Sakamichi no Apollon ~ elämä on improvisointia

Yksi kevään 2012 odotetuimmista animesarjoista oli Kodama Yukin jazzia ja ihmissuhdedraamaa yhdistelevän Sakamichi no Apollon -mangan animeadaptaatio, etenkin koska mukana oli 90-luvun lopun hittisarja Cowboy Bebopin tehokaksikko Watanabe Shinichirou ja Kanno Youko. Sarjaan kohdistuvat ennakko-odotukset olivat vähintään valtavat, eikä se onnistunut kaikkien mielestä niihin täysin vastaamaan. Itse nautin sarjasta suuresti ja vaikka siitä on runsaasti kirjoitettu, ei ääninäyttelijöitä juuri ole mainittu. Äänivalinnat olivat minulle hauska sekoitus tuttua ja tuntematonta, ja koska sarjan äänityöskentely on huippuluokkaa paitsi musiikin myös näyttelyn osalta, tulee tässä vielä hieman asiaa Sakamichi no Apollonista.

60-luvun puoliväliin sijoittuvan tarinan alussa lukiolaispoika Nishimi Kaoru muuttaa asumaan sukulaistensa luokse Kyuushuulle pieneen Sasebon kylään. Uudessa koulussa hän tutustuu ensi töikseen yltiökilttiin Mukae Ritsukoon sekä kovispoika Kawabuchi Sentarouhun. Nuoria yhdistää rakkaus musiikkiin, etenkin juuri Japaniin rantautuneeseen jazziin, ja pianonsoittoa opiskellut Kaoru vedetäänkin nopeasti mukaan yhteisiin soittosessioihin. Tarinan edetessä ystävykset kulkevat joka päivä samaa mäkeä pitkin kouluun ja ohessa selvittelevät välejään, tutustuvat uusiin ihmisiin ja yrittävät koulua käydessään suunnitella tulevaisuuttaan ja miettiä, mitä oikein haluavat elämältä.

Kauniskasvoinen Kaoru on isänsä työn vuoksi joutunut muuttamaan paikasta toiseen koko ikänsä, joten hänellä ei ole ainuttakaan oikeaa ystävää. Ilman perhettä ja muita tärkeitä ihmissuhteita varttuneesta Kaorusta on täten kasvanut äärimmäisen introvertti ja ahdistuskohtauksista kärsivä nuorukainen. Uusien ystävyyssuhteiden ja musaharrastuksen myötä Kaorun elämä alkaa kuitenkin vähitellen näyttää valoisammalta, ja ahdistuskin vähenee kun ei tarvitse enää pelätä muiden huomiota. Tätä valotetaan hauskasti sarjan puolivälissä, kun Kaoru päätyy esittelemään soittotaitojaan koulussa ja joutuu jälkeenpäin luokkansa tyttöoppilaiden piirittämäksi. Siinä missä minkä tahansa muun animesarjan poikapäähenkilö olisi reagoinut tilanteeseen joko 1) heittäytymällä täydeksi idiootiksi 2) saamalla massiivisen nenäverenvuodon tai 3) juoksemalla karkuun, on Kaoru ensihämmästyksestä selvittyään vain vilpittömän iloinen, kun ikätoverit ovat kiinnostuneita hänestä ja hänen taidoistaan, olkoonkin että he kyseisessä tilanteessa sattuivat kaikki olemaan naispuolisia.

Sakamichi no Apollon on animesarjaksi verraten realistinen, ja sellaiseksi kuvailisin myös Kaorun äänen Kimura Ryouhein näyttelytapaa. Vaikka Kimuralla on kaikista sarjan seiyuuista ylivoimaisesti eniten repliikkejä, hänen äänensä on aina ihanan selkeä ja sopivan tunteikas niin herkälle roolihahmolle. Pidin myös erityisesti siitä, miten selkeästi Kaorun ajatukset ja varsinainen puhe erotetaan toisistaan paitsi eri äänensävyillä, myös teknisillä kikoilla – CD-kuunnelmien harrastajana tuntui yllättävän tutulta kuulla Kaorun ajatusäänessä se samanlainen pieni kaiku, mitä äänitarinoissa usein käytetään.

Ekstrovertti Sentarou on Kaorun vastakohta kaikin puolin: hän on pitkä, vaalea, voimakasrakenteinen ja menevä kaveri, jonka veroista jazzrumpalia saa hakea. Sentarou tunnetaan koulussa lähinnä tappelupukarina ja heikkona opiskelijana, mutta arpisen naaman takana sykkii suuri ja lämmin sydän. Syntyperänsä vuoksi onnettoman lapsuuden elänyt nuorimies elää neljän pikkusisaruksensa kanssa hyvin köyhissä olosuhteissa isäpuolen työskennellessä muualla, ja ainut muisto äidistä on tämän jälkeensä jättämä rukousnauha, jota hän kantaa aina kaulassaan. Vaikka Sentarou on äärimmäisen läheisissä väleissä sisarustensa kanssa, hän ei ole koskaan tuntenut kuuluneensa perheeseensä, mikä on kenties tärkein häntä ja Kaorua yhdistävä piirre. Kaoru on varakkaan mutta eronneen pariskunnan ainoa lapsi, joka ei muista äitiään juuri ollenkaan, näkee isäänsä harvoin eikä tämän työn vuoksi ole koskaan asunut paikassa, jota voisi kutsua kodikseen. Hän on syvästi kateellinen Sentaroun lämminhenkisestä perheestä ja ystävistä ja inhoaa sitä, miten Sentarou olettaa hänen olevan onnellinen vain siksi, ettei hänen tarvitse jatkuvasti murehtia rahanmenoa. Sentaroun kertoessa Kaorulle lapsuudestaan hän järkyttyy niin että saa kyyneleet silmiinsä, ja myös Sentarou oppii Kaoruun tutustuttuaan, että rikkaatkin voivat olla yksinäisiä ja onnettomia.

Sentaroun näyttelijän Hosoya Yoshimasan ääni ei ole erityisen möreä, mutta siinä on samanlaista tummaa pehmeyttä kuin Morikawa Toshiyukin äänessä, mikä tekee hänestä oivan isojen poikien esittäjän. Iloluontoisen Sentaroun roolissa hän näyttelee hyvin reippaasti ja saa ladattua nuoren miehen iloisiin tunteenpurkauksiin valtavasti energiaa ja volyymia. Hosoyan äänestä kuulee vaivatta niin ilon, surun, tuskan kuin raivonkin, ja puheenpartta elävöittää lisäksi paikallinen murre, minkä vuoksi hänen puheestaan ei kieltä taitamaton tahdo välillä saada selvää. Koviksen maineestaan huolimatta Sentarou on sarjan sydämellisimpiä hahmoja, mitä Hosoyan elävä näytteleminen tukee hienosti.

Joukkoon kuuluu myös Sentaroun lapsuudenystävä ja naapuri Ritsuko, jonka isän omistaman levykaupan alakerrassa pojat käyvät jammailemassa. Ritsuko on äärimmäisen lämmin ja ystävällinen tyttö, jolla on jo pitkään ollut lämpimiä tunteita Sentarouta kohtaan, vaikka he käyttäytyvätkin yleensä kuten sisarukset. Kaoru kuitenkin iskee silmänsä Ritsukoon melko äkkiä, ja tyttö joutuu tutkimaan tunteitaan melko pitkään, ennen kuin tietää, kenestä tykkää perheenjäsenenä ja kenestä sillä toisella tavalla.

Ritsukon ääni Nanri Yuuka tekee hahmostaan kiltin mutta haavoittuvaisen teinitytön, joka ei oikein tiedä mitä tehdä tunteilleen. Olin todella kiitollinen siitä, ettei Nanri pyrkinyt tekemään hahmostaan sympaattista sillä korkealla nasaaliäänellä joka animetytöille monesti annetaan, vaan hänen äänessään on jatkuva heiveröinen sävy, mikä tekee Ritsukosta paitsi kohteliaan myös ujon. Myös hänen äänestään kuulee ihanan selvästi kaikki tunteet, etenkin hymyn.

Sivuhenkilöistä tärkeimpiä ovat Tokion yliopistossa opiskeleva Katsuragi Junichi sekä lukiossa kuvataiteeseen suuntautuva Fukahori Yurika. Sentarou ihailee Katsuragia sydämensä pohjasta ja ilahtuu aina, kun hän saapuu käymään Sasebossa ja liittyy trumpetteineen poikien jazzmusisointiin. Katsuragi on kylmän viileä ja aina rauhallinen mies, jonka roolissa pahisrooleistaan tunnettu Suwabe Junichi antaa menestyksekkäästi cooleinta ja seesteisintä ääntään. Yurika on varakkaan perheen viimeiseen asti kohtelias ja esimerkillinen tytär, mutta on samalla myös kovin voimakastahtoinen ja elämänjanoinen nuori nainen, jonka sydän sykkii Katsuragille. Hänen näyttelijänsä Endou Ayan äänensävy on aina täydellisen asiallinen ja ystävällinen, mutta hahmon kiivastuessa ihailtavan vahva ja auktoriteettinen.

Sarjan henkilöistä Katsuragin ja Yurikan elämänmuutokset ovat rajuimpia. Katsuragin lupaava opiskelijanura katkeaa dramaattisesti hänen ajautuessaan epäilyttävään seuraan, ja miehen vajottua yhteiskunnan arvoasteikon pohjalle alkaa Yurika vastalauseista huolimatta huolehtia hänestä. Kun toivoa jälleen pilkottaa Katsuragin elämässä, on Yurika yhtä aikaa sekä onnellinen että pohjattoman surullinen, sillä pelkää menettävänsä hänet lopullisesti. Katsuragi taas pidättelee omia tunteitaan, koska haluaa suojella Yurikaa samalta kohtalolta jonka itse koki, ymmärtämättä ettei Yurikaa välttämättä odota kotikaupungissaan sen onnellisempi elämä kuin muualla. Loppujen lopuksi he molemmat tekevät (enemmän tai vähemmän hätiköidysti) päätöksensä tulevaisuutensa suhteen, eikä entiseen ole paluuta.

Muista sivuhahmoista Ritsukon levykauppaa pyörittävä isä Mukae Tsutomu (Kitajima Zenki) on rento ja ystävällinen mies ja taitava kontrabasson soittaja. Hän antaa Sentaroun ja Kaorun harjoitella liikkeensä kellarissa milloin he vain haluavat, ja liittyy itsekin usein mukaan musisointiin, etenkin jos myös Katsuragi on paikalla. Ja jos ei Sentaroun ja Kaorun suhde tuo sarjaan tarpeeksi yaoivivahteita (mikä kyllä tehdään aivan naurettavan helpoksi), täyttää vajeen vaivatta näiden luokkatoveri Matsuoka Seiji, jonka seiyuu Okamoto Nobuhiko tuntuu esittävän yhtä aikaa lapsi- ja okamaroolia. Päällisin puolin Matsuoka vaikuttaa pelkältä ilmapäiseltä neitipojalta, mutta hän tietää sarjan hahmoista kenties varmimmin, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä – ja myös toteuttaa sen.

Kaikista sarjan suhteista Kaorun ja Sentaroun ystävyys on alusta alkaen ehdottomasti tärkein, ja sille annetaan myös eniten aikaa kehittyä. He ovat kummatkin eläneet koko ikänsä tyhjän päällä ilman vanhempien läsnäoloa ja rakkautta, mikä auttaa heitä ymmärtämään toisiaan erilaisista taustoista huolimatta. Sentarou on ensimmäinen ihminen, jota Kaoru voi kutsua ystäväkseen, ja ennen pitkää hän huomaa olevansa hyvin riippuvainen tämän huomiosta. Kun Sentarou suostuu esiintymään koulun juhlassa Matsuokan rockbändin rumpalina, Kaoru käyttäytyy kuin kyseessä olisi parisuhdekriisi. Parhaan kaverin menetys toiselle tuo mieleen kipeät muistot lapsuuden kouluista ja kerta toisensa jälkeen tyrehtyneistä ystävyyssuhteista, ja ruudussa näkyy takauma pienestä Kaorusta tuijottamassa onnettomana tyhjää postilaatikkoa. Myöhemmin Kaoru kuulee salaa kun Sentarou selittää kyseessä olleen vain yksi soittokeikka Matsuokan kanssa ja ettei hän voisi noin vain hyljätä ystäväänsä – ja yhtäkkiä onkin ilmestynyt yksi kirjekuori pikku-Kaorun postilaatikkoon! Takaumaan liittyvällä symbolisella eleellä sarja näyttää silmänräpäyksessä, miten liikuttunut Kaoru on siitä, kun Sentarou ei unohtanutkaan häntä niin kuin kaikki muut ovat hänelle tehneet.

On harmiteltu, ettei itse musiikki ole sarjassa tarpeeksi suuressa osassa, vaan jää liikaa ihmissuhdedraaman alle. Sakamichi ei kuitenkaan ole puhtaasti musiikkisarja Nodame Cantabilen tapaan, sen hahmot eivät treenaa hiki hatussa tullakseen maailman parhaiksi soittajiksi, vaan sen pääpaino on ja pysyy erilaisissa ihmisten välisissä suhteissa – itse asiassa siinä on yllättävän paljon musiikkia ollakseen jokin muu kuin musiikista kertova sarja. Toisin kuin liian monissa ihmissuhdetarinoissa, Sakamichi ei jämähdä kertomaan vain lyhyestä ajanjaksosta, vaan sarjan aikana vierähtää vuosikausia, joten muutoksia tapahtuu kaikkien hahmojen elämässä. Tarinan edetessä jotkut toteuttavat rohkeasti oman elinikäisen unelmansa, jotkut toimivat nöyrästi kuten ympäristö heidän olettaa käyttäytyvän, joidenkin elämä muuttuu dramaattisesti pienten päätösten myötä. Kaikille ei käy hyvin, joillekin käy täysin eri lailla kuin aluksi vaikutti. Monet tarinan hahmoista omistavat elämänsä muiden auttamiselle, oli kyse sitten vieraista tai omasta perheestä.

Eikä sitä musiikkiakaan ihan täysin unohdeta, vaan sarjassa nähdään monia hienoja musisointikohtauksia, jotka on animoitu sykähdyttävän kauniisti ja yksityiskohtaisesti. Olen nähnyt köykäisesti animoitua soittamista aivan liian monissa animesarjoissa, ja niihin verrattuna Sakamichi tarjoaa musiikin ja animaation harrastajille ennennäkemätöntä silmänkarkkia. Musiikille myös selvästi annetaan sille kuuluva arvo, sillä soittamiskohtauksissa on erittäin vähän repliikkejä, joten katsoja voi keskittyä rauhassa nauttimaan musiikista kun sen aika tulee. Sarjassa lisäksi mainitaan jatkuvasti kuuluisia jazznimiä ja kappaleita – sain valtavat nostalgiaryöpyt, kun eräässä jaksossa tapailtiin Sound of Music -musikaalin ”My Favorite Things”-kappaletta (musikaalin elokuvaversio ilmestyi vuotta ennen Sakamichin tapahtumia), ja myös Disneyn Lumikki-elokuvan ”Someday My Prince Will Come” kuullaan pariin otteeseen, laulu nimittäin oli suosittu jazzmuusikoiden keskuudessa. Sarjan alkutunnarissa myös vilahtaa legendaarisen Miles Davisin Kind of Blue -vinyylin kansikuva.

Itseisarvon sijaan musiikilla on sarjassa merkittävä symbolinen merkitys. Itse en pidä sattumana edes sitä, että sarjassa harrastetaan nimenomaan jazzmusiikkia. Päinvastoin kuin voisi olettaa, improvisaatio ei tee jazzista yhtään sen helpompaa kuin muusta musiikista, eikä fiilispohjalta soittaminen heti onnistukaan klassista pianonsoittoa opiskelleelta Kaorulta. Vaikka nuori Kaoru onkin turhautunut elämäänsä ja täynnä patoutunutta vihaa, hän on aina toiminut mukisematta niin kuin häneltä odotetaan, eikä ole helppoa päästää irti säännöistä ja ohjeista, kun on tottunut toimimaan niiden mukaan. Ei nuoteittakaan soittaminen ala sujua automaattisesti, vaikka olisi soittoa vuosikaudet opiskellut. Koska improvisaatio on jazzissa yleisempää kuin muissa musiikkityyleissä, on soittajien välinen vuorovaikutus ensisijaisen tärkeää. Hyvään vuorovaikutukseen tarvitaan luottamusta, ja juuri sitä sisäänpäinkääntyneeltä Kaorulta tarinan alussa puuttuu. Elämän helpottuessa jazzmusisointikin alkaa vaikuttaa mukavammalta, ja Kaorun näkee paitsi hymyilevän ja nauravan useammin ystäviensä seurassa myös rentoutuvan soittaessaan ja onnellisesti uppoutuvan yhteisiin musiikkihetkiin.

Jazzmusiikki toimii sarjassa ennen kaikkea elämän vertauskuvana – Kaoru jopa toteaa tämän itse ääneen neljännen jakson lopussa. Elämäkin vaatii jatkuvaa improvisointia ja uudelleenviritystä, koska kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan. Loppujen lopuksi merkitystä ei ole eniten sillä, kuinka hyvin osaa totella sääntöjä, vaan kuinka hyvin osaa improvisoida tilanteen muuttuessa. Myös Sakamichin hahmot improvisoivat jatkuvasti niin musisoidessaan kuin tehdessään elämäänsä vaikuttavia päätöksiä.

Ei Sakamichi no Apollon ehkä ihan maailman paras animesarja ole, mutta lähelle menee. Itse ainakin sain mitä toivoin: seurasin mielenkiinnolla Sasebon lukiolaisten ja näiden tuttavien elämää jatkuvasti yllättyen ja hämmästyen, ja fiilismittari nousi kattoon aina musiikin alkaessa soida. Ihmissuhdesarjoja voidaan elävöittää monin tavoin – Touchin (maailman paras ihmissuhdedraamasarja muuten) hahmot pelasivat baseballia, Sakamichin nuoret jammailivat jazzin parissa. Ja jos sattuu suhdedraaman lisäksi pitämään myös lisämausteesta, tulee katsomiselämyksestä vain entistä parempi!

Explore posts in the same categories: TV-sarjat

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: