Uusinta uutta: Viidakon veijarit

Suomessa dubbauksista ei yleensä suuremmin pidetä melua, vaikka dubit tehdään pieteetillä ja niitä katsoo suuri yleisö. Juuri Suomen ensi-iltansa saanut animaatioelokuva Viidakon veijarit (2017) rikkoo hiljaisuutta hauskasti lyhyillä esittelypätkillä, joissa suomenkieliset äänet pääsevät esille. Mutta millainen itse leffa on?

Renttujen jouluyö: luukku 8

Asterix ja Kleopatra -sarjakuvasta tehtiin animaatioelokuva vuonna 1968; se oli toinen Asterixista tehty elokuva, ja se tuotettiin ranskalais-belgialaisena yhteistyönä. Elokuva on melko uskollinen sovitus sarjakuva-albumista, mutta kuten arvata saattaa, mahdollisti uusi formaatti musiikin lisäämisen tarinaan. Elokuvassa on muutamakin hauska laulu, mutta hauskin on roistomaisen Ammoniakiin (alkup. Amonbofis) ja tämän hölmön apurin Naskaliin (alkup. Tournevis) rallatus Le pudding à l’arsenic eli Arsenikkivanukas. Laulun aikana ilkiöt valmistavat myrkyllisen herkun, jonka he aikovat tarjoilla Kleopatralle muka lahjana gallialaisilta.

Joulutähtiin kirjoitettu: luukku 20

Vaikka sanoimmekin kalenterin alussa, että keskittyisimme erityisesti ennen esittelemättömiin roolisuorituksiin, emme voineet jättää pois yhtä odottamattomimmista mutta loistavimmista roolituksista, mihin olemme vähään aikaan törmänneet. On tullut aika ruotia vielä hiukan lisää Lucky Luke -elokuvassa Lähde länteen! (Tous à l’ouest!) kuultua nerokasta hahmon ja äänen liittoa; Clovis Cornillacin mahtavaa Joe Daltonia.

Daltonin veljesten esikoinen on parin hyvin voimakkaan piirteen hahmo. Odotusten vastaisesti häntä esittävän Clovis Cornillacin ääni ei ole erityisen karikatyyrinen. Se onkin ihanaa kun kuuntelee muita Daltoneita, joiden tekohassuihin ääniin leipääntyisi muutamassa minuutissa, jos he pälpättäisivät yhtä tiuhaan kuin Joe. Cornillacilla on sen sijaan erittäin miellyttävä ja nuorekas ääni, joka on yllättävän napikas valinta Joelle. Hauskuus syntyy karrikoidun äänen sijaan siitä, mitä ja miten Joe sanoo, ja siinä on paljon enemmän liikkumavaraa ja työstettävää itse näyttelijälle. Muiden veljesten äänet ovat pöhköjä, mutta eivät kovin muistettavia, toisin kuin Joen.

Cornillac on erittäin lahjakas eikä häntä erottaisi hölmökään kokopäiväisestä ääninäyttelijästä. Hän laittaa kaikki ilmeensä puheeseensa ja hyödyntää taitavasti liioiteltua mutta liukuvaa intonaatiota sekä sävyjen nopeaa muuttumista laidasta toiseen. Hänen naurunsa ja pitelemättömät raivokohtauksensa ovat luontevia pienen Daltonin suussa. Lucky Luken nimi vääntyy hänen raivotessaan hulvattomaksi siansaksaksi, joka ei kuulosta pakotetulta eikä ainakaan jää vaisuksi hyvän improvisaatiokyvyn ansiosta. Cornillacin puheessa on erinomainen rytmi, jota elokuvan ilmeikäs animaatio vielä tukee ihailtavasti. Hänen melodramatiikkaansa, räyhäämistään ja turhautumista ulinaansa haluaisi vain kuunnella lisää ja lisää!

Kuten todettiin Lähde länteen! –artikkelissakin, Cornillacin tapa näytellä Joeta on sarjakuvamaista, mutta ei pinnallisesti; hän ei vain kuulosta sarjakuvahahmolta, vaan hän näyttelee kuin sarjakuvahahmo. Parempaa ei olisi voinut toivoa lännen lyhytvartisimmalle ja -pinnaisimmalle desperadolle!

Jalalla smurffisti

Eurooppalaisen sarjakuvaperinteen kuuluisimpia hahmoja ovat smurffit, nuo belgialaispiirtäjä Peyon luomat siniset veitikat. Vanhat jäärät muistavat vielä ajan, jolloin smurffit olivat strumffeja ja seikkailivat nimikkoalbumiensa sijasta Peyon Johannes ja Pirkale -tarinoissa. Taiteilijan oma mielisarja sijoittuu keskiaikaiseen fantasiamaailmaan, jossa rohkea aseenkantaja Johannes (Johan) ja raisu ilveilijä Pirkale (Pirlouit) ratkovat pulmia ja peittoavat pahiksia. Smurffit astuivat estradille 1960 ilmestyneessä albumissa Kuusismurffinen huilu (La flûte à six schtroumpfs), josta tehtiin belgialainen piirretty elokuva vuonna 1975. Suomessa sitä esitettiin nimellä Smurffit ja noiduttu huilu.

La ferme, Averell!!

Joulukuussa 2007 sai Ranskassa ensi-iltansa animaatioelokuva Lucky Luke: Tous à l’ouest! (suom. Lähde länteen!) Kyseessä ei todellakaan ole ensimmäinen tai viimeinen Lucky Luke -animaatio, sillä sarjoja ja piirrosleffoja hahmosta on tehty Ranskassa tasaisesti joka vuosikymmenellä sitten 70-luvun. Tous à l’ouest! merkkasi Lucky Luken 60-vuotisjuhlavuotta, vaikka laskutavasta vähän kiistelläänkin (Lucky Luke -hahmo esiintyi ensimmäisen kerran lyhyttarinassa Arizona 1880 vuonna 1947 tai vuotta aiemmin lähteestä riippuen, mutta ensimmäiseksi oikeaksi Lucky Lukeksi väitetään kuitenkin joko vuoden 1949 Le mine d’or de Dick Digger -alppaa tai vasta ensimmäisen lyhyttarinan toisintoa Arizonaa vuodelta 1951). Tavallaan myös Luken vakiovastustajat Daltonin veljekset juhlivat samana vuonna oman taipaleensa viisikymppisiä, vaikka lähteet eivät taaskaan tahdo olla yksimielisiä siitä, ilmestyikö heidän debyyttialbuminsa Les Cousins Dalton vuonna 1957 vai 1958. Hällä väliä!