Renttujen jouluyö: luukku 18

Eräs Sakura taisen -tuoteperheen pahislaulu käsiteltiin kerran blogissamme muuten vain, emmekä tohtineet valita samaa – joskin erittäin mieleenpainuvaa – kappaletta kalenterissa esiteltäväksi. Sen sijaan valitsimme franchisea edustamaan toisen, hyvin erilaisen kappaleen. Se on myös varsin ainutlaatuinen kalenterin muuhun sisältöön nähden; naishahmon esittämä, äärimmäisen synkkä ja vähäneleinen valituslaulu.

Inoue Kikukon esittämä Lobelia Carlini on rikollinen, joka suorittaa tuhatvuotista vankeustuomiota pariisilaisessa tyrmässä. Vankilassa hänen nimensä on vanki numero 192455631, ja numerosarja on myös hänen synkkää sielunmaailmaansa kuvaavan kappaleen nimi. Sakura taisenin Tanaka Kouhein käsialaa oleva musiikki tunnetaan tarttuvista ja räväköistä show-biiseistään, joihin verrattuna 192455631 on melkoinen combo breaker. Kappale alkaa eteerisellä ambienssilla, johon liittyy kaltereiden kalskeelta kuulostava rytmisektio. Yhdistelmä luo heti vaikutelman kolkkoudesta, pimeydestä ja yksinäisyydestä. Lobelian sanaton laulu tuo seokseen mukaan katkeruuden ja masennuksen. Kylmän vankisellin puitteet ovat valmiit.

Kappaleessa on verrattain vähän lyriikoita, sillä säkeet ovat hyvin hitaita. Vankinumeronsa 192455631 Lobelia laulaa ranskaksi, ”un neuf deux quatre cinq cinq six trois un”. Muutoin kappale on kokonaan japaniksi, ja hyvä niin, sillä teksti on synkkä eikä kaipaa englanninkielisiä iskulauseita sitä vesittämään. Lobelia ei kappaleessaan ylistä pahuutta, ei puolusta rikoksiaan eikä uhkaile maailmanvalloituksella. Hän ei edes ryve itsesäälissä tuomionsa vuoksi, vaan tuntuu hyväksyvän sen, jopa saavan siitä voimaa. Lobelia tossuttaa koko vapaana tallaavaa ihmiskuntaa kertoessaan, kuinka jokainen on oman kahleensa vanki, oli tuo kahle sitten konkreettinen kuten hänen, tai jokin muu. Hän alistaa ja nöyryyttää maailmaa toteamalla viileästi, kuinka ajalla, paikalla tai kuolemalla ei ole hänelle enää mitään merkitystä. Hän on tuon kaiken yläpuolella.

Inoue Kikuko tunnetaan parhaiten lempeistä ja äidillisistä rooleista, ja Lobelian kaltainen antisankaritar on häneltä kiintoisan poikkeuksellinen suoritus. Hänen äänessään ei 192455631-laulussa ole jälkeäkään sille tavanomaisesta lämmöstä, vaan hän pysyy koko kappaleen ajan lakonisena. Se on tämän tyylisessä kappaleessa hieno tehokeino ja tuo hahmoon paljon enemmän auktoriteettia ja voimaa kuin suureellinen teatraalisuus. Inoue kannattelee hahmonsa erittäin vaikuttavasti myös lavalla, missä klassiseen kuningas-alamainen-tekniikkaan nojaava tanssikoreografia korostaa entisestään Lobelian vahvuutta. Inouen värähtämättömän tylynä pysyvä ilme on suorastaan hyytävä. On erittäin mielenkiintoista, että vankilassa viruvasta ja näin ollen voimattomasta hahmosta on rakennettu näennäisesti hyvin voimakas. Se lisää entisestään Lobelian ja hänen kappaleensa statusta. Tämä nainen ei antaudu edes vangiksi jouduttuaan.

Explore posts in the same categories: Anime, Anison, Joulukalenteri

Avainsanat: , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: