Uusinta uutta: Monsterit-yliopisto
Jatko-osat ovat nyt kuumaa kamaa länsimaisilla leffamarkkinoilla, ja myös moni viime vuosien animaatiohitti saa tänä vuonna jatkoa valkokankaalla. Myös hulppeista jatko-osistaan tunnettu Pixar on tarttunut jälleen nostalgiahaasteeseen, mutta jatko-osan sijaan kyseessä on poikkeuksellisesti studion ensimmäinen esiosa – vieläpä elokuvalle, joka ilmestyi alun perin 12 vuotta sitten. Miten vuoden 2001 Monsterit Oy -hittileffan päähenkilöt Masi Pallopää ja Tarmo P. Karvanen oikein tapasivat, ystävystyivät ja päätyivät lopulta pelottelualalle?
Teksti sisältää spoilereita juonen osalta!
Ensin OY, nyt YO!
Pixar on todistanut, että oikeasti hyviä jatko-osia on mahdollista tehdä – silloinkin, kun eri osien välillä on yli vuosikymmenen verran ikäeroa. Monsterit-yliopiston (alkup. Monsters University) kanssa pulju kuitenkin suuntaa menneeseen ja kertoo tarinan lapsuuden haaveista, niiden eteen raatamisesta ja oman itsensä löytämisestä.
Suloistakin suloisempi Masi tietää jo pienenä, että hänen tulevaisuutensa on hirviömaailman pelottamossa, jossa erityiskoulutetut kammotukset keräävät talteen sähköä pelottelemalla pieniä lapsia. Hän aikoo hankkia alan koulutuksen maineikkaasta Monsterit-yliopistosta, mutta varsin pian tulee jäätävä totuus vastaan: hillittömästä raatamisesta ei ole mitään hyötyä, jos naama ei ole tarpeeksi pelottava. Ja Masin pärstä aiheuttaa tunnetusti väristyksiä lähinnä söpöysmittarissa.
Opittavaa on kuitenkin myös nuorella Tarmolla, jota on siunattu niin kuuluisalla pelottelijaisällä kuin työhön sopivalla ulkomuodolla. Maine ja naamavärkki ovat kuitenkin tehneet hänestä laiskan ja omahyväisen, jolle katu-uskottava status ja kreisibilettäminen ovat teoriaopintoja tärkeämpiä.
Tähtioppilas Masi näyttää mallia pelotteluharjoituksissa.
Nuoret päähenkilöt ovat siis kuin kolikon kaksi eri kääntöpuolta, joilta molemmilta puuttuu jotain unelmatyön kannalta olennaista. Parivaljakon sukset menevät pahasti ristiin, kunnes koulun dekaani, legendaarinen kammotus Varjomaa erottaa heidät molemmat kammokoulutuksesta. Epätoivo uhkaa jo iskeä, mutta Masi keksii lyödä vetoa Varjomaan kanssa: jos hänen veljeskuntansa Outo Kappa onnistuu voittamaan osakuntien välisen Kammokisan, hän ja hänen ryhmänsä pääsevät takaisin kammokoulutukseen. Myös Tarmo näkee tilaisuutensa tulleen ja liittyy samaan ryhmään – löysällä hylkiöporukalla vain on edessään pitkä ja kivinen tie hirviökampuksen kingeiksi. Ja entäs se Masin ylisöötti naama?
Masi on luokkansa priimus, Tarmo ei omista edes kynää.
Sekä Disneyn että Pixarin mainostus on ollut viime vuosina melko harhaanjohtavaa – Tähkäpään trailerissa esiintyi itsekseen liikkuvia lonkerohiuksia, Urhean traileriin oli ängetty elokuvan kaikki vähäiset läpät kilttivitsiä myöten, Yliopiston mainokset taas olivat täynnä kouluperseilyä. Suurin osa mainoksista oli kuitenkin pelkkää hämäystä – elokuvassa on vain muutama lyhyt biletyskohtaus, eikä Masia tosiaankaan ripusteta kattoon diskopalloksi, vaikka hän naljailua saakin muilta osakseen. Myös varsinainen koulunkäynti jää itse elokuvassa melko vähäiseen osaan, suurin fokus on Kammokisassa ja sen voittamiseen tarvittavan ryhmähengen luomisessa.
Yllätyksekseni kuitenkin nautin elokuvan opiskelukohtauksista suuresti, kammokoulukkaiden koulunkäynti kun tuo mukavasti mieleen Tylypahkan umpikliseisen amerikkalaisen collegekulttuurin sijaan. Vaikka elokuvan kampus pohjautuu selvästi jenkkien koulumalliin, on hirviöiden maailmasta tehty niin omanlaisensa fantasiamiljöö, että kulttuurierot unohtuvat nopeasti. Olin todella helpottunut elokuvaa katsoessani, sillä pelkäsin Pixarin lähteneen aivan liian amerikkalaiselle linjalle yliopistoteemaisella elokuvalla, eivätkä perseilytrailerit auttaneet asiaa yhtään.
Aika hölmöä todeta tämä elokuvasta, jossa opetellaan säikyttelemään pikkulapsia, mutta Monsterit-yliopisto on oikeasti pelottava elokuva. Aika ajoin kammokoulukkaat esittelevät taitojaan erilaisissa testeissä, joiden tunnelma yltyy pahimmillaan hyytävän karmivaksi. Hirviöiden maailmassa pelottelu on monitahoinen ja arvokas ammatti, ja pelkän huutamisen sijaan kammotukset hyödyntävät työssään kaikkia klassisia kauhuelementtejä raapimisjäljistä tuulessa heilahtaviin ikkunaverhoihin. Pelko tuntuu pöksyissä asti etenkin Kammokisan viimeisessä koitoksessa (jonka aikana pitää lisäksi jännittää, kumpi joukkue voittaa) sekä lopun eeppisessä ryhmäsäikäytyksessä, joka on pomppivine sänkyineen ja mammaa hokevine nukkeineen kuin suoraan pahimmista painajaisista. Kyseisessä kohdassa säikyteltiin nimenomaan aikuisia, ja itsekin äänestysikäisenä vapisin penkissä kuin haavanlehti!
Masi ownaa.
Jos Oy oli enemmän Tarmon elokuva, on Yliopisto ehdottomasti Masin. Vihreä sisupallo kuvataan esiosassa suoranaisena amerikkalaisen ihanteen ruumiillistumana, joka raataa hiki hatussa unelmiensa eteen. Masilla on kuitenkin jalat hyvin maassa, sillä hän asettaa itselleen runsaasti korkeita vaatimuksia, mutta onnistuu oikeasti saavuttamaan ne: hän pääsee läpi yliopiston pääsykokeista, ahkeroi itsensä vuosikurssinsa priimusasemaan, luotsaa ryhmänsä Kammokisan voittoon ja tekee lopussa vielä postinjakeluennätyksenkin!
Masista on Yliopistossa onnistuttu tekemään todella tasapainoinen päähenkilö, koska hän ei vaadi itseltään kohtuuttomia, mutta ei myöskään yliarvioi omia kykyjään. Jos Oy:ssä ei jo käynyt ilmi, tehdään viimeistään Yliopistossa selväksi, että Masi on todella älykäs tyyppi, joka oppii nopeasti niin teorian kuin käytännönkin. Fiksu ja ahkera päähenkilö on virkistävää vaihtelua – itse ainakin olen jo lopen kyllästynyt niihin lukuisiin luuseritarinoihin, joissa päähenkilö saavuttaa tavoitteensa lähinnä tuurilla tai vahingossa. Ulisijapäähenkilöihin verrattuna Masi on ihailtavan määrätietoinen uravalintansa suhteen ja tietää tasan tarkkaan, että menestyksen eteen on tehtävä paljon töitä. Pumpulissa kasvanut Masi ei ole – hän on selvästi kokenut runsaasti vaikeuksia elämässään, mutta on oppinut pääsemään vastoinkäymisistä yli eikä anna niiden lannistaa itseään. Oy:ssä Masi oli jatkuvasti enemmän tai vähemmän hätää kärsimässä lapsiedesottamusten takia, mutta Yliopistossa hän on täysi badass, joka ei hätkähdä oikein mistään. Siinä meillä on oikeasti esimerkillinen päähenkilö!
Olenko sadisti, koska haluaisin tästä paidan?
Päähenkilöjenkin on kuitenkin oltava aina jollain lailla epätäydellisiä, jotta jäisi varaa hahmonkehitykselle. Vauvanaama ei ole Masin ainut ongelma, vaan hänellä on myös kovia vaikeuksia luottaa muihin ja tehdä yhteistyötä. Masi on lapsesta saakka jätetty porukan ulkopuolelle, joten hänellä ei ole ilmeisesti ollut koskaan varsinaisia ystäviä. Hän on kuitenkin selvästi sosiaalinen (muistatteko liikuttavat bussijäähyväiset hänen lähtiessään yliopistoon?) ja halajaa huomiota ja arvostusta siinä missä muutkin. Epäsuosittuna Masilla ei kuitenkaan ole koskaan ollut juuri muita kannustajia kuin itsensä, minkä johdosta hänelle onkin yliopistoon mennessä kehittynyt varsin suuri ego. Hän on kykyjensä arvoinen, mutta pyrkiessään takaisin kammokoulutukseen Outo Kappan kautta hän ei juuri ajattele ryhmän muita jäseniä, ainoastaan itseään.
Kisakoitoksen alku on kaikkea muuta kuin hehkeä, sillä Masi pomottaa armotta Outo Kappan muuta porukkaa ja Tarmo haluaisi epätoivoissaan vaihtaa koko ryhmän. Masin luottamuspula korostuu tiukassa tilanteessa, ja hän aikookin voittaa Kammokisan yksin, koska uskoo olevansa ryhmästä ainut, jolla on siihen mahdollisuuksia. Kisan voi kuitenkin voittaa vain joukkue eikä yksittäinen hirviö, ja lopulta Masi ymmärtää, ettei voi vain runnoa kisasta läpi omien lahjojensa avulla, vaan voittaakseen on koko ryhmästä koulittava kunnon kammotuksia. Teoriatuntemuksensa ansiosta Masista kehkeytyykin huippuvalmentaja ja hän treenaa pian veljeskuntansa jäsenistä varteenotettavia kisaajia. Koitoksen aikana Masi ja Tarmo lämpenevät niin muita ryhmäläisiä kuin toisiaankin kohtaan, ja voittoputken auettua Masi on niin vilpittömän ylpeä ryhmästään, että uskaltaa vaihtaa huoletta vapaalle.
Ahkeroimisesta huolimatta edessä on kuitenkin väistämätön pettymys. Kylmä totuus on Masille perinpohjainen järkytys, sillä hän on tottunut pääsemään yli kaikista mahdollisista esteistä keinolla millä hyvänsä. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin vika, jota ei voi korjata kovimmallakaan työllä. Hän on pystynyt paikkaamaan jopa Outo Kappan puutteita voiton saavuttamiseksi, mutta omaa ulkonäköään hän ei voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Masin tilanne on täten paljon raaempi kuin Tarmon, joka sentään pystyy pänttäämällä korjaamaan teorianpuutteen.
On varsin mielenkiintoista, että Masin ongelma on juuri esteettinen, sillä kauneus on aina katsojan silmässä. Elokuvan pikkutytöt pitävät ärisevää Masia vain söpönä, mutta useimmat lapset säikähtäisivät takuulla hengiltä, jos valtava silmä tuijottaisi keskellä yötä sängynpäädystä. Tekijöiden päätös johtunee siitä, että tarinan jatko ja hahmomallit olivat jo valmiiksi olemassa, joten Masista ei vain voinut tulla Yliopistossa ammattilaiskammotusta eikä pelottavamman näköistä. Kannatan aina sitä, ettei animaatioissa kaikki ole ilmiselvää pässinlihaa, joten olen iloinen, että Masin urahaaveet torppaa puhdas mielipidekysymys absoluuttisen totuuden sijaan.
Masin ja Tarmon yhteiselo ei meinaa aluksi oikein luonnistua.
Masi käy elokuvan aikana läpi jos jonkinlaisia muutoksia, mutta myös Tarmolle annetaan tilaa kehittyä. Itsekeskeinen öykkäri on jo melko kaukana Oy:n hellyttävästä nallekarhusta, mutta ajan myötä hän kiintyy kovasti Masiin ja muihin Outo Kappan jäseniin. Tarmon elämä ei loppujen lopuksi ole sen helpompaa kuin epäsuositulla Masilla – kuuluisasta nimestä ja laajasta tuttavapiiristä huolimatta Tarmon itsetunto on heikko ja hän on valmis turvautumaan jopa epärehellisiin keinoihin ollakseen muille mieliksi. Maineikkaan suvun vuoksi Tarmoon kohdistuu suuria odotuksia, joten hän piilottaa epävarmuutensa kovisimagon taakse eikä uskalla olla rehellisesti oma itsensä. Häntä ei ole kuitenkaan tuomittu epäonnistumaan, vaan hänellä on kaikki edellytykset ja mahdollisuudet odotusten toteuttamiseen. Alalle ei myöskään kukaan häntä pakota, vaan hän ihailee syvästi maineikkaita kammotuksia ja todella halajaa sellaiseksi itsekin.
Masi ja Tarmo eivät tule oikein toimeen aluksi, sillä Masin mielestä Tarmon huoleton asenne on epäkunnioittavaa ja Tarmon mielestä Masi on umpitylsä hikipinko. Toverusten jouduttua samaan pinteeseen molemmat ymmärtävät, että he tarvitsevat toisiaan voittaakseen. Ajan myötä Masi ja Tarmo myös huomaavat, etteivät olekaan niin erilaisia kuin luulivat olevansa – heidän vahvuutensa ovat eri ääripäistä, mutta kumpikin ihailee kammotustyötä ja pitää alan arvostettuja veteraaneja sankareinaan. Huono ensivaikutelma johtui lähinnä siitä, että heillä oli täysin eri käsitys siitä, miten ammattilaiseksi tullaan – kovalla työllä paikkansa ansainnut Masi luotti rehkimiseen, nimellä ja naamalla pärjännyt Tarmo taas käytäntöön. Kaksikon varsinainen ystävyys alkaa vasta elokuvan loppupuolella, mutta tulee kestämään vielä pitkään.
Masi koulii Outo Kappasta huipputiimiä.
Masin ja Tarmon veljeskuntaan kuuluu lempeä mutta höpsö aikuisopiskelija Don, kaksipäinen hirviö Turo ja Tero, pelottavan viaton Pöpi (paras lempinimi ikinä) sekä obskuuri ja sydämellinen Arvi. Outo Kappa on juurikin se umpikliseinen hylkiöistä koostuva luuseriporukka, mutta varsin mukava sellainen. He kaikki ovat aikanaan saaneet kenkää kammokoulutuksesta, mutta ryhmän yhteishenki on siitä huolimatta hyvin vahva ja kannustava. Yltiöpäisestä positiivisuudesta huolimatta heistä huokuu lannistuneisuutta – ryhmää on ilmeisesti haukuttu epäpäteväksi jo niin pitkään, että he ovat jo itsekin hyväksyneet sen, eivätkä loppujen lopuksi edes odota pärjäävänsä. Jokaisella on kuitenkin omat vahvuutensa, joita hyödyntäen heistä kehittyy Masin valmennuksessa oikeita ykkösluokan kammotuksia.
Dekaani Varjomaa, uusin Pixar-kuumotus.
Outo Kappan lisäksi tärkein elokuvan uusista hahmoista on dekaani Varjomaa. Tiukkaakin tiukempi nainen ei anna armoa kammokoulukkaille, joista ei työhön ole, mutta hänen toimintansa on loppujen lopuksi loogista – Varjomaa ei erota Masia ja Tarmoa koulutuksesta silkkaa ilkeyttään tai rähinöinnin vuoksi, vaan koska pojilla ei hänen mielestään ole edellytyksiä kammotustyöhön. Dekaani ei ole mielivaltainen tyranni, vaan hänellä on takanaan pitkä ja ansiokas ura niin kammotuksena kuin näiden kouluttajana. Varjomaa ei ole tottunut yllättymään, mutta jos hän jotakuta arvostaa, hän ei epäröi sanoa sitä suoraan. Piinkovan kuoren alla piilee hyvä sydän, minkä puolesta hahmo onkin Oy:n Rumiluksen täysi vastakohta.
Kuumottava ja auktoriteettinen dekaani on vaikuttavimpia Pixar-ilmestyksiä, sillä hänen hahmomallissaan on onnistuttu mahtavasti yhdistämään hillitty arvokkuus ja kammottava hirviömäisyys. Lopputulos on todella voimakas ja mieleenpainuva ja toimii kuin tauti. En todellakaan haluaisi olla hänen säikyteltäviensä listalla, hevosen kokoluokkaa oleva tuhatjalkainen sängyn vieressä kun aiheuttaisi elinikäiset traumat kenelle tahansa. Suurimman osan aikaa Varjomaa käyttäytyy rauhallisesti, mutta hänen olemuksessaan on samanlaista hiljaista jäätävyyttä kuin Lumikin äitipuolessa. Verenhyytymisvaara iskee viimeistään loppupuolella, kun dekaani lopulta ärähtää oikein kunnolla – ja miten vaikuttava ebin ryhmäsäikäytys onkaan, kun Varjomaan kivinaaman näkee ensimmäistä kertaa vääristyvän kauhusta!
Masi ja Räähkä pänttäävät fobioita testiä varten.
Esiosaksi Yliopistossa on lähes kokonaan uusi hahmokaarti, mutta muutamat cameovierailut ovat virkistäviä ja tarkkaan harkittuja. Yksi tutuista hahmoista on nuori Räähkä Poks, joka aloittaa kammotusopinnot Masin kämppiksenä. Pikku-Räähkä oli ehdottomasti oma suosikkini elokuvan sivuhahmoista, sillä ylipirteä, rillipäinen ja purppurahipiäinen liskohirviö on suloisinta ikinä! Masin ja Räähkän yhteisiä opiskeluhetkiä on ihana seurata, koska kahdella hirviöllä synkkaa aluksi niin valtavan hyvin (ja kaksi kampuksen söpöintä oliota samassa kuvassa saa moemittarini huutamaan).
Räähkän ruutuaika elokuvassa jää lopulta harmillisen vähäiseksi ja hieman yksioikoiseksi – syy liskon kaunalle Tarmoa kohtaan tulee kyllä tarpeeksi selkeästi ilmi, mutta olisin ehkä itse kaivannut vielä hiukan enemmän draamaa tarinaan. Sydänmattoa en tosin olisi ikinä itse keksinyt, mistä suuret propsit tekijöille!
Hirviöitä joka lähtöön!
Yliopistossa vilisee sankoin joukoin myös muita hauskoja sivuhahmoja – hahmokavalkadi ulottuu eri oppilaskunnista aina kirjastotätiin, jolle ei parane ryppyillä. Minua ilahduttikin erityisesti, miten paljon naispuolisia hahmoja Yliopistossa esiintyy, Oy:n vastaavat kun pystyi laskemaan yhden ihmiskäden sormilla. Uusista naishahmoista ainoastaan Varjomaa on suuressa osassa, mutta esimerkiksi Kammokisaan osallistuvista joukkueista puolet on sisarkuntia, ja naisväkeä vilisee muutenkin kiitettävästi kampuksella. Kaikkien elokuvan naishirviöiden hahmomalleja ei ole kerrankin turhia sievistelty, vaan usein naiset erottaa miehistä ainoastaan silmäripsien perusteella. Tätä minä kutsuisin jo tasa-arvoksi!
Esiosa asettaa aina jatko-osaa tiukemmat raamit elokuvalle, koska hahmojen tulevaisuus on jo valmiiksi selvillä. Johtuako siitä, että Monsterit-yliopisto on Pixarin ensimmäinen esiosa, mutta fanit olivat joka tapauksessa hyvin tarkkoina tarinan jatkuvuuden loogisuuden suhteen. Osa Internetin fanikannasta kiehui raivosta kun kävi ilmi, että Masi ja Tarmo tapaavat elokuvassa vasta yliopistossa – Masi kun toteaa Oy:n alussa Tarmon kadehtineen hänen kykyjään jo alakoulussa. Elokuvien loogisuus menee kuitenkin ristiin ainoastaan tuon yhden repliikin kohdalla, muuten ne loksahtavat yhteen moitteettomasti (tai ainakin niin näkymättömästi, ettei se haittaa katselukokemusta).
Räyh Omega Räyh, isojen poikien veljeskunta.
Oy:n suomidubin ohjaaja Markus Bäckman on vastuussa myös Yliopiston loistavasta suomiversiosta. Suomalainen roolilista oli positiivinen yllätys, sillä mukana on paljon näyttelijöitä, joita ei kuule ihan joka toisessa animaatiodubbauksessa. Oli mukavan virkistävää päästä kuulemaan hieman harvinaisempia talentteja, varsinkin kun kaikki suoriutuvat rooleistaan hienosti. Erityisesti jäi mieleen Pöpin suomiääni Tuomas Uusitalo, jonka tunnistin vasta nähtyäni elokuvan kaksi kertaa – Uusitalolla on varsin persoonallinen ääni ja hahmokin on hänelle tyypillinen, mutta hänen puhetapansa on Pöpin roolissa niin erilaista, että äänen tuttu pohjavire oli lähes täysin piilossa. Lisäksi nauroin katketakseni rapumaista Keke-hirviötä esittävän Ilari Hämäläisen tohelolle tyylille, joka oli juuri sopivan hullu! Myös näyttelijä Heidi Heralan roolisuoritus dekaani Varjomaana oli hiottu huippuunsa, ja hillitty ääni ja puhetyyli korostivat hahmon auktoriteerisuutta ja arvokkuutta entisestään.
Roolilistan yllättäjistä olin eniten innoissani Ilkka Villistä, joka näyttäisi olevan pikku hiljaa siirtymässä myös dubbauspuolelle. Räyhä-Ralfissa Villillä oli pari hienosti näyteltyä pikkuroolia, mutta Yliopistossa hänellä on iso sivuosa kovien jätkien Räyh Omega Räyh -veljeskunnan itseoikeutettuna Jonni-pomona. Roolitus on todella onnistunut, sillä hirviöksi hahmo on todella cool ja sulavaliikkeinen, ja Villin pehmeä ja tyylikäs ääni sopii hahmoon kuin nakutettu. Toivon todella Villin jatkavan työskentelyä äänipuolella, sillä miehellä on selvästi todellisia edellytyksiä alalle!
Myös kaikki Oy:stä tutut ääninäyttelijät ovat jälleen mukana vanhoissa rooleissaan. On todellakin nostettava hattua heille, sillä jokainen tavoittaa hahmonsa tutun äänensävyn niin hyvin, ettei millään uskoisi Oy:n ilmestyneen vuosikymmentä aikaisemmin. Taisto Oksanen on valloittavan suloinen pirteänä pikku-Räähkänä, mutta liskon suuttuessa äänestä kuuluu selkeästi vanha tuttu uhkaava sävy. Inkeri Walleniuksen Raisa-ääni on selvästi iätön, ja myös Mikko Kivinen nostatti valtavan nostalgiafiiliksen Jetin vilahtaessa lyhyesti ruudun poikki loppupuolella. Jussi Lampi tavoittaa Tarmon fiiliksen täydellisesti ja tekee hahmon öykkärihetkistä nautittavia ja traagisista hetkistä raastavia.
Suurimmat kiksit minulle tarjosi kuitenkin rakas Masi, viherpallo kun on suosikkejani kaikista Pixar-hahmoista. Masi esiintyy lähes jokaisessa Yliopiston kohtauksessa, ja dubbaajista parhaimpiin kuuluva Antti Pääkkönen tekee hahmosta juuri sellaisen, millaisena hänet muistan. Äänensävy on tismalleen sama, ja Pääkkönen vetää roolin läpi ihailtavan varmalla ja taitavalla otteella. Nostalgiafiilis on niin voimakas, että meinasi vanhalla animaatioharrastajalla tulla tippa linssiin siinä vaiheessa, kun Pääkkösen ja Lammen nimet paistoivat valtavankokoisina hahmojensa kuvan vieressä leffateatterin valkokankaalla. Finnkino on onneksi tällä kertaa tehnyt Suomen dubbausfaneille palveluksen listaamalla likimain kaikki elokuvan nimihenkilöt näyttelijöineen elokuvan infosivulla. Nöyrimmät kiitokseni tästä Finnkinolle, näyttelijälistoja on kun niin vaikea yrittää muistaa ulkoa lopputekstien perusteella – varsinkin, jos nimimuisti on yhtä surkea kuin minulla!
Hirviötkin miettivät joskus syvällisiä.
Monsterit-yliopiston ohjaaja Dan Scanlon selitti huhtikuussa tekijöiden päätyneen yliopistoon, koska silloin ihmiset pohtivat, keitä oikein ovat. Aikajatkumon lievästä vääristymisestä huolimatta päätös kelpaa ainakin minulle, sillä Yliopisto kertoo vaikuttavan tarinan siitä, kun pääsee viimein toteuttamaan jotain, josta on unelmoinut koko ikänsä – ja kuinka se unelma voi yllättäen murskaantua tai muuttaa muotoaan. Tarmon ja Masin opinnoille ei loppujen lopuksi käy hyvin, mutta he saavuttavat silti yhteisen haaveensa toista reittiä pitkin. Opiskelen tällä hetkellä itsekin yliopistossa alaa jota todella rakastan, joten Masin ja Tarmon innostus tulevaa ammattiaan kohtaan tuntuu hyvin tutulta. Koulu ei kuitenkaan ole Yliopiston mukaan se tärkein osa, vaan vain välivaihe kohti tulevaa, joka jokaisella on edessä – lähti sitä kohti hieno paperi kourassa tai ei.
Plussana vielä pikku-Masi koska HNNNGGGG SÖPÖÖÖÖ
Avainsanat: Antti Pääkkönen, Dan Scanlon, Disney, Heidi Herala, Ilari Hämäläinen, Ilkka Villi, Inkeri Wallenius, Jussi Lampi, Kaksin karkuteillä, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Markus Bäckman, Mikko Kivinen, Monsterit Oy, Monsterit-yliopisto, Pixar, Räyhä-Ralf, Taisto Oksanen, Tuomas Uusitalo, Urhea
You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.
Afureko 
Vastaa