Äänijälki – Jakso 6: Pari sanaa lemmestä (Gravitation)

Afurekon Äänijälki-podcastin kuudes jakso juhlii Pride-kuukautta puimalla vuosituhannen vaihteen BL-hittianimesarjaa Gravitation. Samassa hengessä juttelemme indieanimaatioista Hazbin Hotel ja Helluva Boss. Lisäksi pohdimme koronapandemian vaikutuksia äänityöhön ja juhlimme Aoni Production -ääninäyttelijätoimiston viisikymppisiä.

Älisevä joulukalenteri, älähdys 19

Armoitetun eläinkunnan elävöittäjän, Nakao Ryuusein, suoritukset eivät tällä kertaa esiinny joulukalenterissa. Vaikka Weiss Kreuz Dramatic Image Album III: Schwarz Eins ja IV: Schwarz Zwei ovatkin pullollaan Nakaon huikeaa elämöintiä, annamme tänään tunnustusta hänen kollegalleen Matsumoto Yasunorille.

Weiss Kreuz -tuoteperheen antagonisteista kertovissa äänitarinoissa yliluonnollisilla voimilla pumpattu Schwarz-ryhmä saa peräänsä niin ikään joukon ESP-osaajia (pahisten pahiksia… eli hyviksiä?). Jengien ottaessa yhteen pahispoppoon naisvahvistus Silvia (Tomizawa Michie) runnoo miekan läpi Schwarzin yli-inhimillisen tappokoneen Farfarellon (Nakao) oletetusta sydämestä. Ylläri onkin suuri, kun mies kohta nousee jaloilleen ja palauttaa aseen ystävällisesti Silvialle – tai oikeastaan Silviaan.

Seuraava uhri on telekineetikko Sergei, jota esittää Matsumoto. Sergei luo ympärilleen sähkömagneettisen suojan, mutta sadomasokistinen Farfarello on harrastellut sen verran sähköshokkeja, että ryntää päistikkaa läpi voimakentästä. Seuraa hemaiseva kohtaus, jossa Farfarello repii Sergeiltä pään irti.

Matsumoton työskentely haastavassa ja taatusti käytännön kokeilujen ulkopuolella olevassa kohtauksessa on kouriintuntuvan hyytävää. Sergein turhat hapenottoyritykset nostattavat niskavillat pystyyn, ja hänen koristessaan viimeisiä uhkauksiaan Matsumoton ääni muuttuu ilmattomassa kurlauksessa täysin tunnistamattomaksi. Yökkäysreaktio on lähellä, kun sanat päättyvät hallitsemattomaan ölinään. Järki kuuluu pakenevan Sergein päästä, kun hän parahtaa vielä viimeisillä voimillaan ennen kohtalokasta rusahdusta.

Näyttelijä tuntuu jännittävän itsensä äärimmilleen kohtausta varten ja korisee yököttävästi itseään säästelemättä. Matsumoton suoritus on ehdottomasti vaikuttavin ääninäytelty kuolema, jonka olemme kohdanneet; se kuulostaa rumalta, brutaalilta, säälimättömältä ja tuskalliselta. Jos kohtauksessa olisi animaatio, olisi sen oltava näyttelijäsuoritusta vastatakseen niin kammottavan groteski, että kovavatsaisemmatkin järkyttyisivät ulos nahoistaan. Tällaiset tapaukset muistuttavat ääninäyttelyn vaikeudesta ja laajuudesta taitolajina, ja erityisesti siitä, kuinka mykistäviä parhaat suoritukset voivat olla.