Äänijälki – Jakso 38: Pieni suuri salapoliisi (Basil Hiiri – Mestarietsivä)

Afurekon Äänijälki-podcastin 38. jaksossa pääaiheena on Disneyn salapoliisiseikkailu Basil Hiiri – Mestarietsivä. Lisäksi puhumme tapauksista, joissa näyttelijät pääsevät esittämään toistensa roolihahmoja. Hiljattaisissa puimme Guillermo del Toron Pinokkion englannin- ja suomenkielisiä ääniraitoja.

Äänijälki – Jakso 24: Kotimatka menneeseen (Anastasia)

Afurekon Äänijälki-podcastin 24. jaksossa pääaiheena on historialliseen legendaan perustuva piirroselokuva Anastasia. Lisäksi puimme ääninäyttelijä Hayashibara Megumin kirjaa äänirooleistaan ja opetuksista, joita hän on niiltä saanut. Lopuksi käymme läpi podcastin toista vuotta kuulijapalautteen kautta.

Äänijälki – Jakso 9: Tunteet ovat osa ihmisyyttä (Saber Marionette J)

Afurekon Äänijälki-podcastin yhdeksännessä jaksossa valokeilaan pääsee ysäritieteishaaremianime Saber Marionette J. Lisäksi tutustumme ääninäyttelijäkonferenssi One Voice Conferenceen ja puimme äänialalla sattuneita koronatapauksia. Hiljattaisissa juttelemme suositun Netflix-animen Aggretsukon kolmannesta kaudesta.

Lööpissä: Apinoiden ystävä

Jos jonkun seiyuun nimen suomalaiset animeharrastajat tunsivat 2000-luvun alussa, se oli Yamaguchi Kappei. Helmikuun Desucon Frostbite -tapahtuma täyttyikin nostalgiasta, kun Yamaguchi saapui tapahtuman toiseksi kunniavieraaksi! Pirteä ja alati hyväntuulinen ääninäyttelijä ehti conkiireidensä ohessa juttelemaan rooleistaan.

Kulti, kalastin kakarat!

Yksi nuoruuteni rakkaimpia animaatioelämyksiä on Apua! Olen kala, vuonna 2000 julkaistu tanskalainen seikkailutarina, jossa kolme lasta pääsee vahingossa tutustumaan merenalaiseen maailmaan. Suloisessa elokuvassa on hyvä tarina, ihanat hahmot, tarttuvaa musiikkia, kaunista animaatiota sekä läjä 90-luvun suomalaisen dubbausskenen huippunimiä. Mitä muuta voisin piirretyiltäni enää toivoa?

(Ruodin elokuvan juonen tekstissä melko täysin puhki, joten ebin spoilers luvassa.)

Dokoka de nakushita aitsu no aitsu

Koyasu ”Koyappi” Takehitosta on kirjoitettu tässä blogissa jo muutaman kerran. Valtavasti töitä tehnyt monipuolinen seiyuu on tunnettu myös suomalaisfanien keskuudessa. Mikä mahtoi olla ensimmäinen sarja, jossa Sisarukset häntä kuulivat? Kenties Fushigi yuugin Hotohori tai Neon Genesis Evangelionin Aoba Shigeru?

Ei. Se oli tämä.

Joulutähtiin kirjoitettu: luukku 3

Maailman myydyimmän sarjakuvan animaatioversio, animehistorian klassikko Dragon Ball (Z >_<) pursuaa toinen toistaan upeampia näyttelijöitä. Kaikki ovat niin mahtavia, että saa harjoittaa melkoista mielivaltaisuutta valitakseen vain yhden. Niinpä joulukalenterissa haluamme ylistää roolisuoritusta, joka painui mieleen siitä huolimatta, että hahmo esiintyi ainoastaan yhdessä jaksossa.

Kanonisen DB:n viimeinen pahis Majin Buu on avaruusvelhon luoma supervoimakas taikaörkki, jossa lapsenmielisyys ja moraalinen ymmärtämättömyys yhdistyvät vaarallisesti. Buulle suurinta hupia tuottaa ihmisten tappaminen, ja toiseksi hauskinta on, kun ihmiset juoksevat kirkuen pakoon välttääkseen tuskallisen kuoleman pinkin pallero-olion käsissä. Buun vuoristotiellä tapaama pikkupoika ei kuitenkaan juokse, tämä kun on sokea eikä ymmärrä olevansa kuolemanvaarassa. Buu keksii nokkelasti, että näkevänä poika pelästyisi, ja antaa tälle taikavoimillaan näön. Säikähtämisen sijasta poika kuitenkin typertyy onnesta ja ylistää hyväntekijäänsä.

Kohtaus oli Sisaruksille jo mangasta tuttu, ja onpa se saanut jopa kyyneliin koskettavuudellaan. Hämmästys oli suuri, kun tutustuimme animeversioon ja sokean pojan äänenä oli ysäritähti Hayashibara Megumi, jota harvoin kuullaan poikarooleissa. Dragon Ball Z -sarjan jakso 249 lähetettiin ensi kertaa joulukuussa 1994, jolloin Hayashibaran ura oli jo täydessä vauhdissa. Hän ei tarvitsekaan kuin viisi minuuttia ruutuaikaa vaikutuksen tekemiseen.

Osa ei totisesti ole helppo – kuinka voi edes kuvitella, miltä tuosta pikkupojasta tuntuu tuolla hetkellä? Hayashibara kuitenkin tekee kohtauksesta uskottavan ja liikuttavan. Hänen äänensä välittää kaiken, mihin 90-lukulainen TV-animointi ei pysty: pojan puheeseen karkailee epäuskoisia naurahduksia, ääni värisee ja hiljenee hetkeksi lapsen tajutessa kunnolla, mitä on tapahtunut, ja lopulta poika puhkeaa vuolaisiin, itkunsekaisiin kiitoksiin sännätessään halaamaan Buuta. Kohtaus olisi voinut lässähtää hyvin helposti, mutta Hayashibaran nappicastauksella se sai ansaitsemansa painoarvon ja näyttää hienosti, ettei Buu ole paha, vaan naiivi, ja tarvitsee pelon sijaan opastusta, jotta terrori loppuisi. Toivon mukaan sitä ei mennä peukaloimaan Dragon Ball Kaissa.

Kiitosta ansaitsee myös Buun näyttelijä Shioya Kouzou. Hänen kähisevä roolisuorituksensa tuo hyvin esille otuksen leikkimielisen luonteen, ja hänellä on taito tehdä tästä ensin pelottava hirviö ja heti seuraavassa kohtauksessa sympaattinen pallero. Myöhemmissä jaksoissa Shioya on myös uskomattoman hyytävä pahuuden saastuttamana Super Buuna. Kontrasti pyöreänlupsakan Buun ja psykopaattimassamurhaaja-Buun välillä on todella vaikuttava.

O.V.A: Bakuretsu Hunter

O.V.A.-nimikkeisiin liittyviä artikkeleita putkahtelee meiltä jostain syystä nykyisin kuin sieniä sateella (minkä ei tietenkään pitäisi olla mikään huono asia, olemme vain itsekin melko yllättyneitä siitä, kuinka monta juttua sarja on tähän mennessä jo poikinut). Tällä kertaa olisi kuitenkin tarkoitus esitellä OVA, jonka syntyperä on muihin genrensä edustajiin verrattuna varsin erikoislaatuinen (syy kyseisen OVAn syntyyn on mainittu aikaisemmin Myyn edellisessä jutussa). Saan tässä samalla tekosyyn esitellä yhden manga- ja animepuolella vaikuttavan mestaritekijän sekä yhden kaikkien aikojen suurimmista seiyuusuosikeistamme. Tiedätte mitä on luvassa.