Posted tagged ‘Gankutsuou’

BL: Kono danshi

tammikuu 14, 2014

Joskus tulee löytäneeksi jotain uutta ja ennennäkemätöntä täysin arvaamattomasta paikasta. Joskus se voi osoittautua upeimmaksi asiaksi, mitä on pitkään aikaan löytänyt.

Jokin aika sitten löysin jotain ennennäkemätöntä arvaamattomasta paikasta.

Selailin jälleen BL-listoja – sattuneista syistä kuitenkin poikkeuksellisesti ANN:n BL-animelistaa perinteisen Audiowikin sijaan. Kaksi varsin uutta OVA-animea kiinnitti listalta huomioni. Ne näyttivät visuaalisesti vinkeiltä, niiden toteutuksesta vastasi pääosin yksi ja sama henkilö ja niissä esiintyi ääninäyttelijöitä, joilta kuuntelen kaikki BL-roolit. Päätin tarttua tilaisuuteen.

Olin myyty noin kolmessa sekunnissa.

(lisää…)

Desucon 2012: BL-kuunnelmat vs BL-anime

tammikuu 8, 2013

Kesällä 2012 uskaltautuin ensimmäistä kertaa pitämään coniohjelman täysin itse, kun esittelin Desuconissa muutamia hyviä syitä tutustua BL-animen lisäksi myös BL-levykuunnelmiin. Levittääkseni ohjelman sanomaa mahdollisimman laajalle julkaisen nyt kyseisen ohjelman täällä tekstimuodossa näytevideoiden kera. Ohesta löytyy sama ohjelma myös Desuconin videotallenteena, jos lukeminen ei tällä hetkellä oikein nappaa.

Kuten nimestä voi päätellä, kysymys on jonkinlaisesta vastakkainasettelusta. BL-genren kahdesta sovitustavasta anime on yhä paljon kuunnelmalevyjä tunnetumpi, vaikka BL-levyillä on olemassa paljon vedenpitäviä avuja, joiden puolesta ne ovat vähintään yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin anime.

(lisää…)

Joulutähtiin kirjoitettu: luukku 17

joulukuu 17, 2011

Alexandre Dumas’n menestysromaania Monte-Criston kreiviä rakastaville Sisaruksille kirjaan pohjautuva Gankutsuou-anime oli pakko katsoa. Jos joku yllättyi, tunne oli ainoastaan iloinen, kun nimiroolin esittäjäksi paljastui Nakata Jouji. Tenkuu no Escaflownen Folkenista ja Majutsushi Orphenin Childmanista tutuksi tullut Nakata on paitsi rento jätkä siviilissä myös kovinta asiaa näyttelijänä. (Juonipaljastuksia seuraa!)

Jos Nakatan ääntä kuvailisi yhdellä sanalla, se olisi aristokraattinen. Hänellä on juuri oikeanlainen ääni ja karisma Monte-Criston kreivin rooliin. Vaikka Gankutsuou on muuten ottanut useita vapauksia, Nakatan kreivi on säilynyt juuri sellaisena kuin alkuperäisteoksessa: hän on eksoottinen, maailmaa (tai siis avaruutta) kiertänyt salaperäinen herrasmies, jonka mystiikka hurmaa jokaisen vastaantulijan. Erityisen kiehtovana häntä pitää nuori varakreivi Albert de Morcerf, joka on animeversiossa nostettu tarinan keskushenkilöksi. Pantavan seksikästä kreiviä kuunnellessa ymmärtää hyvin, miksi Albert niin ilmiselvästi retkahtaa häneen – kukapa ei retkahtaisi!

Seurapiirejä kohauttanut sulava aatelismies on kuitenkin vain naamio, jonka takana piilee katkera nuorukainen Edmond Dantés. Hän on luonut itselleen Monte-Criston kreivin identiteetin tavoitteenaan kosto niille, jotka aikoinaan lähettivät hänet syyttömänä vankilaan. Nakatan syvä, tumman siloinen ääni muuttuu verenhimoiseksi ja selkäpiitä karmivaksi kreivin hekumoidessa mehukkaasti kostosuunnitelmillaan. Tarinan opetus on kuitenkin, ettei kostosta saa hyvitystä, ja myös tämän traagisen puolen Nakata hallitsee erinomaisen liikuttavasti. Pahisnaurut ovat yhtaikaisesti vertahyytäviä ja pohjattoman murheellisia.

Koston turhuus konkretisoituu animessa aika kirjaimellisesti – Dantésin asema on seurausta diilistä Kyubeyn epämääräisen ranskaa puhuvan Gankutsuou-hengen kanssa. Sen ansiosta Nakata pääsee myös esittelemään ranskantaitojaan, joissa kuulee selvää kehitystä sarjan edetessä. Jälleen yksi esimerkki hahmosta, jonka roolituksen nähtyään ei voi muuta kuin todeta: ”Tietenkin, ei tätä kukaan muukaan olisi voinut tehdä!”