Afurekon Äänijälki-podcastin 31. jaksossa pääaiheena on yliluonnollinen rikosmysteerianime Mouryou no hako. Lisäksi kerromme VHS-kasettien keräilyharrastuksestamme, joka keskittyy erityisesti kiven alla oleviin dubbauksiin. Hiljattaisissa tapaamme torilla, sillä juttelemme suomalaisideaan perustuvasta piirretystä Keltainen lumimies.
Afurekon Äänijälki-podcastin seitsemännessätoista jaksossa pääaiheena on brittiläinen kreisikomedia Kreivi Duckula. Pohdimme myös, milloin lapsirooleihin kannattaa roolittaa oikeita lapsia ja milloin taas aikuisia ääninäyttelijöitä. Hiljattaisissa käymme läpi The Legend of Zelda -pelin Breath of the Wild äänipuolta.
Sympatiani saavat kaikki, jotka ovat joskus törmänneet otsikossa esiintyvään nimikkeeseen, kuulun nimittäin myös itse siihen surulliseen joukkoon. Kyseessä on Shimazaki Tokiyan 5-osainen sietämätön BL-mangasarja, jossa noin 11-vuotiailta näyttävät teinipojat naivat keskenään minkä ehtivät – missä, milloin ja ketä vain. Kammosin sarjaa jo vuosia ennen kuin 801 Media toi sen (totaalisen ylihinnoiteltuna) länsimaihin nimellä Love is Like a Hurricane, ja jostain syystä sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat päätyneet myös hyllyyn asti. Älkää kysykö.
Totta kai mokomasta shotapoikaorgiamangasta on tehty myös BL-kuunnelma – onneksi kuitenkin vain yksi kappale, joka käsittää suurimman osan mangan kahdesta ensimmäisestä pokkarista. Olen vältellyt kyseisen levyn kuuntelemista hyvin pitkään, mutta koska draaman pääosassa on henkilökohtainen guilty pleasure -seiyuuni KishioDaisuke, päätin lopultakin tänä vuonna rikkoa kirouksen ja ottaa selvää, onko draamalla enemmän annettavaa kuin mangalla.
Viimeisimmät kommentit: