Uusinta uutta: Itse ilkimys 2

Vuonna 2010 Illumination Entertainmentin hittianimaatio Itse ilkimys (alkup. Despicable Me) valloitti sydämet ympäri maailmaa. Seuraavat elokuvat eivät olleet aivan yhtä vakuuttavia, mutta toivo heräsi jälleen, kun yhtiö ilmoitti tekevänsä Ilkimykselle jatko-osan teatterilevityksineen päivineen. Itse ilkimys 2 olikin varmasti yksi kuluneen vuoden odotetuimmista animaatioelokuvista (myös Sisarukset odottivat sitä kovasti), ja ensi-illan lähestyessä keltaiset kätyrit valloittivat Internetin aina Helsingin Sanomien NYT-liitettä myöten. Millainen elokuva valtavan ennakkohypetyksen takaa lopulta oikein paljastui? Spoilereita luvassa!

Päällisin puolin Itse ilkimys 2 pyrkii olemaan kaikin tavoin edeltäjänsä kaltainen. Ohjaajat Pierre Coffin sekä Chris Renaud ovat samoissa tehtävissä ja kaikki hahmojen ääninäyttelijät ovat palanneet rooleihinsa. Myös kaksi kolmesta tuottajasta, molemmat käsikirjoittajat ja jopa musiikista vastannut Pharrell Williams ovat mukana myös jatko-osassa. Kumma kyllä, kaikesta tästä huolimatta Itse ilkimys 2 ei tunnu täysin tavoittavan ensimmäisen osan henkeä. Myyn ensimmäinen kommentti elokuvan päätyttyä oli ”Aivan liian amerikkalainen”, ehkä sen pohjalta saa muodostettua jonkinlaisen mielikuvan siitä, mitä ajan takaa.

Jatko-osassa tyttäriensä kanssa elelevä Gru on päättänyt lopettaa pahispuuhailun kokonaan ja alkanut lainkuuliaiseksi liikemieheksi, vaikka paluu kaidalle polulle kalvaa niin häntä, kätyreitä kuin tohtori Nefariotakin. Maailmanrauhaa kuitenkin terrorisoi tuntematon uhka, jonka mystinen AVL-liiga (Antivoroliiga) pestaa Grun nappaamaan – entisenä roistona hänen kun tulisi osata ennustaa vastustajan liikkeet.

Kohde on pesiytynyt paikalliseen ostoskeskukseen, ja kätyrien lisäksi Grun avuksi ilmoittautuu myös yli-innokas AVL-agentti Lucy Wilde. Gru tajuaa välittömästi ostarin salsaravintolan omistajan Eduardo Perezin olleen aikanaan El Macho -niminen superroisto, mutta tätä todistaessa tapahtuu kaikenlaista: kätyreitä alkaa kadota äkillisesti, Grun kaipaamat todisteet johtavatkin aivan toiseen henkilöön ja Margo iskee silmänsä nuoreen hurmuriin nimeltä Antonio. Kaiken lisäksi sekä tytöt että tunkeileva Jillian-naapuri ovat kovaa vauhtia etsimässä Grulle kumppania, ja Lucy alkaakin jonkin ajan päästä vaikuttaa yllättävän mukavalta morsmaikkuvaihtoehdolta.

Kun ensimmäisessä Ilkimyksessä oli kyse lapsuudesta ja perheistä, on jatko-osan aiheena rakkaus. Teemaa kuitenkin tunnutaan käsittelevän paljon pinnallisemmin kuin ensimmäisen osan vastaavaa: Jillian ei henkilönä tuo elokuvaan mitään tärkeää, ja hänen vaimoketarjouksensa ovat karseimpia animaatiohahmoja ikinä, eivätkä edes erityisen hauskoja sellaisia. Piirrettykammotuksilla on kenties haluttu luoda kontrastia hilpeään Lucyyn, mutta Grun naittamiskohtauksia seuratessa tulee pakostakin mieleen, että näidenkin kohtausten sijaan olisi voitu keskittyä paremmin Lucyn ja Grun kehittyvään suhteeseen.

Lempeä esiintyy pienemmässäkin mittakaavassa, ja leffan herkullisinta koomista antia onkin, että poikia katselevan nuoren tytön ylihuolehtivainen isä on entinen superroisto. Valitettavasti Antoniota ei kohdella hahmona hääppöisesti, sillä hän ei saa juurikaan ruutuaikaa ja unohtuu täysin täytettyään sen ainoan juonen kannalta olennaisen tehtävänsä. Antonio on lisäksi ainut, jonka kohdalla Ilkimys-elokuvien perheitä käsittelevä tarinamalli epäonnistuu: hän paljastuu pian Eduardo Perezin pojaksi, mutta juonikuviota ei hyödynnetä juuri yhtään, vaikka verisiteestä olisi voinut repiä irti vaikka mitä tarinan kannalta mielenkiintoista! Perheyhteys jää loppupeleissä niin pinnalliseksi ja muun tarinan kannalta merkityksettömäksi, ettei sitä olisi loppujen lopuksi tarvinnut elokuvassa ollenkaan.

Mut voi herranjumala on se nätti

Jatko-osan tarinankerronta ei muutenkaan etene kovin loogisesti. Ensimmäisessä osassa nörttipoju Vektori paljastui Grun vastustajaksi jo alkupuolella, jatko-osassa taas jännätään aivan loppuun saakka, ovatko Eduardo ja El Macho sama henkilö (vaikka tämän arvasivat kaikki ihan heti). Jatkuva viivyttely johtaa väistämättä hyvin lyhyeen loppurähinään, ja päävastus päihitetäänkin noin kolmessa minuutissa.

Myös monet uudet sivuhenkilöt jäävät yllättävän pieniin rooleihin – AVL-liigan muita edustajia nähdään vain pari kertaa tarinan aikana, muista ostarin epäillyistä tavataan vain yksi ja hänetkin hyvin pikaisesti. Elokuva ei tunnu tavoittavan kunnon vakoojatarinan henkeä, kun suurin osa juonesta kulutetaan yhden ainoan epäillyn jahtaamiseen – periaatteessa tässä ei ole mitään vikaa, mutta tällöin Eduardon todellisen henkilöllisyyden olisi pitänyt paljastua (edes yleisölle) paljon aikaisemmin. Nyt jäätiin turruttavaan ”kyllä me jo arvattiin että se on se, joko se paljastuisi”-välimaastoon, eikä sillä fiiliksellä ole kovin kiva seurata puolitoistatuntista elokuvaa. Harmikseni sain vasta elokuvan nähtyäni tietää, että Eduardon ääneksi alun perin pestattu Al Pacino oli jättäytynyt projektista myöhäisessä vaiheessa pois ”luoviin erimielisyyksiin” vedoten – tapaus olisi saattanut osaltaan vihjaista etukäteen, ettei luvassa ole ihan ensimmäisen osan veroinen elokuva, eivätkä omat odotukseni olisi olleet niin valtavan korkealla jatkon suhteen.

Huomatkaa pussailevat kätyrit oikealla.

Juonen epäloogisuuksista huolimatta Itse ilkimys 2 on ihan kelpo animaatio. Elokuvan visuaalinen ilme on hauskan oikukas ja animaatio sulavalinjaista kuten ensimmäisessä osassa, ja etenkin musiikki niin vanhoine kuin uusine kappaleineen on täydellistä! Jatko-osassa on toteutettu erityisen hyvin nimenomaan Grun ja tyttäriensä lämmin ja rakastava yhteiselo, mistä en voisi olla rainalle kiitollisempi. Myös kätyrit ovat jälleen ihastuttamassa sekopäisillä touhuillaan, vaikka saavatkin osakseen melko julmaa kohtelua tarinan loppuosaa kohden.

Elokuvassa ovat mukana kaikki samat näyttelijät ensimmäisestä osasta, ja näin on myös suomiversiossa, josta vastaa aina laadukas Tuotantotalo Werne. Grun suomiääni Ville Haapasalo tavoittaa roolihahmonsa saumattomasti, ja tunnelma pysyy hänen osaltaan aivan samana kuin ensimmäisessä Ilkimyksessä. Grun tyttäristä Margon näyttelijä Kristiina Brask jatkaa tutulla vähäeleisellä mutta viehättävän aikuismaisella äänensävyllä kuten aikaisemminkin. Edithiä ja Agnesia esittävien Tuuli Inkisen ja Maria Takakin äänissä taas kuuluu väistämätön ajan kuluminen. Hieman eläväisyyttä olisin tytöiltä kaivannut etenkin naurukohtauksissa, mutta molemmat ovat joka tapauksessa suloisia rooleissaan.

Ensimmäisen osan neiti Hattieta esittävä Kristen Wiig tekee jatko-osassa Lucyn roolin. Suomiversiossa agenttia esittää Katja Aakkula, jonka äänessä on koko ajan ihastuttavan pirteä ja iloluontoinen sävy. Sivuhahmoista veteraaniääni Jarmo Koski toimittaa jälleen tasonsa mukaista työtä tohtori Nefariona, ja Eduardoa esittävä Sasu Moilanen tekee todella taitavasti ulkomaisen korostuksen muutenkin hauskassa roolisuorituksessaan. Muissa rooleissa kuullaan muun muassa Jarkko Tammisen, Carl-Kristian Rundmanin ja Petrus Kähkösen kaltaisia äänitaitureita, joiden työskentelyä on aina ilo kuunnella.

Itse ilkimys 2 on suhteellisen toimiva viihde-elokuva, mutta se toimisi vielä paljon paremmin, jos sen tarina ei keskittyisi aivan vääriin asioihin. Elokuvan ilmiselvää pahista pimitetään aivan liian pitkään, inhottavat sokkotreffikohtaukset syövät ruutuaikaa Grun ja Lucyn lähentymiseltä, Eduardon ja Antonion sukulaisuusideaa ei hyödynnetty yhtään, ja Grun ja Lucyn lopulta iskiessä hynttyyt yhteen elokuva hyppää yli kaikista tärkeimmästä, eli uuden perheen muodostumisesta. Grun ja tyttöjen välistä sosialisointia on kuitenkin ihana seurata, ja onneksi tytöt ovat täysillä mukana myös lopputaistelussa. Voi kun saisikin vielä kolmannen Ilkimys-elokuvan, jossa Grun tytöt olisivat kasvaneet isänsä huomassa teini-ikäisiksi pahiksiksi!

Ainakin Itse ilkimys 2 ja sen ympärillä vellonut hypetys todisti konkreettisesti, miten lujaa ensimmäinen Ilkimys on iskenyt ihmisiin ympäri maailmaa. Jatko-osa keräsi avausviikonloppunaan Suomen sen viikon suurimmat lipputulot, ja se tulee takuulla tuottamaan kansainvälisesti sievoisen määrän massia. Illumination työstää parhaillaan kätyreille omaa spin-off-elokuvaa ensi vuoden lopulle, mutta jää nähtäväksi, intoutuisiko yhtiö tekemään vielä kolmannen Ilkimyksen. Ainakin jatko-osan taloudellisen menestyksen perusteella yleisöä varmasti riittäisi kolmanteenkin elokuvaan, ja itsekin seuraisin mieluusti, mitä Grun yhä laajentuvalle perheelle kuuluu tulevaisuudessa!

Explore posts in the same categories: dubbaus, Uusinta uutta

Avainsanat: Al Pacino, Carl-Kristian Rundman, Chris Renaud, Illumination Entertainment, Itse ilkimys, Itse ilkimys 2, Jarkko Tamminen, Jarmo Koski, Katja Aakkula, Kristen Wiig, Kristiina Brask, Maria Takaki, Petrus Kähkönen, Pharrell Williams, Pierre Coffin, Sasu Moilanen, Tuotantotalo Werne, Tuuli Inkinen, Ville Haapasalo

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.