Renttujen jouluyö: luukku 5

Kuten edellisestä luukusta voi päätellä, luonnonsuojeluaiheisia animaatioelokuvia ei perinteisesti pidetä taiteen suurimpina merkkipaaluina. Illuminationin eriskummallinen Lorax vuodelta 2012 ei valitettavasti ole mikään poikkeus, sillä Dr. Seussin alkuperäisteoksen luonnonsuojeluteema on onnistuttu sössimään elokuvassa melko perusteellisesti. Ihmeiden aika ei kuitenkaan ole ohi,  yksi puolivillaisen adaptaation parhaita hetkiä on nimittäin – yllättävää kyllä – luonnon tuhoutumista kuvaava laulukohtaus.

Kohtaus alkaa, kun nuorukainen nimeltä Kerskanen (alkup. Once-ler) on lopulta onnistunut lyömään thneed-keksintönsä läpi maailmanmarkkinoilla. Onnistumisestaan huumaantuneena hän lurauttaa vetävän biisin How Bad Can I Be aloittaessaan tuotteensa tehotuotannon, joka valitettavasti myös hävittää metsän sekä saastuttaa ympäröivän luonnon.

Hilpeä musikaalinumero on kaksiteräinen miekka: toisaalta kohtaus toimii hyvin, koska pitkällä aikavälillä tapahtuvat asiat on helppo esittää nopeasti niputtamalla ne lauluun. Toisaalta Lorax kärsi monista ongelmista, joista näkyvimpiä olivat tarinan vastuun siirtäminen pääsyylliseltä pois (ts. juurikin se luonnontuhoamisteeman vesittäminen) sekä turhan ja hölmön juonitäytteen keksiminen tarinan pidentämiseksi. Kyseiset epäkohdat näkyvät selvästi juuri Kerskasessa että How Bad Can I Be -laulukohtauksessa.

Lorax-kuumotus 01

Ensinnäkin Kerskasesta on selvästi haluttu tehdä sympaattisempi hahmo elokuvaan, joten häneltä on poistettu asemansa julman luonnontuhoajan personifikaationa. Tuloksena on luontoa hauskasti laulaen lahtaava uliseva narukäsi, jolle ei voi edes suuttua koska hän on niin söpö (hahmon keventämisessä ei olisi sinänsä ollut vikaa, ellei se olisi johtanut maailman epäonnistuneimman animaatiopahiksen keksimiseen). Toiseksikin truffulapuiden kaataminen ja luonnon tuhoaminen oli Dr. Seussin alkuperäistarinan tärkeimpiä juonielementtejä, ja sen ohittaminen alle kolmen minuutin laulukohtauksessa tarkoitti paitsi tarinan sanoman tahallista ohittamista myös lisää epäonnistunutta filleriä tilalle.

Epäloogisuuksista huolimatta How Bad Can I Be on oikeasti yksi elokuvan hienoimpia kohtauksia. Päätös esittää luonnon tuhoamista hauskan laulun kautta vaikuttaa olevan osa elokuvan lällyistämistä, mutta se on samalla myös huvittava ja ironinen taiteellinen ratkaisu. Kappaleen lyriikat kuvaavat täydellisesti hahmon naiivia ymmärtämättömyyttä, ja hysteerinen, ylipirteä sekä tekopyhyyttä huokuva animaatio tukee loistavasti biisin sanomaa ja tekee kokonaisuudesta toimivan. Koko kohtaus on niin läpinäkyvän ristiriitainen sanomansa ja materiaalinsa suhteen, että sen aikana virnistelee pakostakin (kunhan vain sen satiirinen sanoma menisi kaikenikäisillä perille).

Lorax-kuumotus 02

Kuumotukset x 11

How Bad Can I Be kuvaa myös varsin taitavasti ihmismielen täydellistä muutosta. Elokuvan Kerskanen on ollut koko elämänsä ajan perheensä syrjimä ja hyväksyntää kaipaava ressukka, joka sekoaa päästessään lopulta rahan makuun ja hirveän äitinsä suosioon. Hyväsydäminen poika päätyy rikkomaan Loraxille ja eläimille antamansa lupauksen ja hävittämään kaiken elollisen tieltään, mutta ei ymmärrä tekonsa seurauksien vakavuutta. Hän puolustelee tekojaan vetoamalla bisnes- ja luonnonlakeihin, aivan kuin kurjan elämänsä jälkeen hänellä olisi jonkinlainen kosminen oikeus hirveisiin tekoihinsa. Nuorukainen vajoaa niin syvälle vihreään kuplaansa, ettei edes pidä itseään pahana (mihin kappaleen nimikin viittaa) ja yrittää koko kappaleen ajan vakuuttaa olevansa hyvä ja tekojensa olevan inhimillisiä.

Kontrasti alkupuolen Kerskaseen on niin valtava, että se on poikinut kiinnostavan reaktion fanien keskuudessa: osa katsojista nimittäin uskoo vihreisiin pukeutuneen Kerskasen olevan täysin eri henkilö kuin alun Kerskanen. Vihreää Kerskasta on veikattu Kerskasen ilkeäksi kaksoseksi tai tämän synkkien ja ahneiden ajatusten ruumiillistumaksi. Fanikunta on jopa antanut vihreälle Kerskaselle yksimielisesti nimen Greed-ler. Reaktio on ymmärrettävä, sillä alkupuolella lähinnä Disney-prinsessaa muistuttava Kerskanen tuntuu vaihtuvan täysin eri hahmoksi laulun myötä, mikä on hahmokehityksen ja -analyysin näkökulmasta katsottuna aina äärimmäisen mielenkiintoista.

Elokuvan alkuperäisessä versiossa Kerskasta esittää Ed Helms, jonka ääni on matala, paikoitellen jopa jyhkeä. Pojan suomiäänenä taas on Antti L J Pääkkönen, jonka korkeampi ja kirkkaampi tenoriääni toimii roolissa yhtä hyvin kuin Helmsin matalampi rekisteri. Molemmat näyttelijät esittävät itse myös Kerskasen laulun ja muut luritukset. How Bad Can I Be on hyvin tarttuva biisi, ja etenkin kertosäkeen leikittelevä ”How ba-a-a-ad can I be” jää soimaan päähän vielä pitkäksi aikaa.  Myös laulun suomikäännös on onnistunut pysymään lähellä alkuperäisen tunnelmaa ja lyriikoita, ja erityisen hienosti siinä toimii juuri kertosäkeen ”En pa-a-ha-a olla voi”. Helms vetää laulun varmalla otteella ja artikuloi koko ajan hyvin selkeästi. Hän yltyy etenkin loppupuolella ihailtavan mielipuoliseksi, mutta palaa aina kertosäkeessä hieman liiankin rauhalliseen tahditukseen. Niin näyttely- kuin laulutaidoistaan tunnettu Pääkkönen taas on elementissään hullussa kappaleessa ja ottaa sen täysin omakseen. Hän laulaa hyvin tyylipuhtaasti mutta pysyy hahmossa koko ajan ja vie revittelevällä otteellaan laulun astetta pitemmälle.

On kiehtovaa että eri Kerskasten ääniala on niin erilainen, etenkin kun ottaa huomioon, miten erityislaatuisesta piirroshahmosta on kyse. Elokuvan tekijät ovat nimittäin Kerskasta pehmentäessään lisänneet pojulle niin paljon naishahmoille tyypillisiä tapoja ja luonteenpiirteitä, että on vaikea kuvitella sen sattuneen heidän huomaamattaan. Helmsin matala ääni luo täten mielenkiintoisen (ja kenties tahallisen) kontrastin Kerskasen muuten niin androgyyniin luonteen kanssa ja muistuttaa hahmon todellisesta sukupuolesta. Pääkkösen tenoriääni taas tukee hahmon nuorta ikää ja haavoittuvaisuutta paljon Helmsiä tehokkaammin. Hänellä on myös runsaasti kokemusta koomisten hahmojen dubbaamisesta, joten pojan toilailevat nyanssit toimivat erityisen hienosti juuri suomidubissa.

Lorax-kuumotus 03

Kohtauksessa on kaikki suuren musikaalispektaakkelin elementit: laulun sanoma on tahallisen älytön, tunnelma on leikittelevä ja animaatio yltyy paikoitellen jopa psykedeeliseksi. Kappale itse ei kuitenkaan tunnu yltävän hulluttelevan animaation ja tunnelman tasolle. Lauluosuus on ihanan revittelevä ja äänekäs niin solistia kuin veisaavia kuoro-osuuksia myöten, mutta varsinainen musiikki hukkuu useimmiten kaiken muun alle hiljaisena ja aivan liian vaatimattomana. Onnistuakseen täydellisesti kohtaus olisi kaivannut myös taustamusiikilta samanlaista tajunnanräjäyttävää tykitystä kuin mihin animaatio ja laulun sanoma sen vie. Kunnon jytinää ei kuitenkaan kuulu edes lopussa, jossa valtavaksi kasvanut Kerskanen täräyttää jättikaiuttimillaan metsät maan tasalle, vaikka hetki olisi selvästi sitä kaivannut. Laulusta ei saa kunnon jytää irti, vaikka vääntäisi kajarien nupit täysille (yritetty on).

How Bad Can I Be on joka tapauksessa yksi elokuvan kirkkaimpia hetkiä. Se toimii käsittämättömän hyvin muuhun elokuvaan nähden ja lisäksi kohtauksessa nousee esille toinenkin tärkeä seikka: silmänkarkki. Elämää symboloivaan väriin pukeutuva luonnontuhoaja on jo aikamoisen ronskia ironiaa, mutta useimmat katsojista ovat tämän faktan sijaan keskittyneet siihen, miten hillittömän kuumalta lopputulos näyttää. Kerskanen on elokuvan ylivoimaisesti suosituin hahmo, ja cosplayn ja fanitaiteen määrästä päätellen suuren osan elokuvan menestyksestä voisikin laskea suoraan pojan vihreiden vetimien piikkiin. Loraxin avulla ei takuulla yhtäkään Maapallon puista pelasteta, mutta kuten Nita Lorax-artikkelissaan aikanaan totesi: ainakaan luonnon tuhoaminen ei ole koskaan näyttänyt näin hyvältä!

Neiti

Explore posts in the same categories: Joulukalenteri

Avainsanat: , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

4 kommenttia : “Renttujen jouluyö: luukku 5”

  1. Paula Laine Says:

    Kehotaisin myös kuuntelemaan elokuvasta poistetun Biggering-laulun, jossa Kerskasen sekoaminen ja korruptoituiminen esiintetään paljon synkemmin.

    • Nita Says:

      Laulu oli minulle tuttu, mutta en ollut ennen nähnyt storyboardin kanssa! Ja olisin kyllä itse tykännyt tästä paljon enemmän. How Bad Can I Be -biisin ironia on toimivaa, mutta Biggering olisi ollut paljon tunnepitoisempi ja merkityksellisempi ratkaisu.

  2. Arana Says:

    Huh, en ole ikinä nähnyt Loraxia enkä ole ihan innostunut näkemäänkään mutta tämä biisi jäi kyllä päähän soimaan. Harvinaisen onnistunutta ja oivaltavaa riimittelyä ja rytmi vetää mukaansa. Kumpikin versio on vielä esitetty ihanan tunteella.

    Se, että kirjan luontoa tuhoava pahis on muutettu leffaan tekojaan puolustelevaksi reppanaksi, jolla nousee neste päähän onnen potkaistessa, ei mielestäni välttämättä itsessään tarkoita sanoman vesittämistä. Todellisuudessakin luonnon tuhoaminen tapahtuu yleensä epähuomiosta lyhyen tähtäimen voittoa tavoiteltaessa eikä siksi että joku sisäsyntyisesti paha tyyppi nyt vain haluaa tuhota kaiken saadakseen lisää rahaa ja valtaa. Luonnon tuhoutuminen ei tyypillisesti ole päämäärä vaan ajattelemattomuudesta ja vastuun kiertämisestä syntyvä sivutuote. Konsepti tuntuu ainakin leffaan ja kirjaan sen enempää tutustumatta monitasoisemmalta ja aidommalta, ja Kerskasen laulu kuvaa prosessin mielestäni hyvin selkeästi ja jopa ajatuksia herättävästi.

    • Nita Says:

      Olet ihan oikeassa… ja alkuperäisteoksessa Once-ler tuhoaakin metsän nimenomaan ymmärtämättömyyttään. Kirjasta 70-luvulla tehty animaatio onnistui mielestäni aika hyvin syventämään hahmoa antamalla hänelle epäilyksen hetkiä, jotka rahanhimo kuitenkin lopulta nujersi. Elokuvassa varsinainen luonnonsuojelun viesti on kyllä säilynyt, mutta Kerskasen hahmossa olisi ollut reippaasti enemmän tehoa, jos häntä ei olisi siloiteltu niin paljon. Plus siihen on ympätty ilkeä luontoa pahuuttaan tuhoava pahis Ilmari O’Hari, koska Kerskanen ei nyt vain enää ollut tarpeeksi antagonistinen.

      Ja tämä laulukin on leffan loppukohtauksen ohella sen parasta antia. Ne eivät kyllä pelasta Lorax-elokuvaa sen lukuisista syistä johtuvalta huonoudelta, josta olen aikanaan avautunut sitä käsittelevässä kirjoituksessani.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: