Afurekon Äänijälki-podcastin kymmenennen jakson pääaiheena on Don Bluthin epätasainen satuelokuva Peukalo-Liisa. Vilkaisemme myös, keille ääninäyttelijäpalkinnot jaettiin vuoden 2020 Emmy-gaaloissa. Lopuksi puhumme muutoksista suomalaisnaisten äänenkorkeudessa ja kolmen veteraaniseiyuun tekemästä animetunnaricoverlevystä FULL Kabs – Rejendo ni wa mada hayai!
Afurekon toisen vuoden käynnistää komeasti uusi Hupifakta-sarja!
Hupifakta tarjoaa erilaisia ääninäyttelyyn ja ääninäyttelijöihin liittyviä epäolennaisia, mutta muuten vain huvittavia ja mielenkiintoisia tiedonjyväsiä sen suurempia analysoimatta tai ajautumatta sivuraiteille.
90-luvulta lähtien Hollywood-näyttelijöiden nimiä on yhä useammin alkanut näkyä animaatiotuotantojen roolilistoissa (vaikka kyllä Disneyllä on ollut maailmankuuluja Oscar-voittajia klassikoissaan jo alkuajoistaan lähtien), ja Afurekossakin on kirjoitettu jo muutamaan otteeseen näyttelijöistä, jotka ovat muun näyttelijänuransa ohessa käyneet tekemässä myös äänirooleja. Joskus on kuitenkin mahdollista bongailla myös ääninäyttelijöitä live-elokuvista, mistä ohessa muutamia esimerkkejä.
Yksi hyvä puoli oli siinä, että jouduin Lontooseen työharjoitteluun 2000-luvun parhaana vadelmakesänä – pääsin näkemään Pixar Animation Studiosin esikoisleffan Toy Storyn toisen jatko-(päätös?)osan, ytimekkäästi nimeltään Toy Story 3, ennen kuin se rantautui Suomeen – itse asiassa kahdesti, koska elokuvathan täytyy nähdä ennen kuin ne voi katsoa. Odottaessanne elokuvan Suomen-ensi-iltaa elokuun 27. päivänä (Cillan syntymäpäivä muuten) haluaisin kirjoittaa teille ensivaikutelmia alkuperäiskielisestä versiosta. En halua paljastaa yksityiskohtia juonesta, sillä katselukokemus on paras spoilerivapaana, joten annan ei vähempää kuin loistavan käsikirjoituksen odottaa katsojiaan ja keskityn arvioimaan näyttelypuolta – senhän kai parhaiten osaan.
Viimeisimmät kommentit: