Posted tagged ‘Tress MacNeille’

Sofia the First – pikkuprinsessojen maailmassa

21 lokakuun, 2013

Kaikki tätä blogia lukevat taitavat jo tietää, että roolilistoilla on aina ollut meille suuri merkitys. Vaikka kulutamme animaatioita yllin kyllin teosten itsensä vuoksi, moneen sarjaan tai elokuvaan on tullut tutustuttua alun perin houkuttelevien ääninäyttelijöiden takia.

Itselläni viimeisimpiä tällaisia tapauksia on Disney Juniorilla tänä vuonna alkanut Sofia the First.  Prinsessoista ja prinsseistä kertova sarja on ilmiselvä osa Disneyn prinsessafranchisea, mutta sen roolilista on vaikuttava. Mukana on monia tunnettuja ammattilaisääninäyttelijöitä ja lisäksi pari niin kovaa vierailevaa nimeä, että vastustelu oli täysin turhaa, vaikka kyseessä on pikkutytöille suunnattu sarja.

Ja kuinka ollakaan, pikkuprinsessojen ja -prinssien seikkailuja on ollut kerrassaan ihastuttavaa seurata! Sarjassa on suloisia hahmoja, toimivia käsikirjoituksia, hienoa musiikkia, upeita ääninäyttelijöitä ja tusinoittain kauniita prinsessamekkoja. Kyllä nyt prinsessasieluani hemmotellaan ja kunnolla.

Sofia the 1st - 00

(lisää…)

Disney Nostalgia: Tikun ja Takun Pelastuspartio

10 huhtikuun, 2010

Tervetuloa ensimmäisen Disney Nostalgia-sarjan osan pariin! Nimikkeen alle on tarkoitus listata Disney-yhtiön kuuluisia, nostalgisia ja fanien rakastamia elokuvia ja tv-sarjoja ja ruotia niiden syntyä sekä etenkin tehdä projektien parissa työskennelleitä ääninäyttelijöitä tutummaksi suomalaisille animaatioiden ystäville. Tarkoitus on myös esitellä ja vertailla eri maiden ääniversioita, mikäli mahdollista. Tiesin välittömästi, millä nimikkeellä haluan sarjan aloittaa. Kyseessä on 80- ja 90-lukujen taitteessa ilmestynyt piirrossarja, joka kohosi valtaisaan suosioon heti ensi-ilmestymisensä aikana ja jonka IGN tammikuussa 2009 nimesi maailman 60. parhaimmaksi piirrossarjaksi.

Chip ’n Dale Rescue Rangers / Tikun ja Takun Pelastuspartio

(lisää…)