Posted tagged ‘Lea Salonga’

Sofia the First – pikkuprinsessojen maailmassa

21 lokakuun, 2013

Kaikki tätä blogia lukevat taitavat jo tietää, että roolilistoilla on aina ollut meille suuri merkitys. Vaikka kulutamme animaatioita yllin kyllin teosten itsensä vuoksi, moneen sarjaan tai elokuvaan on tullut tutustuttua alun perin houkuttelevien ääninäyttelijöiden takia.

Itselläni viimeisimpiä tällaisia tapauksia on Disney Juniorilla tänä vuonna alkanut Sofia the First.  Prinsessoista ja prinsseistä kertova sarja on ilmiselvä osa Disneyn prinsessafranchisea, mutta sen roolilista on vaikuttava. Mukana on monia tunnettuja ammattilaisääninäyttelijöitä ja lisäksi pari niin kovaa vierailevaa nimeä, että vastustelu oli täysin turhaa, vaikka kyseessä on pikkutytöille suunnattu sarja.

Ja kuinka ollakaan, pikkuprinsessojen ja -prinssien seikkailuja on ollut kerrassaan ihastuttavaa seurata! Sarjassa on suloisia hahmoja, toimivia käsikirjoituksia, hienoa musiikkia, upeita ääninäyttelijöitä ja tusinoittain kauniita prinsessamekkoja. Kyllä nyt prinsessasieluani hemmotellaan ja kunnolla.

Sofia the 1st - 00

(lisää…)