Posted tagged ‘Topi ja Tessu’

Syrämmeeni joulun teen: luukku 16

joulukuu 16, 2014

Pat Buttram oli näyttelijä, joka teki aikanaan sivuhahmoja useisiin Disney-elokuviin. Buttram oli kotoisin Alabamasta ja sikäläinen rento korostus kuuluu vahvasti hänen äänirooleissaankin, vaikka niistä läheskään kaikki eivät ole amerikkalaisia.

Alabamalaisuuteen liitetään Amerikassa perinteisesti mielikuva huvittavasta ja hieman takapajuisesta, mutta hyväsydämisestä maalaisväestä. Selvästi erottuva murre kertookin Buttramin hahmoista yleensä jotain muuta kuin kotipaikan. Ranskaan sijoittuvassa Aristokateissa hän esitti Napoleonia, toista maalla elävistä koirista, joiden tarkoitus on lähinnä toimia koomisina sivuhahmoina (vaikka ne tietämättään pelastavat Herttuattaren pentuineen ilkeältä Edgarilta). Buttram oli myös Englantiin sijoittuvan Robin Hoodin ilkeä mutta hidasälyinen Nottinghamin sheriffiPelastuspartio Bernard ja Bianca -elokuvassa hän antoi äänen rentoakin rennommalle Lukelle, Topissa ja Tessussa taas yrmeälle ja simppelille metsästyskoira Pösölle.

Hyväntuulinen Luke auttaa pääkaksikkoa elokuvassa Pelastuspartio Bernard ja Bianca.

Animaatiota ja live actionia yhdistelevässä Who Framed Roger Rabbit -elokuvassa Buttram oli yksi puhuvista luodeista, jotka Eddie Valiant oli saanut lahjaksi Viiksi-Vallulta. Elokuvan piirroshahmot ovat hyvin kärjistettyjä, jotta ne erottuisivat selkeästi oikeista ihmishahmoista. Tämän vuoksi Buttramin leveä alabamalaismurre sopii hienosti hyväntuuliselle luodille, joka on selvästi saanut vaikutteita Villistä lännestä.

Buttramin viimeiseksi äänirooliksi jäi ensimmäinen Hopon poppoo -elokuva, jossa Hessu raahaa Max-poikansa väkisin eeppiselle kesäreissulle. He pysähtyvät ensimmäiseksi rähjäisessä pussirottateemapuistossa, jonka perustajaa Buttram esitti, tutulla alabamalaiskorostuksella tietenkin. Buttram menehtyi kun Hopon poppoo oli vielä työn alla, ja tekijät omistivatkin elokuvan hänelle, kun se valmistui vuotta myöhemmin.

Nolostalgia: Joutsenprinsessa

marraskuu 14, 2011

Afureko on saavuttanut sadan kirjoituksen maagisen luvun! Sen kunniaksi blogissa alkaa uusi sarja Nolostalgia, jossa käsitellään rakkaita mutta noloja lapsuusmuistoja. Erinäisten renderöinti- ja muiden hankaluuksien vuoksi päivitys viivästyi, mutta suuritöinen video on nyt tarjolla kahdessa osassa.

Seuraavaksi palaamme blogin pariin joulukuussa. Kerromme tuonnempana tarkemmin, mitä jännää vuoden viimeiselle kuulle on luvassa!