Afurekon Äänijälki-podcastin yhdeksännessä jaksossa valokeilaan pääsee ysäritieteishaaremianime Saber Marionette J. Lisäksi tutustumme ääninäyttelijäkonferenssi One Voice Conferenceen ja puimme äänialalla sattuneita koronatapauksia. Hiljattaisissa juttelemme suositun Netflix-animen Aggretsukon kolmannesta kaudesta.
Desuconin kymmenvuotisjuhlatapahtumassa kesällä oli aurinkoinen tunnelma, mutta tapahtuman valopilkku oli kiistatta ääninäyttelijävieras Horie Yui! Pääsimme jututtamaan valloittavan pirteää Hocchania hänen urastaan ja monista ikimuistoisista rooleistaan.
Kaikki tätä blogia lukevat taitavat jo tietää, että roolilistoilla on aina ollut meille suuri merkitys. Vaikka kulutamme animaatioita yllin kyllin teosten itsensä vuoksi, moneen sarjaan tai elokuvaan on tullut tutustuttua alun perin houkuttelevien ääninäyttelijöiden takia.
Itselläni viimeisimpiä tällaisia tapauksia on Disney Juniorilla tänä vuonna alkanut Sofia the First. Prinsessoista ja prinsseistä kertova sarja on ilmiselvä osa Disneyn prinsessafranchisea, mutta sen roolilista on vaikuttava. Mukana on monia tunnettuja ammattilaisääninäyttelijöitä ja lisäksi pari niin kovaa vierailevaa nimeä, että vastustelu oli täysin turhaa, vaikka kyseessä on pikkutytöille suunnattu sarja.
Ja kuinka ollakaan, pikkuprinsessojen ja -prinssien seikkailuja on ollut kerrassaan ihastuttavaa seurata! Sarjassa on suloisia hahmoja, toimivia käsikirjoituksia, hienoa musiikkia, upeita ääninäyttelijöitä ja tusinoittain kauniita prinsessamekkoja. Kyllä nyt prinsessasieluani hemmotellaan ja kunnolla.
Joitakin sarjoja rakastaa, vaikka ne olisivatkin oikeastaan aika huonoja. Toiset ovat niin huonoja, että niiden katsominen on pelkkää kärsimystä.
Jotkut sarjat taas ovat mahtavia juuri siksi, että ne ovat niin pirun huonoja. Tähän kategoriaan kuuluu vuosina 1990-1992 lähetetty animentekele Robin Hood no daibouken, suomeksi Robin Hoodin suuret seikkailut.
Muistattehan ystävämme Poririnin eli Akahori Satorun, juonellisesti nerokkaiden mutta tissejä ja vessahuumoria viljelevien anime- ja mangasarjojen mestarin?
Muistattehan myös ystävämme Koyapin eli Koyasu Takehiton, ääninäyttelijän jonka ammattitaidot ovat vailla vertaa, mutta joka tykkää BL-roolien tekemisestä vähän liikaa?
Arvatkaapa mitä tapahtuu, kun nämä kaksi yhdistävät voimansa?
90-luvun hittianimen Saber Marionette J nuorukainen Hanagata Mitsurugi on yksi nerokkaimpia Akahorin luomia hahmoja ja takuulla hauskinta, mitä Koyasu on koskaan päässyt näyttelemään. Totaalisen pöpi ja hullu Hanagata on kuollakseen rakastunut sarjan suoraselkäiseen päähenkilöön Otaruun ja kilpailee tämän suosiosta kolmen robottinaisen Limen, Cherryn ja Bloodberryn kanssa. Tiukassa sähellystoimintasarjassa tehdään uhrauksia, murretaan ennakko-odotuksia ja särjetään sydämiä, niin aitoja kuin keinotekoisia. Luonnollisesti mukana on myös sarjan luojalle tyypillistä homohuumoria ja paljon isorintaisia badass-naisia.
Sarjan lukuisista hahmoista Hanagata on nauttinut fanien silmitöntä suosiota aivan alusta alkaen. Nuori, rikas ja melodramaattisuuteen taipuva pojankoltiainen on sarjan komedian kantava voima, joka yrittää jatkuvasti tehdä vaikutuksen Otaruun (ja vietellä tämän) aina surkeasti epäonnistuen, muttei siitä huolimatta luovuta vaan jaksaa aina koittaa onneaan uudestaan. Hulluudestaan huolimatta Hanagata onnistuu jatkuvasti yllättämään – hän saattaa yhtäkkiä vetäistä ylleen hoitsupuvun tai pärähtää kikattamaan hillittömän korkealta (eikä hänen kiljumisestaan saa mitään selvää kun hän on kännissä) mutta tunnelman muuttuessa vakavaksi Hanagatan suusta voi aivan yhtä hyvin päästä matala, jyhkeä ja auktoriteettinen alfaääni. Lisäksi hän saattaa käydä kaikki edellä kuvaillut tilanteet läpi vain muutamassa sekunnissa. Oletteko muuten koskaan kuulleet Hanagatan laulavan?
Rusetteihin ja sukkahousuihin pukeutuva umpirakastunut sälli on todellinen taidonnäyte Koyasulta. Hän pystyy muuttamaan niin äänensävynsä kuin puhetapansa äärilaidasta toiseen salamannopeasti, mutta aina täydellisesti ajoitettuna eikä koskaan liian aikaisin tai liian myöhään. Hanagatan koominen näytteleminen ei ole mitään hakuammuntaa, vaan kaikki nuorukaisen suustaan päästämät äänet on lausuttu rautaisella ammattitaidolla ja harkiten. Koyapin artikulaatio on jatkuvasti totaalisen yliampuvaa ja mahtipontista, puhumattakaan siitä, miten hauska hän osaa olla Hanagataa näytellessään. Huumoria pidetään näytelmägenreistä vaikeimpina, mutta pelkästään Hanagatan perusteella Koyasu on osoittanut olevansa komedian mestari – sarjaa nauhoitettaessa muut seiyuut eivät kuulemma voineet muuta kuin tikahtua nauruunsa Koyapin vetäessä Hanagatan repliikkejä. Tunnettu BL-fani Koyasu myös pääsee revittelemään Hanagatana hulvattomammin kuin useimmissa animerooleissaan, kun Hanagata esimerkiksi yrittää vongata Otarulta pusua tai pestä tämän selän käyttäen omaa rintaansa pesusienenä. Myös Hanagatan laulut ovat merkki Koyapin kyvyistä, vaatii nimittäin todellista laulutaitoa että pystyy laulamaan niin kammottavasti.
Lyömättömän ammattitaitonsa vuoksi Hanagata kuuluu ehdottomasti Koyasun parhaimpiin roolisuorituksiin ja on myös Sisarusten itseoikeutettu suosikkirooli Koyapilta. Voitteko uskoa, että samainen mies teki Tougan roolin Utenassa vain vuotta Hanagatan jälkeen? Emme mekään!
Sailor Moonin keksittyä taikatytöt uudelleen genreä lypsettiin Japanissa ahkerasti 90-luvulla. Kaikki yritykset eivät kuitenkaan… olleet kovin hyviä. Nurse Angel Ririka SOS on keskivertotuotos vuodelta 1995, lämminhenkinen mutta kovin yksitoikkoinen taikatyttöseikkailu, jossa 10-vuotias sairaanhoitajaksi haluava Ririka muuttuu mystiseltä vaihto-oppilaalta saamallaan hoitsuhatulla pahuuden parantavaksi Nurse Angeliksi. Animen pääosissa olivat aloittelijat Asou Kaori Ririkana, Kikuchi HidehiroKanou-senpaina ja Ishida Akira naapurinpoika Seiyana, joista kaksi ensin mainittua eivät aluksi häikäisseet näyttelijäntaidoillaan, mutta oppivat paremmiksi loppua kohden.
Ririkasta on kuitenkin jäänyt mieleen pari poikkeuksellista piirrettä. Räikein niistä on se, että kaikki miespuoliset pahikset ovat kauheita neitejä. Häiritsevä asetelma viedään jopa niin pitkälle, että Ishida ”Uke” Akira on 10-vuotiaan roolissaan monta kertaa miehekkäämpi kuin välibossina kuultu Ishii ”Äijistä äijin äijä, jota äijempää et tule koskaan kohtaamaan ja joka Ootomo Ryuuzaburoun kanssa yhteen ottaessaan aiheuttaisi maailmankaikkeuden tuhoon johtavan äijyyden keskittymän” Kouji. Tietenkin sarjan ainoalla otokoyakulla, Shoujo kakumei UtenanHimemiya Anthyna parhaiten tunnetulla Fuchizaki Yurikolla on enemmän munaa kuin kaikilla sarjassa esiintyvillä miehillä yhteensä, mutta kellepä Ishidasta tai Yuuki Hirosta muka olisi vastusta.
Neideistä pahin on Ishiin alennustilasta huolimatta sarjan sukupuoleltaan ja seksuaalisuudeltaan epämääräinen pääpahis Buros. Hän on myös kamalin rooli, mitä kaikkea shotapojista rumiin korstoihin esittäneeltä Horikawa Ryoulta koskaan olemme kuulleet. Itse asiassa Horikawa Buroksena taitaa olla yleensä kamalinta, mitä koskaan olemme kuulleet. Horikawahan ei oikestaan tee mitään väärin – lähinnä tuotantotiimi teki väärin kiinnittäessään hänet rooliin – vaan hihkuu akkamaisesti kuin kuka tahansa pahisnainen. Horikawa Ryou ei kuitenkaan ole nainen, vaikka melko vahvaa näyttöä onkin. Jostain syystä, vaikka suorituksessa ei oikeasti ole mitään vikaa, hahmon hirviömäinen naismaisuus on täysin sietämätöntä. Kokonaisuutena ylärekisteristä lirkutteleva, pikkupoikia kähmivä, lentosuukkoja ja pervoja miekkametaforia viljelevä Horikawa on niin sanoinkuvaamattoman järkyttävä… asia, että Ririka on yhä ainoa anime, jota katsoessamme olemme toivoneet yhden suosikkiseiyuuistamme vain pitävän ystävällisesti turpansa kiinni.
Kunnon perinteisen roistottaren tapaan Buros myös nauraa. Horikawa vetää sukupuolirajoitteistaan huolimatta täysin oikeaoppisen villainess-kikatuksen täten täydellisesti emaskuloiden itsensä sekä kaikki menneet ja tulevat roolinsa vain muutamassa sekunnissa. Aika hyvin.
(Miksi tässä kalenterissa on niin paljon ristiinpukeutujia?)
Viimeisimmät kommentit: