Afurekon Äänijälki-podcastin kolmas jakso paneutuu vielä kerran vuonna 2019 päättyneeseen suursuosittuun piirrossarjaan My Little Pony: Ystävyyden taikaa. Lisäksi puhumme Oscar- ja Annie-palkintogaalojen sadosta, muistelemme Juha Mujeen ääniuraa ja luomme katsauksen Hokuto no keniin sekä Monsteriin.
Kunnianhimoisen Fanfestin jäätyä yksittäistapaukseksi Popcult seuraa sen jalanjäljissä yleisenä populaarikulttuuritapahtumana. Cilla ja Nita pääsivät paikalle 25.-26. huhtikuuta pidettyyn päätapahtumaan Popcult Helsinkiin, jossa suomalainen ääninäytteleminen oli näyttävästi esillä!
Tapahtumassa kuultiin muun muassa tämän hepun ääntä!
Viime vuoden menestyselokuva Rango sai alkunsa, kun Pirates of the Caribbean -elokuvilla maailmanmaineeseen noussut ohjaaja Gore Verbinski halusi tehdä vaihteeksi jonkin ”pienemmän” projektin merirosvotrilogiansa jälkeen ja päätti tehdä uransa ensimmäisen animaatioelokuvan. Pieneksi kaavailtu länkkäriprojekti ehti kuitenkin paisua kunnioitettaviin mittoihin ennen valmistumistaan: käsikirjoitusta työstettiin reippaasti yli vuoden päivät, elokuvan lopullinen budjetti oli 135 miljoonaa dollaria ja animaatiosta vastasi erityisefektien kuningasyhtiö Industrial Light and Magic. Päärooliin Verbinski pestasi Johnny Deppin, jonka kanssa oli luonut tämän kuuluisimman roolihahmon Jack Sparrow’n, musiikista taas vastasi mestarisäveltäjä Hans Zimmer. Rango on saanut positiivisia arvosteluja ympäri maailmaa, se voitti parhaan animaatioelokuvan Annie– sekä BAFTA-palkinnot ja kisaa tällä hetkellä lisäksi parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnosta. Aika hyvin pikkuprojektilta!
Kun räsynukke Woodyn, avaruusfiguuri Buzz Lightyearin ja muiden tuttujen lelujen seikkailuista kertova supermenestyselokuva Toy Story 3 saapui kesällä 2010, ei uuden hahmon TuhtiKarhunhalin ääni Ned Beatty vakuuttanut Myytä yhtä kovasti kuin muut näyttelijät. Elokuvan suomiversiossa näyttelijä Markku Huhtamo kuitenkin tekee vaaleanpunaisen nallen suomenkielisenä äänenä yhden parhaimmista roolisuorituksistaan ikinä. (Teksti sisältää juonipaljastuksia!)
Suomenkielisen Tuhdin kuuleminen herätti meissä pitkästä aikaa sen saman nostalgisen tunteen, jonka koki jatkuvasti katsoessaan piirrettyjä lapsena. Se on se tunne, kun hahmo ja ääni ovat niin täydellisessä synkassa keskenään, ettei näitä kahta osapuolta edes tajua erottaa toisistaan – ei tule mieleenkään, että oikea ihminen on kopissa käynyt puhumassa repliikit hahmon suuhun! On vain ehyt ja elävä hahmo ja sille täydellisesti kuuluva oma ääni, ei enempää eikä vähempää. Markku Huhtamo onnistuu Tuhti-roolissaan juuri niin hyvin, ettei luontevaan roolisuoritukseen edes hoksaa kiinnittää huomiota, tuijottaa vain suloista nallea ”awww”-huokauksia päästellen.
Synkän menneisyyden läpikäynyt nallukainen pyörittää Päivänpaisteen päiväkotia omana puljunaan ja syöttää muille omia näkemyksiään lasten ja lelujen välisestä teeskennellystä kiintymyksestä. Tuhti pitää yllä tahratonta imagoa ja esittäytyy muille päiväkotiin saapuville leluille pelastavana enkelinä, joka armollisesti antaa näille raukoille kodin ja perheen sen jälkeen, kun heidän pikkuomistajansa ovat heidät niin julmasti päiväkotiin hylänneet. Kun Tuhti esittelee päiväkodin ihanuuksia uusille leluille ja rento huuliharppu soi taustalla, on Huhtamon ääni yltiöpäisen lämmin ja siitä huokuu lähes isällinen lempeys. Matalalla nalleäänellä Huhtamo antaa vaivatta ja nopeasti kuvan Tuhdista suloisena pehmoleluna, jota tekisi niin mieli rutistaa. Lelujen alkaessa niskuroida muuttuu kuitenkin äänensävy selvästi jämerämpään päin, kun nallen todellinen luonne alkaa hiipiä esiin.
Andyn lelujen paetessa päiväkodista yrittää Tuhti viimeiseen asti käännyttää heidät takaisin puolelleen jälleen samalla hellällä ja ymmärtäväisellä nalleäänellään. Woodyn kuitenkin paljastaessa muille Tuhdin todellisen menneisyyden joutuu halinalle täysin pois tolaltaan. Karvaan kohtalon kokenut lelu ei koskaan pystynyt sulattamaan mennyttä, ja sen palatessa vainoamaan Tuhti alkaa hädissään laukoa jälleen propagandapuheitaan saadakseen tilanteen haltuunsa. Karhun itsehillinnän hiljalleen romuttuessa muuttuu tämän mielipuolinen mylvintä aina vain hysteerisemmäksi – Tuhdin huutaessa ”Olemme kaikki rojua, joka odottaa roskista! Turhia leluja!” Huhtamon ääni on suorastaan epätoivoinen, jopa hivenen surullinen.
Animaatioelokuvan jatko-osaa voi kehua onnistuneeksi, kun mielettömän ääninostalgian lisäksi myös täysin uusi hahmo istuu äänensä puolesta heti muuhun, tutumpaan porukkaan. Toy Story 3 on juuri tällainen elokuva. Huhtamon näytteleminen elokuvan suomiversiossa on niin luontevaa, että Tuhti tuntuu sen vuoksi aivan yhtä tutulta kuin Woody ja Buzz. Toy Story 3 on jatko-osa, joka tarjoaa kahdenlaisia nostalgiaelämyksiä. Samat ääninäyttelijät jälleen tutuissa rooleissa saavat miettimään ”Kuinka joku voi kuulostaa roolissaan niin samalta vielä yli 10 vuoden jälkeen?” Huhtamon Tuhti taas toi mieleen ajatuksen ”Voiko näin hienoa ääninäyttelemistä ollakaan?”
Afureko on nyt pyörinyt ilostuttamassa blogosfääriänne jo vuoden päivät, ja on aika luoda perinteinen katsaus siihen, missä mennään ja miten siihen on tultu.
Afureko eroaa monista muista blogeista siinä, että sitä on aina alkuideasta lähtien pyörittänyt useampi kuin yksi ihminen. Kun Nitan mielessä käväisi vähän yli vuosi sitten ensimmäistä kertaa ajatus ääninäyttelyblogin perustamisesta, oli alusta alkaen selvää että Cilla ja Myy olisivat messissä – loput Sisarukset eivät tähän mennessä ole osallistuneet, muttei se missään nimessä kiellettyä ole. Vuoden mittaan olemme muokanneet ja kehittäneet blogia yhteisten (mese)keskustelujen ja ideoiden kautta, ja blogia koskevien aivoriihien aikana on kumottu kurkusta alas cokispullo jos toinenkin. Joistain ajatuksista on väännetty kättä pitkään, ennen kuin minkäänlainen kompromissi on syntynyt, jotkin taas ovat suorastaan odottaneet, että joku sanoisi ne ääneen: esimerkiksi nimeäminen ja otsikointi on aina Sisaruksille vaikeaa, ja tehtävää helpottamaan keksimme liudan juttusarjoja ja kategorioita. Kuinka monta hiusta Cillan päästä jäikään halkomatta tämän idean ansiosta!
Myy haluaa tarkentaa, että hän keksii aina vain loistavia ja nerokkaita otsikoita, mutta että muut eivät välttämättä ymmärrä hänen taidettaan. (lisää…)
Suomessa ei ole varsinaisesti ääninäyttelijöitä, vaan dubbauksia tekevät ne, jotka alalle syystä tai toisesta ajautuvat. Yksi heistä on Markus Bäckman, joka on paitsi lainannut ääntään monille piirroshahmoille myös ohjannut Disney-klassikoiden dubbaukset vuoden 2002 Aarreplaneetasta lähtien. Hänen uusin ohjaustyönsä onkin luonnollisesti helmikuussa ensi-iltansa saanut Kaksin karkuteillä. Sisarukset kävivät haastattelemassa dubbausalan tekijää Helsingin Dubberman-studiolla ja saivat lopuksi hieman katsella ympärilleenkin. Mitä kaikkea kerrottavaa Bäckmanilla olikaan?
Afureko
Myy
Cilla
Nita
Afureko 
Viimeisimmät kommentit: