Kirjoittajan arkisto
26 toukokuun, 2017
Neljästä renessanssitaiteilijoiden mukaan nimetystä antropomorfisesta kilpikonnasta kertova Teenage Mutant Ninja Turtles on yksi nykyajan tunnetuimpia populaariviihteen tuoteperheitä. Kevin Eastmanin ja Peter Lairdin yksiosaisena parodiasarjakuvana alkanut konsepti nousi supersuosioon 80-luvun loppupuolella, ja teini-ikäisistä mutanttininjakilpikonnista on tehtailtu läjäpäin tv-sarjoja, kuusi elokuvaa, useita eri sarjakuvia, pelejä ja rajattomasti leluja. On suorastaan ihme, ettei ninjakilppareista ole Afurekossa kirjoitettu (no niin Nits) vielä ollenkaan, sillä kasvoimme 80-luvun piirrossarjan sekä 90-luvun leffatrilogian parissa, ja vanhoista NES-peleistä satuimme omistamaan sen paremman.
Puute korjataan lopulta, mutta versiolla, josta en ikinä uskonut kirjoittavani.

Pieniä juonipaljastuksia luvassa molemmista elokuvista!
(lisää…)
Kategoriat: Elokuvat, Pohdintaa, Syväluotaus, USA
Tags: Alan Ritchson, BoJack Horseman, Brad Garrett, Brian Tyler, Dave Green, Gary Anthony Williams, Jeremy Howard, Johnny Knoxville, Jonathan Liebesman, Kevin Eastman, Megan Fox, Michael Bay, Netflix, Nickelodeon, Noel Fisher, Pete Ploszek, Peter Laird, Shameless, Sheamus, Steve Jablonsky, Teenage Mutant Ninja Turtles, Teenage Mutant Ninja Turtles 2014, Teenage Mutant Ninja Turtles II: The Secret of the Ooze, Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows, Tony Shalhoub, Transformers, Tyler Perry, Will Arnett, William Fichtner
Comments: 4 kommenttia
25 maaliskuun, 2015
Olen viimeisten muutamien vuosien aikana katsonut yllättävän monta lyhytanimesarjaa. Niistä jokaisesta on löytynyt loistavia roolisuorituksia, mutta useamman lyhyen blogijutun sijaan päätin niputtaa katsomani lyhytanimet yhteen kokoavaan juttuun.
(lisää…)
Kategoriat: Anime
Tags: Akasaki Chinatsu, Chiba Shigeru, Free!, Fukuyama Jun, Gravitation, Hanae Natsuki, Hanazawa Kana, Hatano Wataru, Himegoto, Hirano Aya, Inori Minase, Inoue Gou, Ishikawa Kaito, Kawahara Yoshihisa, Kayano Ai, Kido Ibuki, Kugimiya Rie, Kuwahara Yuuki, Morikawa Toshiyuki, okiayu ryoutarou, Ono Saki, Oosaka Ryouta, Orenchi no furo jijou, Recorder to Randsell, Saiga Mitsuki, Saotome Yuka, Satou Satomi, Seki Tomokazu, Shimazaki Nobunaga, Shimono Hiro, Sin Strange+, Strange+, Super Seishun Brothers, Suzuki Tatsuhisa, Tonari no Seki-kun, Toujou Hisako, Tsuda Kenjirou, Uchida Maaya, Umehara Yuuichirou, Yamamoto Nozomi, Yanagita Junichi, Yukino Satsuki
Comments: Be the first to comment
11 elokuun, 2014
Mielessäni on jo jonkin aikaa kytenyt teoria, jonka mukaan ”japanilaiset saavat aina kaiken kivan”. Tuossa krääsän luvatussa maassa kun on jo kauan tuotettu mitä käsittämättömimpiä ja mielikuvituksellisimpia tavaroita löystyttämään ihmisten kukkaronnyörejä, ja houkuttimena toimivat niin suositut viihdesarjat kuin ihmisetkin. Esimerkiksi tyttöjen situation-levyjen (levyjä, joilla suositut miespuoliset ääninäyttelijät puhuvat kuuntelijalle) tarjonta on valtava: on muun muassa yandere-sarja (ihanat pojat puhumassa ilkeitä), butler-sarja (ihanat pojat puhuttelemassa kohteliaasti), pusu-sarja (ihanat pojat pusuttelemassa) ja kissasarjakin (ihanat pojat esittämässä kissoja) noin muutamia mainitakseni.
Pari vuotta sitten Japanin markkinoille tuli yksi uusi tytöille suunnattu levysarja, kun joku nero keksi pestata seiyuuskenen kuumimmat miesnimet laulamaan covereita tunnetuista Disney-lauluista.
Nauti rahoistani, Japani.

Disney Date ~ Koe no oujisama ~ Standard Edition
(lisää…)
Kategoriat: Disney Nostalgia, Musiikki, Seiyuu, Sound Only
Tags: Aladdin, Alice Nine, Aristokatit, Bambi, Bleach, Disney, Frozen, Fukuyama Jun, Furuya Tooru, Hagane no Renkinjutsushi, Han Keiko, Hidaka Noriko, High School Musical, Hirano Aya, Irino Miyu, Ishida Akira, Jimmy Cliff, Kaji Yuuki, Kaksin karkuteillä, kamiya hiroshi, Karhuveljeni Koda, Kaunotar ja Hirviö, Kaunotar ja Kulkuri, konishi katsuyuki, Kuwashima Houko, Lebo M., Leijonakuningas, Lilo & Stitch, Louis Armstrong, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Maija Poppanen, Mandy Moore, Midorikawa Hikaru, Miki Shinichirou, Mitsuya Yuuji, Monsterit Oy, Morikawa Toshiyuki, Morita Masakazu, Nakai Kazuya, Nalle Puh, Okamoto Nobuhiko, okiayu ryoutarou, Oliver ja kumppanit, Ono Daisuke, Orikasa Fumiko, Paku Romi, Peter Pan, Phil Collins, Pieni Merenneito, Pinocchio, Prinsessa Ruusunen, Richard Sherman, Robert Sherman, Saiga Mitsuki, Saint Seiya, Sakurai Takahiro, Seki Tomokazu, Shimono Hiro, Shingeki no kyojin, Shiraishi Satoru, SMAP, Song of the South, Sugita Tomokazu, Suwabe Junichi, Suzumura Kenichi, Tanaka Rie, Tarzan, Terashima Takuma, TOKIO, Toriumi Kousuke, Touch, Tuhkimo, w-inds., Yamadera Kouichi
Comments: 1 kommentti
14 tammikuun, 2014
Joskus tulee löytäneeksi jotain uutta ja ennennäkemätöntä täysin arvaamattomasta paikasta. Joskus se voi osoittautua upeimmaksi asiaksi, mitä on pitkään aikaan löytänyt.
Jokin aika sitten löysin jotain ennennäkemätöntä arvaamattomasta paikasta.
Selailin jälleen BL-listoja – sattuneista syistä kuitenkin poikkeuksellisesti ANN:n BL-animelistaa perinteisen Audiowikin sijaan. Kaksi varsin uutta OVA-animea kiinnitti listalta huomioni. Ne näyttivät visuaalisesti vinkeiltä, niiden toteutuksesta vastasi pääosin yksi ja sama henkilö ja niissä esiintyi ääninäyttelijöitä, joilta kuuntelen kaikki BL-roolit. Päätin tarttua tilaisuuteen.
Olin myyty noin kolmessa sekunnissa.
(lisää…)
Kategoriat: Anime, BL
Tags: Gankutsuou, Gonzo, Hoshi no koe, Kaji Yuuki, Kimura Ryouhei, Kono danshi ningyou hiroimashita, Kono danshi uchuujin to tatakaemasu, Meganebu!, Midorikawa Hikaru, Saint Seiya Omega, Sentai Filmworks, Shinkai Makoto, Studio DEEN, Yamamoto Soubi
Comments: 4 kommenttia
21 lokakuun, 2013
Kaikki tätä blogia lukevat taitavat jo tietää, että roolilistoilla on aina ollut meille suuri merkitys. Vaikka kulutamme animaatioita yllin kyllin teosten itsensä vuoksi, moneen sarjaan tai elokuvaan on tullut tutustuttua alun perin houkuttelevien ääninäyttelijöiden takia.
Itselläni viimeisimpiä tällaisia tapauksia on Disney Juniorilla tänä vuonna alkanut Sofia the First. Prinsessoista ja prinsseistä kertova sarja on ilmiselvä osa Disneyn prinsessafranchisea, mutta sen roolilista on vaikuttava. Mukana on monia tunnettuja ammattilaisääninäyttelijöitä ja lisäksi pari niin kovaa vierailevaa nimeä, että vastustelu oli täysin turhaa, vaikka kyseessä on pikkutytöille suunnattu sarja.
Ja kuinka ollakaan, pikkuprinsessojen ja -prinssien seikkailuja on ollut kerrassaan ihastuttavaa seurata! Sarjassa on suloisia hahmoja, toimivia käsikirjoituksia, hienoa musiikkia, upeita ääninäyttelijöitä ja tusinoittain kauniita prinsessamekkoja. Kyllä nyt prinsessasieluani hemmotellaan ja kunnolla.

(lisää…)
Kategoriat: TV-sarjat, USA
Tags: Animaaniset, Ariel Winter, Ashley Eckstein, Barbara Dirikson, Colin Ford, Darcy Rose Byrnes, Disney, Disney Junior, Greyn anatomia, Jake and the Never Land Pirates, Jennifer Hale, Jess Harnell, Jim Cummings, Julie Nathanson, Lea Salonga, Linda Larkin, Meghan Strange, My Fair Lady, Prinsessa Ruusunen, Russi Taylor, Sara Ramirez, Shoujo kakumei Utena, Sofia the First, Tim Gunn, Travis Willingham, Tress MacNeille, Tuhkimo, Wayne Brady, Young Artist Award, Zach Callison
Comments: 7 kommenttia
17 elokuun, 2013
Jatko-osat ovat nyt kuumaa kamaa länsimaisilla leffamarkkinoilla, ja myös moni viime vuosien animaatiohitti saa tänä vuonna jatkoa valkokankaalla. Myös hulppeista jatko-osistaan tunnettu Pixar on tarttunut jälleen nostalgiahaasteeseen, mutta jatko-osan sijaan kyseessä on poikkeuksellisesti studion ensimmäinen esiosa – vieläpä elokuvalle, joka ilmestyi alun perin 12 vuotta sitten. Miten vuoden 2001 Monsterit Oy -hittileffan päähenkilöt Masi Pallopää ja Tarmo P. Karvanen oikein tapasivat, ystävystyivät ja päätyivät lopulta pelottelualalle?
Teksti sisältää spoilereita juonen osalta!

Ensin OY, nyt YO!
(lisää…)
Kategoriat: dubbaus, Elokuvat, Uusinta uutta
Tags: Antti Pääkkönen, Dan Scanlon, Disney, Heidi Herala, Ilari Hämäläinen, Ilkka Villi, Inkeri Wallenius, Jussi Lampi, Kaksin karkuteillä, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Markus Bäckman, Mikko Kivinen, Monsterit Oy, Monsterit-yliopisto, Pixar, Räyhä-Ralf, Taisto Oksanen, Tuomas Uusitalo, Urhea
Comments: Be the first to comment
16 heinäkuun, 2013
Vuonna 2010 Illumination Entertainmentin hittianimaatio Itse ilkimys (alkup. Despicable Me) valloitti sydämet ympäri maailmaa. Seuraavat elokuvat eivät olleet aivan yhtä vakuuttavia, mutta toivo heräsi jälleen, kun yhtiö ilmoitti tekevänsä Ilkimykselle jatko-osan teatterilevityksineen päivineen. Itse ilkimys 2 olikin varmasti yksi kuluneen vuoden odotetuimmista animaatioelokuvista (myös Sisarukset odottivat sitä kovasti), ja ensi-illan lähestyessä keltaiset kätyrit valloittivat Internetin aina Helsingin Sanomien NYT-liitettä myöten. Millainen elokuva valtavan ennakkohypetyksen takaa lopulta oikein paljastui? Spoilereita luvassa!

(lisää…)
Kategoriat: dubbaus, Uusinta uutta
Tags: Al Pacino, Carl-Kristian Rundman, Chris Renaud, Illumination Entertainment, Itse ilkimys, Itse ilkimys 2, Jarkko Tamminen, Jarmo Koski, Katja Aakkula, Kristen Wiig, Kristiina Brask, Maria Takaki, Petrus Kähkönen, Pharrell Williams, Pierre Coffin, Sasu Moilanen, Tuotantotalo Werne, Tuuli Inkinen, Ville Haapasalo
Comments: 1 kommentti
24 toukokuun, 2013
Vaikka musikaaliset Sisarukset kuluttavat lähes minkälaista musiikkia tahansa, ei hiphop-musiikki ole koskaan erityisemmin iskenyt meihin. Vähän aikaa sitten Nita meni kuitenkin löytämään Internetin syövereistä levyn nimeltä Walt Disnizzle, jossa hiphopin rankka ajatusmaailma kohtaa Disneyn kuuluisat kappaleet herkullisin tuloksin. Yllätyksekseni huomasin koukuttuneeni levyyn jo ensimmäisen kuuntelukerran aikana, ja se soi vieläkin jatkuvasti musasoittimessani omana soittolistanaan. Miksi Disnizzle toimii niin uskomattoman hyvin?

(lisää…)
Kategoriat: Musiikki, Sound Only, USA
Tags: ARKHAM.p77, Bambi, Beyoncé, Biggie Smalls, Disney, DJ Muggs, Eminem, Jay-Z, Kaunotar ja Hirviö, Kolme pientä porsasta, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Maija Poppanen, Notre Damen kellonsoittaja, Peter Pan, Pinocchio, Pirates of the Caribbean, Richard White, Sick Jacken, Skinnyman, The Black Hole, Tony Jay, Viidakkokirja, Walt Disney, Walt Disnizzle
Comments: 4 kommenttia
26 huhtikuun, 2013
Disneyn 80-luvun hittielokuva Who framed Roger Rabbit on tunnetusti elämäni rakkain elokuvaelämys, ja siitä syystä minun on välttämättä hankittava myös kaikki elokuvaan perustuvat oheistuotteet. NES-peliversiota en sentään vielä omista, mutta muutaman vuoden metsästämisen jälkeen sain lopulta käsiini elokuvaan perustuvan suomalaisen satukasetin, jonka on tuottanut Kirjalito ja toteutuksesta vastaa alan armoitettu Matti Ranin vakiporukoineen! Miten on 80-luvun elokuvatapaus kääntynyt suomeksi alle tunnin mittaiselle lasten kuuntelukasetille?

Who framed Roger Rabbit, nyt myös kuuntelusatuna!
(lisää…)
Kategoriat: Sound Only
Tags: Anitta Niemi, Disney, Elli Castrén, Jukka Puotila, Kathleen Turner, Kirjalito, Kreivi Duckula, Laila Niukkanen, Matti Olavi Ranin, Matti Ranin, Pekka Autiovuori, Who Framed Roger Rabbit
Comments: 5 kommenttia
5 maaliskuun, 2013
Yksi nuoruuteni rakkaimpia animaatioelämyksiä on Apua! Olen kala, vuonna 2000 julkaistu tanskalainen seikkailutarina, jossa kolme lasta pääsee vahingossa tutustumaan merenalaiseen maailmaan. Suloisessa elokuvassa on hyvä tarina, ihanat hahmot, tarttuvaa musiikkia, kaunista animaatiota sekä läjä 90-luvun suomalaisen dubbausskenen huippunimiä. Mitä muuta voisin piirretyiltäni enää toivoa?

(Ruodin elokuvan juonen tekstissä melko täysin puhki, joten ebin spoilers luvassa.)
(lisää…)
Kategoriat: dubbaus, Elokuvat
Tags: Alan Rickman, Annituuli Kasurinen, Apua! Olen kala, Hannah Norrena, Hayashibara Megumi, Heikki Sankari, Irina, Jukka Rasila, Louise Fribo, Monty Python, Olli Parviainen, Ossi Ahlapuro, Petra Karjalainen, Petteri Halmela, Rauno Ahonen, Tanaka Mayumi, Terry Jones, Ulla Tapaninen, Veikko Honkanen
Comments: 10 kommenttia
Viimeisimmät kommentit: