Lööpissä: ”Sinä olet lapsen leikkivempele!”

Kaikki suomeksi dubattuja animaatioita katsovat ovat takuulla kuulleet erään tietyn äänen. Tuttu nasaalihtava ääni on taipunut vaikka keneksi lukuisissa animaatioelokuvissa ja vielä useammissa tv-sarjoissa jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Väitämme yhä, ettei kukaan suomalainen ole tehnyt yhtä monta ääniroolia kuin Antti Pääkkönen, joten totta kai meidän oli haastateltava häntä legendaarisesta urastaan!

Pääkkönen kertoo, miten aikanaan oikein päätyi mukaan dubbauksiin, mitkä ovat hänen rakkaimmat hahmonsa, millaista Rovion Angry Birds Toons -sarjan tekeminen on, minkä kohun Disneyn Varjoankka-sarja aikanaan Suomessa nostatti ja paljon paljon muuta!

Miten aikanaan päädyit dubbauksiin?

Pääkkönen: Aloitan hieman aikaisemmasta, vuodesta 1974, jolloin olin 10-vuotias. Isoveljeni Seppo Pääkkönen oli Riihimäen teatterissa avustamassa nuorisolinjalla. Siellä tehtiin Laulavaa Trappin perhettä eli Sound of Musicia, ja näytelmästä puuttui pieni tyttö. Seppo kysyi, voisinko tulla pianosäestyksellä koelauluun, ja siinä kävi niin, että tarinan pieni Gretl-tyttö muutettiin Hans-pojaksi. Seppo oli siis mukana teatteriharrastukseni aloittamisessa.

Sitten Seppo-veljeni pääsi Tampereelle teatterikouluun, ehkä vuonna 1977, ja vuonna 1981 hän sitten kertoi minulle – olin silloin lukion ekalla – että meinaatko koskaan pyrkiä teatterikouluun. Ajattelin, että lukio pitää käydä loppuun, mutta voin ainakin käydä kokeilemassa. No minä pääsinkin sinne 17-vuotiaana. Sitten veljeni Seppo meni Kansallisteatteriin töihin, ja kun valmistuin, minäkin menin Kansallisteatteriin töihin.

Sitten veljeni Seppo oli dubbaamassa jotain, enkä minä ollut oikeastaan koskaan dubannut mitään. Veljeni Seppo kysyi minulta, että viitsisitkö, kun täällä tarvittaisiin tämmöisiä ääniä. Hän siis ehdotti minua sinne, ja minä kävin kokeilemassa. Se oli Disneyn Liisa Ihmemaassa -elokuvan uusi dubbaus, ensimmäinen juttu, jossa olen koskaan dubannut. Firma oli silloin vielä Werneä edeltävä Multimedia, ja elokuvan ohjasi Costi Snellman. Tein siinä Tittelityytä ja muita rooleja.

Muistaakseni toinen tekemäni juttu oli, kun Lehtosaaren Pekka ohjasi Bernard ja Bianca Australiassa -elokuvan dubin muistaakseni 80-luvun loppupuolella. Tein siinä sitä pientä liskoeläintä. Ja se tuntui sujuvan hirveän hyvin, minulla on ilmeisesti päässä sopivan lyhyet piuhat, että se työn tekeminen sujuu nopeasti.

Siitä se vähitellen lähti. Etupäässä ensimmäiset vuodet, ettei suorastaan vuosikymmenet, menivät Wernessä. Oli joitain hassuja nyrkkipajoja, joista en yhä edelleenkään muista, mitä olen niillä käynyt tekemässä, jonkun pitkän Raamattu-sarjan jossain studiossa. Mutta niistä ei ole varmaan edes minkäänlaisia dokumentteja enää olemassa, jos ei jonkun vintiltä löydy.

Disneyn animaatioklassikoita alkoi tosiaan 90-luvulla tulla Suomeen VHS-kaseteilla.

Pääkkönen: Joo, ja sitä ennenhän Matti Ranin oli tehnyt näitä Disney-elokuvia. Muistan, että kerran hän pyysikin minua johonkin mukaan. Kysyin, paljonko siitä maksetaan, ja kun kuulin vastauksen, sanoin, ettei minulla kertakaikkiaan ole aikaa. Se oli sitä aikaa, kun oikeasti oli töissä ja kotona kiire, ja jos halusi irrottautua johonkin, siitä halusi kunnon korvauksen.

Bernard ja Bianca Australiassa -elokuvan Frank oli Pääkkösen varhaisimpia äänirooleja.

Miten dubbauksiin suhtauduttiin 90-luvun alussa, tiedettiinkö koko alasta mitään?

Pääkkönen: Siitä tiedettiin näyttelijäpiireissä, joissa liikkui teatterilla työn puolesta, mutta eihän siitä ollut mediassa koskaan mitään mainintaa. Arvosteluissa silloin tällöin saattoi olla jotain. Luullakseni Toy Story oli ensimmäisiä, missä minua tai ohjaajaa haastateltiin. Ja se on ihan täysin Pekka Lehtosaaren ansiota, hän puski sitä eteenpäin ja teki tiettäväksi. Hän on tehnyt valtavan ison työn tämän alan tunnetuksi tekemisessä.

Entäs tekniikka, 90-luvun alussa oli ilmeisesti melko erilaiset systeemit kun vertaa nykypäivään?

Pääkkönen: Kyllä, silloin oli todellakin erilaiset systeemit! Tekotapa oli huomattavasti hitaampi johtuen ihan siitä, että laitteet olivat analogisia: siellä pyöri nauha, jonka piti synkata alkuperäisen ääniraidan kanssa. Siinä oli milloin mitäkin ongelmia, milloin nauhat katkesivat ja niitä teippailtiin… Mutta se oli silloin huipputekniikkaa. Nykyään voi esimerkiksi siirtää repliikkiä kolmen freimin verran eteenpäin tai liian pitkää repliikkiä voidaan vähän kutistaa, mutta silloin ennen sen oli osuttava kertakaikkiaan kohdalleen. Se oli tavallaan viehättävää. Hämmästelen yhä edelleenkin, kun niitä vanhoja elokuvia katsoo, miten hyvin ne kuitenkin on tehty. Näkyyhän siellä joskus, että siellä on vähän slarvaa, mutta ihan kuin ei nykyisinkin näkyisi.

Pieniä, yhteen menoon tehtyjä juttujakin yritettiin tehdä huolella. Paikalla oli äänittäjä ja siihen aikaan oli vielä ohjaajakin – nykyisinhän on oikeastaan vain leffoissa, mutta silloin myös sarjoissa oli ohjaajat paikalla, ja he yrittivät pitää siitä huolen. Tietysti aika ja raha olivat rajallisia. Ei kymmenellä markalla kahta vuorokautta putkeen viitsi kukaan tehdä töitä.

En niin sanotusti kaipaa mitään siitä ajasta, mutta en myöskään ajattele, että hitsi, kun se oli silloin hankalaa. Silloin tehtiin siihen tahtiin, se oli hyvä niin.

Kuitenkin on aina löytynyt omistautuneita ihmisiä, jotka ovat halunneet tehdä hyvää jälkeä.

Pääkkönen: Joo. Täytyy sanoa vielä, että Wernessä varsinkin alkuaikoina Ari Parviainen, silloin AV-puolen pomo ja taitaa olla vieläkin, hän rakastaa animaatioita ja niiden tekemistä. Hän oli käsittääkseni löytänyt Tammisen Jarkon, ja Lehtosaarikin oli tietääkseni kaupannut itsensä juuri hänelle.

Olet tehnyt aivan valtavan määrän dubbausrooleja. Miten sinulle siunaantui niitä niin paljon?

Pääkkönen: Mitenhän sen nyt osaisi selittää… Jos yrittäisi ajatella viileän analyyttisesti ja katsoa itseään ulkopuolelta… Kuten vitsillä sanoin, ehkä minulla on sopivan lyhyet piuhat siihen hommaan. Pystyn nopeasti reagoimaan asioihin. Sehän ei ole välttämättä edes hyvä, koska jos jää pitkään hinkkaamaan jotain, saattaa mennä niin sanotusti lukkoon, mutta veikkaan, että yksi osasyy siinä on, että olen nopea tekemään sitä fyysistä työtä studiossa. Joskus saattaa olla niin, etten ole kuullut repliikkiä ja se lähtee pyörimään, mutta pystyn samanaikaisesti kuulemaan ja reagoimaan ja puhumaan repliikin. Silloin pituudessa saattaa olla korjattavaa, mutta minulla on aika hyvä intonaatiokorva. Pystyn jopa vaistoamaan, mitä sieltä on tulossa.

Mutta tämä on tällaista pseudofilosofiaa, en oikeasti tiedä. Se johtuu ehkä myös siitä, että olen aina ollut kiinnostunut musiikista. Ihan niin kauan kuin muistan, olen laulanut ja rakennellut lapsena kasettisoittimista erilaisia virityksiä, joilla sain tehtyä päällekkäisäänityksiä, leikkinyt äänillä ja rakennellut kitaroista, kanteleista ja sähkömoottoreista mitä ihmeellisimpiä soittimia. Siinä on oppinut… siis minähän olen maailman huonoin imitaattori, en pysty matkimaan ketään ihmistä, minulla ei riitä pitkäjänteisyys siihen. Tämmöinen lyhytjänteinen on hermostolleni sopivaa.

Olet esittänyt monissa sarjoissa useita eri rooleja, joille kaikille pitää olla omanlaisensa äänet. Miten äänet syntyvät?

Pääkkönen: Luulen, että kaikki käyttävät monesti apuneuvona niitä lähtökohtaisia ääniä. Ne ovat ohjenuoria eli mennään suurin piirtein sinne päin. Häpeäkseni on myönnettävä, että onhan niitä bulkkisarjoja, joissa on menty nopeuden ehdoilla, mutta ne ovat harvoja poikkeuksia. Yleensä ne ammattitaitoiset ihmiset, jotka siellä ovat valvomassa ja äänittämässä, pitävät huolen siitä.

Paljon johtuu myös roolittajasta, joka tietää, mihin minun ääneni tai kenenkä vain muun ääni riittää. Minusta ei saa matalalta puhujaa millään, kurkunpää ei taivu siihen. Ice Agen Manny taitaa olla niitä, missä se matalimmillaan menee, ja sekin oli minulle suorastaan järkyttävä hämmästys, että ääneni meni läpi siihen. Se on ihan ääripäästä, jotain mörköjä ja hirviöitä olen ehkä örissyt ja mörissyt joissakin.

Toy Storyn Woody on Pääkkösen rooleista kenties eniten hänen itsensä kuuloinen.

Olet tehnyt huipusti rooleja Disneyn ja Pixarin elokuvissa. Onko mikään niistä erityisesti painunut mieleen?

Pääkkönen: On kyllä. Äkkiseltään tulee mieleen – en ole yhtään Tom Hanksin oloinen, mutta kyllä minä siitä Toy Storyn ykkösosasta tykkään. Tykkäsin tehdä niitä muitakin osia, mutta se ykkönen on niin hyvä elokuva, että se on jäänyt mieleen. Ja se oli aika vaikea tehdä, koska piti näytellä omalla äänellä, ei saanut yhtään vääntää eikä mitään, Lehtosaari piti huolen siitä. Minähän olen yleensä sellainen ärsyttävä kimittäjä tai määkijä tai puhun nasaalilla ja terävällä äänellä. Se on ehkä äänihommieni luonteenomaisin piirre ja se, mikä ihmisiä ärsyttää selvästi eniten. Mutta olen ottanut sen taakan kantaakseni ja kannan sen kunnialla hamaan loppuun asti!

Sitten äkkiseltään tulee mieleen Notre Damen kellonsoittaja. Se ei ole lastenelokuva enkä oikein tiedä, kenen elokuva se on, mutta sen alku- ja loppulaulun laulaminen on jäänyt minulle todella mieleen. Siinä voi sanoa, että on tyytyväinen omasta työstään.

Tietysti jos rupeaa käymään rooleja läpi oikein järjestyksessä, varmaan keksin lisää, mutta nämä tulevat ensimmäisenä mieleen.

Lehtosaaren Pekan mukaan olit ainut Pohjoismaissa, joka pystyi laulamaan kappaleen viimeisen nuotin itse, muut Pohjoismaat lainasivat sen alkuperäisversiosta.

Pääkkönen: Itse asiassa se on ainut Euroopassa! En tiedä, kuinka korkea se ääni on, mutta sekin tuli kokeilemalla. Pääsimme laulun loppuhuipennukseen asti ja rupesimme miettimään, mitäs tehdään, silleen “hnng ei tää oikein taida tulla” ja sitten sanoin “No yritetään kerran”. Ja se meni. Sen jälkeen yritettiin monta kertaa vielä, muttei se enää sujunut.

Olet tosiaan päässyt myös laulamaan äänirooleissa, millaista laulujen dubbaaminen mielestäsi on?

Pääkkönen: Minusta se on ihanaa, tykkään siitä ihan hirveästi! Ongelmia tulee silloin, jos käännös ei mene ihan hahmon suunliikkeisiin, mutta sitten pitää elää jommankumman ehdoilla. Siinäkin on jouduttu tekemään kompromisseja sen suhteen, miten suomen kieli ja suun aukominen menee, on välillä siivottu sieltä kielioppia pois, jotta se kävisi suuhun… Tykkään siitä, mutta nyt kun on tätä ikääkin jo eikä ääni ole ihan nuorimmillaan enää ja suurin osa lauluista kuitenkin tuntuu olevan nuorempien ihmisten laulamia, ne ovat jääneet minulla paljon vähemmäksi.

Niistä vähistäkin lauluista olisi kiva saada nuotit tai kuunnella biisit etukäteen, muttei niitä nykyisin enää anneta piratismin pelossa. Nuotteja saa joskus, mikä helpottaa tietysti, muttei ole enää niitä aikoja, että himassa oli puolitoista metriä VHS-kasetteja tai CD-levyjä, joita kuunneltiin ja katsottiin, että mikä tämä hahmo on ja muuta. Nyt mennään sinne ja tehdään kerralla, ohjaaja antaa korkeintaan kolmen minuutin briiffauksen hahmosta ja tarinasta ja ruvetaan tekemään. Jostain syystä nykyohjaajatkin ovat niin hyvin perillä niistä, ettei valmiissa tuotoksessa voi kuulla, että “onpas tämä tehty pätkissä” tai “ei tuokaan näyttelijä ole tiennyt, mitä puhuu”. Kyllä ammattitaito on siinäkin arvossaan.

Pixar-elokuvista esität päähenkilöä Toy Story – sekä Monsterit-elokuvissa, joille molemmille tuli jatko- tai esiosa yli vuosikymmen edellisen osan jälkeen. Miltä tuntui palata Woodyn rooliin niin pitkän ajan jälkeen, oliko se vaikeaa?

Pääkkönen: Minusta oli vain ihme, että se tuli niin myöhään. Ei ollut vaikeata yhtään, hahmo oli tuttu ja elokuvaa on tullut hirveästi katsottua lasten kanssa. Siinä tietysti helpotti se, että oli se oma ääni ja sitä vain puhutaan. Olenhan minä tietysti vanhentunut, mutta ääni ei ole nyt ihan hirveästi muuttunut, ehkä jopa suorastaan niin päin, että se on noussut tässä vuosien mittaan. Muistan katsoneeni jostain pätkän, jossa juonnan yhtä ohjelmaa vuonna 1982, ja jumalauta, ääneni oli matala! Olin siinä 17 tai 18, muttei se yhtään kuulostanut semmoiselta murrosikäiseltä jätkältä, ääni oli ihan järjettömän matala. En pääse niihin sfääreihin enää nykyisin.

Woody on tosiaan aika erikuuloinen verrattuna Tom Hanksiin, miten sait roolin?

Pääkkönen: Siinä oli varmaan ihan normaali proseduuri elikkäs kolme tai neljä testattavaa. Testipätkässä pyritään tekemään tietysti mahdollisimman lähelle originaalia, mutta riippuu tietysti hahmosta, tämä esimerkiksi puhuu omalla äänellään. Yritän olla niissä mahdollisimman tarkka ja tehdä jokaisen äänennytkähdyksen, hengenvedon ja pienet huokausäänet niin tarkasti kuin mahdollista, mutta omana itsenäni. Eihän se aina mene niin, on lukemattomia testejä, joista en ole päässyt läpi, vaikka olen kuinka yrittänyt parhaani. Joistakin on tiennyt jo etukäteen, ettei se tule onnistumaan, mutta on kuitenkin testattu. Ne ovat ylempien tahojen päätettävissä ja olen aina sanonut, että se on herrassa sen jälkeen, kun on tehnyt parhaansa.

Tuossa saattaa olla semmoinenkin mahdollisuus, että siellä Köpiksen tai Jenkkien casting-osastolla on tiedetty, miten paljon olen tehnyt. On tiedetty, että pystyn tekemään roolin, ettei ole vain sellainen onnenkantamoinen, että onnistuu testissä hyvin ja sitten ei pystykään.

Toisin kuin miten Disneyn Viidakkokirjan Kaa-käärmeen kanssa kävi. Olin tekemässä pitkää äänitystä ennen Kaan testiä ja minulla oli mennyt siinä ääni, sitten tein sen testin ja se hyväksyttiin. Kun piti ruveta itse elokuvaa tekemään, tajusin viikkoa aiemmin että hitsi, nythän minulta tulee vain tämmöinen kirkas tenoriääni, mutta sairastuin just jotain kahta päivää ennen Kaa-käärmeen tekemistä, ja se meni ihan hemmetin hyvin! Se on yksi niistä, joista olen todella tyytyväinen, ja tykkään hirveästi siitä Luota vain -biisistä. Mutta siinä on osunut sattuma kohdalleen.

Pääkkönen palasi hiljattain Masi Pallopään rooliin Monsterit-yliopistossa.

Olit pääosassa myös Monsterit Oy:n Masi Pallopäänä.

Pääkkönen: Sen testitilanteesta taas en muista mitään! Onkohan aivokapasiteettini niin rajallinen, että pyyhin aktiivisesti pois niitä muistoja…  ei siis ole mitään syytä, miksi olisin pyyhkinyt. Muistaakseni yritin mahdollisimman lähelle alkuperäistä Billy Crystalia. Testi meni läpi, mutta mielestäni se lopputulos on vähän ärsyttävämpi, Billy Crystal on jotenkin sydämellisempi. En ole äänellisesti ihan niin tyytyväinen suoritukseeni siinä.

Puhutko ensimmäisestä vai toisesta?

Pääkkönen: No ehkä puhun varsinkin siitä toisesta, mutta ehkä jo alun perin lähti sillä tavalla. En ehkä ihan ole luottanut itseeni siinä täysin, siinä en ole sataprosenttisesti omasta mielestäni onnistunut. Mutta se ei ole kenenkään muun syy kuin minun.

Monsterit Oy:hän oli Markus Bäckmanin ensimmäinen ison leffan ohjaus, ja hän ohjasi myös Yliopiston.

Pääkkönen: Joo. Markus on ihan mielettömän hyvä kielen kanssa. Siinä hetkessä hän saattaa olla, että hän on kääntänyt sen näin, mutta sitten keksii, että sanopas näin päin, niin se menee suuhun paremmin, se kuulostaa paremmalta ja on hauskempaa. Ja aina niin onkin.

Tuo on tosi hienoa, koska joskus dubbauksiin jää käännöksiä, jotka olisivat voineet olla sujuvampia. Toki käännökseen vaikuttavat hirveän monet tekijät.

Pääkkönen: Sanotaanko, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Niilläkin on hitto soikoon rajallinen aika siihen käännöksen tekemiseen. Mutta joo, olen jotenkin tipahtanut kärryiltä näistä Monstereista. Masi on kyllä tosi hauska hahmo. Toivottavasti olen sen arvoinen!

Olet vakioäänenä myös Mikki Hiirelle, Väiski Vemmelsäärelle ja Repe Sorsalle. Miten sinulle on tullut näin paljon ikonisia animaatiohahmoja?

Pääkkönen: En tiedä. Olen ollut samanlainen kuin Masi Pallopää ja ajatellut, että puske paljon töitä sen eteen, mitä haluat. Tässä on kyse varmaan siitä, että olen oikeasti tehnyt paljon ja ollut vähän silleen, että no, mennään perse edellä mäntyyn ja yritetään täysillä. Mikki Hiiressä kävi siten, että Jukkis (Jukka-Pekka Palo) teki paljon niitä vanhoja Mikkejä, joista osa oli jopa Walt Disneyn tekemiä, ja se kuulosti hyvin samalta. Mutta kun se vaihtui Jenkeissä, äänenlaatu muuttui vähäsen, ja siihen haluttiin ottaa nuorempaa verta.

Monilla näistä hahmoista on myös todella karrikoidut äänet.

Pääkkönen: Täytyy taas sanoa, etten ole omasta mielestäni onnistunut Väiski Vemmelsääressä kovin hyvin. Repe Sorsaan olen tosi tyytyväinen, siitä tykkään erityisesti, vaikka sitä on fyysisesti ylivoimaisen raskasta tehdä. Mutta Mel Blancin originaaliääniä on kuitenkin aikanaan pitchattu ylöspäin. Täällä ja koko läntisellä pallonpuoliskolla käsittääkseni tehdään ihan niin, ettei niitä käsitellä ollenkaan, vaan yritetään vain saada se eläväksi. Sillä tavalla olen kuitenkin tyytyväinen.

Näihin hahmoihin varmaan myös haetaan sellaista, joka pystyy kuulostamaan mahdollisimman samalta kuin alkuperäinen.

Pääkkönen: Niin. Olen joskus huvitellut kuuntelemalla välillä, kun DVD:issä on nykyisin eri äänivalikkoja. Olen ihan “Olen aivan erilainen kuin tuo ruotsalainen” tai “Olen ihan samanlainen kuin tuo norjalainen”. Niitä on ollut tosi hauska kuunnella. Silloin saa jotain aavistusta siitä, mitä siellä pääkallonpaikalla ajatellaan ja kuulee jonkinlaisen spektrin niistä äänistä, esimerkiksi Mikki Hiirestä. Siitä kuulee, mitä on haettu ja missä kohti itse olen tässä äänipaletissa. Äänet voivat välillä olla hyvinkin hämmentäviä, mutta joku saattaa ajatella, että tuo suomalainen ääni on todella omituinen verrattuna muihin.

Tuli mieleen, että silloin harvoin, kun pääkallonpaikalta tulee kiitos sähköpostina, että todella hyvin onnistunut ja yksi parhaista äänistä, mitä tälle on tehty, silloin tuntuu siltä kuin omistaisi maailman! Oikeasti siihen ei ole syytä, mutta semmoista kiitosta saa tosi harvoin, kun se tulee, on jotenkin ihan jess! Olen kaksi kertaa saanut semmoisen viestin.

Mistä rooleista ne kiitokset olivat?

Pääkkönen: Mikki Hiirestä ja Bertin ja Ernien suuret seikkailut -sarjasta, joka tuli muistaakseni Pikku Kakkoselta. Sieltä tuli vielä oikein pitkä kiitosviesti. Olin ihan liikuttunut.

Paavo Pesusienessä Pääkköstä kuullaan Jalmari Kalmarin roolissa.

Dubbauksissa äänesi tunnistaa heti, mutta jokainen rooli on silti omanlaisensa. Esimerkiksi Paavo Pesusienen Jalmari Kalmari on ihan samankuuloinen kuin alkuperäinen!

Pääkkönen: Ihmettelen itsekin, miten se jotenkin löytyi. Muistan, kun katsottiin semmoinen video, jossa oli sekä Jalmarin että Paavo Pesusienen tekijät ja he näyttivät, kuinka se nauru tehdään ja näin. Jalmarihan on siis ihan mahtava hahmo, soittaa klarinettia ja käy balettitunneilla yhtä aikaa. Oli kiva, kun se oli siinä Jalmari-kaupungissa. Tein muutaman niistä Jalmareista, mutta siinä taisi olla muitakin tekemässä.

Cilla: Yhdessä Paavo-jaksossa teit Jalmarina parhaan huudon, mitä olen koskaan sinulta kuullut! Se oli muuten aika huono jakso…

Pääkkönen: Mutta hyvä huuto. Niitä on vaikea joskus saada. Olin juuri tekemässä Angry Birds Toonsiin niitä kätyripossuja, ja siihen piti saada yksi lyhyt huuto. Voi vitsi, että se oli vaikea saada. Kyllä ne sanoivat, että siellä oli muutama hyvä, mutta tehdään vielä, ja karjun hitto sukat jalasta, muttei tunnu löytyvän. Semmoiset lyhyet pätkät ovat vain joskus hankalia.

Velimatti Ranta kertoi, että Egyptin prinssin viimeistä huokausta tehtiin varmaan 50 kertaa.

Pääkkönen: Minulla on samanlainen kokemus ensimmäisestä Toy Story -elokuvasta Woodyn viimeisestä repliikistä. Voi vitsit, että me veivattiin. Kun siinä pitää olla se rentous ja pitkät sessiot on äänitetty, väsyttää ja nyt on viimeinen repliikki, niin ei siitä tule mitään, väärät intonaatiot ja se kuulostaa ihan pelleltä… Mutta en laita vaikeutta ihan pelkästään näyttelijöiden syyksi tai ansioksi, siinä on tietysti sekin, että ohjaaja ja äänittäjä ja muut haluavat, että elokuva lopetetaan kunnialla. Nykyisinhän tehdään aina pickupseja jälkeenpäin elikkä käydään tekemässä puuttuvia repliikkejä, niitä voi siis korjata myöhemminkin.

Angry Birds Toonsin Red-lintu ei aina ole vihainen.

Angry Birds Toonsissa olet muun muassa Red ja King Pig, ja siinä on erikoista, että olet itse hahmojen ihka ensimmäinen ääni. Millaista vihaisia lintuja on tehdä varsinkin, kun hahmot eivät varsinaisesti puhu mitään?

Pääkkönen: Se on välillä vaikeaa, välillä helppoa. Se riippuu hirveästi ohjaajasta, kun heitäkin on monen eri maalaista. Osa tehdään ISDN-yhteydellä Ranskaan, jossa ohjaaja on paikalla kuvayhteydessä. Ainahan on ihan mahtavaa ja mielettömän nastaa päästä tekemään originaalia, mutta se on vaikeaa.

Edessä on animatic, jossa välkähtelee kuvia ja ilmeitä. Ohjaaja on saattanut tehdä temp recin eli väliaikaisen raidan siitä, mitenkä ne saattaisivat äännellä. Tai sitten ohjaaja kertoo juonenkulun, että tässä tämä tulee, hyppää tänne ja se päättyy näin. Siinäkin firmassa on monenlaisia työtapoja riippuen ohjaajasta. Ne varmaan pyrkivät vähitellen yhtenäistämään niitä, kunhan löytävät hyvän työnteon tavan.

En tiedä, kuinka monta castaussettiä siellä oli tehty, mutta olin muistaakseni vissiin vasta kolmannella kierroksella mukana. He olivat testanneet noihinkin hahmoihin vaikka kuinka paljon ihmisiä ja kuuntelivat testejä tietämättä, kuka sen on tehnyt. Silloin kun tulee valituksi, tuntuu todella hyvältä!

Voi kuvitella, miten kova urakka oli miettiä ääni ikoniselle punaiselle linnulle.

Pääkkönen: Itsehän en ollut koskaan aikaisemmin pelannut Angry Birdsiä, koska sain älypuhelimen vasta hiljattain, en viihdy kauheasti internetissä. Tiesin suurin piirtein homman nimen, olin katsonut, kun lapset olivat sitä pelanneet. Mutta en ottanut hirveästi paineita siitä, minkälaista äänen pitäisi olla. Luotin siihen, että siellä on Antti LJ Pääkkönen ja ohjaaja Eric Guaglione ja että he opastavat. Ja sanoin aina, että ohjatkaa, antakaa neuvoja, yritän aina tehdä siihen suuntaan. Minullahan ei ollut aavistustakaan, mihin suuntaan sarja menee.

Rupesin tekemään Rediä opastuksen mukaan, ihan siis käytännössä siten, että “Haluatteko, että tämä on korkeampi?” Siitä on sitten eri mielipiteitä. Jotkut ohjaajat miettivät vähän, tuleeko tästä tämmöinen ruikuttaja tai joku vanha mummo, kun se puhuu noin korkealta, vai onko se nyt vain sen ääni, joka pitäisi hyväksyä. Ääni sitten muotoutui selkeästi jo siinä ensimmäisiä jaksoja tehdessä. Se menee nyt tuolla tavalla niin kauan kuin menee – jos sitä leffaa ruvetaan tekemään, mehän emme varmastikaan tee niitä ääniä, vaan siellä on vähän kuuluisammat näyttelijät töissä. Mutta toivoisin pientä cameoroolia jonain röhkäisynä jossakin.

Niin, teet myös Possukunkkua, sen ääni on mieletön!

Pääkkönen: Sitä tykkään tehdä, se on ihana hahmo. Siinä Eric Guaglione näytti minulle pari jotain outoa videopätkää live-elokuvista. Siinä oli iso lihava mies, joka itki ja nauroi kuin pieni vauva. Ääni ei ollut lähelläkään sitä, mutta se mielikuva isosta olemuksesta ja vauvasta jäi minulle. Erityisesti tykkään nauraa, kun kunkulla on hauskaa. Jotenkin irrotan itsestäni jonkun hulluuspiuhan tuolta ja kiinnitän sen muualle, jotta pääsen olemaan aivan järjetön. Se on minusta aina tosi kivaa.

Kun tekee ääntä animaticien pohjalta, pääseekö improvisoimaan?

Pääkkönen: Kyllä, sitä monesti toivotaankin. Se on joskus tosi hankalaa varsinkin, jos jakso ei ole vielä tuttu. Jos saan illalla kahdeksan jälkeen animaticin katsottavakseni ja katson sen sähköpostista väsyneenä samalla, kun yritän nukuttaa lapsia ja pestä hampaita, ja sitten menen seuraavana aamuna tekemään, olen ihan että mitäs perhanaa me tänään teimmekään. Silloin on hankala improvisoida, mutta kun sitä vähän aikaa veivataan, jakso tulee tutuksi.

Siinäkin on aina se aikakysymys. Joskus saattaa olla, että aikaa on ruhtinaallisesti, ja ohjaaja istuu vieressä ja sanoo: “Suggest something!” Olen sitten että aah, okei, ja teen jotain järjetöntä. Sekin on hauskaa, että ohjaaja tosiaan istuu takana vieressä, katsoo ja kuuntelee. Itse katson sinne telkkariin ja koetan, että onko tämä hyvä. Normaalistihan silloin, kun ohjaajia vielä on, he istuvat äänittämössä. Jotkut äänittäjät jopa haluavat, että ohjaaja olisi äänittämössä, mutta monet ohjaajat haluavat olla takana istumassa. Olkapään yli kurkkivat. Mutta hyvin se sujuu, ja he ovat kaikki omia erilaisia persooniaan.

Possujen älyvapaa kuningas on Pääkkösen toinen iso rooli Angry Birds Toonsissa.

Missä vaiheessa animaatio yleensä on, kun nauhoitat lintujen ja possujen ääniä?

Pääkkönen: Silloin kun itse aloitin tätä, oli jo ihan valmista tavaraa, koska tuotanto oli niin pitkällä. Näitä päähahmoja ei kai ollut vielä. Nyt taas tehdään esimerkiksi Piggy Talesia, semmoisia minuutin pituisia jaksoja, joissa on pelkästään näitä kätyripossuja. Ne tulevat siis semmoisina, että on vain kuvia peräkkäin, niissä ei ole käytännössä mitään liikettä, korkeintaan sellaista jäykkää. Siinä on just ohjaaja apuna. Hän sanoo, että tässä kohtaa sinun pitää nauraa iloisesti ja viheltää, mutta jos haluat, voit tehdä siihen, ettei se vihelläkään, vaan vähän murisee.

Se varmaan nauhoitetaan niin aikaisessa vaiheessa, jotta animaattorit voivat ottaa huulisynkkaan mallia niistä äänistä.

Pääkkönen: Joo, kyllä. Sitten materiaali lähetetään piirrettäväksi partnereille, joita on eri puolilla maailmaa. Siellä sitten ihmetellään, kun meikäläisen suu menee “ghdogiodgngvhkhöö” ja siitä pitäisi huulisynkkaa saada… Mutta ääniraita tehdään tietysti valmiiksi, jotta animaattorit pystyvät siitä seuraamaan. Saatan puhua suulla suuremmalla, mutta ymmärtääkseni se tehdään täällä Suomessa aika nopeasti valmiiksi, valitaan sopivat äänet ja lähetetään sitten animaattoreille.

Tehdäänkö homma samalla lailla kuin dubbaukset, eli joka repliikki nauhoitetaan muutaman kerran ja eri vaihtoehdoista sitten valitaan?

Pääkkönen: On monenlaisia. Jotkut ohjaajat haluavat, että lähdetään vain suoraan tekemään koko jakso kerralla. Sen jälkeen tehdään ehkä toisen kerran, ja sitten jollekin ohjaajalle ruvetaan tekemään pätkissä. Joskus on niin, että jos tiedän, että on paljon tekemistä, ja minulta kysytään, haluanko tehdä ensin kokonaan, saatan kieltäytyä. Sanon, että ruvetaan heti tekemään pienissä pätkissä, se nopeuttaa.

Angry Birds Toonsin Redin ja Chuckin lisäksi on pari muutakin tapausta, joissa sinä olet se vakava ja kaimasi Antti LJ se hilpeämpi: Paavo Pesusieni sekä Ice Age.

Pääkkönen: Ice Age tehtiin Pitäjänmäellä, sen ohjasi Heikki Lehtosaari ja äänittäjänä oli SDI:n Jukka Teittinen. En oikein tiedä, mihin minut oli alun perin tarkoitettu castattavaksi, mutta näin se meni juuri oikein. LJ tekee Sidin ihan hemmetin hyvin. Olen kyllä tosi onnellinen, että saa joskus olla se rauhallinen tyyppi. Varsinkin tuo Paavo Pesusienen Jalmari. Se ei aina ole rauhallinen, muttei se ole semmoinen kimittäjä kuitenkaan.

Manny-mammutti Ice Age -elokuvista sijoittuu harvinaisen matalalle Pääkkösen roolien äänirekisterissä.

Molemmilla taas oli melko vakava rooli Aarreplaneetassa.

Pääkkönen: Joo, olin siinä se professori, jonka alkuperäinen ääni oli David Hyde Pierce. Täytyy sanoa, että olen nähnyt sen viimeksi ehkä joskus kolmisen vuotta sitten. Tässäkin oli vissiin se, että kohderyhmä on jotenkin niin outo. Olen aina jäänyt pohdiskelemaan, onko se kohdennettu jonkunikäisille jätkille, pienille pojille vai kelle. Itse elokuvaakin katson tyyliin ”Ai se meni jo?”

Aarreplaneettahan oli projekti, jonka ohjaajat itse halusivat pitkään tehdä. Ehkä se oli eniten heille itselleen tarkoitettu.

Pääkkönen: Niin, sitä ei tiedä – se alkuperäinen tarinahan houkuttelee hirveän monia tekijöitä, ja monet palaavat siihen nostalgisesti. Siinä on minusta kiva, että se on kuitenkin viety vähän uusiin sfääreihin.

Onko videopelirooleja tullut paljon vastaan?

Pääkkönen: On niitä jonkun verran tullut. Niitä en ole koskaan saanut katsottavaksi, mutta olen tehnyt esimerkiksi jotain Vaaleanpunaista pantteria, ja olisiko ollut joku matikkapeli… [Matikka on jees!] Joo, semmoisessakin olen ollut. Ne on tehty sata miljardia vuotta sitten Wernessä WSOY:lle. Nyt on sitten tehty Disney Infinity -peliä, siinä olen ollut monenlaisena, kun minulla on niitä vakkarityyppejä. Mutta kun en itse ole pelimiehiä, en ole paljon seuraillut niitä.

Se on sitten erilaista kuin elokuvien teko?

Pääkkönen: On, se on kertakaikkiaan erilaista. Siinä soitetaan se äänireferenssi, joka on just freimilleen, ja sitten vain toistaa sen suomenkielisen tismalleen samanmittaisena. Tietysti yrittää olla siinä hahmossa, mutta siinä ei pidä pyrkiä mihinkään muuhun kuin siihen, että se on freimilleen samanmittainen. Siinä ei juuri koskaan ole kuvaa, mutta jotkut välivideopätkät voivat olla kuvan kanssa. Joo, Puuha-Pete-peliin muistan joutuneeni kuvaankin tekemään. Siinäkin oli mielestäni tosi kivat hahmot tehdä.

Viidakkokirjan Kaa-käärmeen rooli onnistui Pääkköseltä kipeänä.

Katsotko koskaan itse valmiina elokuvia, joissa esiinnyt?

Pääkkönen: Aina, kyllä haluan ehdottomasti nähdä, mahdollisuuksien mukaan vielä leffateatterissa. Yritän välttää sitä, että joutuisin katsomaan sen kotona DVD:ltä, koska minulla on pieni putkitelevisio ja pieni DVD-laite, olen niin high end -tyyppi. Yritän katsoa kaiken, mitä teen, jopa piinalliseen ärsyttävyyteen asti, saattaa vaimoni sanoa… Siinä on kaksi puolta, se että haluaa tietää, mitä itse on tehnyt, ja ihan että oppii, mitä tekee väärin ja missä menee hyvin.

Kuunteletko omia roolejasi kriittisellä korvalla, tai ehkä muidenkin rooleja?

Pääkkönen: Kyllä. Olen vähän semmoinen ilonpilaaja… mutta vain omassa mielessäni. Koitan katsoa kriittisesti, mutten sano siitä muille tai muuta. Olen kirjaa lukiessani samanlainen, tekisi mieli laittaa palautetta, jos löytyy painovirhe tai se on huonosti ladottu. Tietysti harmittaa, jos itsellä on tapahtunut jotain perustavaa laatua olevaa, mutta ei niillekään enää sitten voi mitään. Kyllä oman työn seuraaminen on tärkeää ammatin ylläpitämisen takia, kun hitto, ei tuota hommaa voi harjoitella mitenkään, se on ihan mahdotonta.

Tuleeko sinulle mieleen rooleja, jotka olisit halunnut, mutta jotka menivät sivu suun?

Pääkkönen: Olen oikeastaan aika nopea unohtamaan semmoiset vähän niin kuin itseäni suojellakseni, jos näin hienon psykologisesti sanoo. Tiedän, että olen käynyt useissa äänitesteissä, jotka eivät ole menneet läpi, mutta en oikein muista, mitä ne olivat.

Entä onko hahmotyyppiä, jollaista haluaisit kokeilla?

Pääkkönen: Voi vitsit, kun on saanut tehdä niin hiton paljon. Tuo on vähän sama kuin teatterissa, jos joku kysyy, mikä on toiveroolisi tai mitä haluaisit näytellä. Se kuulostaa tyhmältä, mutta kyllä se niin vain on, että se on yleensä ne työt, mitä sillä hetkellä tekee. Niihin vain tykästyy ja niistä tykkää oman aikansa. Jotkut jäävät mieleen ehkä vähän enemmän, mutta en koskaan jää kaipaamaan mitään. Samaten en myöskään haikaile tulevaisuudesta mitään, että voi kun saisin vielä tehdä sen. Siinä saattaa oikeasti olla sitä, ettei tule mitään vääränlaista kaiherrusta, että miksen saanut tehdä sitä tai näin.

Onko ollut mitään kurkulle kivuliaita rooleja?

Pääkkönen: Täytyy sanoa, että Angry Birds on fyysisesti hyvin raskas. Ei minulla ääni mene oikeastaan koskaan, ei edes Angry Birdsistä. Kolme tuntia on maksimi, mitä pystyn tekemään sitä. Mutta kun lähden pois sieltä sen kolmen tunnin setin jälkeen, olen aivan litimärkä, siis hiestä niin hirvittävän märkä, että hirvittää istua auton penkille, kun pelkään, ettei se kuivu ikinä. Ja kun siellä on tehtävä töitä koko ajan. Totta kai pidetään taukoja ja sanotaan, että sano, jos pitää avata ovet, jotta saat vähän happea, ja huohotan: “Eeei tämä mitään…” Mutta se on fyysisesti raskas.

On joskus ollut semmoisia rääkymisjuttujakin, joissa on sitten oikeasti mennyt ääni. Minulle on kuitenkin tämän työn mukana kehittynyt ilmeisesti jonkinmoinen sietokyky sellaisiin pieniin vammautumisiin, etten niin kauheasti välitä siitä.

Meille tulee mieleen Tehotytöistä Tuusvillen pormestari, jolla oli tosi kreisi meininki.

Pääkkönen: Hitsi, kun sitäkään ei ole nähnyt pitkään aikaan. Pormestaria lähellä voisi nykyaikana ehkä olla joku Vampyyrikoulun vampyyrinmetsästäjä, jota tein vielä vähän aikaa sitten. Mutta harvat niistä ovat äänelle rankkoja. Muistan lukeneeni, kun Lehtosaari on kertonut, miten hän käy välillä oksentamassa kun tekee, mutta se on myös ammatinvalintakysymys, haluaako tehdä työtään sillä tavalla, ja minä en halua – kaikella rakkaudella, Pekka!

Pekka sai kuulemma Tintin Haddockin roolin periaatteessa siksi, ettei siihen haluttu ketään “oikeaa näyttelijää” pilaamaan instrumenttiaan.

Pääkkönen: Olin itse siinä Tuhatkauno. Nyt ihan vähän aikaa sittenhän tehtiin uudestaan jotain vanhempia, Jenkeissä tehtyjä Tintti-jaksoja. Kävin vielä testaamassa siihen Tuhatkaunoksi, mutta se ei mennyt läpi. Se amerikkalainen versio oli taas niin erilainen kuin se ranskalainen, joten se ei sitten toiminut. Sekin on hassua, että olen ollut todella nuori silloin, kun Tinttiä tehtiin, oikeasti varmaan kolmekymppinen. Siinä on niin hyvä tunnusmusiikki, oikein semmoinen, että voisi kuunnella ihan muuten vain.

Notre Damen kellonsoittajan Clopin on mieleenpainuva hahmo Pääkkösen roolilistasta.

Teit aikanaan hienon roolin Rocko-pingviininä Don Bluthin Pikku Pingviini -elokuvassa. On sääli ettei elokuvaa saa DVD:llä, Tammisen Jarkon ohjaama dubbaus on todella onnistunut.

Pääkkönen: Joo, muistan sen! Jarkko oli muuten tiukka ohjaaja. Kun teimme Aladdin-sarjaa hänen ohjaamanaan, hän tuli välillä sanomaan “Vaadinko jotenkin liikaa?” tai “Sori, että olen nyt tämmöinen nipottaja”. Tekeminen oli aika hidasta, mutta tapasin hänet jossain Helsingin yössä, ja rohkaistuin sitten hänelle sanomaan “Ei kun tuota me just tarvitaan, vaatikaa meiltä, ettemme yritä mennä siitä, missä aita on matalin!” Ei sitä työtilanteessa ikinä niin ajatellut, silloin oli vain “Joo joo, ei se mitään, tehdään vaan!”

Olet tehnyt monilla eri studioilla, oletko huomannut niissä eroja?

Pääkkönen: Jokaisessa paikassa on varmasti vähän omanlaisensa toimintatavat, mutta ei mitenkään ratkaisevasti. Kaikki ovat rautaisia ammattilaisia siellä, missä näistä suurin osa tehdään, ei minulla ole pahaa sanottavaa minkään suhteen. Joka paikassa on vähän erilainen tunnelma, mutta aina otetaan hyvin vastaan ihmiset, jotka sinne tulevat töihin. Luulen, että sielläkin halutaan, että työntekijät ja vierailijat tuntevat olonsa tervetulleiksi ja että myös tehdään eikä märehditä vain.

Olet dubannut monesta alkuperäiskielestä, miltä tuntuu jos sitä ei ymmärrä ollenkaan?

Pääkkönen: Silloin on vain luotettava siihen, mitä ohjaaja ja kääntäjä ovat tehneet. Olen tehnyt ranskaa, saksaa ja espanjaa… Espanjasta ei ehkä ymmärrä yhtään muuta kuin semmoiset kiitos- ja olkaa hyvä -sanat, mutta jonkun verran saksaa ja ranskaa opiskelleena tietää jotain. Esimerkiksi Pikku prinssi tehtiin ranskaan, en ole montaa vuotta sitä opiskellut, muttei siinä ollut mitään vaikeuksia. Se Pikku prinssin kettu on muuten yksi lempirooleistani. Ne tarinat ovat mielestäni ihania.

Etkös ollut myös Digimonissa, kun Werne teki sitä?

Pääkkönen: Olin. Olen varmaan tehnyt kaksikin juttua japaniksi. Digimonin lisäksi nyt ihan viime aikoina Filmkompaniet teki semmoisen japanilaisen sarjan kun Hunajapupuset, se tehtiin japaniin. Siinä on vain että no, en tiedä yhtään, mitä täällä tapahtuu, on pakko luottaa siihen, että kääntäjä on asian tasalla. Mutta en koe sitäkään ongelmaksi. Siinä täytyy luottaa siihen ympärillä olevaan piiriin. Kaikkea ei kuitenkaan voi vahtia, niin paljon kuin mieli joskus tekisikin, että itse pitäisi tehdä kaikki. Mutta ei kannata, siinä vain menettää omat hermonsa.

Tuliko sinulla nuorena katsottua animaatioita, ennen kuin ryhdyit näyttelemään niissä?

Pääkkönen: Balthazaria katsottiin 70-luvulla ihan sairaasti, se oli niin siisti sarja. Se tuli lauantaisin ennen Englannin liigan futismatsia. Se tulee nykyisinkin remasteroituna. Sitten joskus näki jotain hienosti piirrettyjä neuvostoliittolaisia animaatioita. Muistan semmoisen, jossa lumimyrskyssä kahlaa joku pieni tyttö ja etsii kotia, ne ovat jääneet mieleen jostain ihan pienestä lapsuudesta. Mutta eihän silloin tullut mitään animaatioita. Joka joulu tuli se Joulumanteli, jossa tuli ne samat Aku Ankat aina uudestaan 20 vuoden ajan. [Nita: Silloin animaatioita olisi pitänyt mennä katsomaan elokuvateatteriin.] Niin, ja missä Riihimäellä menee elokuvateatteriin? Siellä näytettiin Bud Spenceriä ja Terence Hill -elokuvia eikä mitään piirrettyjä.

Onko suhtautumisesi animaatioihin muuttunut, kun aloit tehdä töitä niiden parissa?

Pääkkönen: Tietoisuus on kasvanut paljon. Minähän olen vähän semmoinen tunnefriikki, tykkään ihan hirveästi esimerkiksi itkeä elokuvissa, ja se onnistuu parhaiten animaatioelokuvissa. Pidän erityisesti niiden tunteisiinvetoavuudesta ja tarinoista.

Muistan semmoisenkin tapauksen, kun oli järjettömän kuuma kesäpäivä ja kaupungilla oli hirveän vähän liikennettä. Oli Saksikäsi-Edwardin näytös, se oli silloin ollut muistaakseni kaksi viikkoa elokuvateattereissa. Siellä istuin minä ja kolme ehkä teidänne ikäistä nuorta neitoa. Ja minä itkin koko sen elokuvan ajan. Kävelen kuumaa kesäpäivää heinäkuussa Helsingin katuja, ketään ei ole missään, ja vollotan täysillä. Olen just tämmöinen, kaipaan silloin tällöin sellaisia puhdistautumishetkiä.

Mutta se tavallaan liittyy myös ammattiini. Ei tee yhtään pahaa, jos välillä menee ihmisyyden merkeissä äärilaidasta toiseen. Se auttaa sitten näyttelijäntyössä, sekä ääninäyttelijän työssä että lavalla tekemistä.

Cilla: On hienoa, että länsimaissakin on vähitellen ymmärretty, että animaatiot eivät ole vain pienille lapsille. Pelkästään aikuisille suunnatut populaarikulttuurivitsit kuten vaikka Madagascareissa ovat kuitenkin ärsyttäviä.

Pääkkönen: Joo, kyllä se kuuluu minusta asiaan, ettei animaatioita tehdä vain lapsille. Niissä lafkoissa tehdään aina isoja päätöksiä siitä, mihinkä suuntaan elokuvaa lähdetään viemään. Ne ovat isoja kysymyksiä ja joskus saattaa mennä pöpelikköön. Tai sitten lasketaan, ettei se ehkä saavuta koko maailmaa, se saavuttaa vain kohdeyleisönsä, ja ehkä ne on tyytyväisiä siihen.

Joutsenprinsessa-elokuvissa Pääkkönen esittää sammakko Jean-Bobia.

Joutsenprinsessa! Etkö ollut mukana myös uudessa tietokoneanimaatiossa?

Pääkkönen: Joustinprinsessa! Olin Jean-Bob, joo. [Siitä tuli juuri se viitososakin.] Ai onko semmoinenkin? Saattaa olla, että olen siinäkin. Ihan oikeasti on välillä niin, että käyn vain tekemässä että ai tämä on tätä samaa, enkä tiedä monesko, onko se joku sarja tai edes, meneekö se telkkariin vai onko se elokuva, jos on vain ihan pikkuinen rooli. Eli jos olen ollut siinä mukana, en varmaan mitenkään huomattavassa osassa.

Nykyisin on muuten paljon semmoista, ettei välttämättä enää saa itselleen tekijänkopiota leffoista, joita tehdään suoraan DVD:lle. Ja se on minusta suoraan sanoen bebasta. Se kustannuserä olisi julkaisijalle arvoltaan ehkä 50 senttiä. Se on minusta sääli.

Sinulle taitaa olla tekijänkappaleita kertynyt.

Pääkkönen: Niitä on ihan hirveästi, kyllä kaikki ovat säästyneet. Sen takia minulla on yhä edelleen vielä kaksikin VHS-nauhuria, että voin joskus tsiigata niitä. [Mekin katselemme välillä kirpparilta löydöksiä.] Nykyisinhän niitä saa. Ongelma on, ettei kukaan viitsi laittaa niitä myyntiin, kun ajattelee, ettei kukaan ostakaan enää.

Huuto.netistä on löytynyt muun muassa Ankronikkaa ja Varjoankkaa.

Pääkkönen: Varjoankka! Mehän jouduimme syyniin sen takia. Joku Helsingin päivähoidon johtaja piti sarjaa liian väkivaltaisena, ja telkkarissa oli ihan ohjelma sen tekemisestä. Sain varmaan viisi soittoa, mutta en vastannut kertaakaan, koska en halunnut puuttua asiaan. Muistaakseni Pekka Lehtosaari oli sitten haastateltavana jossain ajankohtaisohjelmassa. Siitä oli lehdissäkin, että Varjoankka on kielletty päiväkodeissa. Sitä oli ihan hauska tehdä, mutta tuohon aikaan en vielä ollut Repe Sorsa. Nyt jos kuuntelee Varjoankkaa ja Repe Sorsaa, ne ovat aika lähellä toisiaan. Se on niitä onnettomia yhteensattumia.

Miten suhtaudut jatko-osiin? Haluatko jatkaa aiemmassa roolissa, vaikka jatko-osa olisi kamala?

Pääkkönen: Kyllä minä haluan jatkaa. Jos siinä on semmoista, että okei, maksamme sinulle yhden kymmenesosan mitä siitä alkuperäisestä, sitten voin sanoa että ei, tulen sillä samalla palkalla. Ei niin ole koskaan käynyt, mutta onhan esimerkiksi Maa aikojen alussa, josta tuntuu, että melkein joka jatko-osa on tehty eri paikassa. Kohtuuden nimissä haluaisin pitää ilman muuta hahmoista kiinni. Enhän edes tiedä koskaan, miten huonoja ne on, kun niistä jutuista ei nykyisin saa tietää mitään. Sitten voi sanoa, että en minä tiennyt!

Kun Pieni merenneito tehtiin uudestaan ja olin siinä Sebastianina, siinä oli käynyt just niin, että osa näyttelijöistä ei halunnut tehdä enää toistamiseen samaa, jonka oli jo kerran tehnyt. Kyllä minä sitten menen mielelläni tekemään. Olen ollut aina aika työteliäs ihminen ja tykkään tehdä töitä, ja se oli minusta ihan kiva juttu.

Tulee mieleen myös Leijonakuninkaan Timon.

Pääkkönen: Joo, siinä oli just se, ettei Pirkka-Pekka Petelius vastannut puheluihin enää. Siitähän koitui ihan pitkällinen rooli. Tykkäsin kovasti ainakin siitä ykkösosasta, ja minustahan Pirkka-Pekka olisi ollut ainoa mahdollinen ja järkevä Timon koko ajan, mutta tein nyt sitten, kun pyydettiin. Ja esimerkiksi Richard Scarryn touhukas maailma tehtiin kokonaan uudestaan. Wernessä tehtiin ensin kaikki jaksot, ja siellä oli mukana Summasen Petteriä ja Jukka Rasilaa. Sitten se tehtiin uusiksi Dubbermanilla, ja menin mielelläni tekemään Mato Matalan niihin uudestaan, ei siinä mitään.

Pääkkönen teki Mato Matalan niin uuteen kuin vanhaan suomiversioon Richard Scarryn touhukkaasta maailmassa.

Onko ihan kaikista tekemistäsi rooleista erityistä lempparia?

Pääkkönen: Ei voi yhtä sanoa. Monta semmosta lystikästä hetkeä tässä on kyllä tullut vietettyä. Nyt yhtäkkiä tulee mieleen, kun puhuitte Aladdinista, että siinä jatkosarjassa oli kiva tehdä Mekaniklesta ja Abis Malia myös. Hassua, kun tulee mieleen, että vitsit, olenkos tehnyt tuotakin, niitä on niin paljon.

Jatkuvatko dubbaushommat tulevaisuudessa samaan malliin?

Pääkkönen: Joo. Ne menevät kyllä kausittain, kuten olette varmasti jo kuulleet monelta. Saattaa olla pitkiä aikoja, ettei ole yhtään mitään, ja yhtäkkiä kaikki tulee yhtä aikaa päällekkäin. Nyt on semmoinen vaihe, etten edes tiedä, koska olen seuraavaksi menossa tekemään muita kuin Rovion töitä. On minulla ne vakihahmot, kuten kapteeni Koukku Jake ja Mikä-mikä-maa -sarjassa ja Mikki Hiiri, mutten tiedä, koska teen niitä seuraavan kerran.

Eikä ole enää kesken mitään sarjojakaan. Kaikki sarjat, joissa olen ollut, ovat nyt loppuneet. Sitten eletään suu säkkiä myöten ja jos menee pitempi aika, pitää välillä – en nyt suorastaan soittele, mutta jos näen jotakuta, saatan muistuttaa, että älkää unohtako minua. Mutta kevät- ja kesäajat saattavat olla muutenkin semmoisia. Ilmoitan aina hyvissä ajoin, milloin olen poissa, ja monta vuotta peräkkäin olin tavoittamattomissa juhannuksesta heinäkuun loppuun. Se tarkoittaa, ettei minua castata varsinkaan kesän yli jatkuviin sarjoihin, ja se voi tarkoittaa hirveän pitkää aikaa, etten ole missään mukana. Saattaa olla, että tämmöisiä kysymyksiä on.

Mikä dubbauksessa on kaikkein kivointa?

Pääkkönen: Olipa paha kysymys… Veikkaan, että siinä on yhdistelmä sitä, että se on ensinnäkin parhaimmillaan ja pahimmillaan hirveän vaativaa, että saa myös hitusen omaa persoonaansa mukaan, eikä vain yritä dubleerata tai imitoida jotakin. Ja toiseksi se, että on riski epäonnistua ja sitten melkein yhtä suuri mahdollisuus onnistua. Siinä keikkuu koko ajan sen kannalta, meneekö pieleen vai eikö mene, ja se pitää virkeänä, niin että on valmiudessa koko ajan. Se on minusta kivaa tuon työn teossa. Sitten totta kai se, että jos onnistuu, se onnistumisen tunne on ihan mahtava. Mutta semmoinen jatkuva tasapainoilu, se on minusta kiinnostavaa työnteossa ylipäätään, ettei pääse tylsistymään. Koska tylsistyminen tuossa työssä on kyllä niin kuin pieni kuolema. Jos yksi asia pitää sanoa, tuo on varmasti se.

Mutta kivointa on myös se kokonaisuus, että pääsee mukaan semmoiseen isompaan ympyrään pienenä osana, ja kuitenkin suhteellisen näkyvänä – no, ei näkyvänä, mutta kuuluvana osana. Tuota työtä jos haluaa tehdä, siihen pitää kyllä olla jonkinlainen lukkarinrakkaus, sitä pitää pystyä myös katsomaan vähän kauempaa, eikä olla ihan pelkästään sitä, että tämä kaikki on ihan mahtavaa. Pitää pystyä vähän irrottautumaan siitä, että pystyy näkemään, niin kuin kaikkea minun mielestäni – vitsi, miten filosofista… Elämässä ylipäätään kaikkea pitää oppia rakastamaan, mutta pitää sitten osata katsoa sitä myös kauempaa, että se on kuitenkin vain yksi osa tätä suurta… pyörylää!

Moni dubbaamisesta haaveileva ajattelee Disney-elokuvien kaltaista luksusta eikä välttämättä muista, ettei kaikki ole sellaista.

Pääkkönen: Joo, siellä osastolla on niin kuin täytekakkua ja näkkileipää. Kun sitä näkkileipää tekee, pitää muistaa hetket niistä täytekakuista ja ihan oikeasti pitää mielessä, että nämä näkkileivän muruset saattavat olla jollekin ihan hemmetin tärkeitä, enkä halua olla pilaamassa kenenkään muun työpanosta. Se on ihan fakta, minkä sille voi. Mutta sitä tehdään jossakin ja toisaalla ei tehdä. Jotkut tietoiset studiot päättävät, etteivät tee muuta kuin hyviä juttuja. Mehän emme koskaan tiedä, kuinka monesta jutusta studiot kieltäytyvät. Esimerkiksi tuotannollisista tai taloudellisista syistä, että tehkää nämä pennillä, niin saatte sitten jatkossa vähän lisää. Olen ainakin itse ihan ulkopuolinen enkä haluakaan tietää tarkemmin. Kun kutsu käy, minä menen, sanotaanko niin.

Muistan, kun vuonna 1992 teimme Kööpenhaminassa kaikkia mahdollisia halpisversioita Hans Christian Andersenin saduista ja muista, niitä oli valtava määrä. Istuimme studiossa 10-12 tuntia päivässä ja dubattiin kuusi päivää. Ne tehtiin ihan yksi kerrallaan, mutta roolit jaettiin lennossa, suomalaiset tulivat lappu kädessä studioon sitä mukaa, kun joku käänsi siellä jossakin ja lähetti käännökset telefaksilla. Siellä oli mukana Titta Jokinen, Markku Riikonen, Juha Hyppönen ja minä. Neljästään tehtiin ihan hirvittävä määrä rooleja. Oli vielä mielettömän kuuma kesäviikko, vesiautomaatista vettä ja sitten hikoilemaan, kiva tehdä siellä jossain sillan alla. Mutta joskus myöhemmin Pekka Autiovuoren vaimo kysyi, olenko laulanut sen yhden mielettömän kauniin laulun, häntä niin itkettää, kun hän kuulee sen, siihen on nähty niin paljon vaivaa. Minä siihen, että varmaan on nähty, olen laulanut sen silmät ristissä nälkäisenä jossain sillan alla Kööpenhaminassa. Olisiko se ollut Ruma ankanpoikanen, en mene vannomaan.

Siinä kävi vielä niin, että kun lähdimme sieltä pois ja odotimme palkkiota, firma meni konkkaan. Niitä kasetteja on joskus ollut täällä jaossa, ehkä joku on ostanut valmiit nauhat. Vietimme viimeisen illan Kööpenhaminan tivolissa ja siellä oli jotenkin tosi ihanaa, oli kuuma ja pimeä ilta, söimme hyvin ja kävimme laitteissa. Jäi semmoinen mielikuva Kööpenhaminasta, että istun studiolla ja sitten se loppuu siihen, kun olen mielettömän hienossa tivolissa hyvinsyöneenä ja onnellisena ja luulen vielä, että tästä tulee rahaa. Se oli yksi mieleenpainuvimmista dubbauskeikoista.

Pääkkönen antoi äänen Mikki Hiirelle muun muassa Mikki ja pavunvarsi -lyhytelokuvaan.

Kiitokset antoisasta haastattelusta! Antti Pääkkönen jätti vielä terveiset blogin lukijoille:

Explore posts in the same categories: Lööpissä

Avainsanat: Aarreplaneetta, Aku Ankka, Aladdin, Angry Birds Toons, Ankronikka, Antti L.J. Pääkkönen, Ari Parviainen, Bernard ja Bianca Australiassa, Bertin ja Ernien suuret seikkailut, Billy Crystal, Bud Spencer, Costi Snellman, David Hyde Pierce, Digimon, Disney, Disney Infinity, Don Bluth, Dubberman, Egyptin prinssi, Eric Guaglione, Filmkompaniet, Hans Christian Andersen, Heikki Lehtosaari, Hunajapupuset, Ice Age, Jake ja Mikä-mikä-maa, Jarkko Tamminen, Joutsenprinsessa, Juha Hyppönen, Jukka Rasila, Jukka Teittinen, Jukka-Pekka Palo, Kansallisteatteri, Leijonakuningas, Liisa Ihmemaassa, Markku Riikonen, Markus Bäckman, Matikka on jees!, Matti Ranin, Mel Blanc, Mikki Hiiri, Monsterit Oy, Monsterit-yliopisto, Notre Damen kellonsoittaja, Paavo Pesusieni, Pekka Autiovuori, Pekka Lehtosaari, Petteri Summanen, Pieni Merenneito, Piggy Tales, Pikku Kakkonen, Pikku pingviini, Pikku prinssi, Pirkka-Pekka Petelius, Pixar, Professori Balthazar, Puuha-Pete, Repe Sorsa, Richard Scarryn touhukas maailma, Rovio, Saksikäsi-Edward, SDI Media, Seppo Pääkkönen, Sound of Music, Tehotytöt, Terence Hill, Tintti, Titta Jokinen, Tom Hanks, Toy Story, Tuotantotalo Werne, Vampyyrikoulu, Varjoankka, Väiski Vemmelsääri, Velimatti Ranta, Viidakkokirja, Walt Disney

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.