Posted tagged ‘Mikko Lammi’

Desucon desu!

kesäkuu 25, 2013

Desuconin taipale on saavuttanut viiden vuoden merkkipaalun! Ihka ensimmäisestä Desusta saakka mukana olleina tämä saavutus tuntuu hienolta ja koskettavalta. Viisivuotisen conin avajaisten tunnelma oli tunnetusti ebin, ja mukaan mahtui yllätyksiäkin, kuten viime kesän musavieraan Hata Akin tekemä ihka-aito Desucon-teemabiisi Desucon desu!

(lisää…)

Muumit on paras. Ja Nuuskari

syyskuu 12, 2012

Ihanuuden vuosi 2012 on ollut meille melko poikkeuksellinen vuosi. Yksi ero aikaisempaan verrattuna on siinä, ettemme ole koskaan pitäneet puheohjelmaa näin monessa contapahtumassa saman vuoden aikana. Paitsi että Desuconit tuplaantuivat, menimme ensimmäistä kertaa pitämään puheohjelmaa myös Animeconiin sekä Traconiin (jos Myyn Hopeanuoli!musikaalia ei lasketa). Nyt on Sisarusten conohjelmat lopulta tältä vuodelta pidetty ja mielessä siintävät jo ensi vuoden molempien Desucon-tapahtumien ohjelmaideat. Sitä ennen kirjoittelimme kuitenkin fiiliksiä viime viikonlopun Traconista!

(lisää…)

Ihanuuden Desucon: jälkitunnelmat

kesäkuu 14, 2012

Ihanuuden vuoden 2012 Desucon koitti lopulta tuskallisen pitkän odotuksen jälkeen! Sisaruksilla oli kädet täynnä töitä ohjelmien kanssa aivan viime minuuteille asti, mutta kaikki valvotut yöt ja se sietämätön odottamisen tuska oli siitä huolimatta kaiken arvoista. Vieraat olivat parhaita, kävijät olivat parhaita ja ohjelmat olivat parhaita, ja viime viikonlopun Desuconia onkin usealta taholta jo ehditty tituleerata parhaaksi Desuconiksi ikinä. Meillä ei ainakaan ole vastaanväittämistä!

Sisarukset pääsivät koko katraan voimin Hatan kanssa yhteiskuvaan!

(lisää…)