Äänijälki – Jakso 32: Valon prinsessa (Avalorin Elena)

Afurekon Äänijälki-podcastin 32. jaksossa pääaiheena on Disneyn prinsessasarja Avalorin Elena. Puimme sarjan alkuperäisääniraitaa, sen käsittelemiä teemoja ja sen lyhyeksi jäänyttä suomenkielistä dubbausta – puhumattakaan Nitan pohjattomasta rakkaudesta kaikkien aikojen lempihahmoonsa Estebaniin. Lisäksi keskustelemme äänen elektronisesta muokkaamisesta äänityössä.

Äänijälki – Jakso 10: Se on nyt syksy (Peukalo-Liisa)

Afurekon Äänijälki-podcastin kymmenennen jakson pääaiheena on Don Bluthin epätasainen satuelokuva Peukalo-Liisa. Vilkaisemme myös, keille ääninäyttelijäpalkinnot jaettiin vuoden 2020 Emmy-gaaloissa. Lopuksi puhumme muutoksista suomalaisnaisten äänenkorkeudessa ja kolmen veteraaniseiyuun tekemästä animetunnaricoverlevystä FULL Kabs – Rejendo ni wa mada hayai!

Äänijälki – Jakso 7: Pariisin ihmekaksikko (Miraculous: Ladybug ja Cat Noir)

Afurekon Äänijälki-podcastin seitsemännen jakson pääaiheena on ranskalaisperäinen supersankarianimaatiosarja Miraculous: Ladybug ja Cat Noir. Lisäksi ruodimme termejä, joilla tapaamme luonnehtia äänen sointia ja sen muodostusta, ja luomme katsauksen ensimmäiseen pohjoissaamenkieliseen videopeliin. Hiljattaisissa käsittelemme crossover-tuotantoja Cyborg 009 VS Devilman ja Batman vs. Teenage Mutant Ninja Turtles.

Vanhanajan joulu: luukku 1

Ensimmäisessä joulukalenterissamme listasimme mieleenpainuvia nauruja, joita piirroshahmot ja ääninäyttelijät ovat suustaan päästäneet. Nyt ensimmäisenä adventtina saamme kuulla pari lisäesimerkkiä!

90-luvun toimintasarja Prätkähiiret (Biker Mice From Mars) pitää erityistä paikkaa suomalaiskatsojien sydämissä. Siitä saanee syyttää erityisesti sarjan vähintäänkin kyseenalaista dubbausta, josta on muodostunut legenda. Nyt ei kuitenkaan ole puhe klassikkosarjasta, vaan vuoden 2006 uusista Prätkähiiristä.

Uusi piirretty ei varmastikaan iske nostalgiahermoon vanhan tavoin, mutta meininki on ihan reteää. Plutolaisten sijaan prätkähiiret taistelevat tällä kertaa inhoja kissatronilaisia vastaan. Lalli Leipäjuuston paikkaa pahana bisnespamppuna pitää kuitenkin ihan kotoinen ihminen Rami Palkki. (Hahmon alkuperäisnimi Ronaldo Rump ei jätä epäselväksi, ketä hyvin ajankohtaista julkisuuden henkilöä hän parodioi.) Siinä missä kissatronilaiset ovat vakavasti otettava vastus, Palkki on tarinan koominen pahis, jolla on leveä perä, jäätävä tupee ja omaleimainen nauru.

Palkin paksu, korkea, katkonainen hohotus on juuri sopivasti niin ärsyttävä, että se muuttuu ratkihauskaksi. Palkin koikkelehtiessa ruudussa alkaa pian jo odottaa, milloin hän tööttää ilmoille naurunsa – samalla kun ei voi irrottaa katsettaan hänen muhkeasta takamuksestaan. Harmi kyllä röhötystä ei toisteta kovin usein, mikä on oikeastaan aika fiksua, koska siihen ei ehdi väsyä.

Alkuperäinen näyttelijä Jess Harnell tekee naurusta aika erikuuloisen kuin hahmon normaalista, koomisella aksentilla höystetystä puheesta. Suomidubbaaja Arto Niemisen suoritus on tasapuolisempi ja aivan yhtä hauska. Nauru jää silti mieleen kummallakin kielellä – kuten myös se hehtaaripeppu.

Nickelodeonin supertähti Paavo Pesusieni on ylitsevuotavan sydämellinen, mutta hieman omalaatuinen pesusieni. Hangon keksi -hymyn lisäksi hahmoa koristaa tämän nasaali puheääni sekä etenkin kimeä, mäkättävä naurutapa.

Paavon ääninäyttelijän Tom Kennyn mukaan naurulle haettiin vaikutteita Kippari-Kallen ja Nakke Nakuttajan kaltaisilta vanhojen aikojen piirroshahmoilta, joilla oli usein tarkoituksella hyvin ärsyttävä nauru. Tavoitteen voi sanoa osuneen nappiin – vaikka Paavon nauraessa tajuaa välittömästi tämän nauravan, ulos tuleva ääni ei muistuta juuri yhtään oikeaa naurua. Korkea mutta monotoninen sävy ja supernopea tahti tekevät naurusta hyvin keinotekoisen kuuloisen, mutta se sopii muutenkin hullunkuriselle ja eksentriselle Paavolle kuin nenä naamaan. Mäkätysnaurusta on kuultu komeita variaatioita myös sarjan eri dubbiversioissa (terveisiä Suomen Paavolle Antti L J Pääkköselle!).

Vaikka hullut ja mahtipontiset naurut ovat tuttuja etenkin animehahmoille, Paavo on malliesimerkki nykyajan länsimaisesta piirroshahmosta, jolla nauru on tärkeä osa hahmon persoonaa. Kuulitko naurun mielessäsi nähdessäsi yllä olevan kuvan?

Lööpissä: ”No terve vaan, herra Moppi!”

Ääninäyttelyblogi Afureko on ollut toiminnassa jo liki kolmen vuoden ajan, mutta häämöttävien synttäreiden lisäksi on nytkin syytä juhlia: blogimme on nimittäin saavuttanut 200 artikkelin maagisen luvun! Sen kunniaksi julkaisemme jo vuoden 2013 kolmannen haastattelun blogin 200. artikkelina!

Tällä kertaa sydämensä ja sanaisen arkkunsa ääninäyttelystä avasi alan monitoimimies Antti L J Pääkkönen! Pitkässä ja eksklusiivisessa dubbaushaastattelussaan Antti L J käy läpi ääniuransa vaiheita ensimmäisistä rooleistaan aina uusimpaan suureen ohjaustyöhönsä, Disneyn videopeliklassikko Räyhä-Ralfiin!

HUOM! Teksti sisältää ankaria juonipaljastuksia Räyhä-Ralf-elokuvasta, jos elokuva on sinulla vielä kokematta niin hyppää kyseinen kohta tekstistä yli! Osio alkaa Räyhä-Ralf-leffajulisteen kuvan kohdalta ja loppuu Pepi-koiranpentua esittävään kuvaan!

Antti L J:n ja Sisarusten lisäksi kuvaan pääsivät myös nokkaeläin Perry, Vader-possu sekä Paavo!

Joulutähtiin kirjoitettu: luukku 21

Kalenterin 9. luukussa ylistettiin näyttelijää Demashita! Powerpuff Girls Z -sarjasta, ja nyt on aidon ja alkuperäisen vuoro. Tehotyttöjen eli The Powerpuff Girlsin alkuperäiskielisessä versiossa nimikolmikon ääninä ovat aikuiset naisnäyttelijät, ja kolmikon tyttömäisimpänä jäsenenä Pipana kuultiin Tara Strongia, jolla menee tätä nykyä vahvasti My Little Pony: Friendship is Magicin pääroolissa. Wernen suomalaisdubbauksessa taas tyttöjen näyttelijöistä vain ikuisesti nuoren kuuloinen Kiti Kokkonen on aikuinen, ja Pipaa esittävä Annituuli Kasurinen oli dubbauksen aikaan kymmenvuotias.

Siinä missä Strongin sokerinen suloisuus on loppujen lopuksi keinotekoista, Kasurinen tuo Pipaan aitoa pikkutytön söpöyttä, jota on ihana kuunnella. Ääni käy jatkuvasti kestokykynsä rajoilla, mikä vain lisää aitouden tunnetta. Kasurisen ääni ilmentää loistavasti Pipan innokasta ja viatonta persoonaa, jolle väriliidut ovat yhtä tärkeä asia kuin hirviöiden pieksäntä. Hän jaksaa tuutata rooliinsa ehtaa tunnetta koko pienen lapsen voimalla, oli Pipa sitten pirteä, suivaantunut tai harmistunut. Ainoa moite tulee vaisuudesta jaksossa, jossa Pipa lyö päänsä ja luulee olevansa pahisapina Mojo Jojo, mutta sen antaa helposti anteeksi, kun Kasurinen on muuten niin luonnollinen. (Mojoahan hän siinä oikeastaan käytännössä esitti eikä omaa hahmoaan, ei siis kuulu tähän kalenteriin!)

Lisäksi on pakko kehua myös Antti Pääkköstä Tuusvillen pormestarina. Pääkkönen on dubbaajista käytetyimpiä, ja erityisen taitava hän tuntuu olevan kaikenlaisten hassujen äänien tekemisessä. Siksi häntä kuulee usein myös rooleissa, johon jokin omaperäisempi ratkaisu olisi kenties sopinut paremmin. Tuusvillen pormestari on kuitenkin nappiosuma, jossa Pääkkönen toimii mielestäni paremmin kuin alkuperäinen näyttelijä Tom Kenny. Hän tuo pormestarin toilailuihin juuri oikeanlaisen höpsähtäneen hulluuden, jota tulee ikävä aina, kun roolissa on joku muu. Kuunnelkaa tuota täydellistä, ratkiriemukasta uunoutta!