Posted tagged ‘Mizutani Yuuko’

O.V.A: Bakuretsu Hunter

marraskuu 5, 2010

O.V.A.-nimikkeisiin liittyviä artikkeleita putkahtelee meiltä jostain syystä nykyisin kuin sieniä sateella (minkä ei tietenkään pitäisi olla mikään huono asia, olemme vain itsekin melko yllättyneitä siitä, kuinka monta juttua sarja on tähän mennessä jo poikinut). Tällä kertaa olisi kuitenkin tarkoitus esitellä OVA, jonka syntyperä on muihin genrensä edustajiin verrattuna varsin erikoislaatuinen (syy kyseisen OVAn syntyyn on mainittu aikaisemmin Myyn edellisessä jutussa). Saan tässä samalla tekosyyn esitellä yhden manga- ja animepuolella vaikuttavan mestaritekijän sekä yhden kaikkien aikojen suurimmista seiyuusuosikeistamme. Tiedätte mitä on luvassa.

(lisää…)

O.V.A: Karuizawa Syndrome

syyskuu 12, 2010

75-minuuttinen Karuizawa Syndrome -OVA perustuu Tagami Yoshihisan vuosina 1980-1985 Big Comic Spiritsissä ilmestyneeseen samannimiseen mangaan. OVA julkaistiin mangan loputtua vuonna 1985 ja sen ohjasi muun muassa Versailles no baran, Hokuto no kenin, Miyukin, Video Girl Ain ja useiden Oshii Mamorun elokuvien parissa työskennellyt Nishikubo Mizuho (joka on muuten ääninäyttelijä Mizutani Yuukon aviomies), ja animaatio-ohjaajana toimi silloin vielä uransa alkumetrejä tallannut animaattori Iguchi Chuuichi.

(lisää…)

Lööpissä: Moi moi Momoi!

kesäkuu 19, 2010

Desuconissa hurmannut seiyuu, laulaja ja otaku Momoi Haruko ehti kiireisestä aikataulustaan huolimatta istahtaa hetkeksi Sisarusten seuraan ja kertoa hiukan ääninäyttelemisestä. Ilmestyimme hänen hotellilleen maanantaiaamuna Desu-paidat päällä ja muutaman nimmarin jälkeen siirryimme kokoustilaan pitämään haastattelun. Ja tässä se nyt on teidän luettavananne!


(lisää…)