Kulti, kalastin kakarat!

Yksi nuoruuteni rakkaimpia animaatioelämyksiä on Apua! Olen kala, vuonna 2000 julkaistu tanskalainen seikkailutarina, jossa kolme lasta pääsee vahingossa tutustumaan merenalaiseen maailmaan. Suloisessa elokuvassa on hyvä tarina, ihanat hahmot, tarttuvaa musiikkia, kaunista animaatiota sekä läjä 90-luvun suomalaisen dubbausskenen huippunimiä. Mitä muuta voisin piirretyiltäni enää toivoa?

001

(Ruodin elokuvan juonen tekstissä melko täysin puhki, joten ebin spoilers luvassa.)

Tarinan keskiössä ovat sisarukset Kai ja Stella sekä näiden serkku Hans. Vanhempien ollessa ulkona ja lastenvahdiksi kutsutun Anna-tädin sopivasti nukahtaessa karkaa kalastusintoilija Kai oikopäätä siskonsa kanssa merelle kalaan ja pakottaa Hans-serkunkin mukaan. Jäätyään nousuveden saartamiksi lapset päätyvät rantakallion sisään rakennettuun kalalaboratorioon, jota isännöi hupsu mutta kiltti professori H. Macrilli. Erilaisia merestä löytyviä aineksia yhdistelemällä professori on kehittänyt kalaksi muuttavan rohdon, jonka avulla ihmiskunta voi pelastua väistämättömältä ilmastonmuutokselta ja merenpinnan nousulta. Asiasta tietämätön Stella kuitenkin menee vahingossa juomaan kalarohtoa ja päätyy mereen. Pelastusyritys päättyy nousevan myrskyn myötä, ja lopulta sekä Kai että Hans päätyvät juomaan rohtoa ja lähtevät mereen etsimään Stellaa. Samaan aikaan Anna-täti herää kotona ja tajuaa lasten kadonneen.

Kalaryhmä

Kai ja Hans löytävät Stellan seuraavana aamuna, ja seuraan liittyy myös Sonja-merihevonen, johon lapset törmäsivät jo aikaisemmin Kain onkiessa sen merestä. Kai ja Stella ottavat välittömästi ilon irti mahdollisuudesta tutkia merta kalan vinkkelistä, mutta onnella on aikaraja: rohtoa juoneen on nimittäin juotava professori Macrillin kehittämää vasta-ainetta vuorokauden sisällä kalaksi muuttumisesta, tai hän pysyy kalana ikuisesti. Merenpohjaan edellisöisen pelastusyrityksen jälkeen päätynyt vasta-ainepullo vuotaa ihmiseksi muuttavaa ainetta mereen, ja sitä hönkäisevät ensimmäiseksi ruoalle perso Hai sekä tämän tähteitä syövä luotsikala Joe. Hain vielä ihmetellessä uutta puhekykyään tajuaa Joe välittömästi, millaiset älynvoimat aine hänelle antaa ja kuinka hän voi sen avulla alistaa muut meren asukit valtaansa. Ahnas kala lähtee rohdon ja haikätyrinsä turvin luomaan merenalaista utopiaa samaan aikaan kun kaloiksi muutettu joukko ihmislapsia etsii samaista ainetta muuttuakseen takaisin ihmisiksi, ennen kuin on liian myöhäistä.

Ajan uhkaavasti tikittäessä myös pinnan yläpuolella kuohuu. Topakka Anna-täti sekä Kain ja Stellan vanhemmat Ben ja Lisa etsivät kuumeisesti lapsiaan ja seuraavat näiden jälkiä Macrillin kalalaboratorioon juuri kun myrskystä pelastunut professori saapuu itsekin paikalle. Lyhyen tilannepäivityksen myötä Ben ja professori lähtevät narraamaan meren antimia löytääkseen lapset ja Anna ja Lisa jäävät odottamaan laboratoriolle.

Kai ja Hans 00

Hahmokehityksen puolesta tarinan tärkeimmiksi henkilöiksi nousevat serkukset Kai ja Hans, jotka ovat toistensa vastakohdat ulkonäköä myöten. Kai on ehta luontopoika, jonka huone on täynnä erilaisia vempaimia ja joka ei muuta tekisikään kuin kalastaisi. Nörttipoika Hans taas on serkkujaan vakavampi tosikko, jonka matematiikkapää on yliopistotasoa ja jonka hermot pettävät helposti kovan paikan tullen. Kai ja Hans eivät inhoa toisiaan, mutteivät juuri viihdy toistensa seurassa erilaisten luonteidensa ja vapaa-ajan mieltymystensä vuoksi. Kai on optimistinen ja elämän hyvistä puolista nauttiva nuorukainen, Hans taas on hyvin pessimistinen ja tuppaa korostamaan asioiden huonoja puolia. Kain mielestä Hansin negatiivinen asenne tekee tästä ikävän ja tylsän, Hans taas pitää Kain huoletonta elämänasennetta hölmöytenä tai välinpitämättömyytenä. Poikien luonteiden erilaisuus korostuu jatkuvasti näiden toiminnassa ja tavassa reagoida asioihin – esimerkiksi mereneläviksi muututtuaan merta rakastava Kai nauttii silmin nähden uudesta olomuodostaan samaan aikaan, kun panikoiva Hans vain etsii kuumeisesti vasta-ainepulloa. Koittakaapa muuten laskea, montako kertaa elokuvan aikana Hans sanoo turhautuneena Kain nimen.

Kai ja Hans 01

Hans ja Kai eivät kuitenkaan ole niin erilaisia kuin luulevat olevansa. Iloluontoinen Kai on itse asiassa todella fiksu poika ja luontainen johtajatyyppi, joka luotsaa joukkoa kylmän viileästi koko elokuvan ajan. Hän säilyttää tiukassa paikassa toimintakykyisyytensä paljon Hansia paremmin eikä koskaan murru paineen alla, vaan on aina valmis etsimään tapoja ratkaista ongelmat – hän esimerkiksi keksii salamannopeasti keinon keplotella koko joukko ilmaiseksi kalojen käyttämään bussiin päästäkseen Joen ja vasta-ainepullon luo. Akateemiset teoriat eivät kiinnosta Kaita ollenkaan, hän viihtyy enemmän luonnossa käytännön tilanteissa ja mieluummin tekee kuin ajattelee. Maalaisjärjellä pääsee kuitenkin pitkälle, ja parhaimmat ratkaisut ovat usein yllättävän yksinkertaisia.

Asetelma kuitenkin muuttuu perinpohjaisesti tarinan loppupuolella, kun vasta-aineesta taisteleva Kai loukkaantuu ja menettää lopullisesti toivonsa pelastumisen suhteen. Onnettomuuden myötä Hans löytää lopultakin itsestään kylmäpäisen ja toiminnallisen puolensa, ja teatraalisen epätoivon sijaan hän ottaa ensimmäistä kertaa ohjat porukan varmana johtajana. Käytännön taitojen ja kokemuksen puutetta kompensoi akateeminen älykkyys, jonka avulla Hans kehittää nopeasti kokoon suunnitelman pelastaakseen itsensä ja serkkunsa. Loppusuoralla Hansista on kehittynyt jo sen luokan kovis, että hän vetää piraijaparveakin pelotta turpaan. Tarpeen tullen voi hermoilevasta nörtistäkin kehittyä hetkessä täysi badass!

Kai ja Hans ihmisinä 2

Meriseikkailunsa myötä serkukset oppivat arvostamaan toisiaan ja kunnioittamaan toistensa vahvuuksia. Heitä molempia tarvittiin pelastautumiseksi, sillä joukko ei olisi päässyt puusta pitkään ilman Kain optimistisuutta, ja juuri Hansin laskelmointikyvyt johdattavat heidät lopulta takaisin professorin luo. Hans ei itse asiassa ole hahmoista ainut joka muuttaa itseään tarinan aikana, vaan myös Kai joutuu lopulta etsimään itsestään uusia puolia. Olen muuten aina pitänyt siitä, että elokuvan lapset ovat nimenomaan serkuksia, sillä siten heitä sitoo yhteen sukulaisuus eikä esimerkiksi sama koulu tai vanhempien ystävyyssuhteet. Koulukiusaajien ja uhriensa ystävystymisseikkailut ovat yleensä vain karseita, ja tarina olisi ollut aivan liian raskas jos se olisi kertonut toisiaan inhoavista sisaruksista. Toki Kain ja Hansin sosiaalisessa kanssakäymisessä on alussa paljon parantamisen varaa, mutta liian siloista alkuasetelmaa ei pidäkään olla, onhan kyseessä kasvutarina. Opettavaisessa seikkailussa ”ärsyttävä serkku”-asetelma toimii sisarusvaihtoehtoa paremmin, koska serkkua ei tunne aivan yhtä hyvin kuin sisarusta, joten on varaa yllättymiselle ja uuden oppimiselle.

Kai 00

Hurmaavalle Kaille antaa äänensä Petteri Halmela, joka on roolissa vähintään yhtä ihastuttava kuin hahmonsa. Suomen dubbausskenen lapsitähtiin kuuluneen Halmelan kypsä mutta kirkas ääni on parhaimmillaan päättäväisenä nuorukaisena. Kailla on elokuvassa runsaasti repliikkejä ja hän on myös hyvin monipuolinen rooli, sillä hän paitsi iloitsee myös huutaa pelosta, uhittelee pahiksille sekä nauraa suoraan sydämestä. Halmela vetää pojan tunneskaalan läpi viileän itsevarmasti, ja hänen äänessään on koko ajan ihanan positiivinen pohjavire, aivan kuin Kai olisi lähtökohtaisesti aina iloinen.

Kain roolissa Halmela pääsee myös näyttelemään tunnetiloista ehkä harvinaisimpia eli tuskaa, fyysisiä loukkaantumisia kun ei lastenanimaatioissa juurikaan esiinny. Juonielementin toteutuksessa ei ole turhia pihtailtu tai lällyilty, ja lopputulos on karmaiseva, mutta todella vaikuttava. Kai ei esimerkiksi itke tai ulvo kurkku suorana saatuaan kohtalokkaan tällin, vaan voihkii hiljaa ja kouristelee hirveissä tuskissa juuri ja juuri tajuissaan. Kylmät väreet kulkevat katsojan selässä viimeistään, kun vatsaansa takertuva Kai kysyy hieman korkealla äänellä: ”…onks täällä kylmä?”

Kohtaus on hyvin voimakas, sillä aina äänekäs ja iloinen Kai muuttuu loukkaannuttuaan pelkäksi varjoksi itsestään, ja siltikin hän yrittää kivusta huolimatta olla rohkea ja reipas, jotta pikkusisko ei hätääntyisi liikaa. Tunnelma lähentelee parissa kohdassa jo painajaismaista: Kain loukkaantuessa ruutu välähtää verenpunaiseksi ja liike sekä ääni hidastuvat dramaattisesti. Lisäksi Kai pyörtyy myöhemmin, ja tuntiessaan tajun lähtevän hänen epätoivoisissa huudoissaan on kuultavissa suorastaan paniikinomaista hätää. Kain loukkaantuminen onkin elokuvan mieleenpainuvimpia juonenkäänteitä niin taiteellisten ratkaisujen kuin Halmelan roolisuorituksen ansiosta.

Hans 00

Prässättyihin housuihin, kauluspaitaan ja solmioon pukeutuva Hans ei ole mikään luontovihaaja, hän itse asiassa tietää paljon luonnosta ja sen laeista, mutta ei itse juuri viihdy ulkoilmassa – erityisesti meren lähettyviltä hän pysyy visusti poissa, koska ei osaa uida. Kalaseikkailu pakottaa Hansin kohtaamaan oikeita käytännön tilanteita tietokoneohjelmien tai kirjojen sijaan, ja koitoksen jälkeen hänestä on kehittynyt itsevarmempi ja yleisilmeeltään positiivisempi nuorukainen.

Pikkuvanha mutta hermoheikko Hans on Olli Parviaisen viimeisimpiä äänirooleja. Monissa 90-luvun animaatioissa esiintyneellä Parviaisella on Hansin roolissa jo matalampi ja käheämpi teiniääni, mutta se ei mene koskaan rikki Hansin paniikinhetkinä. Parviaisen työskentelyssä on kokemuksen mukanaan tuomaa varmuutta ja ihastuttavaa monipuolisuutta, esimerkiksi Hansin tuohtunut ja vihainen huutaminen ei kuulosta ollenkaan samalta kuin hätääntynyt ja ylilyövä mesoaminen. Hans on lähes jatkuvasti jollain tasolla hermostunut tai peloissaan, ja myös Parviaisen äänessä on tuolloin mukana tietynlaista kevyttä kireyttä.

Stella 00

Pääjoukon täydentää pikkuinen Stella, joka on harvinaisen sympaattinen lapsihahmo – rasittavan tai tyhmän sijaan hän on iloinen ja reipas pikkutyttö, joka tutkii maailmaa optimistisen uteliaasti lapsen silmin. Harmillisen monissa jenkkituotannoissa pikkulapset on latistettu iniseviksi kauhukakaroiksi, joista vanhemmat hahmot voivottelevat usein tyyliin ”Voi itku kun tuota vauvaakin pitää vielä raahata mukana”. Apua! Olen kalassa näihin kliseisiin ei tuhlata aikaa, vaan Stella on iästään huolimatta ryhmän täysvaltainen jäsen ja Kaille ja Hansille on itsestään selvää että pienemmistä pidetään huolta, etenkin pulmatilanteissa.

Stellaa esittää tuolloin vielä itsekin nuori ääninäyttelijä Annituuli Kasurinen. Hän tuo tyttöön rutkasti iloa ja korostaa tämän optimistista yleisluonnetta pirteällä äänensävyllään. Kasurinen on aina ollut ihailtavan taitava heittäytymään rooleihinsa, ja hän mukautuu hienosti myös Stellan läpikäymiin tunteentiloihin – etenkin Stellan ilahtuneita kiljaisuja on ihana kuunnella. Tytön mykän Sonja-merihevosystävän äänten takana on tanskalainen näyttelijä Louise Fribo, joka äännähtelee roolissa suloisesti ja onnistuu tuomaan pienen merenelävän tunteet esiin ilman sanoja.

Stella ja Sonja

Viihdemaailman yleisin (ja ärsyttävin) klisee on, että jos joukko perustaviksia vierailee tilapäisesti jossain toisessa maailmassa, on jonkun heistä väistämättä rakastuttava johonkuhun paikalliseen, jotta takaisinpaluu olisi mahdollisimman tuskallista. Tämänkin tarinan päähenkilöt tutustuvat meressä muutamiin sen asukkeihin, mutta puhkikulutetun rakastumiskuvion sijaan porukan Stella-tyttö ystävystyy Sonjan kanssa. Merihevonen on aluksi hyvin arka, mutta Stellan voitettua sen luottamuksen siitä tulee tytön korvaamaton ystävä. Hyvästit ovat väistämättä edessä, ja ainakin minuun iskee henkilökohtaisella tasolla paljon aikuisten ”yhy byhy hyvästi sit yhy”-tulkintoja kovemmin se, kun pieni tyttö yrittää surultaan käskeä ystäväänsä lähtemään pois. Eläimen tavoin käyttäytyvä Sonja ei edes ymmärrä syytä Stellan käytökseen, vaan yrittää päästä väkisin mukaan, mutta jää lopulta yksin hämmentyneenä ja surullisena.

Aikuiset

Aikuisia ei elokuvassa paljoa näy, mutta heistä selviää siitä huolimatta paljon. Kain ja Stellan vanhemmat Ben ja Lisa ovat onnellinen ja rakastunut pariskunta, jotka viettävät perhe-elämän lomassa myös kahdenkeskistä laatuaikaa. He tuntevat lapsensa hyvin, sillä saadessaan vihiä Kain lähteneen kalaan he osaavat välittömästi jäljittää lapset näiden katoamispaikalle. Lempeän ja äidillisen Lisan sisar Anna on roteva ja voimakastahtoinen nainen, joka ilmiselvästi vihaa siskonsa aviomiestä ja pitää Kaitakin vain huonokäytöksisenä kakarana, jolla on huono vaikutus hänen Hans-kultaansa. Mikään ei kerro hahmojen välisestä menneisyydestä yhtä nerokkaasti kuin se äänensävy, jolla Anna tervehtii Beniä saapuessaan heille lapsenvahdiksi. Renttumaisesta olemuksestaan huolimatta Ben on rehti ja kiltti mies eikä Annakaan ole mikään pahis, vaan lasten jouduttua pulaan hän unohtaa välittömästi sukukaunat ja syyttää itseään tapahtuneesta. Vanhempien ja lastensa hahmosuunnittelussa on muuten selviä yhdennäköisyyksiä, Kai esimerkiksi on epäilemättä perinyt nenänsä äidiltään.

Professori Macrilli on hahmoista se pöhkö ja hajamielinen, mutta hän on myös hyvin sosiaalinen ja ystävällinen ja ilahtunut vierailijoista. Hän ei ole mikä tahansa puuhastelija tai hullu tiedemies, vaan ihka oikea professori ja meribiologian tohtori, joka käyttää tietojaan ja taitojaan muiden auttamiseen. Macrilli ei asusta eristyksissä koska olisi introvertti tai yhteiskunnan hylkiö, vaan voidakseen tutkia merta ja mereneläviä mahdollisimman läheltä. Hän selvästi rakastaa tutkimusaihettaan, sillä hänen laboratorionsa on lattiasta kattoon täynnä akvaarioita ja muuta mereen liittyvää rekvisiittaa, ja hän huolehtii hyvin lemmikkikaloistaan. Energinen professori on lastenanimaation aikuishahmoksi virkistävän erilainen, etenkin ”hullu tiedemies”-hahmoksi.

Tutut dubbaajat Petra Karjalainen sekä Heikki Sankari tekevät ihanan poikkeavat ääniroolit Kain ja Stellan vanhempina. Karjalainen on kunnostautunut kovisnaisten esittäjänä, joten on ihanaa kuulla häntä vaihteeksi hellänä äitinä, ja myös lukuisista pahisrooleistaan tunnetun Sankarin ääni on Benin roolissa lähellä hänen omaansa. Tylsiä rooleja vanhemmat eivät missään nimessä ole, sillä lastensa hengen puolesta pelkäävät Ben ja Lisa ovat jatkuvasti joko hädissään, vihaisia tai surun murtamia.

Monia lempeitä äitihahmoja esittänyt veteraaninäyttelijä Ulla Tapaninen on tulisena Anna-tätinä yksi elokuvan hauskimpia hahmoja – murhanhimoista sekopäätä hän ei tädistä tee, vaan vahvan, arvokkaan mutta äidillisen rouvashenkilön, joka menee vaikka läpi harmaan kiven, jos oman lapsen hyvinvointi riippuu siitä. Dubbaajista ahkerimpiin kuuluva Antti Pääkkönen taas on kuuluisa hullujen ja kimeä-äänisten hahmojen esittämisestä ja tuttu ylärekisteri on mukana myös Macrillin roolissa. Hän pitää kuitenkin äänensä taitavasti aisoissa ja yltyy kiljumaan vain professorin innokkaimpina hetkinä. Pääkkösen puhetavasta myös selvästi kuulee hänen esittävän nimenomaan pirteää aikuista eikä lapsihahmoa.

pahiskollaasi

Tarinan pääpahiksen virkaa toimittaa Joe, joka ihmiseksi muuttavan juoman ansiosta kohoaa arvoasteikossa parasiitista ravintoketjun huipulle. Pienestä ja piskuisesta luotsikalasta ei ole meren kuningaslajien vastustajaksi, joten hän päättää hallita merta älyn voimalla kun siihen tarjoutuu yllättävä tilaisuus. On olemassa jos jonkinlaisia futuristisia tieteistarinoita, joissa ylempi taho määrää älynlahjojen jakamisesta muulle kansalle, ja Apua! Olen kalan aivoja kasvattava juoma on tästä konkreettinen esimerkki. Olenkin todella tyytyväinen siihen, että kyseinen juonielementti on lapsille suunnatussa elokuvassa, sillä tämäntyylisiin aiheisiin liittyy aina pohdintaa ja hämäriä moraalikysymyksiä. Kohderyhmän iästä johtuen juonikuvio tosin esitetään elokuvassa hyvin selkeästi ja yksinkertaistetusti (”lällysti”, sanoisivat lastenelokuvia inhoavat), mutta toisaalta ideasta on riisuttu pois kaikki turha ylimääräinen, ja jäljelle jää vain olennainen.

Älylitkua itsepäisesti vaaliva Joe tekee selväksi, ettei aio päästää ketään jakamaan utopiansa valtaistuinta kanssaan, joten hän latistuu varsin ultimaattiseksi pahikseksi. Hahmoon lisää kuitenkin syvyyttä se, etteivät jättiaivot tee hänestä millään lailla voittamatonta, ja hän saakin usein pyristellä toden teolla pitääkseen ikinälkäisen haikätyrinsä tyytyväisenä – hän yrittää myös viimeiseen asti mairitella älyjuoman reseptiä pääjoukolta suoranaisen väkivallan sijaan. Vatsallaan ajattelevan Hain lisäksi harmia Joelle aiheuttaa myös umpitollo Rapu-sotilas, joka alkukankeuksien jälkeen myös pääsee älyjuoman makuun. Joe saakin lopulta tuta nahoissaan, että kukkona tunkiolla on kiva olla, mutta hankaluuksia tulee väistämättä, jos alamaiset ovat saapasta tyhmempiä.

Joe 02

Elokuvassa ei loppujen lopuksi käy selväksi, miten Joe oikein suhtautuu ihmisiin. Hän on alusta alkaen hullaantunut älyjuoman suomiin mahdollisuuksiin eikä halua mitään niin paljon kuin tulla ihmisten kaltaiseksi, ja toisaalta hän mesoaa pahislaulussaan vuorotellen ihmisten kamalista teoista sekä ”onnen kääntymisestä” älyrohdon ilmestymisen myötä – hän vertaa sitä jopa paratiisiin. Ironista kyllä, nimenomaan ihmisyys (tai pakkomielle sitä kohtaan) lopulta myös koituu hänen kohtalokseen, eikä lopputulosta turhaan kaunistella.

Tarinan ilkiöistä Joen suomiäänenä on armoitettu dubbausveteraani Ossi Ahlapuro. Hän korostaa pahiskalan maireaa narsistiluonnetta puhumalla roolissa hyvin hitaasti ja selkeästi – Joen ollessa tyytyväisimmillään Ahlapuron rauhallisesta puherytmistä suorastaan kuulee omahyväisyyden. Ahlapuro tekee Joelle normaalia korkeamman ja pehmeämmän äänen, mutta kalan muuttuessa loppupuolella älyjuoman myötä yhä groteskimmaksi hän madaltaa äänensä kunnon pahisörinäksi, josta on muutamissa repliikeissä vaikea saada selvää. Hyvinsyöneenä Haina taas örisee alusta loppuun Jukka Rasila, joka artikuloi mahdollisimman yliampuvasti ja saa näin hahmonsa vaikuttamaan entistä pöljemmältä syömäkoneelta. Hölmön Rapu-kätyrin roolissa häärii myös ahkera dubbaaja Rauno Ahonen. Hän korostaa ravun sotilasluonnetta huutamalla kaikki repliikkinsä mahdollisimman lujaa ja vain yhdellä äänensävyllä. Virkaintoisella äyriäisellä on myös hiton ärsyttävä tapa laskea marssiessaan lakkaamatta kuuteen, mikä jää soimaan päähän usein vielä elokuvan jälkeenkin.

laulut

Apua! Olen kala sisältää myös useita musiikkikohtauksia, jotka vaihtelevat tyyleiltään varsin paljon. Elokuvan aloittava Vedenalaista rakkautta on mystinen, kaunis ja sensuelli rakkauslaulu, ja lasten merenalaista uutuudenviehätystä kuvastaa iloisen pirteä Maailmani voltin pyörähtää. Molemmat laulut esittää Hannah Norrena, keskivaiheilla kuultavan Tunnetko rakkauden -kappaleen taas laulaa Irina. Hahmoista vain kahdella on omat kappaleet: alkupuolella professori Macrilli esittelee kalarohtonsa reseptiä hupsun Tiede on hauskaa -laulun avulla, ja myöhemmin Joe mainostaa tulevaa utopiaansa vähempiarvoiselle kansanosalle Tuo lahjakkuus -ylistyskappaleellaan. Laulut ovat mukavan erottuvia ja verrattain lyhytkestoisia, eivätkä sen vuoksi pääse tylsistyttämään tai hidastamaan elokuvan tapahtumia liikaa. Kappaleet eivät ole mukana vain elokuvan pituutta lisäämässä, vaan niitä käytetään kertomaan hahmoista jotain, luomaan tunnelmaa erilaisiin tilanteisiin tai kuvaamaan pitkien aikavälien tapahtumia.

Kalajuoma

Kaiken ihanuuden lomasta löytyy myös muutamia hämmentäviä seikkoja. Yksi näistä on ajankulku: kalarohtoa juoneilla lapsilla on vuorokausi aikaa pelastua, mutta välistä on melko vaikeaa pysyä mukana laskuissa siitä, kuinka paljon aikaa on kulunut ja kuinka paljon on vielä jäljellä. Selitys löytyy yllättäen käännöksestä, sillä elokuvan englanninkielisen version mukaan aikaa onkin kaksi vuorokautta yhden sijaan! En tiedä miksi näin on päässyt käymään, mutta kyse lienee ollut joko huulisynkan pituudesta tai puhtaasta huolimattomuusvirheestä.

Himoittu älyjuomakaan ei ole täysin johdonmukainen. Kalaksi muuttavan rohdon vasta-aine on olemassa vain ja ainoastaan kalajuoman vaikutusten neutraloimista varten, joten sen ei periaatteessa pitäisi tehota sellaisiin, jotka eivät kalajuomaa ole nauttineet – miksi se sitten tehoaa tavallisiin mereneläviin? Toisen juoman vaikutusten kumoamisella on lisäksi aikaraja, mutta missään vaiheessa ei käy ilmi, toimiiko se myös toiseen suuntaan – jömähtävätkö älyjuomaa latkineet merenelävät lopullisesti ihmisen ja kalan välimuotoon tietyn ajan kuluttua vai voivatko ne muuttua suuntaan tai toiseen milloin vain? Argumenttia voisi halutessaan heittää myös elokuvan ”suuremmat aivot = ihminen”-logiikasta, mutta tekijöiden perimmäinen ajatus rohtojen suhteen lienee ollut, että toinen juomista muuttaa ihmisestä kalaksi ja toinen kalasta ihmiseksi, eikä asiaa tarvitse pohtia sen syvällisemmin.

Kai ja vaappu

Myös Kain kalamuodon laji jää osin pimentoon. Elokuvan englanninkielisessä versiossa Kain sanotaan muuttuvan lentokalaksi (viittaa pojan englantiversion nimeen Fly), vaikkei Kain kalamuoto sellaista juurikaan muistuta. Suomiversiossa Kain lajia taas kutsutaan vaapuksi, joka on itse asiassa viehetyyppi eikä kala. Molemmat vaihtoehdot jättävät tyhjän päälle, mutta loppujen lopuksi kyse on vain siitä, että jokainen lapsista muuttuu erilaiseksi merenelävien edustajaksi: Stellasta tulee meritähti, Hansista meduusa ja Kaista jonkin sortin kala.

Eräästä hämmentävästä seikasta taas saamme syyttää vain itseämme: Kain ja Hansin kalamuodoista vihjataan elokuvan alussa, sillä molemmat sattuvat koskettamaan samoja mereneläviä joiksi muuttuvat myöhemmin. Stella ei kuitenkaan käy missään vaiheessa lähelläkään meritähteä ennen kuin muuttuu sellaiseksi. Vuosikausia askarruttaneeseen seikkaan olikin aivan liian yksinkertainen selitys, sillä tytön nimihän on suora viittaus tähteen! Kylläpäs nolotti kun joku meistä lopultakin tajusi tämän… Johtuneeko juuri nimivihjeestä, että Stella on elokuvan pääjoukosta ainut, joka on pysynyt samannimisenä elokuvan tiettävästi kaikissa kieliversioissa: useimmissa eurooppalaisdubeissa Kain ja Hansin nimet ovat Fly ja Chuck, mutta alkuperäisessä tanskankielisessä versiossa he taas ovat Svip ja Plum.

Lopputekstit 00

Ihastuttava elokuva on kerrankin saanut myös ihastuttavan julkaisun: perinteisten kansi- ja valikkotekstien lisäksi myös itse elokuvassa on omat alkutekstit eri kieliversioissa ja lopusta löytyy tarkat tiedot sekä näyttelijöistä että lauluista. Sääli sinällään, että pohjoismaalaiseen julkaisuun ei ole sisällytetty englanninkielistä ääniraitaa, vaikka elokuva äänitettiin alun perin englanniksi laajemman levityksen vuoksi. Olisin todellakin halunnut päästä kuulemaan Alan Rickmanin Joen roolissa ja Monty Pythonin Terry Jonesin professori Macrillina, sillä DVD-ekstrojen esimerkkipätkät vaikuttavat lupaavilta. Herrojen haastattelulla myös selvästi kalastellaan huomiota DVD-ekstroissa, minkä vuoksi onkin kummallista että kyseinen ääniraita on jätetty julkaisusta kokonaan pois. (Toisaalta myös elokuvan japanilaisversio houkuttelee kovasti, siinä Kain äänenä kun on poikaroolien tuhattaituri Tanaka Mayumi ja Hansina taas Hayashibara Megumi, jonka repertuaarista ei juuri poikarooleja löydy.) Onneksi elokuvan huippulaatuinen suomidubbi paikkaa puuttuvien kieliversioiden jättämää aukkoa tehokkaasti, eikä vähempää olisi näin sydämelliselle ja pirteän erilaiselle tarinalle voinutkaan toivoa.

Explore posts in the same categories: dubbaus, Elokuvat

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

8 kommenttia : “Kulti, kalastin kakarat!”

  1. Paula Laine Says:

    Kiva lukea tästä tässä blogissa! Itsekin tykkäsin tästä leffasta pienenä.

    Hyvä lukea että aikarajan umpeutuiminen onkin aluperin kaksi vuorokautta yhden sijasta. Tosin leffan lopussa on aika suurikin juoniaukko. Stellahan juo kalarohtoa vähän aikaisemmin kuin Kai ja Hans. Joten loogisesti Stellan olisi pitännyt jäädä meritähdeksi lopunikäänsä. Tosin se ei varmaankaan sopisi lastenleffaa.

    • Cilla Says:

      Apua! Olen kala -elokuvalla tuntuu olevan nostalgia-arvoa yllättävän monille, kiva kun kelpasi! 😀

      Aivan totta, kaikki lapset eivät elokuvassa juo kalajuomaa yhtä aikaa, vaan Stella juo sitä paljon aikaisemmin kuin Kai ja Hans. En tiedä ovatko tekijät vain sivuuttaneet tämän seikan vai mittaavatko lapset jäljelläolevaa aikaa nimenomaan Stellan muuttumisajankohdan perusteella, tiedä häntä. Kyseinen yksityiskohta ei onneksi haittaa tarinan menoa liikaa, joten sen voi tarvittaessa sivuuttaa hyvällä omatunnolla 🙂

  2. stargay Says:

    Huh tätä leffaa, loppupäässä oleva kohtaus jossa Joe hörppää liikaa ihmislientä on kyllä piirroselokuvissa seltä groteskimmasta päästä, ja sain siitä pienenä aikamoiset traumat. Nyt myöhemmin kun elokuvaa olen katsonut, niin ahdistavammalta tuntui vanhempien huoli lapsistaan, kun näillä on kaikki syyt olettaa heidän hukkuneen. Yllättävän rankkaa settiä siis kaikin puolin, kuten itsekin kirjoitit. Mutta jes, ihanaa että joku yhä muistaa tämänkin elokuvan 😀

    • Cilla Says:

      Kiitos 😀 Osa Apua! Olen kalan viehätyksestä tulee tosiaan sen kaunistelemattomasta asenteesta. Vaikka se paikoitellen pelottava elokuva onkin, ronskit kohdat ovat onneksi varsin realistisia – ihminen ei tosiaan voi hengittää veden alla, ja vanhemman huoli on suunnaton, jos lapsi katoaa ja on oletettavasti hukkunut. Pelottavien asenteiden näyttäminen ei kuitenkaan ajanut ainakaan minua pienenä pois elokuvan parista, päin vastoin monet pelottavat tarinat kiehtovat kummasti, koska niiden tietää olevan vain leikkiä ja tapahtuvan fiktiivisille hahmoille 🙂

  3. ThunderBeer Says:

    Muistan miten nuorempana tuli katsottua VHS pikkusisaruksien kanssa rehellisesti sanoen puhki, edelleen yksi suosikkejani. Pitäisi bongata jostain uudestaan ennen kuin häviää maailmankartalta, kuten monet muut hyvät nostalgoset elokuvat… Esiteini-ikäisenä Kai oli suuri ihastuksen kohteeni, mutta ihmekös tuo kun poika on aika karismaattinen.

    • Cilla Says:

      Apua! Olen kala on onneksi sen verran uudehko teos, että se sai miltei heti ilmestyttyään myös DVD-julkaisun, ja vieläpä harvinaisen hienon sellaisen! Itse hankin aikanaan elokuvan käsiini suoraan datakiekkona, mutta samainen kirous kohtasi minuakin, sillä DVD-levy hajosi käyttökelvottomaksi muutaman vuoden ankaran kulutuksen jälkeen. 😦 CDON.com tosin kauppaa yhä samanlaista elokuvan DVD-julkaisua kympin hintaan, sieltä oli hyvä hankkia uusi hajonneen tilalle! 😉

      Karismaattinen Kai on aina ollut minunkin suosikkihahmoni elokuvasta, kenties juuri siksi häntä käsittelevä osio paisuikin niin pitkäksi… 😉

  4. Aki Says:

    Mitäköhän kovisnaisia Petra Karjalainen on muka esittänyt? Iines Ankka on kyllä aika kova, kun se on yhtä kiivas, kuin Aku. Egyptin prinssin Sippora oli myös kova pimu erityisesti elokuvan alussa. Kolmas ja viimeinen Petra esittämä kovisnainen, jonka muistan, on Kitty Pehmotassu DreamWorksin Saapasjalkakissa-elokuvasta. Tuleeko sinulla ketään muuta Petran esittämää kovisnaista mieleen, Cilla?

    Petra Karjalainen kuuluu suosikkidubbaajiini persoonallisen äänensä vuoksi. Toivottavasti voitte joskus haastatella häntä, vaikka hän asuu Tampereella.

    • Cilla Says:

      Iines Ankan ja Egyptin prinssin Sipporan lisäksi taisi juttua kirjoittaessani mielessä olla Karjalaiselta myös Sinbadin prinsessa Marina sekä Anastasian nimihenkilö, kovaksikeitettyjä leidejä kaikki! Dubbaushaastatteluja olemme ennenkin tehneet pk-seudun ulkopuolella, katsotaan mihin ja ketä vielä päädymme jututtamaan!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: