssaan. Kun hän silloin tällöin tuli vastaan, hän kysyi aina, olisiko mitään dubattavaa, koska tehdään seuraavan kerran. Minulla ei ollut pitkään aikaan oikein mitään tarjottavana, joten oli kiva, kun törmäsin häneen Ralfin alla ja saatoin virnistää iloisesti. Hänellä on ehkä parikymmentä repliikkiä, mutta olin hirveän tyytyväinen, että sain Anna-Maijan siihen rooliin.

Ilkka Villi oli kiva yllätys Markowskina, hän ei ole juuri tehnyt dubbauksia.

Antti LJ: Ilkka on jonkin verran tullut vastaan dubbausstudioilla. Hän oli kyllä niin selkeä tapaus – kun toivottiin pelityyppejä messiin, laskin heti yhteen yksi plus yksi: “Okei, Ilkka Villi, josta Alan Wake on mallinnettu. Kohtalo selkeästi käskee, että hänet pitää saada myös tähän.” Mietin, että nimenomaan Ilkka Villin pitää dubata se hahmo, joka antaa Ralfille mahdollisuuden lähteä matkalleen. Hänellähän oli elokuvassa toinenkin äänirooli, se Sokerihuuman kuuluttaja, jolla on paljon vähemmän repliikkejä alkuperäisessä versiossa. Minä itse Marko Hartaman suomennosta adaptoidessani huomasin, että kuuluttajan on lausuttava ääneen myös ne kohdat, joissa Nellin sijoitus loppukisassa kerta kerralta nousee.

Antti LJ - Ralf 04

Elina Knihtilä ja Riku Nieminen lainasivat äänensä kovaakin kovemmalle kersantti Calhounille sekä optimitiselle Fiksari-Felix juniorille.

Fiksari-Felix on myös tosi onnistunut. Alun kohtaus, jossa Ralf yrittää tulla bileisiin, on älyttömän hauska.

Antti LJ: Tykkään hirveästi tehdä töitä Niemisen Rikun kanssa. Muistaakseni Hantun Pete oli se, joka tutustui Rikuun ennen kuin hänestä tuli koko kansan tunnettu Riku. Pete heitti Rikun dubbauskuvioihin, kun hän rupesi käyttämään Rikua omissa dubbauksissaan. Rikuhan oli minulla Artturi Joulussa, ja hän oli tosi kiitollinen Artturi Joulun roolista, koska kerrankin a) sai tehdä omalla äänellään ja b) sai tehdä yhtä roolia, ei vain kasaa heittiksiä. Artturi Joulu ja Räyhä-Ralf ovat ne ohjaukseni, joista olen tähän mennessä digannut kaikista eniten, mielestäni meillä on niissä ihan ”Kick-Ass cast” suomeksi, suurella lämmöllä muistelen niitäkin elokuvissa esiintyneitä näyttelijöitä, joita en nyt tässä erikseen maininnut.

Olemme samaa mieltä, Ralfista emme vaihtaisi ketään.

On niin absurdia jutella siitä nyt, kun elokuva on teattereissa ja suomenkielistä toteutusta on kehuttu arvosteluissa. Netissä tuli vastaan yhteensä neljä eri arvostelua, joissa on mainittu, osissa jopa enemmän kuin yhdellä lauseella, että tämähän toimii myös suomeksi. Yleensä on vain “suomenkielisestä toteutuksesta sen verran, että ei kuulosta samalta kuin alkuperäinen”. Totta kai tehdessä pyrkii tekemään kaiken niin hyvin kuin mahdollista ja antamaan kaikkensa, mutta kun ikinä ei tiedä, millainen siitä oikeasti tulee. Nyt tuntuu niin absurdilta jutella siitä, kun me vain teimme sitä samaa duunia, jota studiolla tehdään päivästä toiseen!

Mutta en missään tapauksessa koe, että voisin itse ohjaajana ottaa täyden kunnian onnistumisesta, koska minulla on ollut hyvä cast, joka on tuonut omia ideoitaan ja tarjouksiaan mukaan. Ja ylipäätään kaikki tekijät, jotka castin kasaamiseen ovat vaikuttaneet. Päärooleihin pitää aina testata, mutta esimerkiksi Disneyn kaltainen firma haluaa, että pienempien “B-roolien” nimet hyväksytetään. Ralfin suhteen näitä sivurooleja oli poikkeuksellisen paljon, ja Disneyn edustajat halusivat joka ikiseen eri tyypin. Niin sanotuissa normaaliolosuhteissa olisin antanut siitä sivuroolilistasta ehdottomasti enemmän rooleja samoille tyypeille, juuri noille kokeneille heittisten tekijöille. Mutta tässä haluttiin toisin, ja hetken asiaa mietittyäni ymmärsin, mitä siinä ajetaan takaa, ja mietin “Selvä, käytetään nyt ne kaikki hyvät tyypit, mitä tiedetään”. Väitän, että tuo Disneyn politiikka sivuroolien suhteen myös näkyy lopputuloksessa. On useimmin eri osien summa, että elokuva on saatu toimimaan niin hyvin suomeksi.

Vaikeat pelitermitkin olivat kääntyneet elokuvassa aika näppärästi.

Antti LJ: Isoin huolenaihe minulla sen suhteen oli beacon-sanan kääntäminen, koska jos sen kääntää majakaksi, se ei avaudu suomalaisille yhtä helposti. Esitin tilanteen paremmin pelikulttuuria tunteville tuttavilleni ja kysyin, onko pelipuolella mitään omaa termiä beaconille. He sanoivat “Joo, kyllä sitä beaconiksi, pekoniksi tai peksuksi sanotaan”, ajattelin että ihan hauskahan se kyllä olisi, mutta ei sekään ihan riitä. Sanoin heille myöhemmin, että olen päättänyt kääntää sen “kutsuvaloksi”, koska pikkukatsojille pitää tehdä selväksi, että se on hyönteisiä houkutteleva valo, eikä niinkään että se on tornin muotoinen rakennelma, joka muistuttaa majakkaa. He totesivat siihen hyvin: “Joo joo, me olemme pelipuolella tottuneet siihen, että käännökset vähän onnahtavat.”

Antti LJ - Pepi

Yksi Antti L J:n ensimmäisiä äänirooleja on sarjakuvista tuttu Pepi-pentu, joka seikkaili omassa elokuvassaan vuosituhannen vaihteessa.

(Räyhä-Ralf-juonipaljastukset loppuvat tähän!)

Mitä mieltä olet yleisesti Suomen dubbausskenen tasosta?

Antti LJ: Kautta linjan näkisin että Suomessa tehdään hyvää työtä dubbausten kanssa. Ylipäätään suomalainen mielenlaatu on semmoinen että duuni pitää tehdä huolella ja pieteetillä. Tällä hetkellä en tarpeeksi hyvin tunne ”pienempiä” yrittäjiä. Mutta ainakin niillä dubbausstudioilla jotka meikäläistä eniten työllistävät – eli SDI Media, Werne, Dubberman, Uptempo ja MakeVoice – pyritään hommat tekemään aina niin hyvin kuin tuotannon ja budjetin asettamissa rajoissa on mahdollista.

Mielestäni meillä on Suomessa kehittynyt semmoinen luottodubbariporukka – sen jäseniä onkin hankalampi rajata, se riippuu myös ajankohdasta. Mutta siinä on hirveän hyviä luottodubbareita, joiden nimet eivät ole niitä, jotka lyödään isolla julisteeseen houkuttelemaan yleisöä, ja jotka monesti aivan liian usein jäävät huomiotta. Senkin takia olen hirveän kiitollinen siitä, että esimerkiksi teillä on teidän bloginne. Joskus tulee vastaan sellaisia sankarisuorituksia, jotka menevät isolta yleisöltä ohi ja jotka joku kuittaa vain “No ei kuulosta samalta kuin alkuperäinen, tää suomidubbaus on taas niin karseeta”. Kun Simpsonit-leffa aikanaan dubattiin, sehän oli kiihkeimpien fanien mielestä pyhäinhäväistys…

Dubbaus oli jees, mutta siitä valitettiin, miksi se ylipäätään piti dubata.

Antti LJ: Niin, sehän on päätös, jota ei tehdä Suomessa, vaan sen tekee 20th Century Fox, joka haluaa maksimituotot ja siis dubbauttaa osan leffakopioista. Mielestäni siinä on aivan älyttömän hyvä cast, siis Paatson Rinna Bart Simpsonina, Hissu [Kari Hietalahti] Ned Flandersina

Mitä mieltä olet median suhtautumisesta dubbaukseen? Vaikka siitä on jo keskusteltu paljon.

Antti LJ: Muutenkin asia, jota olen miettinyt hirveästi tässä viime viikkoina Oscar-ehdokkaita katsoessani, on että niin moni asia maailmassa on kiinni asiayhteyksistä. Tekisi mieli sanoa, etten tiedä, mikä on elämän tarkoitus, mutta alan pikkuhiljaa aavistaa, ettei se löydy jutuista vaan juttujen välisistä asiayhteyksistä, mitä rinnastetaan mihinkin. Toisinaan tuntuu siltä että suomalaisessa mediassa suhtaudutaan automaattisesti dubbaukseen otsikolla a) Miksi tämä on pitänyt tehdä tai b) No kyllä me nyt tiedetään, että se on tehty vain lasten takia. Suhteessa siihen, kuinka hankalaa se on – Alkuperäinen ääni on tehty niin, että annetaan mikrofoni näyttelijälle ja pyydetään sanomaan repliikki. Sitten repliikille piirretään huulisynkka. Alkuperäinen näyttelijä miettii itse sen roolianalyysin, että se ajoitus voisi mennä näin. Ja kieli on yleensä vielä englantia, joka on tavumäärältään paljon lyhkäisempää kuin suomen kieli ja jossa on ihan omat populaarikulttuuriviittauksensa, meeminsä ja ajoituksensa. Ja ylipäätään kun hahmo sanoo lähikuvassa “Yes!” sillä on e suussa, suomeksi se on “joo” tai “kyllä”. Ja sama juttu toisinpäin, kun hahmo sanoo lähikuvassa “No”, se on suomeksi “ei”, se on vain fyysinen mahdottomuus. Ja kun työn tulos sitten näkyy kankaalla, jengi vain toteaa “Ei ole taaskaan onnistunut”, mutta kun ei ole mahdollista saada sitä toimimaan täydellisesti!

Having said that, sen jälkeen on kyllä kiva, kun se silloin tällöin mainitaan. Sydäntäni on kaikista eniten lämmittänyt se, miten hyvän vastaanoton Ralf on nyt saanut, ja kun eka Ice Age tuli, Ilta-Sanomien arvostelu mainitsi nimeltä sekä minut että kaima-Pääkkösen. Ja kolmas tapaus oli sinä päivänä, kun Herra Popper ja pingviinit tuli kankaalle. Leffa on ehkä joidenkin mielestä vähän keskinkertainen, Iltalehti antoi yhden tähden, Ilta-Sanomissa annettiin kolme tähteä, mutta molemmat olivat maininneet meikäläisen nimeltä. Ilta-Sanomissa oli vielä muistaakseni mainittu sekin, että suomenkielinen äänitys toimii yllättävän hyvin nimenomaan ollakseen liveleffa, että synkka pelaa tosi hyvin. Silloin tällöin tulee näitä hetkiä, että hitto vie, joku on hereillä.

Itse asiassa Artturi Joulun suhteen oli myös yksi tosi iloinen yllätys. Olin silloin Kanarialla keikkareissulla ja jotenkuten sain Suomen median arvosteluja käsiini. Jossain maakuntalehdessä arvostelija oli ollut niin hereillä, että osasi sanoa Artturi Joulun suomenkielisestä toteutuksesta: “Huomautettakoon, että ohjaajana on Antti L.J. Pääkkönen ja äänenä on Pekka Lehtosaari, ja yleensä tämä kuvio on ollut toisinpäin.” En muista sanatarkkaa sitaattia, mutta muistan, että näin oli sanottu.

Yksi taho, jolle haluaisin oikein isän kädestä selittää “Kattoh ny poika”-tyyliin on ne, jotka nimettömänä huikkivat jossain Suomi24:n palstalla “paska dubbaus” perustelematta. Okei, selitä tarkemmin, miksi paska? Jos tivaa, sieltä tulee vain “No kun on vain niin paska, ei kuulosta alkuperäiseltä.” Joskus huvittaisi näyttää että katsopas, me olemme täällä ihan toisten lainalaisuuksien alaisina kuin Jenkeissä, katso nyt mitä me tässä tehdään, ja jos nyt tämän kaiken jälkeen kysyisin uudestaan, niin mitä mieltä olet tästä dubbauksesta?

Film Horton Hears a Who

Antti L J dubbasi myös vuoden 2008 Horton Hears a Who -elokuvan nimihenkilön.

Kun kriitikoilta harvemmin tulee kiitosta, mikä dubbauksessa sitten on niin palkitsevaa ja koukuttavaa?

Antti LJ: Voin kertoa pari aiheeseen liittyvää anekdoottia. Kun ensimmäinen Alvin ja pikkuoravat -elokuva, toinen pitkä ohjaukseni, tuli teattereihin, minä ja pikkuoravat eli Jon-Jon [Geitel], Peetu [Petrus Kähkönen] ja Samppa [Samuel Harjanne] kävimme katsomassa leffan suomeksi, ja vieressäni istui äiti sekä kaksi lasta – heistä toinen oli aivan hellyttävä pieni poika, olisiko ollut neljä vuotta, minullakin oikein isälliset vaistot heräsivät. Semmonen pellavapäinen poika, jolla oli farkkuhaalarit ja jonka jalat eivät yltäneet lattiaan, kun hän istui siinä penkillä. Kun lopputekstit alkavat, ensimmäisenä kuulen siitä vierestäni, kun se lapsi sanoo “Mä tykkäsin!” Teki niin mieli sanoa “Tiedätkö kuule, keitä nämä sedät vieressäsi on?!” Jäimme katsomaan lopputekstit, tämä perhe menee siitä meidän ohi ja se äiti sanoo pojille “Kiitos, hyvää työtä olitte tehneet”. Harjanteen Samppa kääntyi minuun päin ja kysyi “Okei, mistä he tiesivät, keitä me olemme?” “Saatoin vähän sanoa niille…” Se oli hieno hetki.

Kaikista isoin kiitos, jonka olen dubbaamisesta saanut, liittyy Horton Hears A Who -elokuvaan. Se oli ensinnäkin tuotantona hankala, Rindellin Carla ja äänittäjä repivät hiuksiansa, koska materiaali päivittyi kolme kertaa äänittämisen aikana. Sitä ruvettiin tekemään johonkin aivan olemattomaan versioon, jossa oli vain liikkumattomia lyijykynäpiirroksia ja joihin Jim Carrey oli puhunut jotain. Huulisynkka oli siis mahdottomuus, ja repliikkejä lausuessa tiesi, että ne muuttuvat vielä lopullisessa versiossa. Ja minä olin koko ajan innoissani Hortonin hahmosta, “ Voi poijjaat, pääsen dubbaamaan Jim Carreyta!”

Hortonin tultua elokuviin minulle soitettiin yhdeltä jakomäkeläiseltä ala-asteelta. Sen koulun ylioppilaskunnan hallitus oli järjestänyt niin, että kevään viimeisenä koulupäivänä koko koulu menee elokuviin, ja elokuvaksi oli valittu Horton Hears A Who. Minulle soittanut opettaja oli kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja isäni entinen lauluoppilas, minkä varjolla koulu oli rohkaistunut pyytämään, josko tulisin puhumaan dubbauksesta semmoiset 10-15 minuuttia ennen leffan alkua. Sanoin, että sopii.

Saavuin Bristolille hyvissä ajoin ja katsoessani sitä porukkaa alan tajuta: hetkonen, nämä ovat siis Jakomäestä, eihän tässä ole mitään mahdollisuutta puhua niille tästä niin, että ne oikeasti jaksaisivat kuunnella. Oikein haistoin kaikki ne piilevät esipuberteettiset ongelmat ja kulttuurien yhteentörmäykset, joita sieltä oli nousemassa. Ajattelin vain “Hyvänen aika, nämähän teurastavat minut, ihan kuin teloitusryhmän eteen menisi.”

“Ja ennen kuin elokuva alkaa, teille tulee puhumaan Antti Pääkkönen!” Otan langattoman mikin käteen ja alan selittää: “Hei, olen Antti L.J. Pääkkönen ja dubbaan. Jos teillä on kysyttävää, kysykää pois, mutta nostakaa ensin kättä pystyyn – ahaa, siinä onkin yksi, mitäs sulla?” “Joo, koska tää alkaa?” “Alkaa ihan kohta, minä nyt selitän vielä vähän. Kun ohjaan dubbausta, saan aluksi sen tekstin ja rupean adaptoimaan – okei, siellä käsi ylhäällä.” “Mitä se adaptointi on?” “Selitän sitä tässä paraikaa. Sitten käyn tekstin läpi…” Kuulen, kuinka heinäsirkat soittaa kun ketään ei tunnu kiinnostavan. Ja kun ne eivät edes tajua kunnolla, mitä dubbaaminen on.

Vihdoin ja viimein jossain takarivissä rupeaa raksuttamaan, kun ihan takana Bristolin parvella nousee käsi pystyyn: “Joo tota, mitä muita hahmoja sä oot niinku dubannu?” “Noh, olen dubannut Aarreplaneetan Jim Hawkinsin, Kaunotar ja Kulkuri kakkosen Pepin, Ice Agen laiskiaista, Paavo Pesusientä…” Ja käsiä alkoi pompata pystyyn. “Puhu vähän niinku se laiskiainen!” “[Sidinä] No siis, sullon kauniit silmät.” Kaikki rupesivat kikattamaan, yhtäkkiä he olivat ihan täysin meikäläisen puolella ja käsiä on vain pystyssä. “Puhu lisää!” “Puhu lisää, puhu niinku se Paavo Pesusieni!” “[Paavona] No Paavo Pesusieni puhuu näin!” “Miten Horton puhuu?” “[Hortonina] No Horton olis vähän enemmän tälleen -” “Puhu vielä vähän niinku se laiskiainen!”

Loppupeleissä siinä menikin parisenkymmentä minuuttia, ja yhtäkkiä rupean itsekin tajuamaan ajankulun, elokuvateatterin henkilökunta odottaa. “Okei, vastaan kolmeen kysymykseen vielä.” “Puhu vielä kuin Pesusieni!” Eturivistä tyttö sanoo “Ethän laskenut tuota kysymykseksi vielä?!” Sitten sanoin: “Okei, tätä tämä dubbaaminen on, ruvetaanpa katsomaan tätä leffaa tästä.” Elokuva pistettiin pyörimään, ja totta kai halusin jäädä kuuntelemaan yleisön reaktioita, koska se oli ainutlaatuinen mahdollisuus ja tiesin, että takana on vielä vaikea projekti. Oli niin palkitsevaa, kun 20th Century Foxin logo tulee ja yleisö rupeaa jo taputtamaan. Totta kai siinä asiayhteydessä oli muutakin, se oli heidän viimeinen koulupäivänsä ja näin. Ja ne spontaanit aplodit, kun lopputekstit starttasivat.

Tähän tarinaan on sellainen jatkolisäke, että samana päivänä sattui olemaan ensimmäisen Sinkkuelämää-elokuvan kutsuvierasensiesitys, jonne olin jostain syystä saanut kutsun. En ole sitä sarjaa ollenkaan katsonut, mutta ajattelin, että on terveellistä katsoa muutakin kuin omia mieltymyksiä, joten menin paikalle hyvissä ajoin ja istuin peräpenkkiin. Porukkaa lappasi vähitellen sisään, kaikki VIP-vieraita valtavissa hatuissa, katsoin sitä julkimoporukkaa ja olo oli kuin kalalla kuivalla maalla. Sitten leffa alkoi ja minulla teki niin pahaa, muotinäytöstä toisen perään ja Louis Vuittonin laukkuja kahden ja puolen tunnin ajan. Ajattelin vain “Minä en kuulu tänne, haluan takaisin niiden jakomäkeläisten koululaisten pariin! Siellä on se todellinen elämä, siellä ovat ne oikeat ihmiset eikä täällä julkkiskerman keskellä!” Etenkin samalle päivälle osuessaan se kontrasti tuntui rajulta ja ajatuksia herättävältä.

Toinen, mikä on koukuttanut näihin dubbaushommiin on – en diggaa olla parrasvaloissa, mielestäni ne, jotka ovat parrasvaloissa kaikkien tuijotettavina, joutuvat koko ajan kiinnittämään huomiota itseensä ja jäävät jonkun roolin vangiksi… Minulla on jonkin verran tästä kokemusta, minulla oli jonkin aikaa iskelmälaulajan ura käynnissä, mutta tällä hetkellä tuntuu minulle sopivammalta että olen niistä hommista tämmöisellä pidemmällä tauolla. Mutta olen itse huomannut, että siellä vasemmalla takakentällä, jossa ei ole niin hirveitä odotuksia eikä paineita ja jossa oikeasti testaillaan asioita, on oikeasti paljon paljon hauskempaa. Esimerkiksi Hengen rooli Aladdin-musikaalissa oli alusta asti minulle sellainen “Hitto vie, haluan päästä kokeilemaan kaikkea, mitä olen miettinyt koomisesta ajoituksesta, komedian tekemisestä ja showjutuista!” Minua eivät siis kiinnosta hypetykset ja muut vastaavat, mitä proggis voi tuoda, minua kiinnostavat enemmänkin ne jutut itse. Minua kiinnostaa päästä sorvin eteen tekemään hyviä juttuja, ja diggaan siitä, että proggis tuo mukanaan mahdollisuuden uuteen proggikseen, että työ poikii lisää työtä. Paavo Pesusienessä oli sama juttu. Koko ajan sai olla testaamassa itseään, kuinka monirivisen repliikin pystyy vetämään yhdellä otolla kuuntelematta sitä, tai mitä älytöntä Paavo Pesusieni sitten tekeekään, saa jonkun itku- tai naurukohtauksen tai raahautuu junan perässä kaksi minuuttia. On vain se hullunkiilto silmissä: “Haluan testata, missä mun rajat menee, kokeillaan yhdellä otolla, jos ei mene niin tehdään pienemmissä paloissa!” Semmoinen jatkuva itsensä testaaminen ja uusien puolien löytäminen itsestään, sitä oikeasti tykkään tehdä, sen takia olen koukussa tähän juttuun.

Ja kun vuosien saatossa on tullut tietty terve rutiini dubbaamiseen ja roolittajilta saa sen hyvän palautteen että “hei, toimii”, se on iso kiitos, jonka kanssa on kiva elää. Olen havainnut, että nämä luottotyypit ja vakiokasvot ovat kaikki omalla persoonallisella tavallaan hyviä tyyppejä – eivät vain dubbaajat, vaan myös äänittäjät, koordinaattorit ja studiopomot. Ala on luonteeltaan jotenkin semmoinen, etteivät totiset torvensoittajat pysty siihen. Tämä homma vaatii kaikilta enemmän tai vähemmän huumorintajua, ja senkin takia tykkään tätä tehdä.

Suuret kiitokset ainutlaatuisesta haastattelusta! Tapansa mukaan Sisarukset pyysivät Antilta myös pieniä ääniterveisiä Afurekon lukijoille:

Antti L J kuulee aina mielellään palautetta omista ääni- ja ohjaustöistään, joten jos mielesi päällä on asiaa esimerkiksi Aarreplaneetasta, Ice Age -elokuvista tai Räyhä-Ralfin suomenkielisestä toteutuksesta, tässä on tilaisuutesi! Muistakaa välttää spoilereita!

Explore posts in the same categories: dubbaus, Lööpissä

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

18 kommenttia : “Lööpissä: ”No terve vaan, herra Moppi!””

  1. Wolf Says:

    Jee! En osaa sanoa mitään sisällöltään relevanttia, mut luin tän ihan liekeissä!

    Spesiaalikommenttina voisin sanoa Antille, että Kerskis oli hurjan hieno, oon sen ansiosta katsonut Loraxin suomeksi useita kertoja, vaikka nykyisin harvemmin suomidubbeihin paneudun.

    Vähän oon vieläkin järkyttynyt noista Wreck-it Ralphin nimikäännöksistä (Vanellopesta Nelliksi, nyyh), mutta ehkä helpottaa, jahka kuulen ne näyteltyinä… Iina Kuustosen suoritus kyllä kiinnostaa, koska Sarah Silverman jätti aika isot kengät täytettäviksi siihen rooliin. Iina taitaa olla aika nousussa nyt, sehän on Croodeissakin Eep ja vaikka mitä.

  2. Kuroken Says:

    Kirjoitan nyt blogiinne ensi kerran, vaikka olenkin seurannut blogianne jo varmaan parisen vuotta. Tämänkertainen haastattelu kun oli sen verran innostava ja puhutteleva että innostuin työntämään nenäni ulos yksityissektoristani ja tuomaan esille mietteitäni dubbauksesta ja dubbaajista.

    Eli itse asiaan. Antti LJ Pääkkönen on tosiaan Heikki Sankarin ja Kari Tammisen ohella yksi Suomen todellisista ääninäyttelemisen mestarinaamioitujista. Noiden ääninäytteidenkin perusteella olisi varmaan mahdotonta tunnistaa LJ:tä äänten takaa jos ei ennestään tietäisi kuka äänenä on. Ainakin noiden koomisempien roolien suhteen, sillä on kuitenkin todettava, että hieman vakavammat nuorekkaat LJ:n ääniroolit eivät ehkä ole tarpeeksi erottuvia toisistaan. Esimerkiksi tuo Aarreplaneetan Jim Hawkins ja Surf’s Up – elokuvan Cody Maverick eivät mielestäni erotu riittävästi toisistaan. Mutta kenties tässäkin on kyse enemmän itse rooleista kuin ääninäyttelyn tasosta.

    Räyhä-Ralf taitaa olla ainoa näkemäni Antti LJ Pääkkösen ohjaama dubbaus, tai ainakin ensimmäinen, ja itsekin voin omasta puolestani sanoa olleeni todella tyytyväinen dubbauksen tasoon. Roolitus oli todella onnistunut ja myös näytteleminen oli kohdallaan, joten tämän perusteella LJ on positiivisella tavalla näyttänyt kyntensä myös ohjaajana. Uskallan veikata, että Pääkkösellä on dubbausohjaajana loistava tulevaisuus edessään.

    Jatkakaahan samaan malliin, sekä Antti LJ Pääkkönen että Afurekon blogi😉

    (PS. Myös edellä mainituilla herroilla Sankari ja Tamminen voisi olla mielenkiintoista sanottavaa ääninäyttelemisestä ja dubbaamisesta *vink vink*)


  3. Jee jee, Pääkkönen! Kiva päästä kuulemaan hänestäkin enemmän.❤

    Pakko kyllä sanoa, että Paavo Pesusienen dubbaus oli aikoinaan aivan valtava järkytys! Vihasin suomidubbia, kun olin tottunut katselemaan sarjaa Neloselta englanniksi, eikä se tuntunut yhtään samalta suomeksi. Nyt suomidubbia enemmän katsoneena olen tykästynyt siihen kovastikin. Kyllä suomalaisetkin osaavat, kunhan heille antaa mahdollisuuden, eikä tuomitse suoralta kädeltä!

    Räyhä-Ralfista myös muutama sananen, vaikka näistä Twitterissäkin mainitsin. Roolitus meni kyllä ihan nappiin, ja mukana oli mukavan erilaisia näyttelijöitä. Dubbauspiireissä kun tuntuu pyörivän ne samat tutut äänet isoissa rooleissa, joten on aina virkistävää saada muitakin osaajia mukaan!
    Muutenkin hyvä tämä suomenkielinen versio. Käännös oli onnistunut, sillä mikään ei särähtänyt pahasti korvaan. Disney-leffojen suomidubit ylipäänsä on hyvin tehty. Harvemmin niistä löytyy valitettavaa. :3

    Pääkköselle vielä kiitos hauskasta haastattelusta! On aina kiva päästä kuulemaan näyttelijöiden ajatuksia roolihahmoistaan ja sitä rataa. Jatka samaan malliin dubbauksen parissa!

  4. pesusieni Says:

    Kiitos jälleen upeasta haastattelusta Afureko ja Antti!

    Mukava kuulla ääninäyttelijästä, jonka mielestä ääninäyttelijät ansaitsisivat enemmän huomiota, välillä tulee rivien välistä sellainen fiilis että osa porukasta on vähän ”noh tämä on tällaista sivuhommaa tärkeiden juttujen lisukkeena” ja itse on sitten että ”ja minä pöljä pidän tästä teidän sivuhommastanne…….”

    Itse olisin oikeasti iloinen, jos esim. suuren Disney elokuvan dubbauksesta näytettäsiin jotain ”näin tehtiin suomidubbi” – dokumentteja ja ääninäyttelijöitä haastateltaisiin tai olisi jotain ihan vaan kurkistuksia studioon jne. Ärsyttää kun suomessa pitää näin syvältä kaivaa tuota tietoa!

    Täytyypä mainita Paavo Pesusienestä; katselin sarjaa jo paljon ennen kuin siitä tuli oikein mitään Suomessa, nelonen näytti englanniksi joskus aamuissa ja tykkäsin kovasti. Sitten tuli Paavo Pesusieni -elokuva jonka dvd:n ominaisuuksia katsellessa törmäsin yllättäen suomidubbiin. Muistan kun kaverin kanssa leffan päätteeksi lähdettiin vitsillä katsomaan alkua suomeksi ja järkytys oli valtava, vaikka näyttelemisessä ei ollut vikaa, oli äänet täysin eri maata originaalin kanssa. Siinä meni tv aika nopeasti kiinni.

    Dubista jäi suuret traumat ja pitäydyin siitä lähtien aina englannissa, kunnes digiaika saapui, ja Nickelodeon alkoi näkymään. Sarjoista eniten halusin tietty nähdä Paavo Pesusientä, mutta sitäpä ei saanutkaan englanniksi, vaan vain pohjoismaisilla kielillä! Noh, hammasta purren katsoimme sitten kaverin kanssa sarjaa suomeksi ja jonkin ajan kuluttua oli pakko myöntää; tämähän toimii ja hyvin! Siinä sitten alettiin ihmettelemään, että miten me nyt tällaista silloin niin dissattiin, dubissahan on vieläpä molemmat Pääkkösen Antit! Vasta lähiaikoina kaivoin Paavo-leffan esiin ja tajusin, että siinä ääninäyttelijät tosiaan olivatkin erit kuin Nickelodeonilla. Kiitos siis loistavasta Paavo Pesusieni dubista, (leffadubbia kunnioittaen) jota sietää kuunnella aivan originaalin rinnallakin!:)

  5. Paula Laine Says:

    Kiitos tästäkin haastatelusta! Oli tosi mielenkiintoista lukea. Enpähän tienyt tuota Angry Birds Star Wars trailerijuttuakaan.

    Täytyy kyllä sanoa että Räyhä-Ralfin suomidubbi oli hyvin onnistunut. Afurekon poppoolle sanon että tsekatkaa Pom Pokon suomidubbi kun tämä Tenavatähti-Antti on siinäkin (plus Pekka Autiovuori!). Omasta mielestäni paras Ghibli-leffan suomidubbi.


  6. Kiitos Afurekolle tästä haastattelusta! Pääkkönen antoi mielettömän positiivisesti sympaattisen kuvan itsestään tässä haastiksessa; kerrankin dubbausammattilainen ei väheksy työtänsä. Tämän haastattelun ansiosta kävin katsomassa Räyhä-Rälfin suomeksi – ja positiivinen järkytykseni oli suuri kun Iina kuulosti Nellinä paljon paremmalta kuin alkuperäisääni. Hatunnoston arvoinen dubbaus muutenkin, sillä englanninkielisenä tekstittömänä versiona kaikki pelitermistö meni auttamattomasti ohi tämmöiseltä ei-pelaajalta – mutta suomidubissa mm. tuo ”kutsuvalo” avasi ymmärtämään juttua paremmin. Kiitos siis Pääkköselle ja Hartamalle – ja keep up the VERY good work!


  7. […] Bros. Animation -yhtiön Osmosis Jones vuodelta 2001 jatkaa tyylikkäästi perinnettä. Kuten eräs hyvä ystävämme leffan ytimekkäästi tiivisti: ”Olipa kerran elämä kohtaa Tappavan […]


  8. […] En ole vielä nähnyt itse elokuvaa, mutta Antti LJ Pääkkönen tosiaan pyysi minua tekemään siihen sen kenraali Hologrammin. Peli-ikäiset poikani ovat nähneet […]

  9. Aki Says:

    Jos seuraat vielä Afurekoa, Antti, haluan sinun tietävän tämän: Minä suorastaan jumaloin Paavo Pesusienen dubbausta! Unelmoin suomenkielisestä Paavosta siitä asti, kun ohjelma alkoi Nelosella ja tykästyin dubbaukseen heti, kun kuulin sen. Ihmettelen yhä miksi Nelonen esitti sarjaa tekstitettynä. TV-kanavat dubbaavat kaikki Transformersit sun muut taistelupiirretyt suomeksi, mutta Paavon lisäksi esim. Nakke Nakuttaja ja Väiski Vemmelsääri jätetään aina dubbaamatta, vaikka niiden sisältö on ihan lapsille sopivaa. Mistäköhän se johtuu?

    Kehaisempa tässä samalla myös Antin ohjaamaa Alvinin ja pikkuoravien dubbausta. Se on hienosti tehty! Petri Hanttu oli älyttömän hyvä Ianin äänenä. Ääni sopi täydellisesti hahmon ulkonäköön.

    Molemmat Antti Pääkköset ovat hyviä dubbaajia.


  10. […] kaikki innolla messissä ja vastaavat kysymyksiinne Fanfestissä! Olemme jokaista heistä jo jututtaneet blogissamme, halutessaan voi lukaista haastattelut läpi ennen tapahtumaa niin ei tule kysyneeksi […]


  11. […] Cillan, Nitan ja Myyn lisäksi pikkuveli Runo sekä alaa sisältä tunteva erikoisvieras Antti L J Pääkkönen! Terveisiä […]

  12. Laura Says:

    Löysin juuri äskettäin tän blogin kaverini suosittelemana. Ihan mielettömän siisti blogi. Musta tais just tulla vakituinen seuraaja🙂

    Ja tää haastattelu oli tosi mielenkiintoinen. Oon aina digannu Antin tavasta tehdä dubbeja. Ja tästä paistaa läpi, että hän todellakin on innoissaan siitä eikä vaan mikään turha sivuhomma.
    Oon itsekin sitä mieltä, että suomalaisille ääninäyttelijöille annetaan ihan liian vähän arvoa mediassa.
    Sitten jotain noista käsitellyistä leffoista:
    Aarreplaneetta on ehdottomasti mun suosikki Disney-leffa, enkä oo koskaan osannut päättää tykkäänkö enemmän alkuperäisestä vai suomidubista, koska molemmissa on omat huippuhetkensä ja jotkut kohdat on todella nerokkaasti lokalisoitu.
    Rupes oikeesti tekeen mieli kattoon Räyhä-Ralf suomidubilla nyt heti, oon nähnyt sen vain englanniksi. Mut hyvänen aika kun kattelee tota näyttelijälistausta ja sit vielä tyyliin Thomas Puha vetämässä sivuroolia, huh huh. Pelaajana arvostan.

  13. Ilona Says:

    Mä ite eksyin tälle sivulle ku katoin pikkuveljen huvikse Marvel Ultimate Spiderman maratoonia ja tunnistin Antin äänen erittäin monella hahmolla. Sitten vähän kiinnoistuin etsimään tietoja ja löysin tämän. Tämä oli niin mielenkiintoinen haastattelu, kun itse ihailen Antin ääntä ja hänen dubbaamia hahmoja (Antti on joka tapauksessa lempi ääninäytteliäni). Oli kiva kuulla Sidistä ja Paavosta kaikkea, kun olen odottanut jo kauankin sitä, että löytäsin sinun mielipiteitä hahmoistasi ja löytäisin netistä kun puhut niitä (sellaisia videoita löysin nimellä Fanfest 2013 ja ne olivat hulvattomiaXD) niin tätä kyllä ihan liekeissä lueskelinkin!! Ja muuten, tuo Tom Kenny juttu oli kyllä hulvaton:DD voin kuvitella jo Antin reaktion, kun ekaa kertaa kuuli asiastaXD

  14. Ilona Says:

    Ja muuten olen pettynyt siitä että Nickelodeon on lopettamut kanavansa Suomessa koska luultavasti sen takia Paavo Pesusientä ei enää tehdä sen kummemmin… Mikä harmittaa, koska itse rakastan Paavo Pesusientä ja muita hahmoja ja olisi kiva jos se vielä jatkuisi Suomessakin ja sehän olisi Antinkin puolesta kiva juttu jos sitä jatkettaisiin:)! Wikipedian kautta kuitenkin luin, että niitä tuottareita on tehty jo 8 ja Suomessa vaan dubattuna 4… Odotin alkuperäis määrää suureksi, mut en ihan niin suureksi!!
    Huoh… Ikävöin vain Paavoa kun sitä ei edes niin paljoa enää näytetä Nickelodeonin lakkauttamisen takia…

  15. ilkku nurme Says:

    Tosi kiinnostavaa tekstiä!!
    En itse kyllä tiennyt, että Antti ohjaa, ja varainkaan, että hän ohjaisi Räyhä-Ralfin!! Se on kyllä huikea elkuva, kun olen sen jo pari kertaa nähnytkin. Hyvää työtä!!
    En ymmärrä miten suuri osa suomalaisista vihaa dubbauksia, koska sehän on alunperin (ja oikeastaan vieläkin) ihan lapsia varten, jotka mielellään kuuntelee elkuvia/lasten ohjelmia oman äidinkielensä kanssa, ja jotka eivät osaa lukea.
    Ihan turhaa valittamista. Minä itse rakastan Suomi dubbeja, koska joskus ne ovat jopa parempia, kuin alkuperäinen!! Okei, voin kyllä sanoa, että osa Suomi dubbauksista on huonoja ja/tai eivät sovi siihen kyseiseen elkuvaan/ohjelmaan: kuten mm. Simpsonit ellkuvan Suomi dubbaus…

    Ja muuten, haluisin kuunnella tuon äänitervehdyksen, mutta se ei pelaa… Mitä pitäisi tehdä? Pitäisikö minulla olla WordPress käyttäjä?? Pls, some-one help me!! Haluisin niin kuunnella tuon Antin tervehdyksen:(

    • Nita Says:

      Kiitokset kehuista! Äänitervehdyksen pitäisi kyllä toimia ilman mitään kirjautumisia. Oletko kokeillut esimerkiksi vaihtaa selainta?


  16. […] elokuvan tekemisestä kertoivat pääosan esittäjä Henri Piispanen, dubbauksen ohjaaja Antti LJ Pääkkönen, blogihaastatteluista tutut Ossi Ahlapuro ja Pekka Lehtosaari sekä Myy. Kiitokset kaikille […]

  17. Lapislatsuli Says:

    Tuon Nickelodeonin lakkauttamisen takiako uusia Paavo-DVD:itä ei siis julkaista? Kysyin nimittäin SF Filmiltä milloin uusia Paavoja mahtaa tulla, ja sieltä vastattiin ettei ole näillä näkymin enää tulossa. Eiii, tahtoo lisää Paavoja! Suomidubbi on tosiaan aivan loistava, vaikka aluksi sitä vähän vieroksuinkin.

    Mainio haastattelu muuten! Mielenkiinnolla luin varsinkin kaikki Paavon dubbauksesta kertovat kohdat.

    Toivottavasti ei mene mainostamisen puolelle (?), mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin kokosin SpongeBob Wikiaan listan jaksojen suomenkielisistä nimistä, listauksen Suomessa julkaistuista DVD:istä ym.

    http://spongebob.wikia.com/wiki/Paavo_Pesusieni


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: