Joulun uudet kuviot: luukku 3

Saint Seiya on taas ajankohtainen puheenaihe sen pian alkavan amerikkalais-japanilaista yhteistyötä olevan Netflix-sovituksen myötä – etenkin joidenkin, krhm, kiinnostavien ratkaisujen vuoksi, mitä tulee modernin adaptaation kaipaamiin myönnytyksiin.

Vaikka Netflix-version uudistukset lienevät omaa tasoaan, on Seiya-tuoteperheeseen tehty aika jänniä muutoksia ennenkin. Kun vuosina 1986-89 esitetylle TV-sarjalle tehtiin jatkoa 13-jaksoisen Hades: Sanctuary -OVAn muodossa vuonna 2002,  tekijätiimissä oli mukana monta alkuperäisen nostalgisen klassikon parissa työskennellyttä, mm. kaikkien kuuden päähenkilön ääninäyttelijät. Pari vuotta myöhemmin julkaistua Hades: Inferno -OVA:a varten päähenkilöt kuitenkin roolitettiin uusiksi – ilmeisen yllättäen, sillä alkuvuodesta 2005 ilmestyneessä pelisovituksessa oli vielä vanha cast, kun taas saman vuoden lopussa tähtimerkkisolttujen rooleissa debytoivat uudet näyttelijät.

Virallista, yksiselitteistä syytä näyttelijöiden vaihtamiselle ei ole koskaan kuultu, ja asiasta liikkuu aika ikäväsävyisiäkin huhuja. Uudelleenroolitus ei olisi ollut niinkään tavatonta, jos se olisi tehty jo vuoden 2002 OVA:an, jonka sivurooleissa olikin osittain uusia näyttelijöitä. Päähenkilöt castattiin kuitenkin uusiksi kahden juonellisesti välittömästi toisiaan seuraavien osien välissä: vuoden 2005 Inferno jatkaa tismalleen siitä hetkestä, johon sitä edeltänyt Sanctuary jäi. Muun tuotannon – kuten visuaalisen ilmeen, musiikin ja tärkeiden sivuhahmojen näyttelijöiden – pysyessä lähes muuttumattomana katsojaa kohtaa melko tyrmistyttävä hetki, kun aivan kesken tarinan päähenkilökaartin äänet muuttuvat – eivätkä vain äänet, vaan oikeastaan koko henkilöt.

Ymmärrettävästi uusien näyttelijöiden suorituksissa eroa vanhaan tekee jo se, että heillä ei ole takanaan hahmojen kanssa kuljettua matkaa; heillä ei ole voinut olla samanlaista tuntua siitä, mitä merkityksiä milläkin asioilla hahmoille on ja mitä kaikkia vivahteita on heidän keskinäisissä suhteissaan. Merkityseroa luo jo tapa, jolla uudelleen roolitetut hahmot puhuvat toisistaan ja toisilleen – pelkästään se, miten he sanovat toistensa nimet. Vanhojen näyttelijöiden suorituksissa todella kuuluivat yhteiset ponnistelut, jotka TV-sarjan aikana hitsasivat hahmot tiiviiksi joukoksi: kun heidän näyttelemänsä saintit puhuivat toisistaan, näiden ystävyyden jumalauta kuuli (friendship is miracle).

Näin hienovaraiset sävyerot eivät ehkä tuntuisi niin merkittäviltä, elleivät vanhat näyttelijät olisi olleet mukana tuoteperheessä vielä kirjaimellisesti samana vuonna kun vaihto tehtiin.

Tarkempaan syyniin pääsevät vain viiden bronze saintin näyttelijät, sillä tylsästi (ja valitettavan sarjalle tyypillisesti) porukan naisvahvistus Saori ei tee koko Hades-saagassa juuri mitään, eikä olisi mielekästä vertailla Orikasa Fumikon arviolta seitsemää repliikkiä Han Keikon kokonaisvaltaiseen roolisuoritukseen.

Pegasus Seiya on melko perustavanlaatuinen tylsä toimintapäähenkilö, joka menestyy lähinnä siksi, että on päähenkilö. TV-sarjassa ja Sanctuary-OVA:ssa roolin tehnyt Furuya Tooru kuitenkin onnistui tekemään hahmosta yllättävänkin sympaattisen ja rakastettavan. Hänen Seiyaansa kantaa vilpittömyys ja lahjomattomuus – Seiya on kirkasotsainen ja herkkä, ja syvä rakkaus ystäviin on hänen henkilönsä ytimessä.

Uudessa castissa Seiyaa näytteli Morita Masakazu. Hänen roolityönsä Seiyana ilmentää aika puhtaasti sitä tyypillistä tylsää toimintapäähenkilöä, mutta ilman myötätunnon lämpöä ja inhimillisyyttä, jotka tekivät Furuyan versiosta sydämellisen. Moritan Seiya tuntuu lähinnä koppavalta päällepäsmäriltä, kuin hän yrittäisi vain kuulostaa sinnikkäältä ja sitoutuneelta sen sijaan, että tunne todella kumpuaisi läsnä olevista motiiveista. Seiyan ydinominaisuus, horjumaton uskollisuus ystäviä kohtaan, jää tekstin tasolle eikä tunnu aidolta. Tärkeiden suhteiden vaillinaisuus saa Seiyan vaikuttamaan ulkopuoliselta hengaajalta omassa tarinassaan.

Dragon Shiryuu on se päähenkilön kypsempi, coolimpi paras ystävä. Tuntuukin varsin loogiselta, että 2000-luvun versiota poikaporukan älykkäästä, jöötä pitävästä mallioppilaasta näyttelisi Sakurai Takahiro. Mutta tunnetusti logiikka ei toimi Saint Seiyassa – ei edes metatasolla. Sakurai on nimittäin niin täydellisen päinvastainen kuin alkuperäisen roolin tehnyt Suzuoki Hirotaka, ettei hänen Shiryuutaan voi oikein ottaa vakavasti.

Suzuokin Shiryuuta määritteli mielen ja ihanteiden järkähtämättömyys – jopa hahmon ollessa ymmällään tai poissa tolaltaan lohikäärmesoltun maadottuneisuus ja itsetuntemus, yhteys itseen ja omaan kehoon, oli alati läsnä. Sakurain Shiryuu taas tuntuu olevan koko ajan pihalla kuin lumiukko. Silloinkin, kun Shiryuu selittää fiksuja juttuja tyhmemmille ystävilleen, tuntuu kuin hän ei tietäisi lainkaan, mistä puhuu; hän on jotenkin pysyvästi ulalla eikä tunnu olevan koskaan tilanteen päällä. Näyttelijävaihdoksen myötä Shiryuun koko henkilö kääntyy päälaelleen – mistä vanhoina Seiya-puristeina olisimme raivoissamme, ellei se olisi niin hulvatonta.

Cygnus Hyouga, Siperian pakkasissa kasvatettu ja kuollutta äitiään ikävöivä joutsenpoju, on sarjan eeppinen angstipallero. Alkuperäinen näyttelijä, harmillisen vähän taitojaan esittelemään päässyt Hashimoto Kouichi, vaali Hyougan suureellisuutta ja dramaattisuutta; hänen Hyougansa yrittää kaikin keinoin olla viileä, vaikka tuntee koko ajan valtavia tunteita. Tämä herkullinen taso jää uupumaan uuden näyttelijän, Miura Hiroakin roolityöstä. Miuran Hyouga on lähinnä autenttisesti cool ilman emotionaalista latausta, jonka myötä tuntuu katoavan koko hahmon ydin. Toisaalta Inferno ja sitä seurannut Elysion-OVA eivät tarjoa Miuralle paljoakaan materiaalia, sillä Hyougan rooli näissä jaksoissa on melko pieni. Hän ei joudu taistelemaan ketään itselleen tärkeää vastaan eikä muutenkaan pääse angstaamaan, joten uusi näyttelijä on jo lähtökohtaisesti epäkiitollisessa asemassa.

Paraikaa Netflix-kohun keskellä oleva Andromeda Shun vaikuttaa kenties ulospäin selkeältä ja helpolta roolilta: hento, lempeä, isoveljeään ihaileva söpöläinen, joka mieluummin neuvottelisi kuin taistelisi. Hän on kuitenkin koko sarjan mutkikkaimpia hahmoja (mikä ei välttämättä ole paljoa, kun kyse on Saint Seiyasta) ja haastavimpia näyteltäviä etenkin Hades-saagassa.

Ihan muunlaisista rooleista paremmin tunnetun Horikawa Ryoun roolityö Shunina on kenties alkuperäisestä castista epätasaisin. Uuteen näyttelijään, roolissa parikymppisenä debytoineeseen Kasuya Yuutaan verratessa kuitenkin huomaa, kuinka ehjä hänenkin tulkintansa oikeasti oli. Ja vaikka Kasuyan äänimateriaali tuntuu nykypäivänä paljon ilmeisemmältä valinnalta Shunin kaltaiselle hahmolle kuin Horikawan, on oikeassa roolituksessa kyse paljon muustakin kuin soundista.

Horikawan näyttelijäntyötä Shunina ei niinkään määritä se, että hän on hento ja pasifistinen vaan se, että hän on hillitty: Shun on ennakoiva ja varovainen, ja hän suhtautuu tuntemattomaan varautuen ja itsehillinnän kautta, vaikka haluaakin uskoa ihmisistä ennen kaikkea hyvää. Herkkyydestään huolimatta hän ei päästä helposti tunteitaan valloilleen kuten Seiya tai Hyouga, vaan hän pyrkii aina toimimaan kohtuudella. Horikawan Shunin pidättyväisyys kuulostaa ainakin osittain johtuvan myös itse näyttelijän ujoudesta heittäytyä isoihin tiloihin; niin tai näin, hän teki piirteestä hahmon jutun ja sitoutui siihen.

Kasuyan Shunia vaikuttaa määrittävän ennen kaikkea nuoruus ja naiivius – mikä ei ole sarjassa koskaan ollut oikeastaan Shunin heiniä, sillä hän on saanut tuta oman osansa maailman tylyydestä ja on paljon kypsempi ja tukevammin kiinni realiteeteissa kuin uppiniskaiset Seiya ja Hyouga. Kasuya menee hyvin ilmeiseen suuntaan tehdessään Shunia viattomuuden ja ideaalisuuden kautta, mutta kypsyyden puute poistaa hahmosta olennaisen tason ja jäljelle jää varsin tylsä ja suorastaan falski roolisuoritus. Kasuyan yksioikoinen tulkinta ei oikeastaan edes ilmennä luonnetta tai henkilöä, vaan pelkästään kulloinkin päällä olevaa tunnetilaa. Vaikka hahmossa olisi näyteltävää yllin kyllin, kokemattoman Kasuyan roolityö on tasapaksu ja pahimmillaan vain rasittava.

Phoenix Ikki on sankarijoukon yksinäinen susi, jota eivät ylevät tarkoitusperät kiinnosta. Hän on kokenut kauheita ja syntynyt uudestaan epätoivon tuhkasta kanavoimalla kärsimyksensä liekehtivään raivoon. Siisteydestään ja sonniudestaan huolimatta Ikki on erittäin tunteellinen, ja tuskasta ja katkeruudesta kumpuava voima on hahmon ydin. Alkuperäisen näyttelijän Hori Hideyukin roolityö onkin ladattu täyteen kytevää energiaa ja piilotettua kipua. Vaikka Ikki on olevinaan kuin mikään ei enää koskettaisi häntä, hän puolustaa viimeiseen pisaraan asti itselleen tärkeitä ihmisiä. Hänen brutaaliutensa ja haavaisuutensa yhdistelmä on Horin näyttelijäntyön herkku.

Infernossa rooliin kiinnitetty Konishi Katsuyuki muistuttaa uudesta castista eniten alkuperäistä näyttelijää – hän tuntuu jopa pyrkivän imitoimaan Horia siinä määrin, että tuntuu kuin osaan olisi varta vasten haluttu myös soundillinen vastine alkuperäiselle. Hänen Ikkinsä on yhtä uhkaava ja vakuuttava kuin Horinkin, vaikka onkin energialtaan kylmempi, ikään kuin tasapainoisempi ja enemmän sinut itsensä kanssa. Miuran Hyougan tavoin Konishi on turhankin aidosti läpitunkematon ja vakaa, mikä tekee uudesta Ikkistä jotenkin epäinhimillisemmän verrattuna Horin versioon, jonka sisäisen kuohunnan kuuli aina – mutta rankimpina hetkinä myös uusi Ikki paljastaa haavoittuvaisuutensa. Eroavaisuuksista huolimatta Konishi tavoittaa Ikkin keskeisen ominaisuuden, häikäilemättömyyden ja emotionaalisuuden ristiriidan.

Uusien näyttelijöiden energiat ovat paikoin niin erilaisia, että koko henkilöhahmojen välinen dynamiikka muuttuu toisenlaiseksi, ja alusta asti mukana olleelle katsojalle teoksen rakentamat jännitteet tuntuvat purkautuvan tyhjään. Ja koska Inferno ja Elysion ovat suoraa jatkoa aiemmille animesovituksille, on käytännössä mahdotonta tulla mukaan uutena katsojana tässä vaiheessa tarinaa. Mietittiinköhän tätä taas ihan loppuun asti?

Explore posts in the same categories: Anime, Joulukalenteri

Avainsanat: Furuya Tooru, Hashimoto Kouichi, Hori Hideyuki, Horikawa Ryou, Kasuya Yuuta, konishi katsuyuki, Miura Hiroaki, Morita Masakazu, Saint Seiya, Sakurai Takahiro, Suzuoki Hirotaka

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.