Posted tagged ‘Shimamoto Sumi’

Teh Joulukalenterihihihi: luukku 18

joulukuu 18, 2010

Japanin suosituimpiin lastenohjelmiin kuuluva, vuodesta 1988 lähtien TV:ssä nähty Soreike! Anpanman ei animen ihmemaassa esittelyä kaipaa. Sarja perustuu kuulun lastenkirjailijan Yanase Takashin luomaan Anpanman-hahmoon. Anpanman on supersankari, joka on kirjaimellisesti elävä leipä – hänen päänsä on valtaisa anpan-leivonnainen – ja joka kiertelee tarjoamassa nälkäisille purtavaksi paloja päästään. Pian kuvioita sotkemaan ilmaantui arkkivihollinen, avaruusbakteeri Baikinman, jonka tavoitteena on Anpanmanin voittaminen ja maailmanherruus.

Kun Soreike! Anpanman -sarja alkoi, Baikinmanin ääninäyttelijäksi valikoitui Sisarusten rakastama Nakao Ryuusei. Samoihin aikoihin Nakao esitti myös (hiiri)päärooleja Topo Gigiossa ja Nikonikopunissa, joten hänen äänensä pahiksena haluttiin selkeästi erottuvan hyvisrooleista. Puolileikillään Nakao vetäisi äänen, josta on sittemmin tullut ikoninen. Harmi vain, ettei moista kärinää ole mitenkään helppo tehdä, ja Nakao sanookin hikoilevansa nauhoituksissa kuin vesiputous. Mutta eihän tämä anime nyt niin kauan jatku – ai, tässä sitä 22 vuotta myöhemmin ollaan, eikä loppua näy…

Baikinmanin monista hokemista kuuluisin lienee hänen erikoislaatuinen naurunsa, jonka alkuperä on 1970-luvun loppupuolella esitetyssä musikaalissa. TV-sarjassa Nakao toi naurun takaisin ja teki siitä Baikinmanin tavaramerkin.

Miltäs kyseinen nauru sitten kuulostaa?

Näyte on koostettu Anpanman-elokuvista ja niitä ennen esitetyistä lyhytpiirretyistä – etteköhän bongaa erot vuonna 1990 esitetyn ja modernien animaatioiden välillä. Kuten kaikkia toistuvia hokemia, myös Baikinmanin naurua varioidaan tavalla jos toisella. Kun avaruusbakteeri muuntautuu jättihämähäkiksi, hahihuheho-nauru vääntyy suurten torahampaiden takia babibubeboksi. Toisessa pätkässä Baikinman muistelee syntymänsä aikaa: avaruusmunasta poksahtaa pieni baikininpallero, jonka suusta pääsee heti ensimmäiseksi ”Papipupepo!” Ainakin kerran mukaan liittyy Baikinmanin apuri Dokin-chan (ihana Tsuru Hiromi), jonka nauru on yleensä pahanilkistä kikatusta. Videon lopussa kuullaan vielä muunkinlaisia naurahduksia, joita Baikinman on toisinaan höräyttänyt.

Pikku bonuksena mukana on myös Anpanmanin paahtoleipäpäisen kaverin Shokupanmanin naurahdus, kun tämä saa pelastettua päähenkilömme hämis-Baikinmanin liiskaukselta. Jestas, Shimamoto Sumi!

O.V.A: Bakuretsu Hunter

marraskuu 5, 2010

O.V.A.-nimikkeisiin liittyviä artikkeleita putkahtelee meiltä jostain syystä nykyisin kuin sieniä sateella (minkä ei tietenkään pitäisi olla mikään huono asia, olemme vain itsekin melko yllättyneitä siitä, kuinka monta juttua sarja on tähän mennessä jo poikinut). Tällä kertaa olisi kuitenkin tarkoitus esitellä OVA, jonka syntyperä on muihin genrensä edustajiin verrattuna varsin erikoislaatuinen (syy kyseisen OVAn syntyyn on mainittu aikaisemmin Myyn edellisessä jutussa). Saan tässä samalla tekosyyn esitellä yhden manga- ja animepuolella vaikuttavan mestaritekijän sekä yhden kaikkien aikojen suurimmista seiyuusuosikeistamme. Tiedätte mitä on luvassa.

(lisää…)

O.V.A: Mamono Hunter Youko

lokakuu 10, 2010

Vuosina 1990-95 ilmestynyt Mamono Hunter Youko on siitä erikoinen tapaus, että se oli jenkkiläisen ADV-yhtiön ensimmäinen animejulkaisu nimellä Devil Hunter Yohko. Yhtiö kuulemma halusi jotain aivan uudenlaista. Koulutyttö henshinaa maagiseksi soturiksi ja pieksää demoniörvelöitä, olihan se siihen aikaan melko jytäkkää kamaa jenkkimarkkinoille.

(lisää…)

Jashin yashin yami ni chiri, nokoru wa chimata no ayashii uwasa…

syyskuu 18, 2010

Animea on ihmeellisessä Japanissa tehty niin valtava määrä, ettei kaikkea millään ehdi katsoa. Jos sattuu olemaan yhtä hullu kuin Sisarukset, kelpaa tarkastettavat tuotokset valita seiyuuiden perusteella. Sitten toisinaan osuu kultasuoneen.

Nyt on lopultakin aika kertoa yksityiskohtaisesti, miksi tämä sarja on niin pirun hyvä. Juonipaljastukset pidän minimissä etenkin loppuratkaisun suhteen. Minun ei ole kovin helppo nimetä suosikkeja, mutta kun kysytään mielianimeani, tämä nimike mainitaan ensimmäisten joukossa. Hyvä herrasväki, Kyougoku Natsuhiko Kousetsu Hyakumonogatari.

(lisää…)