Sound Only: The Red Necklace

Jokainen alkukesän blockbusterin, Marvel’s The Avengersin, nähnyt tietää totuuden; vaikka Lokin maailmanvalloitus epäonnistui, tämän näyttelijä Tom Hiddleston on kietonut koko maailman pikkusormensa ympärille. En voi väittää olevani poikkeus.

Yksi Hiddlestonin lukuisista näyttelyvalteista on hänen kuulas äänensä, jonka kuuntelemisesta ei saa tarpeekseen. Hiddleston onkin ennen hurjasti nousevaa elokuvauraansa kunnostautunut paitsi teatterissa, myös radiossa. Huippuyliopiston muovaama puheenparsi on istunut muun muassa Draculan, Another Countryn ja Cyrano de Bergeracin kuunnelmasovituksiin. Hiddlestonin ylevää charmia huokuva ääni on poikkeuksellisen muuntuva, mikä tekee hänestä paitsi erinomaisen imitaattorin, myös mitä oivallisimman äänikirjojen lukijan.

Ja maailma on kerrankin tehnyt jotain oikein, sillä Hiddleston on lukenut äänikirjan – tosin vain yhden. Kirja on Sally Gardnerin lasten ja nuorten romaani The Red Necklace (2007), joka sekoittaa historiallista totuutta ja yliluonnollista.

Äänikirjoissa ei yleensä pahemmin kannusteta suureen eläytymiseen hahmon tunteisiin tai hyvin erilaisten äänten tekemiseen eri hahmoille. Ainakaan jälkimmäinen ei pidä paikkaansa Red Necklacen tapauksessa. Hiddleston vetää itsensä äärimmilleen luodakseen jokaiselle tärkeälle – ja ei edes niin kovin tärkeälle – hahmolle omanlaisensa äänen ja puhetavan. Hän muuntelee äänensä korkeutta, tempoa, ryhtiä ja karkeutta heittäen sekaan lukemattomia murteita ja aksentteja. Jotkin äänistä ovat niin kaukana hänen omastaan, että on vaikea uskoa lukijoita olevan vain yksi. Huvittelin itse kirjaa kuunnellessani kuvittelemalla jokaisen hahmon jonkinlaiseksi versioksi itse näyttelijästä, enkä loppujen lopuksi aina siihen pystynyt.

The Red Necklace sijoittuu 1700-luvun lopun Pariisiin, Ranskan suuren vallankumouksen kynnykselle ja sen myllerrykseen. Tarinan päähenkilö on 14-vuotias romanipoika Yann Margoza, jonka ääni on hahmoista neutraalein ja epämääräisin. Se on vain hiukan Hiddlestonin tavallista puheääntä korkeammin jännittynyt. Sitä vastoin Yannin repliikkeihin Hiddleston laittaa melko paljon tunteita, koskapa pojan tunne-elämä kuohuu melkoisestikin tarinan aikana. Vaikkei Hiddleston koskaan suoranaisesti huuda, hän lataa Yannin repliikit voimakkaasti päästäen äänensä sopivissa kohdissa särkymäänkin.

Yann kuuluu ryhmään kierteleviä esiintyjiä. Hänen matkakumppaneitaan ovat lyhytkasvuinen Têtu ja taikuri Topolin. Têtu on ruumiiltaan heikko mutta mieleltään vahva, ja hänen äänensä kuvataan kirjan tekstissäkin oudon kimeäksi. Hiddleston lukee Têtun puheen kivuliaan kuuloisella, käheällä ja korkealla äänellä. Kolmikon elämä mullistuu eräänä iltana, kun heidät kutsutaan esiintymään markiisi Villeduvalin illallisjuhlaan. Linnassa Yann tapaa kaksi henkilöä, joiden kohtalot tulisivat kietoutumaan hänen omaansa – markiisin nuoren tyttären Sidon sekä salakähmäisen kreivi Kalliovskin.

Naishahmoja Hiddleston kohtelee vaihtelevalla arvokkuudella. Useimpia naisrooleja varten hän ei muuta äänenkorkeuttaan juurikaan, vain sävyä. Sidon repliikit Hiddleston lukee hentoon sävyyn pitäen äänen vireen korkealla mutta pysytellen itselleen luonnollisessa rekisterissä. Lontoolaisen herrasmiehen ranskalainen vaimo puhuu ohuella mutta miellyttävän hymyilevällä äänellä ranskalaisittain murtaen. Epämiellyttävät naishahmot taas puhuvat hulvattomasti, kopeasti kaakattaen, mutta yksikään ei joudu tyytymään suoranaiseen kimitykseen tai falsettiin. Eikä heidän hullunkurinen puheenpartensakaan aina jää ensivaikutelmansa tasolle; eräänkin kopean madamen ääni ei tunnu enää lainkaan huvittavalta, kun se valittaa epätoivoissaan vankisellin ikkunasta.

Herkullisimmat äänet Hiddleston tekee äärimmäisten piirteiden hahmoille. Tarinan antagonistin, häikäilemättömän kreivi Kalliovskin ääni on matala, nariseva ja hidas rytmiltään. Kalliovskina Hiddleston nautiskelee jokaisen sanan jokaista tavua perinpohjaisesti. Kalliovskin puhetapa on piilotetun koppava, vinoilevan ilkikurinen ja pahimmillaan sadistinen. Hänen tyytyväisyytensä ei koskaan ole vilpitöntä, vaan hän suorastaan rypee vahingonilossa. Täydellisen halveksuttavuuden sijaan kreivi on kuitenkin täynnä synkkää karismaa, jota on vaikea vastustaa.

Sidon isän, turhamaisen markiisi Villeduvalin ääni on kaikin puolin omahyväinen ja pompöösi. Hänen puhetapansa tihkuu halveksuntaa ja vähättelyä kaikkea ja kaikkia kohtaan. Hän on täynnä itseään siinä missä Kalliovskikin, mutta toisin kuin kreivin, markiisin egoismi on räikeää ja huikentelevaa. Kreivi nautiskelee mahdistaan hiljaa, markiisi taas levittelee sitä ympärilleen.

Mehukkaimpiin hahmoihin kuuluu myös kertoja. Gardnerin teksti mässäilee mielellään miljöön ja tunnelman kuvauksella, ja tiivis tunnelma onkin kirjan vahvimpia puolia. Vaikka pelkän tekstin perusteella kaikkitietävän kertojan voisi nähdä varsin neutraalinakin, Hiddleston ei siitä sellaista tee; hänen tempoltaan rauhallinen kerrontansa samaistuu vallalla olevaan tunnelmaan ja hahmojen tunnetiloihin. Eläytyminen on kuitenkin hienovaraista ja nojaa paljolti puheen rytmin ja äänenvoimakkuuden varovaiseen muunteluun. Puolueettomampinakin kerronnan hetkinä Hiddlestonin kertoja kuulostaa aina olevan erittäin kiinnostunut tarinastaan ja kuvailemistaan maisemista.

Lukuisille statisteille Hiddleston antaa persoonaa murteilla. Palvelusväestä, ajureista ja vallankumouksellisista löytyy cockneyta, skottia, irkkua ja vaikka mitä. Tämä paitsi helpottaa hahmojen erottamista toisistaan ja antaa näiden vähäisiin vuorosanoihin eloa, myös korostaa aateliston ja työväenluokan erottavaa kuilua, mikä on erittäin tärkeä motiivi tarinassa. Kalliovskin pelottava miespalvelija Milk-eye haastaa keinotekoisella itäeurooppalaisella korostuksella. Melodramaattinen lontoolainen näyttelijä kertoo kaikki asiansa kuin suuren tragedian repliikit ja kohottaa ääntään sitä mukaa kuin innostuu jutuistaan. Inhottava vanginvartija taas sössöttää kaikkien mahdollisten puhevikojen kera täysin tunnistamatonta sotkua.

Ranskaan sijoittuvan kirjan lukijaksi on syytäkin valita ranskantaitoinen näyttelijä. Hiddleston on tarkka nimien äänneasusta – tosin yhden nimen lausuminen muuttuu yllättäen kirjan loppupuolella. (”Eiiii, olen lausunut sen väärin koko ajan!” (ノಠ益ಠ)ノ彡┻━┻ ) Myös eri hahmojen äänten säilyttämisessä näyttelijä on ollut huolellinen. Jotkin hahmot poistuvat pitkäksi aikaa ensimmäisen levyn jälkeen palaten vasta loppupuolella, mutta heidän puhetapansa ovat tismalleen samanlaiset kuin kirjan alussa.

The Red Necklace -äänikirjassa on viisi levyä, joista jokainen on noin 80 minuuttia pitkä. Lyhyellä matikallakin selviää, että kyseessä on yli kuusi tuntia hurmaavan Tom Hiddlestonin yksinpuhelua. Tämän uniikin autuuden varjolla antaa anteeksi senkin, että kirjan fantasiajutut ovat etenkin loppua kohden aika hölmöjä. Muutoin romaani on varsin mukiinmenevä. Ajoittain oli kylläkin pakko pysähtyä miettimään, miten tätä voidaan markkinoida lastenromaanina – Ranskan vallankumouksen kauhut kun kuvataan välillä ahdistavan tarkkaan likaisia vankiloita ja paloiteltuja ruumiita myöten.

Explore posts in the same categories: Sound Only

Avainsanat: , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

One Comment : “Sound Only: The Red Necklace”

  1. Elli Says:

    Kirja itse ei tehnyt oikein vaikutusta, mutta tuon miehen ääni on hunajaa.❤


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: