Afurekon Äänijälki-podcastin kahdessakymmenennessä jaksossa pääaiheena on Hollywoodiin sijoittuva piirrosdraamakomedia BoJack Horseman. Pohdimme myös, milloin hahmon ääninäyttelijä vaihtuu ja mitä seurauksia sillä on. Hiljattaisissa tutustumme tuoreeseen BL-elokuvaan Umibe no étranger.
Afurekon Äänijälki-podcastin kolmas jakso paneutuu vielä kerran vuonna 2019 päättyneeseen suursuosittuun piirrossarjaan My Little Pony: Ystävyyden taikaa. Lisäksi puhumme Oscar- ja Annie-palkintogaalojen sadosta, muistelemme Juha Mujeen ääniuraa ja luomme katsauksen Hokuto no keniin sekä Monsteriin.
Eräänä päivänä sarjakuvapiirtäjä Ethan Nicolle, 29 vuotta, leikki viisivuotiaan pikkuveljensä Malachai Nicollen kanssa. Leikissä syntyi niin herkullista tarinaa, että Ethan päätti piirtää sen sarjakuvaksi. Niin syntyi netti-ilmiöksi noussut sarjakuva Axe Cop!
Meno on päätöntä niin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisesti, kun komeaviiksinen Axe Cop katkoo pahiksilta päitä uskollisen tiiminsä avulla. Kuussa asuu ihmissusininjoja, erilaisten otusten ominaisuuksia voi saada itselleen roiskauttamalla päälleen niiden verta, noitatohtorikissat valtaavat maailman ja kaikilla on hulvattomat nimet. Mikset ole jo lukenut sitä?
Axe Copista on tehty jos jonkinlaisia animaatiosarjiksia, mutta viime vuonna se adaptoitiin ihan oikeaksi animaatiosarjaksi. 12-jaksoinen ensimmäinen kausi oli FOX-kanavan Animation Domination HD -ohjelmapaikan toinen aloitussarja High School USA!:n ohella, ja sen voi katsoa myös netissä. Jatkoa on luvassa huhtikuussa, joten nyt Axe Copin synttärikuukautena on hyvä vilkaista, mitä tv-sarja pitää sisällään.
Viimeisimmät kommentit: