Renttujen jouluyö: luukku 22

Tämän päivän luukku on sikäli poikkeuksellinen, että esiteltävänä on kappale, joka kirjoitettiin alunperin pahislauluksi, mutta josta ei kuitenkaan sellaista tullut. Kyseessä on uuden Disney-klassikko Frozenin pystinkalastelunumero Let It Go.

(tekstissä lieviä spoilereita elokuvasta)

Hieman harhaanjohtavan promomateriaalin vuoksi kuvittelimme pitkään, että Frozenin antagonistina olisi Anna-sankarittaren jäiset voimat omistava sisko Elsa. Elokuvan nähtyämme huokaisimme pettymyksestä sen suhteen, että kauan kaivattu ristiriitainen, sympaattinen ja moraalisesti harmaa Disney-pahis jäi edelleen saamatta. Elsassa ei nimittäin ole antagonistin vikaa – mutta jos olisi, tekisi se hänen Let It Go -laulustaan äärimmäisen mielenkiintoisen.

Kappaleen aikana Elsa hylkää entisen elämänsä, jonka hän on viettänyt arvaamattomia taikavoimiaan piilotellen. Salaisuuden paljastuttua hän pakenee vuoren yksinäisyyteen ja tajuaa siellä, ettei hänen tarvitse enää salailla. Vahinko on jo tapahtunut, joten nyt hän saa olla oma itsensä ja nauttia kyvyistään. Kappaleen alussa Elsa sättii vielä itseään mokaamisesta toistamalla jo aiemmassa lauluosuudessa kuultuja sanoja ”Don’t let them in, don’t let them in / Be the good girl you always have to be / Conceal, don’t feel, don’t let them know”. Hiljaisen alun jälkeen kappale lähtee tasaiseen nousuun, kun Elsa liikkuu lähemmäs uutta päätöstään. Jo kuullut säkeetkin kumoutuvat saman tien, kun Elsa päättää ne sanoin ”Well now they know”.

Kertosäkeeseen saavuttaessa hän tajuaa vapautuneensa ja nostaa itsensä jo arvostelun yläpuolelle säkeessä ”I don’t care what they’re going to say”. Loppubiisi on Elsan vapauden ja voimien ylistystä. Muutoksen elementit konkretisoituvat, kun Elsa avaa hiuksensa, vaihtaa vaatekertansa ja rakentaa itselleen oman, yksityisen jääpalatsin. Vilpitön vapaus ja onni kuvastuu Elsan kasvoilta tämän juostessa jääportaita ylös ja juuri ennen kuin tämä päästää palmikkonsa alas otsaltaan. Kappale on kauttaaltaan positiivisen mahtipontinen, ja oman itsensä olemisen tärkeyttä korostavassa kulttuurissa (ja elokuvassa) tällainen kappale tunuu ilman muuta hyvän hahmon murrokselta; vaatimattoman sankarin itsensä hyväksymiseltä.

Juuri näistä syistä olisi ollut loputtoman kiehtovaa, jos Elsa olisi tästä eteenpäin ollut elokuvan pahis! Häntä olisi ollut äärimmäisen vaikeaa tuomita valtakuntansa jäädyttämisestä – vaikka tahallisestakin – näin emotionaalisen ulostulon jälkeen. Jäänteitä tästä kuviosta on edelleen nähtävissä elokuvassa, mutta ei lähellekään siinä mittakaavassa, johon se olisi voinut yltää. Ensimmäistä kertaa Disney-elokuvassa olisimme nähneet pahaksi koetun hahmon syntymän ja saaneet kurkistaa eturivin paikalta tämän näkökulmaan. Osa Let It Go’n voimasta tuntuu jopa katoavan, kun Elsa ei elokuvassa lunasta muodonmuutoksensa antamaa kuvaa uudesta (vääristyneestä) itsetunnostaan, vaan on myöhemmin leffassa yhä avoimesti epävarma itsensä ja voimiensa suhteen. Yksittäisenä numerona biisi on kuitenkin todella mahtava käännekohta hahmon elämässä.

Hän olisi voinut pyyhkiä sankareilla lattiaa.

Musiikillisesti Let It Go ei ehkä ole ihmeellisin ikinä: sävellaji, melodia, rakenne ja lyriikat ovat hyvinkin geneerisiä, eikä säestys ole niin jylhä ja kunnianhimoinen kuin odottaisi. Upean numerosta tekee musiikin, kuvakerronnan, tarinan ja esittäjän yhteistyö. Kontekstistaan irrotettuna (kuten lopputekstien ällönä pop-versiona) kappaleella ei ole ollenkaan samaa vaikutusta kuin osana Elsan tarinaa. Visuaalinen ilotulitus kasvattaa biisin elämää suuremmaksi ja muokkaa tunnelmaa. Etenkin Elsan ilmeet ovat todella suuressa roolissa kappaleen tulkinnassa.

Sitten on tietenkin kappaleen esittäjä, Broadway-tähti Idina Menzel. Menzelistä lähtee ääntä kuin voimalaitoksesta, ja hän jos kuka saa kappaleen kuin kappaleen kohotettua eeppiseksi. Pieni haittapuoli hänen mahtavuudessaan on se, ettei animaatio tunnu aina pysyvän hänen perässään. Disney onkin valitellut naishahmojen animoimisen vaikeutta, näiden kun täytyy näyttää jok’ikisessä freimissä sieviltä. Let It Go’ssa tämä näkyy siinä, ettei Elsa näytä aina laulavan yhtä kovaa ja yhtä suurella tunteen palolla kuin miltä kuulostaa. Hänen kasvonsa ja etenkin suunsa olisi voinut animoida vielä räväkämmin.

Suomenkielisen version ei tarvitse yhtään hävetä alkuperäisen rinnalla, sillä laulu on Elsan suomalaisäänen Katja Sirkiän vahvin alue hahmossa. Johtuneeko omasta tunnekielestä, mutta Sirkiä saa vielä hieman enemmän tunteita kuuluviin, kun Menzelillä ne jäävät laulutekniikan varjoon. Etenkin säkeet ”I’m never going back / the past is in the past” -> ”Ei palaa entinen / se kaikki taakse jää” Sirkiä ownaa täysin kirvoittaen kyyneleen karskeimmankin poromiehen silmäkulmasta. Taakse jää -kappaleen käännös on varsin onnistunut, eikä englannin painottomia tavuja ole tarvinnut paikkailla täytesanoilla. Itse ”taakse jää” -fraasia käytetään kerta tai pari liikaa (ei säkeistöissä, joissa se toimii mainiosti, mutta kertosäkeissä olisi voinut olla muuntelua), mutta muutoin teksti on sujuva ja kaunis. Huulisynkka on melko armoton, mutta olemme iloisia siitä, ettei käännöksen ole tarvinnut kärsiä huulisynkan vuoksi.

Let It Go on upea musiikkinumero, mutta aivan ainutlaatuinen se olisi ollut pahuuteen sortuvan hahmon esittämänä. Disney, miksi jänistit?

Explore posts in the same categories: Joulukalenteri, Musiikki

Avainsanat: Disney, Frozen, Idina Menzel, Katja Sirkiä

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.