Posted tagged ‘Nakahara Shigeru’

BL: Aisareru hito e tsugu pedagogisesta näkökulmasta

huhtikuu 21, 2012

Selailin jonkin aikaa sitten BL-uutuudenkaipuussani Fukuyama Junin BL-roolilistaa. Miehen repertuaarista kiinnitti huomion kaksi tarinaa, joilla ei ole juuri muuta yhteistä kuin yksiosaisuus, Fukuyama pääroolissa ja a-kirjaimella alkava nimi (huomaatte, kuinka pitkälle listalla pääsin). Erilaisuudestaan huolimatta ne molemmat olivat omalla tavallaan niin vaikuttavia teoksia, että Afurekon kaksi seuraavaa BL-artikkelia käsittelevät niitä.

Ensimmäinen näistä kahdesta on Aisareru hito e tsugu, Kusaka Takaakin vuonna 2002 ilmestynyt yksiosainen manga, jonka levyversio julkaistiin heinäkuussa 2005. Vaikka teos pisti silmään alun perin kauniin ja lempeän kansikuvansa ansiosta (mangaversion kansi on astetta intohimoisempi), sen takaa paljastui monitasoinen, psykologisesti mielenkiintoinen ja lämmin tarina luottamuksesta ja sisäisestä hyvyydestä. Tarinan toisen päähenkilön menneisyys antaa minulle lisäksi mahdollisuuden tutkia teosta myös pedagogin vinkkelistä.

(lisää…)

10 mehukkainta sivuroolisuoritusta Saint Seiyassa 2/2

lokakuu 19, 2011

Viikko sitten esittelin ensimmäiset viisi suosikkiani Saint Seiyan sivuosanäyttelijöistä. Nyt siis vuorossa huikea kärkiviisikko ja jännitys tiivistyy – kuka mahtaakaan keikkua listan kärjessä, kukkulan kuninkaana?

(lisää…)

10 mehukkainta sivuroolisuoritusta Saint Seiyassa 1/2

lokakuu 11, 2011

Kurumada Masamin mangaan perustuva Saint Seiya tunnetaan animena, jossa on paitsi pöljyydessään rakastettava tunnelma, myös hulppean upea näyttelijäkaarti suoraan fanitytön pinkeistä päiväunista. Pääosissa vuosina 1986-89 pyörineessä TV-animessa olivat aikakauden kuumimmat beibet Gundam-feimin Furuya Tooru, Suzuoki Hirotaka ja Han Keiko etunenässään. Parasta Saint Seiyassa kuitenkin on, että siinä on aivan älytön määrä hahmoja, mikä tarkoittaa loputonta jonoa huippunäyttelijöitä melodraamaa ja teatraalisuutta tihkuvissa rooleissa. Listaan tässä nimenomaan noista lukemattomista sivuosista omasta mielestäni kirkkaimmat kymmenen.

(Sböilereitä, ei sillä että Saint Seiyassa mikään koskaan ketään yllättäisi. Also, olisin laittanut videoita, mutta maailma ei tykkää musta) (lisää…)