Posted tagged ‘Sakamoto Chika’

Äänijälki – Jakso 3: Ponista polvi paranee

16 maaliskuun, 2020

Afurekon Äänijälki-podcastin kolmas jakso paneutuu vielä kerran vuonna 2019 päättyneeseen suursuosittuun piirrossarjaan My Little Pony: Ystävyyden taikaa. Lisäksi puhumme Oscar- ja Annie-palkintogaalojen sadosta, muistelemme Juha Mujeen ääniuraa ja luomme katsauksen Hokuto no keniin sekä Monsteriin.

Lataa jakso itsellesi tästä.

(lisää…)

Äänijälki – Jakso 1: Moss is boss (Hopeanuoli)

21 tammikuun, 2020

Uusi vuosikymmen polkaistaan Afurekossa käyntiin uudella tavalla!

Aloitamme tänä vuonna podcast-sarjan, jota on tarkoitus tulla uusi jakso joka kuukausi. Äänijälki-podcastissa käsittelemme ääninäyttelemiseen liittyviä aiheita ja paneudumme muun muassa alan kuulumisiin sekä siihen, mihin teoksiin itse kullakin on tullut tutustuttua viime aikoina. Tästä ensimmäisestä jaksosta aiomme vielä petrata teknisten speksien kanssa ja toivomme, että saamme podcastin kuultavaksi myös muille alustoille. Jakson leikkauksesta kiitämme Myytä!

Tammikuun 2020 jaksossa pääaiheena on nostalginen animeklassikko Hopeanuoli. Spoilereita on luvassa koko sarjan pituudelta, mutta kukapa ikäisemme suomalainen ei tuntisi tarinaa villikoirien taistelusta hirviökarhua vastaan? Lisäksi ruodimme muun muassa tulevan vuoden animaatioensi-iltoja ja Ylen Radioteatterin nykysuuntaa.

Otamme mielellämme vastaan palautetta blogikommenteissa, sähköpostitse ja Twitterissä!

Lataa jakso itsellesi tästä (paina kolmea pistettä ladataksesi tiedoston).

Moss is boss 2

Hopeanuolen luojan Takahashi Yoshihiron tapaamisesta vuoden 2012 Animeconissa jäi muistoksi yhteiskuva ja nimikirjoitus.

 

(lisää…)

Nine – keskikesän juoksijat

7 helmikuun, 2014

Desucon Frostbite tulee taas! Omalta osaltani olen valmistautunut tapahtumaan katsomalla paljon japanilaisten lempilajia baseballia käsittelevää animea, jota käsittelen sunnuntain ohjelmassani. Tässä hieman esimakua!

Vuosina 1978-1979 ilmestynyt Nine oli romanttisen urheilumangan mestarin Adachi Mitsurun ensimmäinen oma työ. Siitä tehtiin kolme tunnin mittaista tv-elokuvaa vuosina 1983-1984. Adachin mestariteos, animena vuosina 1985-87 lähetetty Touch, on ehdottomia suosikkianimeitani (se ansaitsisi ykköspaikan, jollei Hyakumonogataria olisi). Tutustuin siis erittäin mielelläni Nine-elokuviin, vaikkakin kämäisinä videokaseteilta ripattuina versioina.

(lisää…)

Kiinan ykkönen! Eli paras anime 5/5

18 tammikuun, 2013

Pidätkö ruoasta? Pidätkö animesta? Vastasit sitten ei, juu tai vaarin housut, Chuuka ichiban! on uusi lempisarjasi.

Chuuka ichiban! on peräänantamattoman nuoren kokin jännittävä kasvutarina näpertelystä kohti keisarillista keittiötä.

(lisää…)

Älisevä joulukalenteri, älähdys 21

21 joulukuun, 2012

Animessa on täysin tavallista, että aikuiset näyttelijät esittävät pikkulapsia. Vaikka Miyazaki Hayao tapaa kiinnittää elokuviensa lapsirooleihin oikeita muksuja, sedän ensiohjauksissa käytössä olivat vielä täysipäiväiset ääninäyttelijät. Molemmissa tavoissa on puolensa; aikuiset näyttelijät ovat skaalaltaan laajempia ja pystyvät esittämään suuria tunteita ilman ujoutta. Toisaalta heiltä voi puuttua lapsen äänelle ominaiset painot ja näiden luontainen spontaanius. Kuinka aikuinen voi jäljitellä esimerkiksi lapsen vallatonta naurua – tai sydämen perukoilta kumpuavaa hillitsemätöntä itkua?

Sakamoto Chika osoittaa Miyazakin Naapurini Totoro -elokuvassa, että ainakin jälkimmäinen on mahdollista. Sakamoto esittää elokuvan sankarittarista pienempää Mei-tyttöä, joka ei isosiskonsa tapaan suostu hyväksymään, että heidän sairastava äitinsä joutuu lykkäämään kauan odotettua vierailuaan. Satsuki tulistuu uppiniskaiselle pikkusiskolleen, pelottelee tätä äidin kunnon huonontumisella ja haukkuu tämän keskellä kylätietä. Satsukin juostua pois Mei parauttaa ilmoille sydäntäsärkevän, raivokkaan itkunpurkauksen.

Sakamoto onnistuu niputtamaan kaikki Mein tunteet aidolta lapselta kuulostavaan raivariin. Mei itkee, koska Satsuki haukkui häntä, koska on pettynyt toiveissaan, koska pelkää äidin hengen puolesta, koska ei suostu myöntämään virheitään ja koska on lopen väsynyt. Itku ryöppyää hänestä valtavina aaltoina, joiden huipuilla ääni särkyy; aivan kuin tunnepurkaus olisi yksinkertaisesti liian suurikokoinen pienen tytön asteikolle. Sakamoto ei vääy sarjakuvamaisesti, ei nyyhkytä tai nikottele, vaan lataa Meissa vellovan energian antaumuksellisiin huutoihin, joiden välissä Mei pystyy vain vaivoin vetämään henkeä.