Witsi mitä tuskaa – Minun Annetteni

Desucon tulee taas, ja tänä vuonna kerromme ohjelmassamme World Masterpiece Theater -ohjelmapaikan animesarjoista. Moni WMT-sarja perustuu tunnettuihin lasten- ja nuortenkirjoihin, mutta joukkoon mahtuu myös tuntemattomampia nimikkeitä.

Otin hommakseni lukea Patricia St. Johnin vuonna 1950 ilmestyneen kirjan Lumen aarteet, johon pohjautuva WMT-sarja Alps monogatari – Watashi no Annette lähetettiin vuonna 1983. Kirja osoittautui täydelliseksi WMT-materiaaliksi kärsimyksineen ja alppiympäristöineen. Millainen anime siitä syntyi?

Lumen aarteet (Treasures of the Snow) on varmaan tekotaiteellisin nimi, jonka kirjalle olisi voinut antaa. En edes tiedä, mihin se oikein viittaa – jos oikein ällömakeasti ajattelee, sillä ehkä tarkoitetaan päähenkilölapsia. Tarina alkaakin niin lällysti, että pahaa tekee: pieni sveitsiläistyttö Annette Burnier ehtii joulukirkosta parahiksi näkemään lapsivuoteeseen kuolevan äitinsä viimeisen kerran. Äidiltä jää jälkeen pikkuveli, jota Annette hoivaa uutterasti kuin omaa lastaan. Perheenisä kutsuu isoäidin asumaan talouteen avuksi lastenhoitoon ja kotitöihin, ja Dani-veli kasvaa enkelimäiseksi pikkupojaksi, jota kaikki rakastavat.

Ja sitten kaikki menee pilalle. Pian 13 vuotta täyttävällä Annettella tulee eripuraa naapurin häijyn kakaran Lucien Morelin kanssa, ja tämä kostaa härnäämällä Dania. Kohtaus päättyy harvinaisen ikävästi, kun Lucien tulee pudottaneeksi Danin vahingossa rotkoon. Alkaa kaikkien WMT-sarjojen veroinen kärsimysnäytelmä: Danin jalka on poikki, kostonhimoinen Annette vannoo ikuista vihaa ja Lucien kärsii syyllisyydentunteesta sekä yhteisön halveksunnasta vähintäänkin yhtä paljon kuin Jeesus.

Juonenkäänteet yltyvät saippuaoopperamaisiin mittoihin ja kirjan kokonaissävy on äitelän romanttinen, mutta kerronta pyörii rankkojen kysymysten ympärillä. Katumusta, hyvitystä ja anteeksiantoa käsitellään niiden vaatimalla painolla, kun Lucienin teon seuraukset vaikuttavat peruuttamattomilta eikä Annettekaan saa kostoyrityksestään helpotusta. Odotin innolla, että animeversio pääsee käsiksi tähän rankkaan kamaan – ja pelkäsin samalla, että se on vesittänyt koko jutun. Kuinka siis kävi?

Annetten ja Lucienin ystävyys luonnollisessa tilassaan.

Annetten ja Lucienin ystävyys luonnollisessa tilassaan.

Alps monogatari – Watashi no Annette keskittyy Annetten ja Lucienin suhteeseen. He ovat nyt pienestä pitäen olleet parhaat kaverukset, jotka riitelevät ja sopivat jatkuvasti. Kirjan kristillinen sanoma taas on hävinnyt lähes kokonaan. Itse en juuri kaipaa Jeesusta kirjoihini, mutten sitä lukiessani pannut kovin pahaksenikaan – eniten ärsytti, että lasten henkisen kasvun hetket olisivat minusta olleet tehokkaampia ilman alleviivattua uskonpohdintaa. Odotin, että anime olisi häivyttänyt uskontopuolta, mutta Jumala oli kadonnut jopa lähes kaikista avainkohdista. Muutos oli oikeastaan turhan rankka.

48-jaksoisen sarjan juonta lihotettiin söpöllä alppielämällä ja muilla kommelluksilla. Vasta jaksossa 14 lapsia putoaa rotkoon ja syyllisyys alkaa musertaa. Animaatio ei ole WMT:n parhaimmistoa, mikä näkyy erityisen ikävästi taustan nykimisenä lähes kaikissa juoksukohtauksissa. Toisaalta Rossinière-alppikylä ja muut ympäristöt on toteutettu pieteetillä, josta WMT voi olla ylpeä.

Lausannen kaupunki katedraaleineen kaikkineen.

Lausannen kaupunki katedraaleineen kaikkineen.

Ystävien välirikkoa ja sovun löytymistä korostava näkökulma toimii sekin aika hyvin. Annette on päähahmona mukavan kipakka, vaikka onkin korostetun ihanteellinen työmyyrä ja ajattelee väsymättä Danin parasta. Hän on kuitenkin myös herkkä pahastumaan, ja hänen suorasukaisuutensa aiheuttaa hänelle paljon harmeja. Usein WMT-päätytöt ovat siloitellun suloisia, joten Annette on raikas poikkeus kaavaan. Hänen ääninäyttelijänsä Han Keiko pääsee roolissa käyttämään koko skaalaansa iloisesta pikkutytöstä vihaiseen huutoon ja surkeaan itkuun. Han esittää myös animen lutuiset alku- ja lopputunnarit.

Pikkuveli Dani puolestaan on animessa jopa äitelämpi kuin kirjassa, joka aina välillä muistuttaa, miten hemmoteltu hän on herttaisuudestaan huolimatta. Samoin Miyuki Sanae tekee Danin äänestä liiankin sokerisen söpön, mutta suoriutuu roolistaan muutoin hyvin.

Dani on iloisella mielellä vammasta huolimatta.

Danin palvoma Klaus-lemmikkikissa on muuttunut animessa kärpäksi kai siksi, että perinteiseen WMT-eläinystävän rooliin haluttiin joku ”eksoottinen” eurooppalainen eläin. Enemmän kummastuttaa, ettei Watashi no Annette hyödynnä kissanpentuja, joita kirjan Klausille syntyi perinteisessä lemmikki osoittautuukin naaraaksi -juonikuviossa. Mikseivät suloiset kärpänpoikaset kelvanneet animeen? Perheeseen on kyllä ilmaantunut Pepper-koira, joka paikkaa söötin elukan puutetta sarjan alkupuolella.

Klaus panee Pepperin kärsivällisyyden koetukselle.

Klaus panee Pepperin kärsivällisyyden koetukselle.

Annetten parhaana ystävänä anime-Lucien on sympaattisempi hahmo kuin kirjassa. Hän ei ole ilkeä tai laiska, vaan muuten vain reppana poitsu, joka joutuu pulaan alituisesti. Alkujaksojen Lucienilta ei tunnu luonnistuvan mikään – heti ensi jaksossa koulukiusaajat iskevät ja takaisinmaksuyritys epäonnistuu nolosti. Lucienia käy sääliksi jo ensimmäisissä jaksoissa, joten mahdollisuudet kirjaakin kovempaan pahaan oloon olivat erittäin lupaavat.

Vitsi on siinä, että Lucienin elämä oli tällaista jo ennen onnettomuutta.

Vitsi on siinä, että Lucienin elämä oli tällaista jo ennen onnettomuutta.

Kuitenkin animen keskiöön nostettu ystävyysaihe koituu sen kohtaloksi: Annetten ja Lucienin välirikkoa korostetaan muiden hyljeksinnän kustannuksella. Aikuiset ja koulutoverit antavat onnettomuuden anteeksi jo muutaman jakson jälkeen ja sitten murehditaan lähinnä Annetten sinnikästä vihanpitoa. Erityisesti Lucienin perhe, hänen äitinsä ja Marie-isosisko, ovat animessa paljon ymmärtäväisempiä häntä kohtaan. Kirja esittää taitavasti, miten vaikea äidin ja Marien on sopeutua tapaukseen, miten he suhtautuvat Lucieniin varautuneesti perhesuhteista huolimatta ja miten välit lopulta lähentyvät. Watashi no Annette on vienyt hahmoista kaiken epäluulon ja heidän myötätuntonsa on teostaan kärsivän Lucienin puolella, joten hahmosuhteista on kadonnut särmä. Ääninäyttelijät Kataoka Tomie ja WMT-luottonäyttelijä Yoshida Rihoko saavat tyytyä lähinnä äidillisyyteen ja murheelliseen voivotteluun. Kenties pelättiin, että lapsen kohtelu äityisi liian rankaksi katsojille, mutta a) tämä on hei WMT-animu ja b) kirjassa Lucienin puolta pitää kertoja, joka olisi ihan hyvin voinut hoitaa asian myös animessa.

Tuolle hepalle käy kohta kalpaten.

Kun Annette syyllistyy omaan hirmutekoonsa hajottamalla Lucienin huolella kaivertaman puuhevosen, ei rikos tunnu lainkaan niin suurelta kun sen pitäisi, koska panokset eivät ole yhtä korkealla. Kirjassa Lucien asettaa kaiken toivonsa yhteisön hyväksynnästä kaiverrukseensa, joka näyttäisi, että hänkin osaa tehdä jotain hyvää ja hienoa. Hevosen menetys on siis monin verroin musertavampaa kuin animessa, jossa se on vain merkki ystävän petoksesta. Anime yrittää vielä repiä tapauksesta keskeisen draamansa ennen lopun huippukohtaa, mikä onnistuu juuri niin hyvin kuin tällaisilla eväillä luulisi. Animen tehoa vie sekin, että Lucien esitetään alusta alkaen taitavana kaivertajana – kirjassa hän löytää taipumuksensa siihen vasta hylkiönä ja se on ainoa hänen itsestään löytämänsä hyvä puoli, johon hän saattaa takertua.

Painukaa fillerihahmot kuuseen kärsimysanimestani

Painukaa fillerihahmot kuuseen kärsimysanimestani

Animen fillerikoulukaverit risoivat minua jakso jaksolta enemmän, koska he veivät draaman pohjan pois ja olivat ylipäätään mahdottoman tylsiä hahmoja. Etenkään koulukiusaaja-Jeanin ja tämän urpon aisaparin Antonin väkisin väännettyjä ääniä ei olisi yhtään jaksanut kuunnella – sekä Aoki Kazuyo että Ichiryuusai Teiyuu ovat muissa töissään paljon parempia. Saksankielinen vaihto-oppilas Franz sentään oli kiinnostava, koska hänellä on jotakin kehitystäkin hahmosuhteissa eikä hän kuluta tuhottomasti ruutuaikaa ärsyttävään vänisemiseen. Kawashima Chiyokon pehmoinen poikaääni oli nannaa rääkyjien rinnalla.

Onneksi Lucienin ääninäyttelijä, WMT-vakio Yamada Eiko on niin hyvä ja pelastaa tuskaisimmat hetket sydäntäsärkevällä ulinallaan. Yamada tekee hienon roolisuorituksen, mutta itkut ja kauhusta lamaantuneet puheet ovat hänen työnsä ehdotonta huippua. Kohta, jossa Lucien luulee Danin kuolleen rotkoon ja hän tunnustaa itkien äidilleen tekonsa, vihlaisee sydänalassa todella pahasti.

Ei juma Yamada Eiko

Ei juma Yamada Eiko

Kaiken kaikkiaan Lumen aarteista olisi selvitty puolellakin jaksomäärästä ja saatu tiiviimpi tarina, jossa ei olisi tarvinnut sietää turhanpäiväisiä tyhjäntoimittajasivuhahmoja. Tällaisenaankin se on ihan nautittava kokemus ja hyvää kultakauden WMT-kärsimysanimua. Kirja on tunnesisällöltään tehokkaampi, mutta jos haluaa alppiseikkailunsa vähemmällä Jeesuksella ja söpömmällä Lucienilla, ei anime ole pahitteeksi.

Mutta miten WMT-bingossa kävi?!

Bingo!

Bingo!

Explore posts in the same categories: Anime, Seiyuu, TV-sarjat

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: