Afurekon Äänijälki-podcastin 31. jaksossa pääaiheena on yliluonnollinen rikosmysteerianime Mouryou no hako. Lisäksi kerromme VHS-kasettien keräilyharrastuksestamme, joka keskittyy erityisesti kiven alla oleviin dubbauksiin. Hiljattaisissa tapaamme torilla, sillä juttelemme suomalaisideaan perustuvasta piirretystä Keltainen lumimies.
Päättyvä vuosi 2018 oli myös Desuconin kymmenvuotisjuhlavuosi! Sen kunniaksi kokoonnuimme kesällä muistelemaan Desuconin ääninäyttelijäkunniavieraita vuosien varrelta. Nyt vuoden viimeisenä päivänä voitte palata vielä kesän tunnelmiin ja kuunnella, mitä sanottavaa meille on kymmenen vuoden aikana jäänyt – ja kuuluu nauhalla silloin tällöin Myyn kissojenkin ajatuksia!
Alta löydätte listan aikaleimoista kullekin puheenaiheelle. Momoi Harukosta alkaen olemme myös jututtaneet kaikki mainitut kunniavieraat, joten heidän haastattelunsa löytyvät blogin arkistoista! Mitä muistoja sinulla on Desuconin seiyuuvieraista?
Sisarusten idoli Ogata Megumi tulee Desucon Frostbiten kunniavieraaksi! Hän saakoon kunnian esittää 21. luukun kappaleen. CLAMP-ryhmän mangaan perustuva klassikkoanime Magic Knight Rayearth on nähty Suomessakin, tosin englanniksi dubattuna. Ogata esittää sarjan ensimmäisessä puoliskossa prinsessa Emeraudea ja jälkimmäisessä valloittaja Eagle Visionia. Ja olisi tietenkin rikollista olla panematta häntä laulamaan. Tässä luukussa kuullaan Eaglen kappale RUN, joka on pyörinyt soittolistallamme vuosia.
Viimeisimmät kommentit: