Posted tagged ‘Challengers’

BL: Koisuru boukun

Tou 25, 2011

Takanaga Hinakon vuodesta 2005 lähtien jatkunut pervokomedia Koisuru boukun tiedetään nykyisin kaikkialla. Vaikka jotkut Takanagan lukijat pitävät sitä hänen heikoimpana tuotoksenaan, se kuuluu huomattavasti useamman lempisarjoihin. Olen lukenut Takanagaa jo vuosia, mutta Boukuniin tutustuin alun perin kuuntelemalla aikanaan audiolevyn sen ensimmäisestä osasta. Viime kesänä sarja sai draamalevyjen rinnalle myös kaksiosaisen OVA-animaation, johon palasivat myös kaikki hahmojen ääninäyttelijät. Mielessä kävi jo silloin vertailun tekeminen animen ja levyjen välillä, vaan tässäpä ehti vierähtää kokonainen vuosi, ennen kuin ehdin istahtaa alas ja kirjoittaa sarjasta ylös kaiken haluamani. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Huom! Teksti sisältää myös yllätysvideon!

Huomatkaa sakset.

(lisää…)