Posted tagged ‘shiozawa kaneto’

Nine – keskikesän juoksijat

helmikuu 7, 2014

Desucon Frostbite tulee taas! Omalta osaltani olen valmistautunut tapahtumaan katsomalla paljon japanilaisten lempilajia baseballia käsittelevää animea, jota käsittelen sunnuntain ohjelmassani. Tässä hieman esimakua!

Vuosina 1978-1979 ilmestynyt Nine oli romanttisen urheilumangan mestarin Adachi Mitsurun ensimmäinen oma työ. Siitä tehtiin kolme tunnin mittaista tv-elokuvaa vuosina 1983-1984. Adachin mestariteos, animena vuosina 1985-87 lähetetty Touch, on ehdottomia suosikkianimeitani (se ansaitsisi ykköspaikan, jollei Hyakumonogataria olisi). Tutustuin siis erittäin mielelläni Nine-elokuviin, vaikkakin kämäisinä videokaseteilta ripattuina versioina.

(lisää…)

Turpaan ottamisen jalo taito

maaliskuu 22, 2013

Joudun toisinaan selittelemään, etten syrji uusia sarjoja periaatteesta, vaan ne jäävät minulta näkemättä siksi, että niissä esiintyy yhä vähemmän suosikkiääninäyttelijöitäni. Jos useammissa uutuussarjoissa olisi samanlainen näyttelijäkaarti kuin vuoden 2006 Shijou saikyou no deshi Kenichissä, katselisin niitä enemmän kuin mielelläni! Kenichin roolilista on kuin kunnianosoitus poikabändivuosikymmenelle, jonka tekeleillä oma animeharrastukseni alkoi.

kenichi1 (lisää…)

Huh huh, tämä kohautti! Katso raju seksivideo

huhtikuu 1, 2012

Internet, tuo otakujen aarreaitta, on täynnä kaikkea jännää ja tuntematonta, kunhan vain jaksaa etsiä. Toisinaan illan pimeinä tunteita Nico Nico Dougassa surffaillessa osuu niin mahtavaan napakymppiin, että maat järisevät. Sisarukset innostuivat tästä jymylöydöstä niin, että siitä oli tiedotettava heti blogissa. Jos fanitat Mitsuya Yuujia yhtä paljon kuin me ja Wakamoto Noriota yhtä paljon kuin koko maailma, tämä herkku on juuri sinulle!

Shigatsu Ichinichin romaaniin perustuvaa harvinaista Dangan no kizu wa koi no irezumi -kuunnelmaa vuodelta 1992 tähdittävät veteraaniseiyuuiden kermaan kuuluvat Mitsuya ja Wakamoto. Kyseessä on Wakamoton tiettävästi ainoa päärooli BL-draamassa ja ilmeisesti Mitsuyankin viimeinen kosketus genreen näyttelijänä. Mitsuya oli pääosassa maailman ensimmäiseksi BL-kuunnelmaksi tituleeratussa Tsuzumi ga fuchi -draamassa vuonna 1988.

(lisää…)

10 mehukkainta sivuroolisuoritusta Saint Seiyassa 1/2

lokakuu 11, 2011

Kurumada Masamin mangaan perustuva Saint Seiya tunnetaan animena, jossa on paitsi pöljyydessään rakastettava tunnelma, myös hulppean upea näyttelijäkaarti suoraan fanitytön pinkeistä päiväunista. Pääosissa vuosina 1986-89 pyörineessä TV-animessa olivat aikakauden kuumimmat beibet Gundam-feimin Furuya Tooru, Suzuoki Hirotaka ja Han Keiko etunenässään. Parasta Saint Seiyassa kuitenkin on, että siinä on aivan älytön määrä hahmoja, mikä tarkoittaa loputonta jonoa huippunäyttelijöitä melodraamaa ja teatraalisuutta tihkuvissa rooleissa. Listaan tässä nimenomaan noista lukemattomista sivuosista omasta mielestäni kirkkaimmat kymmenen.

(Sböilereitä, ei sillä että Saint Seiyassa mikään koskaan ketään yllättäisi. Also, olisin laittanut videoita, mutta maailma ei tykkää musta) (lisää…)

O.V.A: Teki wa kaizoku ~neko-tachi no kyouen~

syyskuu 23, 2011

Osuin taas kultasuoneen, kun halusin katsoa jotain, missä olisi Mitsuya Yuuji. Löysin Teki wa kaizoku ~neko-tachi no kyouenin, Kanbayashi Chouhein kirjoihin perustuva 6-osaisen OVAn vuodelta 1989. Kyseessä on ihanan reikäpäinen ja räjähtävä scifi-komedia, joka ottaa itsensä juuri sopivan vakavasti pysyäkseen koossa loppuun saakka ottamatta itseään lainkaan vakavasti. Tarinan keskiössä ovat mies, kissa ja ylemmyyskompleksinen avaruusalus.

(lisää…)

Teh Joulukalenterihihihi: luukku 23

joulukuu 23, 2010

(lisää…)

O.V.A: Karuizawa Syndrome

syyskuu 12, 2010

75-minuuttinen Karuizawa Syndrome -OVA perustuu Tagami Yoshihisan vuosina 1980-1985 Big Comic Spiritsissä ilmestyneeseen samannimiseen mangaan. OVA julkaistiin mangan loputtua vuonna 1985 ja sen ohjasi muun muassa Versailles no baran, Hokuto no kenin, Miyukin, Video Girl Ain ja useiden Oshii Mamorun elokuvien parissa työskennellyt Nishikubo Mizuho (joka on muuten ääninäyttelijä Mizutani Yuukon aviomies), ja animaatio-ohjaajana toimi silloin vielä uransa alkumetrejä tallannut animaattori Iguchi Chuuichi.

(lisää…)