Posted tagged ‘Maija Poppanen’

Äänijälki – Jakso 33: Olipa kerran salainen agentti (Fredi sammakko)

27 syyskuun, 2022

Afurekon Äänijälki-podcastin 33. jaksossa pääaiheena on brittiläinen animaatiokalkkuna Fredi sammakko. Lisäksi pohdimme, milloin äänenkäyttö on tehnyt vaikutuksen live action -roolityössä. Hiljattaisissa juttelemme Psycho-Pass-animen ensimmäisestä kaudesta.

(lisää…)

Sound Only: Ihanat seiyuut laulamassa Disneytä

11 elokuun, 2014

Mielessäni on jo jonkin aikaa kytenyt teoria, jonka mukaan ”japanilaiset saavat aina kaiken kivan”. Tuossa krääsän luvatussa maassa kun on jo kauan tuotettu mitä käsittämättömimpiä ja mielikuvituksellisimpia tavaroita löystyttämään ihmisten kukkaronnyörejä, ja houkuttimena toimivat niin suositut viihdesarjat kuin ihmisetkin. Esimerkiksi tyttöjen situation-levyjen (levyjä, joilla suositut miespuoliset ääninäyttelijät puhuvat kuuntelijalle) tarjonta on valtava: on muun muassa yandere-sarja (ihanat pojat puhumassa ilkeitä), butler-sarja (ihanat pojat puhuttelemassa kohteliaasti), pusu-sarja (ihanat pojat pusuttelemassa) ja kissasarjakin (ihanat pojat esittämässä kissoja) noin muutamia mainitakseni.

Pari vuotta sitten Japanin markkinoille tuli yksi uusi tytöille suunnattu levysarja, kun joku nero keksi pestata seiyuuskenen kuumimmat miesnimet laulamaan covereita tunnetuista Disney-lauluista.

Nauti rahoistani, Japani.

Disney Date ~ Koe no oujisama ~ Standard Edition

Disney Date ~ Koe no oujisama ~ Standard Edition

(lisää…)

Sound Only: Walt Disnizzle

24 toukokuun, 2013

Vaikka musikaaliset Sisarukset kuluttavat lähes minkälaista musiikkia tahansa, ei hiphop-musiikki ole koskaan erityisemmin iskenyt meihin. Vähän aikaa sitten Nita meni kuitenkin löytämään Internetin syövereistä levyn nimeltä Walt Disnizzle, jossa hiphopin rankka ajatusmaailma kohtaa Disneyn kuuluisat kappaleet herkullisin tuloksin. Yllätyksekseni huomasin koukuttuneeni levyyn jo ensimmäisen kuuntelukerran aikana, ja se soi vieläkin jatkuvasti musasoittimessani omana soittolistanaan. Miksi Disnizzle toimii niin uskomattoman hyvin?

Walt Disnizzle kansi

(lisää…)